tiistai 13. maaliskuuta 2018

ELÄMÄ ON VIESTINTÄÄ



Elämä on viesti joka avautuu eri tavoin kaikille. Kukaan ei voi vaatia toista ymmärtämään sen viestin sisältöä samalla tavoin. Oikeastaan koko elämä perustuu viestintään. Siitä syystä viestinnän opiskelu on elämän opiskelua. 
Ymmärränkö elämän viestin oikein on ydinkysymys. Uskon, ettei kukaan ole sitä täysin ymmärtänyt. Elämän salasanaa, sen koodia ei ole pystytty purkamaan.
Olen opiskellut nyt viestintää pari vuotta ja toiminut tuon ajan Suomen Parkinson-liiton viestinnässä tiedottajana ja sisällöntuottajana. Lopputyöni aihe olikin ”Sosiaalinen media Parkinson-liiton viestinnän kanavana.” 





Aihe kasvoi tutkimisen ja kirjoittamisen mukana. Versoina mielessä se toi matkan varrella esiin viestintää monella tasolla. Mikä on viestintää muuttui kysymyksenä muotoon, mikä ei ole viestintää?

Vauvan ensimmäisestä parkaisusta, puhumattakaan sen alkuun saattamisen viestinnän ilotulituksesta, viimeiseen hetken kuiskaisuun tai henkäykseen, kaikki on viestintää. Vauva on erittäin tehokas viestijä, mutta samankaltainen viestintä ei toimi kuin lyhyen ajan. 

Pelkkä huuto viestinnässä toimii vauvalla ja joskus myös muualla, mutta lopulta on etsittävä myös muita tapoja viestin perille saamiseen. Viestintä on erottamaton osa elämää, eikä sitä kukaan opi täydellisesti koskaan. Siksi sitä kannattaa opiskella.








Viestintää kaikki tyynni. Näin voi sanoa ja on samalla jo astunut sisälle ihmeelliseen maailmaan. Käsitteiden, ajan, tunnistamisen, ja ennen kaikkea ymmärtämisen maailmaan. 

On tullut maailmaan, jossa viestin vastaanotto ja ratkaiseva hyväksyntä sen ymmärtämiseen on viestittäjässä. Kuka tämän viestitti on ratkaisevampaa kuin viesti itse. Tämä tulee hyvin esiin työpaikkojen koodikielessä ja ystäväpiirin sanastossa. 

Sanottu linkittyy sanojaan ja ymmärrys on siihen kytketty. Jos sanoja olisi joku tuiki tuntematon tai uusi työntekijä, voisi vastauksena olla jotain muuta. Sanoja ei ole tuttu, joten sanottu saa eri viestin. 

Tämän saattaa ankarastikin kokea sisäänpäin lämmitettyyn, sisäpiirien kyllästämään työpaikkaan tuleva uusi työntekijä. Jokaisella työpaikalla on oma koodistonsa, joka avautuu uudelle työntekijälle vähitellen. 

Vanhempi, toisille tuttu työntekijä voi sanoa yhden sanan, joka avaa toisille kokonaisen tarinan, yhdessä koetun ja eletyn. 








Viestintä on avaamista, matkaa mielikuviin ja tarinoihin. Mitään asiaa ihminen ei ymmärrä sanottuna samalla tavoin. Jokainen luo mielikuvan siitä, oman näköisensä ja oman kokemuksensa muodostaman. 

Tämän tietävät hyvin mainostajat, jotka myyvät mielikuvia ja unelmia. Viesti on piilotettu niiden sisään. Nelikirjaiminen viesti, jota ilman ei voi saavuttaa mainoksen luomaa unelmien mielikuvaa. 

Aikoinaan mainokset olivat suoraviivaisia kehotuksia tai käskyjä, mutta sisälsivät silti mielikuvan muutoksesta. 






Löysin kerran vanhan lehden vintiltä. Siinä oli sarjakuvamainos Boston-tupakasta. ”Boston iskee miehen makuun,” luki mainoslauseessa, joka oli ilmeisen tehokas, koska sen yhä muistan. 

Sarjakuvassa mies oli hirvimetsällä. Hermostuneena hänen kätensä tärisivät, mutta Boston-savujen rauhoittamana hirvi kellistyi komeasti. Mainos jäi sanontana elämään ja jätti kielikuvan ”hermosavut.” 

Uutiset ovat oma viestinnän viidakkonsa. Uskottavuutensa menettänyt saa sanoa mitä tahansa, mutta viesti ei mene perille. Jos taas uutinen tulee luotettavaksi koetulta, niin vaikka tämä sanoisi jotain, mitä ei ymmärretä, niin viesti viisaasta sanojasta menisi perille. 

Viesti on aina mielikuvia ja omien kokemuksien luomia käsitteitä. Itse viesti saattaa kadota kokonaan sanojan taakse, olipa kyse mistä tahansa uutisesta.





Viestintä on alunperin venäjän kielestä tullut sana vest, joka tarkoittaa uutisen ja tiedon lisäksi myös huhua. Voi hyvin kuvitella, miten huhut ovat kasvaneet uutisiksi ja lopulta betonoitu tiedoksi. Ei savua ilman tulta vahvisti huhun ja alleviivasi sen uutiseksi. 

Sosiaalisen median aikakaudella moni asia voidaan varmistaa useista lähteistä, joten huhuilla luulisi olevan lyhyt elämä. Toisin kuitenkin on todellisuudessa, siitä pitävät huolen somen valeuutiset. Valeviestinnän luomat mielikuvat ovat niin kiinnostavia, vahvoja ja värikkäitä, että tämän tästä niitä leviää läpi sosiaalisen median tsunamin aaltojen tavoin.

Internet on kuin pandoran lipas, jota kukaan ei enää pysty sulkemaan. Se on täynnä sosiaalisen median lokeroita ja uusia syntyy jatkuvasti. Valtava tiedon tulva, joka tuosta pohjattomasta aukosta syöksyy, on saanut vanhan paperisen median polvilleen. 

Toki ne vielä pitkään kulkevat rinnalla, mutta tulevaisuus on digitaalisessa viestinnässä. Aikaa ei voi siinäkään suhteessa pysäyttää. 





Olin pari viikkoa sitten kuuntelemassa historioitsija Teemu Keskisarjan luentoa Suomen sisällissodasta. Puheessaan hän kertoi, että hyväosaisten ero köyhempään kansanosaan on tänään suurempi kuin vuonna 1918. 

”Voisiko sisällissota syttyä siis tänä päivänä”, Keskisarja kysyi yleisöltä. Hän oli itse sitä mieltä, ettei voi ja sanoi syyksi internetin. Keskisarjan mielestä internet pelastaa meidät sisällissodan kurimukselta, koska sinne saa purkaa vihansa sanoina. 

”Sisällissodassa kädessä oli kivääri, tänä päivänä siinä on selfiekeppi”, laukaisi historioitsija Teemu Keskisarja luentonsa loppuviestiksi. Mielikuvia tuo lause synnytti paljon.






Tiedottajan tutkinnon opiskelu Markkinointi-instituutissa on antanut paljon uutta tietoa viestinnästä. Suuri osa on tullut opiskelun innoittamana henkilökohtaisena tutkimisena ja kaikkialla tapahtuvan viestinnän tarkkailuna. 

Olen koko elämäni ajan ollut kiinnostunut viestinnästä ja erityisesti sanallisesta viestinnästä. Opiskelun aikana huomaan muuttuneeni enemmän viestinnän tarkkailijaksi ja sen luoman mielikuvan pohtijaksi. 

Sanat ovat työkaluja, siveltimiä ja värejä. Ajatukset materiaalia, joka määrittää viestin. Mielikuva syntyy lukijassa ja kuulijassa. Jokaiselle viestistä muodostuu oma totuutensa.





Sosiaalisen median viestintä on erilaista kuin perinteinen viestintä. Kasvokkain keskustelussa viestintä sujuu ilmein, äänenpainoin, naurahduksin ja monien muiden eleiden mukana. Puhelimessa ääni luo erilaisia ilmapiirejä, rauhoittavana, naurattavana, itkettävänä, jännittyneenä kuiskaamisena tai huudahduksena. 

Sosiaalisessa mediassa on vain sanat ja pienenä lisänä hymiöt. Siksi somessa syntyy niin paljon väärinkäsityksiä. Keskustelut ovat usein lyhyitä lauseita, töksähtäviä ja joskus torsoiksi jääviä sanoja. Ne voi aina käsittää väärin, koska ilmeet ja äänenpainot puuttuvat.

Sosiaalisen median keskustelu ja viestintä vaatii täysin oman asenteensa. On syytä pohtia aina kirjoittaessaan, että kaiken voi käsittää väärin. Lukiessaan taas kannattaa ajatella, että kaiken voi ymmärtää väärin.






Voi olla viisasta ajatella, että yleensä ihmiset haluavat hyvää ja toisinaan se kätkeytyy sanojen tai mielialojen taakse. Voi olla hyvä jättää joskus vastaamatta, sillä jokainen sanoo tai kirjoittaa välillä typerästi.

Kuitenkin sosiaalinen media on tullut jäädäkseen. Siellä kannattaa olla, jos haluaa pysyä viestinnässä mukana. 

Toki kanavat ja palvelut muuttuvat ajan mukana, mutta viestintä säilyy yhtä kauan kuin elämäkin.




1 kommentti:

  1. http://www.raitio.org/trolley/tampere/tkl28/takl29ar.jpg

    VastaaPoista