keskiviikko 6. syyskuuta 2017

VIISAUTTA KUKKIEN




"On tyyni syyskuun aamu. Kaste kiiltää kedolla, sumu kiiriskelee kellastuneiden lehdistöjen tutkaimilla ja haihtuu lopulta korkeuteen. Tänä aamuna ovat veljet nousneet ylös kovin äkeinä ja äänettöminä, pesneet kasvonsa, harjanneet tukkansa ja pukeutuneet pyhävaatteisinsa. Sillä tänäpänä olivat he päättäneet lähteä lukkarin luoksi kouluun."

Huomenna kutsuu taas koulun penkki minuakin, niin kuin kutsui aikoinaan Kiven veljeksiä. Minulla tuo kouluun lähtö ei ihan noin vaikeaa ole, mutta tietysti sitä itsessään aina jonkinlaisen muutosvastarinnan muurin joutuu ylittämään, jos uutta haluaa. Muutos tuntuu usein pelottavalta.

"Sosiaalinen media murtaa meidän kaikki raja-aidat," sanoi Christina Forsgård aamun luennolla. Ajatus sopi hyvin tuohon muutosvastarintaankin. On helppo käpertyä omaan oloonsa ja koloonsa, keksiä hyviä syitä ja jatkaa siihen asti, kunnes elämä päättää. Muutosta ei koskaan tule, ellei ota itse ensimmäistä askelta. Muutos lähtee sisältä. Kaikkia muita on helppo muuttaa, oma elämä on kaikkein vaikein muuttaa.



Sosiaalinen media on aiheena parin päivän luennoilla Markkinointi-instituutin Tapiolan uudessa toimipisteessä. Lähiopetuspäivät kuuluvat tiedottajan koulutukseen, jota käyn parhaillaan. Ensimmäisen päivän luennoista vastaa jo edellä mainittu Christina. Tiedän odottaa aikamoista tiedon tykitystä ja ajatusten tsunamia, kun ajelen Turunväylää kohti Tapiolaa.

Parkkihalli löytyy sujuvasti navigaattorilla ja katsottuani parkkipaikan sijainnin, suuntaan kohti hissiaulaa. Yli kahden tuhannen auton parkkihallissa on parempi katsoa tarkkaan mistä autonsa löytää. Meilahden sairaalan parkkihalleissa etsin kerran autoani kaksi tuntia ja huomasin lopulta olevani väärässä hallissa. Ulkopuolella ei tosin ollut mitään opasteita, kuin toiseen halliin.

Nousen katutasolle ja kysyn samaan aikaan hissistä kävelevältä mieheltä missä suunnassa Revontulentie on. Hän miettii hetken ja näyttää sitten ystävällisesti suuntaa. Vajaan kilometrin jälkeen tulen rakennuksen luo, joka on osoitteessa. Kävelen kulmasta sisään ja kysyn aulasta Markkinointi-instituutin sijaintia. Hän kertoo, että sisäänkäynti on talon päädyn sivulla.




Jatkan suoraan eteenpäin ja kuulen takaani saman kysymyksen, jonka juuri esitin aulassa. Näytän pensasaitojen takana olevaa ovea ja avaan sen neuvoa kysyneelle miehelle. Kävelen hänen jälkeensä avaraan aulaan, jossa on oikealla sinapinvärisiä, salmiakinmuotoisia tuoleja ja taustalla pitkä tiski. Mies kävelee edelläni kysymään neuvonnasta lisää opastusta. Minä näen tutun ihmisen seisovan hymyillen tiskin takana alkavalta käytävältä ja kävelen hänen luokseen.

Tiedottajan koulutusta Minna Ristimäen kanssa luotsannut Eliisa Seppänen tervehtii hyväntuulisena, ja toteaa, että löysin hyvin perille uuteen koulutuspaikkaan. Hän esittelee tiloja ja näyttää päivän luokan. Haen aulan automaatista kupillisen mokkakahvia, joka on yllättävän hyvää. Kävelen luokkaan, sanon huomenet ja otan pöydältä kirjan sekä muistiinpanoille lehtiön. Luokka tulee aivan täyteen ja Minna Ristimäki, kertoo mukana olevan useampien kurssien osallistujia. Seuraavana päivänä olisimme vielä pienemmässä luokassa, joten sosiaalinen media olisi käytännössäkin sosiaalista.

Markkinointi-instituutin Tapiolan uuden toimipisteen luokkien seinät ovat läpinäkyviä. Aluksi on jännä tunne, että kaikkiin luokkiin näkyy, mutta sen unohtaa yllättävän pian ja keskittyy omaan opiskeluun. Luokan tuolit ovat pehmeitä, kuin ryhdikkäitä nojatuoleja, edessä on pieni pyöreä pöytä ja alla kokolattiamatto. Asetan mokkakupin pöydälle ja luen myöhemmin automaatilla, ettei kahvia saa viedä luokkaan. Ymmärrän asian hyvin, kun katson imukykyistä mattoa.





Olin lähes vuosi sitten alkaneen koulutuksen ensimmäisinä lähipäivinä Christina Forsgårdin luennolla, joten tiedän mitä tuleman pitää. Silloin Christina piti kahden tunnin luennon, joka oli tietoshow, täynnä asiaa sellaisella tempolla, ettei mieleen välttämättä kovin paljon jäänyt, mutta esitystä oli nautinto seurata. Nyt edessä on koko päivä hänen opetustaan ja olin odottanut, että siihen kuuluisi myös joku ryhmätehtävä.

Ymmärrän kuitenkin luokan olevan niin erilaisista koulutuksista koottu, että uskon päivän menevän luennoilla ja se meneekin. Asiaa ja tietoa Christinalla on paljon ja kielenkäyttö niin värikästä, että aika kuluu nopeasti. Luennot tulevat myös monisteina, mutta kirjaan hänen ajatuksiaan ja osuvia lauseita aina välillä muistiin. Christina Forsgård On todella ajan hermolla siitä mitä sosiaalisessa mediassa tänään tapahtuu. Sen lisäksi hän tuntee alan lyhyen historian hyvin.

"Ihminen näkee sen, mikä häntä kiinnostaa", Christina toteaa. Samoin ihminen oppii parhaiten asioita, jotka kiinnostavat häntä. Tämä koskee tietysti kaikkea oppimista koulussa ja elämässä yleensäkin. Christina on ollut hiljattain lukiossa luennoimassa ja kertoo olevansa onnellinen, että saa opettaa aikuisia. Lukiolaisten keskinäinen pulina opetuksen aikana oli ollut sen verran häiritsevää, että hän oli sanonut kävelevänsä heti ulos, jos sitä pitäisi tehdä vakituisesti. Motivaatio on monelta hukassa ja kaikki tulee Suomessa niin helpolla, ettei minkään eteen osata enää taistella.





Kuten aamulla oletinkin, päivä kuluu yllättävän nopeasti. Christina kertoo vielä tehtävästä, joka opiskeluun liittyy ja päättää tunnit. Kello on lähes neljä, kun kävelen Revontulentieltä kohti parkkihallia. Mitä minulle jäi tästä päivästä, mietin kävelyn ja ajomatkan aikana. Olen kuunnellut noin viisi tuntia puhetta, joka on ollut tietoa ja värikkäitä kielikuvia. Christina on taitava puhuja ja käyttää myös railakasta kieltä, hän puhuu nuorekkaasti ja sijoittaa puheeseensa englanninkielisiä termejä, samalla tavoin kuin Juhani "Tami" Tamminen.

Katselen kotona lauseita, joita hänen puheestaan olen kirjoittanut muistiin. "Alussa kaikki on pientä myös sosiaalisessa mediassa, vähän kävijöitä ja tykkäyksiä, mutta siitä se kasvaa." Mieleeni tulevat viime talvena tinteille syöttämäni auringonkukan siemenet, joista loput kylvin keväällä kukkakumpareelle. Nyt, syksyn kynnyksellä ne kasvavat pari metriä korkealla ja hehkuvat kukinnossaan. Pienestä kasvoi suurta, mutta oman aikansa se otti. Nyt nuo kukat koko päivän kiertävät ympyrää, eivät itsensä ympäri, vaan kohti aurinkoa kurottaen ja avautuen. Se on kukkien viisaus ja sanoma; aina kohti valoa.

Kaikkein eniten jäin pohtimaan ajatusta: "Kysymyksien keksiminen on paljon vaikeampaa, kuin vastausten."









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti