sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

POTILAAN TARINA






Eilen ajattelin erään asian edessä, että odotan ihmettä. Kun kaiken on tehnyt, minkä voi ja osaa, on aika odottaa ihmettä. Oikeastaan kaikkeen elämässä liittyy ihme, jota ei kukaan kykene selittämään. Mitä tahansa tekee, astuu ihme jossain vaiheessa tilanteeseen. Luonnollinen ihme, sanoo sarkasmi, mutta mistä se tuli, siinä hän levittää kädet ja toteaa, että elämä on.

Minä pidän arkipäivän ihmeistä, jotka huomaamatta puuttuvat elämän kulkuun juuri oikealla hetkellä. Toisinaan ihme on sellainen, ettei sitä tapahdu siinä missä odotti. Usein ihme on kuin palkinto uurastuksesta. Kaikkensa yrittänyt ja uupunut joutuu myöntämään, että on mahdottoman edessä, ei enää jaksa tai ymmärrä mitä pitäisi tehdä. Silloin ihme usein tapahtuu. Tulee jostain ajatuksena tai apuna ja on niin luonteva, ettei sitä jälkeenpäin edes osaa ihmeeksi tunnistaa.

Ihme on yleensä vaatimaton ja huomaamaton. On oltava aina valmis ihmeeseen, sillä niitä tulee vastaan juuri silloin kun ei enää odota. Heräsin tänään varhain ja luin blogin, jossa kirjoittaja kertoi omasta ihmeestään. Hän oli sen löytänyt sisältään ja ihmeeksi tunnistanut. Ihminen viedään joskus niin voimien äärirajoille, että hän havaitsee sen, mitä aikaisemmin ei nähnyt. Kaikki huomio kiinnittyi siitä hetkestä selviämiseen. Vasta kun omat voimat raukeavat ja toivo hiipuu, näkee ihmeen.





Joskus mieleen noussut ajatus löytää yllättäen kosketuksen tähän hetkeen ja saa pohtimaan, mikä on sattumaa ja mikä elämän lähettämä vihje. Pohdin tänään kirjoja, jotka olen elämän varrella löytänyt juuri oikealla hetkellä. Kirjoja, jotka ovat yhä mukana. Paljoista luetuista on vähän niitä, jotka ovat jääneet mielen kirjastoon. On kuitenkin kirjoja, jotka ovat kuin lähdepuroja, virtoja, jotka uppoavat mielen sopukoihin, pulpahtaakseen taas virkistävän kirkkaina ja puhtaina oivalluksina sopivassa hetkessä.

Sairastettuani dystonia-nimistä lihasjäntevyyshäiriötä yli viisi vuotta, olen lukenut paljon aiheesta. Tietysti oma kokemus sairaudesta on ollut perusta oppimalleni. Kuitenkin sairaus itsessään on vasta alku, joka pakottaa pohtimaan mikä se on ja mistä se johtuu. On paljon sairauksia, jotka on helppo nostaa elämäntavan piikkiin. Esimerkiksi tupakan aiheuttama keuhkosyöpä tai alkoholistin maksakirroosi. On helppo ymmärtää tällaisten tautien tarina, mutta usein se on jo myöhäistä näissä sairauksissa. Jokaisen tällaisenkin sairauden takana on kuitenkin ensimmäinen lause. Se, mistä tarina alkoi.

Kerran metsässä vaeltaessani tapasin erään toisen kulkijan ja siinä kahvitulilla juttelimme myös elämästämme. Elämä on mielenkiintoisin osa elämäntarinaa ja siksi se kiinnostaa minua eniten. Tapaamani vaeltaja oli kulkenut pitkän matkan elämän pitkospuilla ja kokenut paljon. Aikaa vierähti pitkä tovi hänen tarinointiaan kuunnellessa. 







Ihmiset ovat aina kertoneet tulilla tarinoita kivikaudelta lähtien. Aluksi tarinat kerrottiin tanssimalla, kielistä ensimmäisellä. Siksi se on niin hyvä hoitomuoto ja terapia. Tanssi on kielenä syvimmällä ihmisessä, lähinnä sydäntä. Sanat löydettyään ihminen sai tarinoille uuden kanavan mieleen. Ensimmäinen sosiaalisen median palvelu keksittiin leiritulilla. Sanat ovat itsessään tyhjiä kuoria, jotka sellaisenaan eivät merkitse mitään. 

Tällä ystävällä, jonka tuon yhden ainoan kerran kohtasin, oli sanoissa sisältöä. Elämä oli antanut sitä ja täyttänyt sanat kuormillaan. Ilman vastoinkäymisiä ja vaikeuksien läpikäymistä ei kenelläkään ole sanottavaa. Toisilla sitä ei ole niiden jälkeenkään. Joku ei jää kertomaan, toinen ei pysty ja kolmas katkeroituu. 

Kukin työstää koetun omalla tavallaan ja päättää itse mitä sillä tekee. Kukaan ei kerro kaikkea, eikä kukaan kerro koko totuutta. Jokaisella on oma totuutensa, niin kuin hän sen ymmärtää. Toisen totuuden on oltava aina punnittavissa, eikä sellaisenaan hyväksytty totuus ole koskaan terveellistä.





Siinä nokipannukahvia hörppiessämme tuo vaeltaja kertoi olleensa joskus nuorena sairaalassa töissä. Hän oli siellä kohdannut keuhkosyöpää sairastavan, joka oli matkalla leikkaukseen. Polttamisen hän oli aloittanut jo nuorena ja nyt oli tullut viimeisten savujen aika. Leikkauksen jälkeen hän ei polttaisi enää yhtään savuketta, niin hän oli tälle kohtaamalleni kulkijalle vakuuttanut. Tämä oli tiennyt, ettei sillä päätöksellä ollut enää merkitystä, sairaus oli edennyt jo niin pitkälle.

Tiedän hyvin, kuinka vaikea tupakanpoltto on lopettaa ja ihmettelen aina niitä, jotka kertovat sen olevan helppoa. Minä kasvoin tupakoiden aikuiseksi. Poltin kymmenen vuotta ja yritin lopettaa monta kertaa. Kun lopulta, vähän yli parikymppisenä pääsin tupakasta eroon, näin vielä vuoden verran uniakin polttamisesta. Olen jälkeenpäin pohtinut, miksi lopetin, koska siinä vaiheessa tupakka ei vielä aiheuttanut mitään oireita. 

Olen ajatellut, että halusin eroon polttamisesta, koska se oli orjuuttava tapa. Arvostan vapautta yli kaiken ja mielestäni olin kuin vanki polttaessani. Aina täytyi varmistaa, että tupakat riittivät, kun lähti johonkin. Jännä juttu sinänsä, että alunperin tupakointi oli minulle vapauden symboli, joka vähitellen muuttui vankilaksi. Sama on tietysti alkoholin suhteen. Aluksi se vapauttaa, sitten sitoo ja lopulta alkoholismina tuhoaa ihmisen.





Eräs elämääni vaikuttaneista kirjoista löytyi dystonian vuoksi. Kirja on auttanut minua ymmärtämään sairauksien syntyä ja kehittymistä. Dystonian suhteen se on myös ollut yksi tapa käsitellä tätä sairautta. Olen löytänyt oman tarinani, joka dystonian taustalta on noussut sen ohi ja näyttänyt, että elämä on suurempi kuin sairaus.

”Sairauden sanomat” on blogi, jonka kirjoitin kolme vuotta sitten. Tuossa kirjoittamassani blogissa kerron tästä uusiseelantilaisen professorin, Brian Broomin kirjasta ”Sairaus täynnä merkityksiä.” 

Lueskelin kirjan sanomasta syntyneitä ajatuksia tänään aamulla pohtiessani elämääni vaikuttaneita kirjoja. Nyt huomasin, että Broomin kirjoittama kirja on entistäkin ajankohtaisempi. Omalla kohdallani olen siitä löytänyt paljon hyvää, joka on kypsynyt vuosien aikana lisää. 






”Keho ja kokemus ovat yhtä,” kirjoittaa Broom ja kuljettaa koko kirjan matkan lukijan eteen eläviä esimerkkejä. Hän puhuu ”elämänkehosta”, joka on paljon enemmän kuin tieteellinen keho. 

Potilaan elämäntarinan kuuleminen ja ymmärtäminen on hoidon kannalta merkittävä. Kuunteleva lääkäri, joka keskustelee ja keskittyy potilaan tarinaan on professori Brian Broomin mielestä oivaltanut sairaudella olevan sanoman.

Olen kiitollinen siitä, että olen vuoden ajan saanut käydä lääkärin vastaanotolla, jolla on ollut aikaa kuunnella ja keskittyä hoitoon. 

Olen vakuuttunut siitä, että paraneminen tai toipuminen ja parempi vointi alkaa aina ihmisen sisältä. Lääkärin tehtävä on kuunnella potilaan tarina ja auttaa tämän prosessin käynnistämisessä. 

Potilaan osa on olla avoin, kertoa oma tarinansa, luottaa lääkäriin. Jos tämä ei kuuntele tai keskity hoitoon, niin on syytä etsiä lääkäri joka kuuntelee.





Näin eräänä yönä unen, jossa olin hankkimassa takkapuita. Olin tullut metsään, joka kasvoi suuria, jykeviä puita ja tummaksi painunut hirsitalo oli niiden suojissa. Ketään ei ollut kotona, joten jäin odottelemaan. Pian talon omistaja saapuikin ja sanoi, että puut täytyisi ensin käydä metsästä tekemässä ja noutamassa.

Menimme metsään ja mies näytti minulle suuren koivun tyven, joka oli sylin paksuinen. Ryhdyin työhön ja sain kovan työn jälkeen yhden halon irti pölkystä. Tajusin samalla, etten jaksa tehdä näitä puita, voimani eivät riitä halkomiseen.

Heräsin siihen ja olin tyytyväinen, että yhden halon edes sain kuivuneesta koivupölkystä tehtyä. Iltapäivällä lähdin auttamaan kaveria joka oli kaatamassa suuria koivuja. Kun nostimme vankkoja tyvipuita en huomannut keskittyä nostoon ja selässä tuntui heti kipua. 







Kipu ei hellittänyt, mutta tein sisulla päivän loppuun. Lähtiessämme pois, näin yhden männyn juurella oravan makaamassa. Se oli aivan kuin pudonnut suoraan puusta kuollessaan ja nyt jo pakkasen jäädyttämä. 

Vähän siitä eteenpäin oli lumessa naaraspunatulkku kuin elävä lintu istumassa, mutta lähelle mennessäni näin, että sekin oli kuollut ja jäätynyt. Puissa lenteli vielä pieni urpiainen, joka oli niin kesy, että senkin täytyi olla sairas. Punatulkku on tällä hetkellä tutkittavana ja pian kuulen, mikä sairaus metsän pikku eläimiin oli tullut. 





Seuraavana aamuna heräsin ristiselkä kipeänä. Nyt olen toipunut muutaman päivän ja selkä paranee vähitellen. Tiedän hyvin, mistä tämä sairaus johtuu. Tiedän tämän sairauden tarinan ja opettavan sanoman.

Olen kerran sairastanut välilevyn pullistuman ja ollut niin kipeä, että jouduin konttaamaan. Tällä kertaa tilanne ei ole niin paha, mutta muistan hyvin fysioterapeutin neuvon. Hän neuvoi keskittymään jokaiseen nostoon. 




2 kommenttia:

  1. Kiitos sinulle näistä mietteistäsi. Olen monesti ajatellut tuota ihmeen-käsitettä tai ylipäänsä yliluonnollisia asioita. Onko olemassa yliluonnollista tai ns. kuudetta aistia? Mielestäni ne ovat normaaliin elämään kuuluvia asioita. Ihmisen pitää aina keksiä järkiperäinen selitys sellaiselle, jota ei ymmärrä.
    Olen myös vuosien varrella lukenut paljon. Hyvän kirjan tunnistaa siitä, että se avaa aivan uusia maailmoja ja asioita alkaa tarkastella aivan eri näkökulmista. Saa tavallaan ahaa-elämyksiä kirjaa lukiessa.
    Nyt olen lukenut vähemmän, koska dystonia vääntää niskaa sen verran, että keskittyminen on vaikeaa. Mutta Turun käyntien jälkeen olen jo pystynyt tekemään yhä enemmän asioita. Myös kuntosalilla olen käynyt ja tuntuu, että kunnon kohoaminen on nostanut myös mielialaa ja jaksamista.
    Taas piikeille huhtikuussa, toivottavasti olo tästä vieläkin kohenee. Hyvää jatkoa sinullekin! On mielenkiintoista lukea pohdintojasi, ne koskettavat minua läheltä jo työnikin puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marja!

      Kiitos viestistäsi. Ihan totta, kyllä elämässä paljon myös ihmeitä tapahtuu ja jos ne kykenisi selittämään, niin eihän ne ihmeitä olisikaan. Ajan oloon kaikki koettu muuttuu usein tavalliseksi ja arkiseksi. Moni asia on lopulta ihme, mutta tottumus muuttaa sen luonnolliseksi. Olen tavannut käyttää sanontaa päivän ihme ja huomannut sen toimivan hyvin elämässä. Päivän ihme on arkipäivän muutoskohta, joka vie katsomaan elämää uudella tavalla. Vaikeakin päivä voi muuttua päivän ihmeen ansiosta erilaiseksi. Päivän ihme on jonkin asian tekemistä, niin että tilanteeseen suhtautuu eri tavalla. Uskon, että ihmeitä muutenkin tapahtuu koko ajan. Me olemme ehkä vain menettäneet, tai turruttaneet kyvyn nähdä ja ymmärtää niitä. Moni asia, josta tieteen nimissä puhutaan on lopulta jotain selittämätöntä. Juuri hiljattain kuuntelin erästä luentoa, jossa kaksi korkeasti koulutettua lääketieteen edustajaa kertoi hyvin vaativasta ja kalliista hoitomuodosta. Kumpikin totesi luennossaan, ettei täysin tiedetä, miksi tuo hoito auttaa, mutta koska se toimii, niin hoitoja jatketaan. Tullaan kysymykseen, mikä lopulta on ihme ja päädytään ajatukseen, kaikki on elämässä ihmettä, alusta loppuun ja ehkä sen jälkeenkin.

      -harzu

      Poista