tiistai 24. huhtikuuta 2018

HERKKYYS JA DYSTONIA




Olimme muuttaneet toiselle puolelle kaupunkia ja jouduin vaihtamaan koulua. Tämä oli alle kymmenvuotiaan elämäni toinen muutto. Ensimmäinen oli ollut paikkakunnan vaihto Rovaniemeltä isäni päästyä asemamieheksi Kemijärvelle. 

Olin sen muuton tapahtuessa kolmi- tai nelivuotias, enkä muista ajasta mitään. Yhdeksänvuotiaana, juuri kolmannen luokan aloittaneena koettu oli jo mieleenjäävää. Oli pohjoisen syksy ja koivunlehtiä pyöri puhurissa asemaperän rivitalojen hiekkapihalla. Aamulla lähdin viimeisen kerran tuttuun kouluun.

Meidän porraskatoksen lähelle oli peruutettu tutun sedän kuorma-auto, jonka lava oli täynnä huonekaluja ja kodin tarvikkeita. Mitään tuon aamun tunnelmasta ei jäänyt mieleeni erityisesti. Vain syksyinen pihamaa, kuormuri, isä ja setä kiinnittämässä kuormaa. 

Autio ja tyhjä piha. Lapsuuden pihamaa jäi asemaperälle, veturitallin ja kääntösillan maisemiin.






Herkkyys tulee usein esille elämän murroskohdissa. Ehkä ihminen on silloin avoimempi, valmiimpi kuulemaan elämän hiljaisia viestejä. Ensimmäisenä päivänä uudessa koulussa huomasin asian, jota en koskaan ennen muistanut kokeneeni. Olin tullut kesken lukukauden mukaan ja hyppäsin suoraan muiden joukkoon. Hyvin minut otettiin vastaan, en muista minkäänlaista kiusaamista. Heti peliin valmis poika.

Ensimmäisellä tunnilla odotimme opettajaa, kun mieleeni tuli ajatus, mitä hän sanoisi tunnin aiheeksi. Opettaja astui eteen ja kysyi alkuun, että arvaako kukaan, mikä on tunnin aihe. Tiesin mielessäni tuon aiheen nimen, jota en ennen ollut kuullut. En kuitenkaan avannut suutani, koska se tuntui hassulta, enhän voinut tietää. 

En yllättynyt, kun opettaja sanoi juuri sen sanan, joka mieleeni oli tullut. Minua lähinnä harmitti, etten ollut sitä ääneen sanonut, koska kukaan muukaan ei sitä tiennyt. 

Joskus myöhemmin, varsinkin vanhempana, olisin toivonut tietäväni vastauksen samalla tavoin, varsinkin kokeissa. Ei minusta ajatustenlukijaa kuitenkaan koskaan tullut. Onneksi ei.





Huomasin kasvaessani, että jokin minussa lukitsi tuon kyvyn ja ymmärrän sen tapahtuneen omaksi parhaakseni. Ei ole hyvä tietää mitä ihmiset ajattelevat, on parempi ajatella, että jokainen ainakin pyrkii hyvään. Siinä suhteessa ei tietysti kannata olla liian hyväuskoinen, koska kilttejä kölitetään joka käänteessä.

Myöhemmin huomasin, että kyse oli herkkyydestä ja muuton tuoma muutos aktivoi sen vielä uudelle tasolle. Olen kyllä huomannut elämäni varrella saman useita kertoja. Viimeksi huomasin herkkyyden voimistuneen sairastuttuani dystoniaan. 

Tiededokumentissa ”Erityisherkät”, käsiteltiin aihetta ja sitä katsoessani tunnistin monia piirteitä myös itsessäni. Erityisherkkyys ei sinänsä ole sairaus, vaan osa persoonallisuutta, jossa ihminen kokee asiat voimakkaammin kuin toiset.





Yleisradion esittämässä dokumentissa erityisherkistä oli E-V-Ä-S -niminen jaottelu. 

"Emotionaalinen reaktiokyky
Vivahteiden vaistoaminen
Ärsykkeiden liiallisuus
Syvällinen käsittely"

Ohjelman mukaan tärkein näistä on ”Syvällinen käsittely”. Erityisherkät ihmiset eivät pysähdy uusissa tilanteissa, eivätkä osaa jarruttaa sosiaalisissa tilanteissa. Heillä aktivoituvat muita voimakkaammin aivojen osat, joihin liittyy tietoisuus, syvällinen käsittely ja samastuminen toisten tunteisiin. 

Silloin erityisherkät pystyvät vastaamaan läheisten tai muidenkin tarpeisiin tarkasti. Erityisherkät eivät ole sinänsä sisäänpäin kääntyneitä introvertteja tai ujoja, vaikka herkkyys antaa sellaisen vaikutelman. 





Ylivirittyneisyys kuuluu erityisherkkyyteen ja näkyy monin tavoin eri tilanteissa. Asiat, jotka toiselle eivät ole huomion arvoisia, voivat saada erityisherkän tolaltaan.

Äänet, tuoksut, elämän soljuvan rytmin hajoaminen ja moni muu häiriötekijä saa tämän tapahtumaan. Erityisherkkä ärsyyntyy helposti. Hän kärsii tilanteesta ja omasta reaktiostaan, kuten myös hänestä välittävä läheinen.

Erityisherkkä hakee jatkuvasti tasapainoa elämäänsä. Hän on koko ajan ohuella langalla, kuin nuorallatanssija. Mikä vain syy voi pudottaa hänet alas, syy, joka toiselle on vain normaalia elämänmenoa. 





Erityisherkän nuorallatanssi aamusta iltaan on pitkä vaellus epätoivon kuilun yli. Tosin palkintona ovat huimat näkymät ja kokemukset. Erityisherkissä on paljon luovia ihmisiä, joilla on runsaasti annettavaa, kunhan kuilunsa ylittävät.

”Jos on herkkä, ei tarvitse nähdä kaikkea. Herkkä pystyy tuntemaan, mitä ympärillä tapahtuu.” Näin sanoi eräs dokumentin erityisherkkä. Hän oli joukkueurheilija, joka koki, että erityisherkkyys on lahja, josta pelissä on selkeää hyötyä. 

Tuo pelaajan kommentti nosti minunkin mieleeni oman kokemukseni kouluajoilta. Olen elämäni varrella usein huomannut, että herkkyys on valtava voimavara. Varsin usein luonnossa samoillessani koen asioita hyvin voimakkaasti. Viime kerralla vaeltelin uuden reitin kautta tutulle kohteelle ja koin matkalla valtavia elämyksiä.





Minulle luonnossa samoilu on kuin lääkettä ja olen sen usein kertonut dystoniaani hoitavalle neurologille. Hän merkitsi sen jopa lääkärinlausuntoon. Suosittelen tätä lääkettä jokaiselle ainakin kokeiltavaksi, ei siitä ainakaan haitallisia sivuvaikutuksia tule.

Tiedän, että monen dystoniaa tai muuta liikehäiriötä sairastavan on vaikeiden oireiden vuoksi mahdotonta tai hankalaa lähteä luontoon, eikä vaeltelu ole silloin mahdollista. 

Jos suinkin mahdollista on, niin joku läheinen tai dystoniakerho voisi olla auttava käsi luontoon, ainakin joissain tapauksissa.





Tarkoitukseni ei nyt ollut sekoittaa kahta eri asiaa, eli erityisherkkyyttä ja dystoniaa. Nehän eivät ole kaikkien elämässä yhtä aikaa. Eivät kaikki dystoniaa sairastavat tietenkään ole herkkiä, puhumattakaan erityisherkistä. On kyse persoonallisuudesta ja herkkyydestä sen osana.

Minä kuitenkin olen huomannut itsessäni dystonian lisäksi myös näitä herkkyyden osia. Usein yritän piilottaa niitä, varsinkin silloin, jos tilanne ei ole avoin herkkyydelle. Nuorempana yritin peitellä enemmänkin, mutta kokemusten kautta olen oppinut avaamaan sydäntäni rohkeammin. 





Olen huomannut, että kannattaa luottaa vaistoonsa ja olla avoin, kun sydän niin sanoo. Eikä siinä paljon menetä muutenkaan. Voittaa voi toisen avoimen sydämen, sillä sydän vastaa vain sydämelle.

Uskon, että elämässä tapahtuu sitä mitä odottaa ja pessimisti pettyy kaksi kertaa. Jossain elämänvaiheessa tulin siihen tulokseen, että yleensä ottaen kannattaa odottaa hyvää, sillä sitä usein tapahtuu mitä odottaa. 

Eräs vanhus tapaa sanoa, että hänelle kuuluu elämässä vain kahta asiaa, hyvää tai vielä parempaa, muuta ei kuulu.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti