keskiviikko 11. tammikuuta 2017

SATATUHATTA KIITOSTA




Satatuhatta kilometriä auton mittarissa oli ennen vanhaan aika vaihtaa autoa tai tehdä koneremontti. Hyville autoille se on vasta sisäänajo. Matkana satatuhatta kilometriä on kuitenkin pitkä matka autollakin. Kävellen yhtä pitkä.

En tiedä kuinka pitkän matkan Marco Polo matkoillaan käveli. Polon uskomattomat tarinat niiltä matkoilta ovat kuitenkin yhä tallessa.

Turhia ne kilometrit eivät siis olleet. Ihminen on sydämeltään tiedonhaluinen ja jokainen elämä oma tutkimusmatkansa.





SYDÄMEEN SOPIVAT SANAT

Linnunradan pituus on satatuhatta valovuotta, joka ei ole pitkä matka avaruudessa. Elämässä matka toiseen sydämeen on joskus vielä pidempi.

Satatuhatta sanaa, sydämeen lähetettyä, siinä on pitkä rivi ajatuksia. Sanoja, joiden matkan pituus riippuu painosta.

Liian raskaat sanat putoavat välille ja uppoavat syvälle. Liian kevyet katoavat elämän tuulissa taivaalle.

Sopivat sanat sopivat sydämeen ja avaavat mieleen jotain mikä vie katsomaan uusia mahdollisuuksia.

Sopivien sanojen paino riittää sydämen maaperään ja pystyy juurtumaan siihen. Jotain uutta alkaa versoa.

Jonain päivänä se kasvaa hedelminä sanoiksi ja teoiksi.




VOISINKO OLLA MUUTA KUIN KIITOLLINEN

Satatuhatta sanaa on jo tiiliskiviromaani. Blogeja sillä määrällä saisi kirjoitettua reilut sata. Olen kirjoittanut nyt yli neljäsataa blogia. Sanoja olisi neljään romaaniin.

Lukijoita on jokaiselle blogille ollut, muuten kirjoittaminen olisi loppunut ajat sitten.

Tämän kirjoittamani blogin julkaisun jälkeen tulee pian täyteen satatuhatta lukukertaa. Voisinko olla muuta kuin kiitollinen.

Parasta kaikessa tässä on se, että monia blogeja luetaan uudelleen ja niitä löytävät uudet lukijat.




ELÄMÄ MUUTTAA JOKAISTA

“Matkailu avartaa”, sanoi minulle kerran hissivahti Olostunturin juurella. Olin juuri laskeutunut alas tuolihissistä kauniina heinäkuun päivänä. Huipulla olin nähnyt pienen jäniksen ja huikeita maisemia.

Tämä blogi on avartanut myös, sillä onhan tämäkin matka. Sanojen matka sydämestä sydämeen. Paljon minua ovat muuttaneet tekstit, jotka usein aamuyön tunteina olen kirjoittanut. Paljon ovat muuttaneet myös blogin lukijat kommentteineen.

“Muuttuuko ihminen, ja mihin suuntaan”, laulaa Georg Ots. Onko ihmisiä, jotka aikuisiksi vartuttuaan eivät enää muutu?

En usko. Kyllä jokainen muuttuu. Toki on ero siinä kuinka paljon.




SYDÄMEN AVAAMINEN ON TIETOINEN RISKI

Kun avaa sydämensä, on altis muutokselle, sillä vain avoin sydän voi muuttua. Avoimuus voi olla elämässä pelottavimpia asioita.

Vaatii paljon rohkeutta paljastaa omat mietteensä ja kokemuksensa. Siinä asettuu aina avoimelle kentälle. Pusikosta on aina helpompi huudella.

Minäkin olen osani saanut niistä huuteluista. Olen saanut kokea, kuinka avattu sydän revitään rikki, heitetään ulos ja jätetään yksin.

Niissä hetkissä olen kuitenkin kohdannut tämän blogimatkani hienoimmat ystävät. Siitä syystä olen kiitollinen myös niistä vaikeista ajoista.

He, jotka jäivät rinnalleni silloin ja jakoivat taakan, tukivat ja ymmärsivät ovat kultahippuina aina sydämessäni.

Nyt, kun on kuljettu pitkä matka noista ajoista, on jo paljon helpompaa ja blogivirta juoksee vuoksena.

Olen löytänyt lempeän tyyneyden ja toivoisin sen säilyvän.



