tiistai 25. lokakuuta 2016

KIRJAINTEN VIRRALLA




Viisi sanaa ja kaksi lausetta, mitä ne ovat näin monelle? Mietin sanojani ja katson kirjaimia, jotka olen saanut matkalle evääksi. Näen kaiken, mikä minun tulisi kirjoittaa näillä kahdella lauseella ja ymmärrän, ettei niistä tulisi pitkiä.

Silloin näen hänet istumassa tunturikoivun juurella, levollisena pienen koivun katveessa. Puro solisi hiljalleen ja tuuli kävi vaativana yli rakkojen, painoi minua eteenpäin, kohti istujaa.

En nähnyt kasvoja hupun ja oksien varjosta. Näin vain ojennetut kädet, joille sanani laskin. Näin, että kädet olivat työn kovettamat. Eivät pehmeät, tai pitkäsormiset, kapeat kirjurin kädet.

Niillä oli tehty työtä. Ne olivat rakentajan kädet. Kädet, jotka olivat kuluneet ja kovettuneet elämän tiellä, vaellussauvan hiomat.

VIISI SANAA JA KAKSI LAUSETTA

Hän piteli sanojani hetken kädessään. Näin niiden  sekoittuvan hänen kourassaan ja muuttuvan kasaksi kirjaimia. Hän painoi päänsä ja ojensi kätensä kohti tunturipuroa.

Hiljaa, kirjain kerralla kirjaimet putosivat veteen, pyörähtelivät helmeilevässä purossa, syöksyen alas tunturin kuvetta.

Hän kohotti vähän päätään, katsoi ohitseni, yli loputtomien sinervien maisemien ja sanoi hiljaa, lujalla äänellä: “Vaella sanojen virralle.”

Minun olisi tehnyt mieli kysyä lisää, mutta hän oli jo mennyt, kun nostin pääni veden mukana kadonneista kirjaimista.

“Kirjoita jakaaksesi”, tuuli kuljetti vielä hänen sanansa korviini.




SANOJEN VIRRALLA

Herään siihen ja istun vielä mielessäni tunturin kupeella, vaivaiskoivun katveessa ja katson alas syöksyvään puroon. Mietin niitä viittä sanaa ja kahta lausetta. Eväitä, jotka kirjoittajana sain matkaani. Nyt nekin ovat jossain syvällä tunturin kurussa. Minun on jatkettava matkaa sanojen virtaa kohti.

On vielä pimeää ja tiedän kellon olevan korkeintaan kolmen paikkeilla. Onneksi laitoin kymmenen aikaan jo nukkumaan. Olkapäätä särkee ja pää on vääntynyt sivulle, tyynyä vasten. Tiedän, että kipu lisääntyy jos jään tähän. Se on vähän sama kuin jäisi tuleen makaamaan.

En kuitenkaan malta vielä nousta ylös, sillä sanat kiehtovat minua. Tunnen vieläkin selässäni tuulen paineen, kun se vei minua eteenpäin.

Ehkä se tahtoo viedä vieläkin. Tuuli kuljettaa minut sanojen virran rannalle.

ELÄVÄT SANAT

Kirjaimet ovat kirjoittajan lautoja, joista rakentuu sana ja sanottava. Laudat taas tulevat sahalta, joka on saanut ne metsästä. Puut ovat luovuttaneet elämän laudoille, joita rakentaja käyttää. Kirjoittajan on myös löydettävä sanoihinsa elämä.

Elävissä sanoissa on juuret, jotka uppoavat lukijan sydämeen, jos maaperä on otollinen. Elävät sanat ovat elämää muuttavia sanoja. Niiden voima ei ole kirjoittajassa. Elävien sanojen elämä on niissä itsessään.

Kirjoittaja ei koskaan löydä eläviä sanoja, ne löytävät hänet. Elävien sanojen virralla kulkee kirjainten suma. Se on tarinoiden uoma, joka aina löytää reittinsä.

Tarinoiden uoma on mutkainen ja haarakas, joskus se katoaa suon syvyyksiin ja nousee pajukon keskeltä tuoden mukanaan uusia eläviä sanoja.

Vahvoja kuin purotaimenet, notkeina ja nopeina ne tempaisevat kirjoittajan mielen matkaansa.




DYSTONIA MUUTTI ELÄMÄNI

Elämä on oikeastaan tosi jännää, koska milloinkaan ei voi tietää mihin se kuljettaa. Minulle se on sitä ollut aina, koska olen jännittäjäluonne.

Nyt se on vieläkin jännempää, koska viitisen vuotta sitten sairastuin dystoniaan, joka on harvinainen lihasjäntevyyshäiriö.

Sairautena se aiheuttaa minulle pään vääntymistä sivuun, enkä siitä syystä voinut jatkaa ammattiani atk-alalla.

Kaksi vuotta sitten ilmoitin te-toimistoon, että haluaisin työkokeiluun, kun en oikein tiennyt mihin työhön vielä pystyisin.

Ajattelin, että olisi parempi jos saisin kokeilla erilaisia työtehtäviä ja niissä pärjäämistä.

TYÖKOKEILU VEI TARINOIDEN RANNOILLE

Meni pari kolme kuukautta, eikä mitään kuulunut, joten päätin lähteä itse liikkeelle. Tilasin ajan työterveyslääkärille b-lausuntoa varten, päästäkseni työkokeiluun ja uudelleenkoulutukseen.

Vertaistukiryhmässä joku neuvoi pyytämään lausuntoon  mukaan työfysioterapeutin arvion. Työterveyslääkäri päättikin pyynnöstäni konsultoida tätä ja sain hänen lausuntonsa mukaan.

Niin sitten pääsin uudelleenkoulutukseen ja sain puolen vuoden työkokeilupaikan Parkinson-liitosta. Tuo työkokeiluaika oli yksi elämäni upeimpia kokemuksia.

Sain mennä sinne sanojen virralle, kulkea tarinoiden uomien rannoilla, tavata ja tehdä juttuja ihmisistä ympäri Suomea.



“KATSE VASEMPAAN PÄIN” BLOGI

Työkokeilun lähestyessä loppua, uravalmentajani, jonka työeläkevakuutusyhtiö oli palkannut, pyysi että etsisin itselleni koulutuksen työkokeilun jatkoksi.

Päädyin Markkinointi-instituuttiin ja tiedottajan koulutukseen. Oikeastaan se oli ympyrän yhtymistä tai tienhaarojen yhdistymistä, sillä olin jo 90-luvulla ollut menossa tuohon koulutukseen.

Kirjoitin silloin moniin lehtiin ja ajattelin tuon koulutuksen sopivan työn ohessa suoritettavaksi.  Sitten atk-ala imaisi minut mukaansa ja lähdin niihin töihin.

Sairastuttuani dystoniaan jouduin pian lomautetuksi ja sairauden vielä vaikeuduttua ymmärsin, etten enää pystyisikään niihin tehtäviin.

Siihen aikaan löysin taas kirjoittamisen uudella tavalla. Aloitin blogin kirjoittamisen ja se sai nopeasti paljon lukijoita.

Lukijoiden ja heidän antamansa tuen ja palautteen vuoksi olen jatkanut sitä pian kolme vuotta ja lukukertoja on blogilla pian satatuhatta.

HAASTATTELIJAN HAASTATTELU

Tiedottajan koulutus Markkinointi-instituutissa alkoi juuri sopivasti, kun työkokeiluni päättyi ja oli sopivan mittainen.

Parasta tuossa kaikessa oli, että saan jatkaa Parkinson-liiton tiedottajana ja sisällöntuottajana koko opiskeluajan.

Uravalmentajani Seija Soininen, Katja Noponen Oy:ltä, joka pyysi minua pohtimaan tiedottajan työkokeilua, kertoi esittäneensä minua heidän tekemäänsä juttusarjaan uravalmennettavista.

Lupauduin tietysti, koska ajattelin, että kerrankin saa olla haastateltavana, sen sijaan, että olen aina tehnyt itse juttuja toisista.

Sitten Mikko Harjunpää soitti ja kertoi olevansa Katja Noposelta ja tulevansa tekemään nyt sitä juttua. Sanoin tietysti reippaasti tervetuloa ja kysyin mennäänkö Karkkilan kauniille koskelle juttelemaan.

Sovimme kuitenkin haastattelun kotiin, koska ilmat voivat olla mitä vain. Hän sanoi lopuksi, että he tulevat kolmestaan.



DYSTONIA EI VAIKUTA AJATTELUUN

Jäin miettimään, miksi heitä tulee kolme, kun minä teen jutut yleensä yksin kuvia myöten. Ymmärsin sitten, että he tekevät ehkä videojuttuja.

En ollut huomannut kysellä mitään, olin vain helposti innostuvana luonteena lähtenyt heti mukaan juttuun.

Silloin iski jännitys, ei muun kuin dystonian vuoksi, sillä pääni liike ja niskaväännöt ovat aika voimakkaita nykyisin. Pää vääntyy ja kääntyilee, on ulkopuolella kontrollin.

Päätin sitten, että kävi miten kävi, niin otan kokemuksen vastaan ja olen siinä jutussa dystoniaa sairastava, jonka pää vääntyilee.

Suu ja puhe onneksi toimii, sillä ajatteluun tämä sairaus ei vaikuta.

OLEN KIITOLLISENA KIRJAINTEN VIRRALLA

Olen saanut kokea niin paljon ja nähdä niin vaikeita pakkoliikkeitä, etten voi olla omalta osaltani kuin kiitollinen.

Kiitollinen siitä, että sain vielä mahdollisuuden opiskella ja tehdä tätä työtä.

Tulla kirjainten virralle, sanojen koskille ja tarinoiden joelle.

Tehdä työtä jota rakastan, kirjoittaa ja kuunnella tarinoita.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti