harzu

KIRJOITTAJAN ESITTELY

Olen perheenisä, joka harrastan kuntoilua, lähinnä lenkkeilyä, lukemista, kirjoittamista ja nikkarointia. Lenkeillä kuuntelen äänikirjaa tai musiikkia, kirjoittelen lähes päivittäin ja nikkaroin satunnaisesti, tällä hetkellä linnunpönttöjä ensi kevään visertäjille. Kirjoittamiani tekstejä on jonkin verran myös julkaistu, kirjoina ja novelleina eri kokoelmissa.

Sairastan servikaalista dystoniaa, joka noin kahden vuoden epätietoisuuden jälkeen todettiin kesällä 2013. Sairautta hoidetaan Lohjan neurologisella poliklinikalla. Kerron blogissani sairastumisestani ja sen hoidosta, mutta myös muusta tekemisestäni ja kokemuksistani. 

Minulla on myös omakohtainen, elämän vaikeuksissa vuosia sitten löytynyt usko Jumalaan, rukouksen voimaan ja raamatun rohkaisevaan sanomaan. Erityisesti psalmeista olen löytänyt viime kuukausina lohdutusta. Minulle dystoniaa sairastavana on lempikohtana psalmi 3:4 "Sinä, Herra, sinä olet minun kilpeni ja kunniani, sinä nostat minun pääni pystyyn.". 




ELÄMÄNI TARINOISTA JA RUNOISTA



Minulla oli kerran vuosia sitten ystävä, joka oli elänyt kokemuksista rikkaan elämän, kiintoisan ja värikylläisen. Hän oli kuin elävä runo, paljon minua vanhempi nainen, silloin jo vanhus, mutta iätön ja vapaa. Näin aina hänet rypistyneen kuoren läpi, kuultavan nuorena ja sorjana.

Kerroin hänelle, että kirjoitan runoja. Hän kauhistui ja sanoi, ettei koskaan kirjoita runoja. Runoissa paljastaa todellisen sisimpänsä, hän sanoi, eikä halunnut kenenkään tuntevan hänen sisintä maailmaansa.

Ei hänen tarvinnutkaan kirjoittaa. Hän oli itse runo. Hän kertoi joskus elämästään ja kuuntelin mieluusti, opin häneltä paljon. Hän oli elävä runo, jonka elämä oli kirjoittanut. Luettavana koko ajan. Runo, jonka loppusoinnut muuttuivat jatkuvasti, joka päivä, joka askeleella. Vapaa ja huoleton, sitä hän oli, mutta silti taakkojen painama ja ahdistuksilla sidottu.

Sellaisia runot ovat, elävät ja kirjoitetut.



RUNOJEN JA TARINOIDEN OVI


Minä olen aina kirjoittanut runoja, jo koulupoikana huomasin, että niiden kautta tunnemaailmaan avautuu ovi.

Ovi, jonka kautta kaikki näyttää erilaiselta. Vuosien aikana ovi on pysynyt. Välillä se on ollut raollaan, kuin kiinni painumassa, huomaamatta unohtumassa.

Viime vuosina, työpaineissa mitättömältä, hupsulta ja romanttisen naivilta vaikuttanut ovi.

Kävelin sen ohi työmatkalla, lenkillä ja kauppareissuilla. Usein vaikutti, että se sulkeutuu, lahoaa ja katoaa, niinkuin kaikki tässä maailmassa, joka ei tuota, kannata.

Ovi veti minua kuitenkin puoleensa.



AVAAMALLA LÖYTÄÄ


Kerran taas avasin sen, ja olin jälleen kuin tuo koulupoika. Yllättynyt siitä, että värikylläinen, erilainen, salaperäinen maailma oli vieläkin olemassa.

Maailma, jossa kaikki puhuvat kuvauksilla, kertovat tarinoita ja tietävät, että vain antamalla saa, avaamalla löytää, ja jokaisella on tarina. Tarina, joka on runo. Ovi runon ja tarinoiden maailmaan, jonka kerran löysin, unohdin ja olin kadottaa.



ELÄMÄN VIRRALLA


Pitkän lenkkini puolimatkasssa
saavuin tutun virran rannalle.
Nousin sileälle kivelle,
katsellen kysyvänä kuohuihin.

Mikä on elämän tarkoitus, pohdin?

Mitä näet, kun painat pääsi, virta kysyi?
Näen vain oman hahmoni, vastasin.
Katso vasempaan päin, virta jatkoi.
Näin lehmuksen oksan kuvastuvan vedestä.

Mikä on elämän tarkoitus, kysyin lehmukselta?

Kantaa metsän lintuja oksillaan, se sanoi.
Antaa niille pesä ja syötävää.
Kaatua sitten virtaan suojaksi kaloille.

Mikä on elämän tarkoitus, kysyin kaloilta?

Uida vastavirtaan, ne sanoivat.
Syödä ja tulla syödyksi, siinä kaikki.
Katselin sileää kiveä jalkojeni alla.
Vaiti se oli kuunnellut kyselyäni.

Mikä sinun mielestäsi on elämän tarkoitus?

Hioutua sileäksi särmistä, kivi vastasi.
Kantaa talven  jäinen kansi ja lumipeite.
Sulaa kevätauringossa paljaaksi.

Valkorintaisen koskikaran levähtää,
muuttomatkallaan pohjoiseen.
Keräämään voimia ja sukeltamaan syötävää.

Tule ensi keväänä tähän,
niin lupaan että se kertoo sinulle
elämän tarkoituksen.





NIKKAROINTI JA REMONTOINTI


Pesäpönttö visertäjille


Harrastan pientä  nikkarointia ja remontointia kesäisin pihalla.

Nikkarointi on rentouttavaa, jos ei tarvitse olla liian tarkka tekemisessä. 

Sellainen puuha, joka ei vaadi erityisosaamista, mutta antaa tekemisen iloa sopii minulle hyvin harrastukseksi. 

Tämän syksyn aikana nikkaroin lintupöntön pihalehmukseen kevään visertäjille ja suojaksi talven pakkasilta. 



Kaikki materiaali on remonteista yli jäänyttä. Mukava on ollut seurata lintujen tutkiskeluja uuden kämppänsä orrella.






10 kommenttia:

  1. Mukava lueskella noita tekstejäsi tuttuja juttuja löytyy näistä kirjoituksistasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta munkkis!

      Kirjoittajana usein ajattelee ihmistä, joka tekstejä lukee. Lähtee siitä, että kirjoittaa tutulle, joka ymmärtää oman elämänsä kautta tarinan ja ehkä löytää siitä sen tutun kohdan, missä tapaa kirjoittajan. Tässä me kohtasimme, näissä hetkissä vaelsimme.

      -harzu

      Poista
  2. Näin on. Kevyet ja rennot päivät menee mukavasti. Liikunta on iso apu. Työvuorossa asukas sanoi et selkä vapisee kun on niin kipeä. Vastasin mulla vapisee pää sekin on niin kipeä;) Ihan todellisena hänen kipunsa kuitenkin otin . Munkkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa munkkis, että jaksat pään vapinasta ja särystä huolimatta auttaa ja tehdä töitä. Väsymys on mielestäni eräs tämän dystonian vaikein vaiva. Kun unet riittävän usein loppuvat aamuyöllä pään heilumiseen, niskojen vääntämien kasvojen, leukojen ja yhteen pureutuneiden hampaiden särkyyn, niin siihen uupuu. Voimia Sinulle arvokkaassa ja kunnioitettavassa työssäsi.

      -harzu

      Poista
  3. Verikuu piilotti minultakin itsensä. Kovasti yritin sitä jahdata. Asukkaiden parvekkeilla ravasin .Mistä näkyisi parhaiten. H-hetkellä vesisade ja pilvet kuun edessä :/ Löysin sentään jotain luonto aiheista työpaikan pihapiiristä. Sisäpihalla kukki mansikat ja raakileitakin löytyi, näin syyskuussa aika erikoista. Aamuraportilla työkavereita ilahdutin aiheella.))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä näin kauniin kuutamon vielä iltayöllä ja ajattelin sen säilyvän ne muutamat tunnit, jotka nukuin. Puoli neljältä oli kuitenkin jo komeat pilvenlongat taivaalla, aloin sitten aamuyön hiljaisuudessa kirjoitella ja kävin välillä kuistin ikkunasta katsomassa. Yksinäinen tähti sentään pilvien keskeltä tervehti valvojaa. Mukava kuulla, että Sinäkin valvoit samaan aikaan, meitä yövalvojia on varmaan paljon, toiset töissä ja toiset unettomina, emme kuitenkaan ole niin yksin kuin joskus ajattelemme.

      -harzu

      Poista
  4. Huomenna työterveyteen pyydän kaulatuen helpottamaan vapinaa ja vääntämistä. Helpottaa jo huivi napakasti kaulassa. Asukkaat välillä huomauttelee sinä vapiset.....tiedän .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa hyvä, että tuki auttaa vapinaasi, minun dystoniani aktivoituu jostain syystä kaikesta mikä painaa sitä, niskatuki lisää vääntöä ja tyyny aiheuttaa pään heilumista, siksi herään usein öisin.

      -harzu

      Poista
  5. Iso kiitos sanoistasi vielä .Lämmittää kovasti Ihan syrämmes saakka :)) Jaksamista ja voimia myös sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Osaan arvostaa työtäsi. Oma äitini sairastaa alzheimerin tautia ja tiedän jonkin verran miten arvokasta työtä kaikki hoitajat tekevät.

      -harzu

      Poista