HYVÄT TARINAT KYPSYVÄT HITAASTI

Olen saanut kuulla matkan aikana unohtumattomia tarinoita. Suuren osan olen niistä täällä jakanut. Osan olen kertonut toisaalla, työssä joka avautui minulle osittain tämän blogin kautta.

Joitakin tarinoita olen joutunut jättämään pois, koska ne satuttaisivat osattomia liikaa. Niiden tarinoiden aikaa en usko tulevan koskaan. Ehkä ne oli määrä vain kertoa jollekin. Vapautua taakasta.

On myös tarinoita, joiden aika tulee. Jälkiuunissa kypsyviä, hitaasti hautuvia, sitkeitä tarinoita.



VAIN AITO ON ELÄMÄÄ

Huomaan katsovani tänään elämää ja tapahtumia eri tavalla. Ajattelen elämää nykyisin enemmän hetkien kytkentöinä, kuin tapahtumien ketjuna. Ymmärryksen valo syttyy, kun huomaa hetkien liittyvän toisiin.

Useimmiten voi itse valita mitkä asiat vaikuttavat elämään jos niin todella haluaa. Lopulta aika moni asia, joiden antoi vaikuttaa, olivatkin jälkeenpäin katsottuna turhia.

Antaa niiden mennä ohi. Ei elämä ole niin pienestä kiinni. Tuuli kuljettaa kaikenlaista, eikä niistä parane välittää. Toisinaan voi kokeilla miltä se tuntuu. Keskittyy aitoon ja etsii sitä.




ELÄMÄN KAAHARIT

Elämä on niin lyhyt matka, että epäoleelliseen ei kannata tarttua. Elämän kaahareista ei kannata hermostua tai ottaa itseensä. Antaa niiden mennä. Keskittyy vain omaan matkaansa ja niihin, jotka luontevasti liittyvät siihen.

Sitä voi joskus luulla, että olisi varaa lähteä kokeilemaan onneaan tai ottamaan mittaa. Parempi on kuitenkin elää omalla vauhdilla. Pidemmän päälle se on aina kannattanut.

Kaaharit ovat aina muutaman minuutin aikaisemmin perillä. Elämän kaaharitkin.




KAAHAILU EI KANNATA

Juttelin kerran erään bussinkuljettajan kanssa ja puhe kulki onnettomuuksiin. Paljon hän oli nähnyt tien päällä. Satoja kilometrejä päivässä vuosien ajan. Kyllä siinä joutuu onnettomuuksiakin aina kohtaamaan.

Erästä tapausta hän muisteli ja sanoi paikan ohi ajaessaan aina muistavansa tapauksen. Päivä oli synkkä ja tie sateisen liukas. Hän ajoi bussia varovasti, sivupeili valui sadepisaroita ja pyyhkijät sivelivät tauotta märkää tuulilasia.

Äkkiä suuriin sivupeileihin ilmestyi lähestyvän auton valot. Vauhti oli kova, koska henkilöauto oli hetkessä bussin rinnalla. Kapea tie, silta ja heikko näkyvyys. Heittämällä sivalsi auto ohi ja katosi sillan taakse.

Linja-auton tullessa sillan yli oli kaikki jo ohi. Kaaharin auto oli heittelehtinyt viereiselle pellolle ja leikkautunut kahtia. Kaikki autossa olivat menehtyneet.




BLOGIBUSSISSA ON TUNNELMAA

Blogin matka jatkuu ja kulkee omalla vauhdillaan. Olen saanut ison kunnian omistaa lukijoita, joista monet kommentoijat ovat tulleet ystäviksi. Kiitos teille jokaiselle.

Aloittaessani blogia tasan kolme vuotta ja kaksi kuukautta sitten, en osannut aavistaa, että tämä matka olisi tällainen. En arvannut, että kulkisin näin värikkään matkan kuin kanssanne olen kulkenut.

Toisinaan tuntuu, kuin olisin blogibussin kuljettaja ja matkaisin yhdessä kanssanne. Olen iloinen siitä, että yhtään matkaa ei ole tarvinnut tehdä yksin.

On ollut niitäkin matkoja, kun bussi on ollut täynnä ääriään myöten. Kanssanne on ollut ilo kulkea.

Satuhatta kiitosta rakkaat matkaseuralaiset. Kyllä linja-autossa on tunnelmaa. Myös blogibussissa.




2 kommenttia: