sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

TUULEN PAINO




Paljonko tuuli painaa? Sen tuntee ihollaan, sitä kaipaa sydämessään ja se voi kaataa voimallaan. Sitä tuuli on. Tuulta ei voi koskettaa, vaikka se tuntuu iholla, joskus sydämessä ja toisinaan se kulkee läpi kehon.

Mistä se tulee ja miksi, sitä ei kukaan pysty sanomaan. Säätiedotukset muuttuvat joka hetki, eikä kukaan osaa sanoa syyksi muuta, kuin että tuulet ovat muuttaneet suuntaa. Vain tuulen suunta muuttuu ja kaikki muuttuu.

Minne meni se tuuli, joka puhalsi lapsena kesäaamun ensimmäisenä tunteena iholle raikkaan hipaisun. Se sama tuuli, joka puhalsi savun silmille eräretkellä metsälammen rannan nuotiolla.

Tuuli, joka värisytti harsokukkia tuoreella haudalla ja meni menojaan. Se sama tuuli, joka oli puhaltanut koko elämän läpi. Tuuli, joka oli tuonut ja vienyt niin paljon.



Tuuli kaataa helpommin yksinäisen puun, kuin metsän keskellä, toisten lähellä taivaita kohti kurottuvan puun. Yksinäisyys on osista vaikein myös puiden maailmassa.

Yksinäisellä puulla on vain kaksi vaihtoehtoa. Sen on kasvettava vahvemmaksi, kuin metsän puiden tai myrsky kaataa sen ennen pitkää.

Parhaat mahdollisuudet ovat puulla, joka on alusta lähtien kasvanut yksin. Puulla, joka on tuntenut tuulen voiman koko elämänsä ajan ja kasvattanut juuret syvälle.

Se on tuulten tuivertama tunturien kitukasvuinen mänty. Monelta osin kieroon kasvanut, mutkalle kiertynyt ja matkansa kulkenut kummallisia suuntia.

Silti se yhä kurottaa kohti taivasta ja kestää tunturituulien tuiverruksen.



Ihmisen osa olla ja jäädä yksin on raskain osa. Kukaan tuskin alunperin haluaisi olla yksin. On oltava poikkeusluonne, että kestää täydellisen yksinäisyyden.

On kuitenkin myös niitä ihmisiä, jotka kestävät yksinäisyyden ja ehkä myös oppivat pitämään siitä. Osa tulee vähitellen heidän toiseksi luonteekseen ja ajan oloon sieluun leimatuksi.

Varsinkin pienten paikkojen pienet piirit luovat niitä ja leimaavat helposti oudoiksi erilaiset. On rohkeaa olla erilainen yhteisössä, joka eristää erilaiset.

Harva sitä kuitenkaan lopulta kestää ja moni muuttaa pois tai poistuu elämästä.




En silti usko, että se oli ihmisen tekijän tarkoitus kenenkään kohdalla. Yksin jäänyt on epäonnistuminen koko sille ympäristölle, jossa hän elää. Ihmisyys on aina mitattu erilaisuuden hyväksymisellä.

On tutkittu, että yksin jättäminen on kuin kipu ihmisessä, tuntuva ja sattuva. Kuka terve ihminen haluaa tuntea kipua.

Ainoastaan kärsivä, joka saa helpotusta tuottamalla itselleen kipua, voi sitä kaivata.




Yksin on helppo olla, kun se on valittu osa. Mutta yksinäisyys osana on täysin toinen todellisuus.

Moni kiireinen, ihmisten ja asioiden paineen vaivaama olisi mieluusti yksin. Hän voi jopa kadehtia yksinäisiä ihmisiä.

Hän ei kuitenkaan ymmärrä miltä yksin jättäminen oikeasti tuntuu. Miltä tuntuu, kun ei voi palata takaisin vaikka haluaisi. Ei ole mihin palata.

Yksinäisyys on elämän vaikein polku.



Yksinäisyyttä ei tajua ihminen, joka on vielä tavoiteltu. Yksinäisyys ei ole koskaan valittu osa, se on aina opittu, koska muuta mahdollisuutta ei ole.

Ne ihmiset, jotka sen osan oppivat kestämään, ovat kasvattaneet vahvat juuret. He ovat kuin yksinäinen puu pellon laidassa.

Sen lehvistössä surumielinen mustarastas laulaa iltaisin ja hyväntuulinen peippo visertää kesäaamuisin.



Ihminen, joka on kokenut elämässään paljon vastatuulta, kasvattaa itselleen syvät henkiset juuret. Löytää ne voimat, joita helppo ja valmiina saatu elämä ei anna.

Elämän tuulet puhaltavat ankarasti joidenkin ihmisten polulla. Toisinaan sitä vaelluksillaan näkee, että liiankin ankarasti. On myrskyjä, jotka olivat liian kovia.

Sitten löytää niitä puita, jotka kestivät ja ovat siinä omalla paikallaan kertomassa tarinaansa. On syytä kuulla myrskyt kestäneen puun kertomus.

Sen voi kuulla jos on herkkä mieli ja annos aikaa.



Moni varaa vaellukselle kaikkea tarkasti ja ottaa huomioon varusteiden painon. Aikaakin tulee helposti mukaan niukasti, vaikka se painaa vähän.

Vaelluksen tärkein osa on kuitenkin aika.

Aikaa kannattaa varata vaellukselle ylimääräisiä annoksia. Se ei paina paljon, mutta se on ainoa varuste, joka antaa sitä enemmän mitä runsaammin sitä mukaan varaa.

Valitettavasti aikaa ei myydä retkikaupoissa, sitä ei voi tilata verkosta, eikä ostaa mistään.

Aikaa on juuri sen verran, kuin sitä matkalle varaa.

Ja sekin kaikki, joka hetki, on vain lahjaa.



Aika on kuitenkin vaelluksen, luontopolun ja lyhyenkin retken tärkein varuste.

Aika on retken raskain taakka, jos sitä on vähän.

Retken onnistuminen on aina ajasta kiinni.

Kaikki elämässä avautuu aikanaan. Silloin kannattaa olla paikalla ja ottaa aikaa mukaan.

Koskaan ei voi tietää, mitä luonto haluaa puhua ja siihen on syytä varata aikaa.



Elämässä jokainen on lopulta eksynyt, eikä tiedä mitä pitäisi tehdä.

Kaikki ihmisen tekeminen on vain ajan kuluttamista.

Ainoa asia, minkä ihminen voi omistaa, on aika.

Miten hän sen käyttää, se ratkaisee kaiken.



Aika on merkillinen asia. Harvoin sitä on sopivasti ja aina se loppuu yllättävästi.

Tuuli siveli kerran, kauan sitten eläneen ihmisen hiukset silmille.

Nyt sama tuuli puhaltaa poskelle ja pudottaa puusta lehden polulle.

Siinä lehdessä on ihmisen tarina.

Luettavaksi sille, joka varasi aikaa matkaan.




2 kommenttia: