torstai 26. lokakuuta 2017

UNOHDUKSEN LUMI




Ostin ensimmäisen tietokoneeni veronpalautusrahoilla 90-luvun alkuvuosina. Olin saamassa kaksi ja puolituhatta markkaa ja halusin käyttää sen johonkin, mitä en muuten pystyisi ostamaan.

Elettiin 90-luvun lamavuosia, työtä oli vaikea saada ja rahat tietysti aina tiukilla. Kaupassa käydessä oli oltava tarkkana, että budjetti ei ylittynyt.

Toisinaan minulla oli viidenkympin seteli ja laskin päässäni kärryssä olevien ostosten hinnan. Karkkilan Helsingintiellä oli silloin vielä Alepa, ja kassajonossa laskin hihnalle nostaessani vielä ostosten kokonaissumman.

Yleensä pääsin paria markkaa vaille setelin summaa ja olin tyytyväinen, se tuntui siltä kuin peliä olisi pelannut. Laskutoimitukset huomannut myyjä saattoi sanailla, että ”köyhtyä saa, mutta ei laihtua.”

Niillä viidenkymmenen markan, nykyiseen euroon verrattuna alle kymmenen euron ostoksilla syötiinkin monta päivää.



Sieltä ajoilta minulle on jäänyt tapa hahmottaa kärryyn kerättyjen ostosten kokonaissumma. Sinä lamasyksynä minulla kuitenkin oli ylimääräistä rahaa. Sinä syksynä, kun lama tappoi ihmisiä ihan oikeasti päivittäin, monin eri tavoin.

Omakotitalojen pakkohuutokaupat olivat silloin isoina ilmoituksina lähes jokaisessa paikallislehden numerossa. Ihmisten nimet niissä, kuin ristiinnaulittavilla julkisina. Kerrostaloihin tuli omakotitalonsa pakkohuutokaupoissa myyneitä.

Voi vain kuvitella sitä tuskaa ja hätää, jota koettiin kodeissa. Ihmiset tekivät itsemurhia mentyään takaamaan hyväuskoisina lainoja, jäädessään kahden asunnon loukkuun, velkavankeuteen, halutessaan auttaa ystäviä tai sukulaisia, jotka ostivat kodin perheelleen.

Me asuimme silloin vuokralla ja velkaa oli vain käytetystä autosta. Tosin sekin oli pankkilainaa ja korkojen noustua pilviin, piti laina-aikaa pidentää.




Veronpalautuksen ansiosta minulla oli silti varaa ostaa elämäni ensimmäinen tietokone. Uutta en edes haaveillut, sillä ne maksoivat 10-20 tuhatta markkaa. Kuulin silloin eräältä tutulta, että eräs paikallinen saarnamies oli myymässä tietokonettaan.

Kuuluin samaan helluntaiseurakuntaan kuin saarnaaja, ja olin  sen toiminnassa aktiivisesti vapaaehtoistyöntekijänä. Tein lehtijuttuja avustajana paikallislehteen ja kirjoitin myös seurakunnan tilaisuuksista.

Niinpä soitin saarnaajalle, joka pyysi minua katsomaan tietokonetta. Hänen vaimonsa, joka pääasiassa konetta käytti ja toimi myös seurakunnan sihteerinä, esitteli laitetta minulle.

Kone oli malliltaan 086 eli 286-koneen edeltäjä, sitähän seurasivat 386, 486 ja pentium-koneet, mutta minulla ei silloin vielä tietokoneiden tekniikka ollut millään tavoin tuttua.




Tietokoneessa oli mukana Hercules mustavalkonäyttö ja matriisitulostin. Saarnaajan vaimo esitteli koneen ohjelmistoa, joka käsitti TEKO-tekstinkäsittelyohjelman ja piirto-ohjelman. Jotain muutakin koneelta löytyi, mutta minua kiinnosti lähinnä tuo kirjoitusohjelma.

Saarnaaja kävi hakemassa jostain kuitin, jossa oli koneen alkuperäinen hinta. Muistelen se maksaneen hänelle joskus yli kaksitoistatuhatta markkaa.

Hän oli yrittänyt myydä konetta Keltaisessa Pörssissä, mutta ei ollut saanut yhtään tarjousta. Minä sanoin aikovani kirjoittaa koneella kirjan, joten tekstinkäsittelyohjelma riittäisi hyvin.

Saarnaajan vaimo vilkaisi minua, ja totesi, että jos oikeasti aion alkaa kirjaa kirjoittamaan, niin hän suosittelee virallisen tekstinkäsittelyohjelman ostamista.




Minä kannoin laitteet autoon ja kotona asettelin ne työpöydälle. Vanha Brother-kirjoituskoneeni sai siirtyä komeroon. Minä olin siirtynyt tietokoneaikaan.

Tajusin pian ostaneeni ylihinnalla vanhentunutta tekniikkaa, mutta olin kauppaan tyytyväinen, menihän rahakin mielestäni hyvään tarkoitukseen. Pääasia, että sain kirjoittaa ja muokata tekstiä päätteellä.

Kaupan päälle saarnamies antoi minulle, kerrostalossa asuvalle kaupunkilaiselle jostain saamansa Maanviljelijän ATK-oppaan. Jossain vintin laatikossa se taitaa olla vieläkin lukemista odottamassa.

Hyvin silti saarnamies oivalsi, kylvökonehan siitä tulikin. En vielä arvannut, että kirjoittaisin jonain päivänä itsekin tietokoneoppaan sähköisenä versiona Osborne-tietokoneisiin.




Olin silloin tyytyväinen, että sain aloittaa TEKO-tekstinkäsittelyohjelmalla ensimmäisen kirjani. Kirjoitin kirjan seuraavan kevään aikana ja lähetin sen kustantajalle.

Seuraavana syksynä menin tietokonekurssille Karkkilan Oppimiskeskukseen, jossa opettajana oli Tiina Suomi. Hän oli opiskellut tietokonealalle siinä vaiheessa, kun ohjelmointi tapahtui reikäkorteilla. Koneeseen syötettiin reikäkortti ja tulokset sai seuraavana aamuna.

Hän kertoi olleensa mukana ohjelmoimassa TEKO-tekstinkäsittelyohjelmaa ja kehui sitä hyväksi. Minä olin samaa mieltä, olinhan kirjoittanut sillä ensimmäisen kirjani ja tulostanut sen matriisiprintterillä, joka toimi jonkin mystisen mielialan mukaan.

Paksu nippu paperia oli lähtenyt kustantamoon ja odottelin tuloksia kuukausia.



Ehdin käydä toisenkin ATK-kurssin, ennen kuin kirjani hyväksyttiin julkaistavaksi. Aika Oy:n kustannustoimittaja Vesa Haapala keksi kirjan nimen, joka oli Rankka kesä.

Kirjaan tuli hieno kansi ja jokaisen luvun alkuun litografinen kuva. Taiton, kannen ja kuvituksen teki Virpi Loukamaa. Olin todella onnellinen, kun näin kirjan painoasun. Paikallisen Karkkilan Tienoo-lehden legendaarinen toimittaja Kai Jauhiainen teki kirjan julkaisusta jutun.

Seuraavana päivänä ystävällinen tietokoneopettajamme Tiina Suomi ojensi minulle kukkakimpun. Hän piti pienen puheenkin ja halusi ostaa kirjan nimikirjoituksella. Monet muutkin opiskelukaverit ostivat kirjan ja sain siitä paljon myönteistä palautetta.



Sairastuin niihin aikoihin keuhkokuumeeseen ja kirjalaatikon tullessa postissa oloni oli kaikin puolin epätodellinen. Oli huikeaa selailla omaa kirjaa, vaikka olikin kuumehoureissa. Lapsuuden unelmani oli toteutunut.

Julkaisutilaisuus oli Karkkilassa Nyhkälän koulun juhlasalissa, joka oli täynnä ihmisiä. Kirjasta otettiin kahden tuhannen kappaleen painos, joka myytiin vuodessa parissa loppuun.

En olisi uskonut kun Kemijärven asemaperällä asuin, kävin Särkelän koulua ja luin kirjaston kaikki nuortenkirjat, että eräänä päivänä kirjoittaisin oman kirjan. Haaveilin siitä kyllä lukiessani ja kirjoitin omia tarinoitani.



Kirjoittaminen jatkui, mutta TEKO-tietokoneeni sai jäädä syrjään. Koneessa oli piirto-ohjelma, jolla meidän perheen lapset tekivät piirroksia vielä jonkin aikaa. Jossain vaiheessa lahjoitin koneen sitten eräälle kaverille.

Me ostimme siinä vaiheessa Pentium 75-koneen, jossa oli Windows 95-käyttöjärjestelmä. Tänään kirjoitan enimmäkseen Applen pädillä tai Asuksen kannettavalla. Olipa kone mikä tahansa, ei kirjoittaminen ole mitenkään muuttunut.

Yhä vieläkin on teksti tuotettava omasta päästä. Minun mielestäni kirjoitus on täysin samanlaista, kuin se oli kerran TEKO-tekstinkäsittelyohjelmalla.

Mukavempaa se tosin on pädillä, sillä koneen ääressä istuminen ei oikein onnistu enää. Sairastamani dystonian vuoksi joudun pitämään toisella kädellä päätäni suorassa.



Esikoisteoksena kirjoittamaani Rankka kesä-kirjaa saa yhä antikvaareista. Katsoin juuri kirjaa googlen haulla ja löysin yhden kuudella eurolla.

Tuntuu oikeastaan aika hienolta, että kirjaa myydään yhä. Olen siihen kirjaan kuvannut lapsuuden maisemiani Kemijärven asemaperällä ja Juotasniemen mummolan maisemissa.

Vaikka tarina kirjassa on täysin keksitty, sisältää se useita asioita ja tilanteita, jotka ovat jossain mielessä myös tapahtuneet.



Unohduksen lumi sataa aikanaan jokaisen ylle. Olen jostain syystä heräillyt usein tänä yönä. Ikkunasta hohkaava, yöllä sataneen lumen valo on vaikuttanut uneeni. Heräilin usein ja luulin kellon olevan viisi, koska katuvalot syttyvät silloin.

Unen rajamailla muistelin ensimmäisen tietokoneen ostoani ja esikoiskirjani kirjoittamista. Aamulla katselin keittiön ikkunasta valkoista pihamaata ja ajattelin tuota sanontaa. Unohduksen lumi on armollinen asia.

On hyvä, että kaikki unohtuu kerran. Hienotkin hetket katoavat. Nyt sain vielä muistella hienoa aikaa, lapsuuden unelmani, oman kirjan julkaisua. Jännittävää odottelua kustantamolta ja hetkeä, kun sain kirjan käsiini.

Unohduksen lumet satavat myös toteutuneiden unelmien ylle. Siellä ne silti ovat ja riittää, että sen tietää. Kannattaa unelmoida.



3 kommenttia:

  1. Hei!
    Olipa mielenkiintoista lukea ajatuksiasi kirjan kirjoittamisesta ja tietokoneista. Olen itse vieläkin kirjastossa töissä, kylläkin osatyökyvyttömyyseläkkeellä ja tarkistin, että kirjoittamaasi kirjaa löytyy paitsi myynnistä, myös kirjastoista ympäri maata. Tosin oma kirjastoni on niin pieni, että meillä ei sitä ole kokoelmissa. En ole kiinnostunut tietokoneista, mutta tietenkin on ollut jännittävää seurata kirjastoalan kehitystä vuosikymmeniä 80-luvun käsipelillä lainaamisesta aina 90-luvulle tultaessa, jolloin ensimmäiset mikrot tulivat meillekin. Myös ohjelmat ovat kehittyneet huimasti ja kirjastotyö on muuttunut täysin.
    Olen aina kokenut olevani etuoikeutettu, kun saan tehdä niin mielenkiintoista ja monipuolista työtä, mitä kirjastoissa tehdään.

    Kävin 3 viikkoa sitten Turussa samalla spesialistilla kuin sinäkin ja hän todella paneutui sairauteeni. Sain pistoksia eri paikkoihin juin ennen. Olo ei mielestäni ole vielä niin hyvä, kuin voisi olla. Välillä vääntää paljon, mutta olen pystynyt käydä lenkkeilemässä jo muutaman kerran. Myös kotihommat ja muut sujuvat paremmin.
    Sain samaa botoksia kuin aikaisemminkin keskussairaalassa, mutta kohtelu oli aivan eri luokkaa.
    Onkon sinun olosi mennyt huonommaksi, huomasin sen kirjoittelustasi? Jos olet aikaisemmin saanut muuta kuin botoksia, niin botox käsittääkseni vaikuttaa hitaammin. Minunkin olossa on välillä isoja eroja. En kylläkään tiedä, onko tuo juokseminen hyväksi, mutta en tahdo malttaa, koska kunnon hien saaminen tuntuu niin hyvältä, myös olo on nyt ollut pirteämpi. Mutta kyllä neurologi minulle puhui leikkauksesta yhtenä vaihtoehtona.

    Toivottavasti sinun olosi kohentuu, pikkuhiljaa. Kauniita alkutalven päiviä sinulle!

    VastaaPoista
  2. Hei, äskeisen siis kirjoitti Marja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistäsi. Oli mielenkiintoista lukea työstäsi kirjastossa. Tuli mieleeni paljon muistoja, joita kirjastoon liittyy. Lapsena se oli jännittävä paikka, luin paljon ja kävin usein Kemijärven kirjastossa. Jännän kirjasarjan löytäminen oli aina, kuin kultasuoneen olisi osunut. Nopeasti ne tuli ahmittua. Se tunnelma, jota koki kirjastoon astuessa, oli aivan omaa luokkaansa. Jo kirjojen tuoksu, tarinat, jotka pyrkivät hyllyistä pois ja odottavat lukijaa, ovat muistojen aarteita. Kerran lainasin aivan uuden kirjan, jota luin illalla ennen nukkumaan menoa. Kirjan laitoin sängyn viereen ja aamulla huomasin kirjan maistuneen hyvin myös meidän koiralle. Se oli purrut kirjan pilalle ja minun edessäni oli ankea matka kirjastoon. Ystävällinen kirjastonhoitaja ymmärsi kuitenkin asian ja pyysi tuomaan jonkun kirjan kotoa koiran pureskeleman tilalle.

      Botuliini jota sain reilu kuukausi sitten, on auttanut vähitellen enemmän. Siinä vaiheessa, kun kirjoitin blogin vaikeammasta tilanteesta olivat oireet hankalammat, pian ne käyvät raskaiksi, kun yöunet jäävät vähiin. Nyt on taas ollut hieman parempia aikoja. Pää vääntyy sivuun lähelle olkapäätä, mutta vääntö ei ole väkinäistä, kuin tehdessäni jotain keskittymistä vaativaa. Edelleenkin servikaalinen dystonia on lievempi oireiltaan, kuin ennen viime maaliskuuta. Tiedän, että myös minulle leikkaus sekä syväaivostimulaatio olisi yksi vaihtoehto hoitona. Näen kuitenkin riskit liian suurina mahdollisiin hyötyihin verrattuna. Koskaanhan ei voi tietää, minkälainen tilanne tulee jatkossa olemaan, joten voi olla, että joudun vielä leikkaustakin pohtimaan. Näillä nykyisillä oireilla se ei kuitenkaan ole minulle ajankohtainen. Uskon jostain syystä, että ajan oloon oireet vielä tästä helpottuvatkin. Ihminen on niin sopeutuvainen ja oppii elämään monien asioiden kanssa. Toivottavasti saat ja olet jo saanutkin helpotusta omiin oireisiisi. Hyvä, että saat olla niin mielenkiintoisessa työssä, joka antaa muuta ajateltavaa ja rytmiä elämään. Raikkaita lenkkejä ja hyvää vointia!

      -harzu

      Poista