lauantai 17. kesäkuuta 2017

METSÄN ÄÄNI




Miten metsä puhuu, pohdin ajaessani aamuneljän aikaan kohti pientä metsälampea. Haluan nähdä aamun heräämisen luonnossa. Tiedän olevani jo myöhässä, mutta jotain ehtisin silti kokea.

Maantie on hiljainen ja tien laidassa, muutaman kymmenen metrin päässä seisova peura on kuin patsas. Hidastan vauhtia ja näen pari muuta sen takana. Parilla loikalla ne katoavat metsän suojiin.

Käännyn metsälammelle vievälle tielle, joka mutkittelee kauniin kesäisen maiseman läpi. Sielläkin on pellolla ruokailemassa peura, joten hiljennän vielä vauhtia.

Tällä reitillä niitä on lähes aina aamuisin näkynyt.




Pysäköin auton metsään polkeutuneelle levikkeelle, otan kameran ja repun selkääni. Aurinko siivilöityy suurten honkien läpi polulle, jota lähden tarpomaan rauhallista vauhtia.

En ole matkalla mihinkään ja juuri siksi olen matkalle lähtenyt. Metsä ei ole tavaratalo tai kauppakeskus, josta etsitään ja ostetaan.

Metsä on viisas ystävä, joka kulkee mukana ja kertoo niin paljon, kuin kulkija sitä pystyy ymmärtämään.

Metsän puhe ei ole ihmisen mielelle vaikea ymmärtää, onhan se aina universaalia. On vain oltava avoin sen sanottavalle.




Tietysti eletyn ja koetun taustamelu voi olla niin voimakas, ettei metsän hiljainen puhe kuulu. Silti
metsä puhuu ja sillä on asiaa.

Aikaa se joskus vaatii, että taustamelu vaimenee. On toisinaan kuljettava kauan, että metsä suodattaa elämän häiritsevät äänet.

On syytä kuitenkin muistaa, että puhetta ymmärtää vain, jos sitä oikeasti kuuntelee. Metsääkin on pyrittävä kuulemaan ilman ennakkoluuloja.

On haluttava kuulla metsän puhe. Kyllä sydän sen ymmärtää. Se osa meissä, joka pystyy olemaan vielä yhteydessä luontoon.

Voi kokea järkytyksen tai iloisen yllätyksen, kun sydän alkaa kuulla metsän ajatuksia.

Metsä puhuu aina vain sen verran, kuin vaeltaja käsittää.




Metsä luotaa ihmisen koko olemuksen. Pian se on selvillä kulkijan henkisestä jaksamisesta, siitä kuinka repaleinen vaeltaja on.

Metsä voi eheyttää repaleisen mielen ja sielun. Tai se voi antaa uhoajien mennä. Moni meneekin, kulkee kuin kauppakeskuksen käytäviä ostoslista kädessä.

Mitä asiaa metsässä olisi mesoaville hälisijöille tai etuviistossa painaville suorittajille. Metsä antaa sellaisten mennä menojaan.

Menetys on heille merkittävä, mutta onneksi aina voi mennä metsään uudelleen. Ehkä jonain päivänä sen puhetta ymmärtää kuunnella.

Usein sellainen vaatii elämään jotain, mikä saa ihmisen sydämen avautumaan metsän puheelle.




Kun ensimmäisen kerran kysyin, miten metsä puhuu, kuulin tikan koputtavan jossain ja yritin nähdä sitä saadakseni kuvan.

Tikka on utelias ja taitava piiloutuja, joka kieppuu aina kätköstä kurkkimaan. Ymmärsin samalla, että metsällä oli asiaa.

Metsä koputti sydämen oveen ja halusi sanoa jotain. Minä avasin sydämeni oven ja ikkunat.




Metsä sanoi, että ihmisen maailmassa ei ole rauhaa ja useimmilla elämä on epätasapainossa. Siksi on niin paljon ahdistusta.

Se näkyy monella tavalla kaikkialla ja joka hetki.

Se aiheuttaa paljon sairautta ja kärsimystä.

Elämän tasapaino korjaisi monta asiaa ja auttaisi selviämään vastoinkäymisistä.

Mutta vaikka se on helppo ymmärtää, ei moni sitä tavoita kuin hetkittäin.

Metsässä asiat asettuvat omalla painollaan tasan ja niiden suhde löytää oikean koon.

Suuri onkin pientä ja pienet onnen hetket tulevat esiin suurina. 

Elämässä on liikaa ärsykkeitä ja vaatimuksia. Mikään ei riitä enää, on aina saatava lisää, koettava enemmän.

Elämä on kuitenkin tasapainoa, jossa kaikki aistit on oltava avoinna.

Ei pelkästään ne aistit, joita ärsytetään ostamaan ja nauttimaan. Niin ne saadaan yliaktiivisiksi ja ajetaan ihminen orjan asemaan.

Ihminen on kuitenkin luotu vapaaksi kuten kaikki luonnossa.

Hänellä on oikeus olla sellainen, miksi hänet tehtiin, vapaa.




Miten ihminen voisi olla vapaa, minä ihmettelin. Me, jotka lopulta olemme orjia koko elämämme ajan.

Metsä tuntui olevan hiljaa, eikä vastannut mitään.

Minä jatkoin matkaa ja odotin kaikki aistit avoinna.

Ei ole kiire mihinkään, metsä huokaisi.

Anna ajattomuuden tulla olemukseesi, kyllästä itsesi sillä.

Vain niin saat vastustuskykyä ja kestät kaiken.

Ymmärrät ehkä vielä sen, mitä et nyt käsitä.

Ajattelin sen tarkoittavan vapautta, jota ihminen ei voi elämässä mielestäni saavuttaa.




Istun aamukahville luonnon muovaamalle penkille, se on hongan oksa ja mukava istua.

Katselen vedenpintaa, joka on peilityyni ja hörpin kuksasta kahvia. Käki kukkuu tauotta, sorsapoikue ui vastarannalla ja suopursujen valkoinen meri saa haukkomaan henkeä.

On vaikea sisäistää sitä kauneutta, jonka sisällä ja ympäröimänä on.




Äkkiä kuului kova rääkäisy ja lintu sujahtaa läheltä lakkiani. Silloin huomaan istuvani vain muutaman metrin päässä räkättirastaan pesältä.

Juon kahvini ja nousen hiljaa. Kävelen kauemmas ja jään katselemaan räksän pesälle.

Ärhäkät lokit kirkuvat kaarroksiaan yhä lähempää.

Näin edellisellä kerralla niiden käyvän sumeilematta joutsenenkin kimppuun, kun se erehtyi liian lähelle lokinpesää.




Olen pari kertaa joutunut lokkien kiinnostuksen kohteeksi ja niiden röyhkeys on hurjaa. En yhtään ihmettele miten Alfred Hitchcock keksi idean Linnut elokuvaansa.

Helsingin kauppatorilla ostin kerran muikkuaterian ja etsin täydeltä alueelta vapaata paikkaa. Ilokseni sellainen, tyhjä pöytä oli jätetty kuin minua varten vapaaksi.

Pöytä oli avotaivaan alla ja pian huomasin syyn, miksi kukaan ei istunut siihen. Sain kyllä lokeista pian ateriaseuraa.




Toisella kerralla olin käymässä Itä-Helsingissä ja poikkesin Kahvila Kampelan mainiolle lohisopalle. Vein ruokani ja leivän merenrantaterassille ja istuin pöytään.

Kuulin vain suhahduksen, tunsin siiveniskun ilmavirran ja leipä nousi lokin kynsissä lentoon.

Lintu pudottautui veteen viisi lokkikaveria perässä, leipä hävisi muutamassa sekunnissa.




Nämä lokit eivät ole eväistäni kiinnostuneita, mutta selvästi niiden lennoilla on merkitys. Ne pesivät toisella rannalla ja kaartelevat puiden latvojen yläpuolella tarkkailukierroksilla.

Mielestäni ne tulevat koko ajan lähemmäs katkenneen puun päälle rakennettua pesää. En tiedä voisinko tehdä mitään, jos ne hyökkäisivät pesälle.

Jos lokit olisivat yhtä röyhkeitä hyökkääjiä, kuin aiemmin näkemäni, niin ainoastaan räksät voisivat itse puolustaa pesäänsä.

Ja siihen on kyllä kaikki edellytykset, niin kipakka lintu räkätti on. Olen joutunut pari kertaa senkin hyökkäyksen kohteeksi ja lintu on täysin peloton.




Noin tunnin odoteltuani räkättirastaat tulevat tai ehkä ne ovat olleet koko ajan jossain lähistöllä.

Toinen hypähtää pesän reunalle ja pyöräyttelee siniharmaita munia nokallaan. Sitten se vilkaisee minua tuimasti.

On aika poistua hiljaa. Metsä on tarjonnut jälleen unohtumattoman hetken. Olen kiitollinen.

Ehkä myös ymmärsin jotain siitä, mistä metsä puhui sydämelle.





Olen joskus tullut metsästä reppu keveämpänä kuin lähtiessä, toisinaan täynnä metsän antimia.

Koskaan en ole tullut metsästä henkinen reppu raskaampana kuin lähtiessä.

Aina on taakka keventynyt metsässä tai sen painoarvo on muuttunut matkan aikana.

Elämän arvo lahjana on mittaamaton.

Elämän puolesta on taisteltava, niin kuin linnutkin pesänsä puolesta.

Ymmärsin mitä metsä tarkoitti.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti