lauantai 24. syyskuuta 2016

ELÄMÄN PERUSTA



Unessa olen katolla ja lähden laskeutumaan alas tikapuita. Kevyesti niiden kiinnikkeet irtoavat seinästä ja tikapuut lähtevät kaatumaan kohti maata. Ehdin ottaa asennon, jolla osun joustavasti maahan ja väistän putoavia tikapuita.

Talo ei ole onneksi kovin korkea. Maassa katselen pihalla lojuvia ja seinästä irronneita tikapuita harmissani. Mietin miksi niiden kiinnitykset niin helposti repesivät seinästä.

Sitten tajuan, että seinän täytyy olla lahonnut. Siihen on päässyt kosteutta, joka on pehmentänyt puun ja niin kiinnikkeet irtosivat.




ELÄMÄN PERUSTA KESTÄÄ

Maan kamaralla huomaan kuitenkin itse selvinneeni vahingoittumatta putoamisesta. Se mikä oli lahoa, huono kiinnitys tai mikä sai tikapuut irtoamaan seinästä oli ulkopuolellani.

Herään siihen ja ymmärrän uneni viestin olevan selviytymisen. Minä selvisin siitä tilanteesta, joka johtui jonkin ulkonaisen asian kestämättömyydestä.

Olin tosin jostain syystä siellä katolla ja tulossa pois. Ehkä yritin jotain, mutta uni kertoi jonkin olevan pielessä.

Uni ei kerro syytä tekooni, kuten unilla on tapana, ne aina ovat arvoituksia ja alitajunnan tapa purkaa jännitteitä mielestä.

Ehkä tuossa unessa oli elämän epävarmuus ja silti varmuus omaan selviytymiseen kaikesta mitä kohtaa.

Luottamus siihen, että perusta on vahva, putosipa mistä tahansa.




KAIKKEA EI VOI KORJATA

Herään tuohon uneen ja siihen, että seison maan kamaralla, joku on oikealla puolellani ja ehkä kertoo syyn miksi tikapuut irtosivat seinästä.

Unessa tietää asioita itsestään, ajatukset eivät ole unessa mietittyjä, vaan luonnollista virtaa, kuin tietoisuutta, jota hereillä ei tavoita. Olen ehkä unessa lapsuuteni, asemaperän pihalla, tasaisella hiekkamaalla ja turvassa.

Epävarmuus ei liity siis olooni, vaan ulkopuoliseen tekijään. Minusta tuntuu, että olen vahvalla pohjalla, joka kestää ja jolle voi pudota aina uudelleen.

Lapsuuden perusta on niin vahva, ettei putoamista tarvitse pelätä. Aina voi nousta uudelleen. Voi jättää nuo lahot elämän seinät ja lähteä toisaalle, sillä kaikkea ei voi korjata.




ON LÖYDETTÄVÄ PERUSASIAT UUDELLEEN

Ehkä toisinaan yrittää jotain, mikä ei kestä, eikä ole kiinni todellisuudessa. Sitten on pudottava maan kamaralle. Löydettävä elämän perusasiat uudelleen ja matka jatkuu. Aina voi yrittää uudelleen.

Mietin, että unessa olin jo ylhäällä ja tikapuut irtosivat vasta lähtiessäni laskeutumaan alaspäin.

Sanoma unessa tuntuu selvältä yön pimeydessä, kun kello lähestyy neljää. Elämän epävarmuus ja omien voimien riittäminen haasteiden edessä on tullut uniin.

Ne purkautuvat näin, irtoavat kuin unessa tikapuut seinästä.

Elämän perusta kestää ja antaa mahdollisuuden taas yrittää uudelleen. Unessa tulee kuitenkin selväksi, että on kokeiltava jotain muuta.

On löydettävä jokin uusi tapa edetä, on muututtava.



UNEN VIESTI

Nousen puoli viiden aikaan keittämään kahvit ja pohdin vielä hetken unta. Yleensä unet katoavat heti heräämisen jälkeen, eikä niistä muista häivettä enempää.

Tämä uni jäi mieleen väreineen ja tunne maaperästä oli vahva. Elämän perusasiat ovat meissä niin vahvoja, että ne kestävät unessakin.

Näin jätän unen ja löydän siitä linkin oman elämäni matkalle. Unessa putosin jaloilleni hallitusti, mutta kaikki se, missä olin ja minut sinne vei osoittautui kestämättömäksi, eikä paluuta ollut.

Aika näyttää oliko unella joku sanomakin, muukin kuin elämän jännitteiden purkaminen.




SITKEÄ OKSA

On kolea syyskuun aamu ja käyn katoksesta sylin puita takkaan. Tuli rätisee aina yhtä kodikkaasti. Päivä on jo valjennut ja tien laidassa lehmuksen oksat heiluvat tuulessa.

Katkennut oksa, josta kirjoitin oman blogin jokin aika sitten on yhä kaikkien syysmyrskyjenkin jälkeen pysynyt kiinni sitkeästi.

Myrsky, joka muutama viikko sitten kaatoi puitakin ja pudotti suuria oksia ei sitä saanut pudotettua alas.

Oksa vain keinuu sitkeänä ja kantaa käpristyneitä lehtiään.




VIISI MIELENOSOITUSTA

Olen tänään aamupäivän bussilla lähdössä Helsinkiin. Menen sinne tekemään juttua Suomen Parkinson-liiton Kelpo polku -tapahtumasta. On mielenkiintoista nähdä millainen tunnelma pääkaupungissa on.

Tiedotusvälineiden mukaan tänään on Helsingissä viisi mielenosoitusta, jotka järjestetään samaan aikaan kuin Kelpo polku -tapahtuma.

Ei niillä ole tietenkään mitään yhteistä keskenään, muuta kuin samanaikaisuus.



LÄHES JOKAISEN TUTTAVAPIIRISSÄ HÄN ON

Suomi on maa, jossa kaikki suuret asiat tapaavat tapahtua Helsingissä. On hienoa olla siellä mukana ja kokea se atmosfääri.

Minusta tuntuu myös upealta olla mukana nimenomaan tapahtumassa, joka on rauhallisin ja kiinnostaa siitä syystä vähiten tiedotusvälineitä.

Onhan kyseessä sairaus, tietoisuuden siitä ja sen hoidosta kertominen.

Sairaus, joka silti koskettaa aika suurta osaa suomalaisista, sillä joka tuttavapiirissä tai suvussa on Parkinsonin tautia sairastava.




PARKINSONIN TAUTI

“Parkinsonin tauti on etenevä neurologinen sairaus, jonka oireita ovat liikkeiden hitaus, lepovapina, lihasjäykkyys ja tasapainovaikeudet.

Oireet johtuvat aivojen mustan tumakkeen solukadosta ja siitä aiheutuvasta dopamiinin vähenemisestä. Myös masennusta ja muistihäiriöitä voi esiintyä.

Taudin syytä ei tiedetä, eikä sitä osata parantaa. Oireita hoidetaan lääkkeillä ja kuntoutuksella.

Suomessa Parkinsonin tautia sairastaa noin 14 000 ihmistä.”

Näin kerrotaan Suomen Parkinson-liiton sivuilla ja lisää tästä sairaudesta voi lukea sieltä, linkki sinne löytyy tästäkin blogista.



TUNNETTUJA PARKINSONEITA

Tunnetuimpia Parkinsonin tautia sairastavia ovat edesmennyt nyrkkeilyn moninkertainen maailmanmestari Muhammed Ali, näyttelijät Michael J. Fox ja Robin Williams.

Helppoa ei sairauden hyväksyminen ole ollut, sillä Robin Williams teki itsemurhan diagnoosin jälkeen. Hän kärsi myös masennuksesta ja ahdistuksesta.

Michael J. Fox sairastui jo nuorena vuonna -91 ja salasi pitkään sairautensa. Hän yritti hoitaa sitä juomalla ja vasta vuoden ryyppyputken jälkeen oppi hyväksymään sairauden.

Nykyisin Fox on merkittävä hyväntekijä ja esimerkki. Uusille sairastuneille hän näyttää, että elämää ei aina pysäytä edes vaikea ja parantumaton sairaus.

Suomessa tunnetuimpia Parkinsonin tautia sairastavia ovat Iiro Viinanen ja Esko Seppänen. Molemmat ovat myös kertoneet sairaudestaan avoimesti.




TUULI ON TYYNTYNYT

Takka rätisee viimeisiä halkojaan. Pian on aika lähteä aamupalalle ja katsoa kaikki valmiiksi lähtöä varten.

Ulkona lehmuksen oksa ei heilu, tuuli taitaa olla tyyntynyt.





perjantai 23. syyskuuta 2016

KELPO POLULLA



Viisi mielenosoitusta Helsingissä lauantaina 24. päivä syyskuuta kertoo iltapäivälehden otsikko. On kolme kuukautta jouluaattoon ja saman verran myös juhannusaatosta. Syyspäivän tasaus oli eilen ja kesä on jäänyt taakse, mielenkiintoinen ja tapahtumarikas kesä 2016.

Helsingissä on huomenna viisi mielenosoitusta ja aion osallistua yhteen tilaisuuteen, joka ei ole mielenosoitus, vaan mahdollisuus. Luonnollisesti siitä eivät iltapäivälehdet revittele otsikoita tai kirkuvia lööppejä, onhan kyseessä tilaisuus, joka pyrkii edistämään sairauden hoitoa ja lisää sen tietoisuutta.

Tilaisuus, johon aion osallistua on Parkinson-liiton järjestämä valtakunnallinen Kelpo polku -tapahtuma, joka Helsingissä alkaa Narinkkatorilla kello 12 ja lähtee kävelynä liikkeelle yhdeltä. Tunnelmaa ja väriä riittää huomenna pääkaupungissa.


Ilta-Sanomien nettilehden juttu


TAVALLINEN ELÄMÄ

Olen ollut nyt pian puoli vuotta työkokeilussa, joka päättyy syyskuun lopussa. Erittäin antoisa aika on pian takana ja uusi vaihe taas elämässä edessä. Moni asia ratkesi viime viikolla ja avautui eteenpäin. On aikoja, että kaikki vyöryy vuoksena, hiljaisena ja vakaana. Sitten tulee muutos ja elämä virtaa taas uudella tavalla.

Olen saanut etuoikeuden kuulla kymmenien tavallisten ihmisten elämäntarinoita. Hiljan joku lehti kirjoitti tavallisen ihmisen tarinan ja teki siitä otsikon. Se oli minusta jollakin tavalla toimittajien ja lehtien kadonnutta otetta tavallisen ihmisen elämästä. Eihän tavallista ihmistä ole, on vain ihmisiä, jotka eivät päädy otsikoihin, koska heidän tarinansa ei myy.

On kysymys rahasta, jota jutuilla tehdään. Se on jo niin tavallista, että se turruttaa. Sen rinnalla mikään ei ole niin kiinnostavaa kuin tavallinen ja ihan oma elämä. Mitäpä siitä, ketä se kiinnostaa.




MUUTOS KOSKEE ENSIMMÄISENÄ TAVALLISTA

Lopulta sen kuitenkin huomaa, miten tavallinen elo on parasta. Viimeistään siihen putoaa, kun sairastuu ja se hiljainen vuoksi muuttuu koskeksi tai hiipuu poukamaksi, jää joskus kiertämään kiveä itsensä ympäri. Siitä kun lopulta pääsee eteenpäin, niin on jo löytänyt jotain. Epätavallinen on siinä jo omalla tavallaan tavallista.

Mitä on sitten tavallisuus? Se, minkä huomaa vasta kadottaessaan ja elämän muutoksen jälkeen. Huomaa ja tajuaa kaivata sitä, mistä kaipasi pois, eikä enää takaisin tavallista saa. On opittava elämään muutos tavalliseksi ja nähtävä siinä mahdollisuus. Vain se voi viedä johonkin.

Ilman muutosta ei olisi elämää. Siksi on muututtuva jatkuvasti ja oltava muutokseen valmis. Tavallinen on muutoksen ensimmäinen muutos.




ERIKOINEN ON SANOJEN KAMELEONTTI

Sana elää ja muuttuu, sanojen sisältö voi ajan myötä vaihtua toiseksi kuin se ensin oli. Työpaikoilla voi olla kieli, jota uusi tulokas ei ymmärrä ja oppii vasta ajan mukana. Muodokkaat sanat ovat oman ajan lemmikkejä, kunnes muuttuvat tavaksi ja leimaavat puhujan aikansa eläneeksi.

Erikoinen on sanojen kameleontti, joka muuntuu ja muuttaa merkityksiä. Sana kertoo oudosta ihmisestä, tapahtumasta tai loistavasta tilaisuudesta. Ihminen, joka erikoistuu on eri asia kuin erikoinen ihminen. Ja kuitenkin kaikki me olemme erilaisia.

Elämässä käy yleensä niin, että mieleen jäävät ne erikoiset ihmiset, ne joille naurettiin, pilkattiin, ihailtiin ja pilailtiin. Ihminen, joka oli kerran tavallinen, voi muuttua erikoiseksi jos ei muutu tavalliseksi muutoksen mukana.

Tavallisuus on luontevaa muuttumista ja kykyä olla erikoinen huomaamatta. Tavallisuus on kykyä tehdä erikoisia asioita normaalisti.




MUUTOSLIIKE HENKILÖAUTOSSA

En ole koskaan tavannut tavallista ihmistä, vaikka olen kuullut monta elämäntarinaa. Lopulta jokaisen tarina on erikoinen ja ainutlaatuinen. “Minä olen arkinen ihminen, jolle ei tapahdu koskaan mitään erikoista”, on lause, jota ei ehdi loppuun sanoa ennen kuin kaikki on jo muuttunut. Muutos on läheltä vain niin pieni, ettei sitä huomaa. Kaukaa sen jo näkee, että silloin se muutos alkoi.

Minun elämäni muutos alkoi pienestä liikkeestä viitisen vuotta sitten. Lähdin terveenä noin puolen tunnin työmatkalle ja välillä huomasin jotain outoa tapahtuvan. Pääni lähti kiertymään vasemmalle. Se tuntui aluksi vain pieneltä ja oudolta oireelta, joka oli helppo kädellä korjata. Vähitellen se muuttui kivuliaaksi väännöksi, joka vei ensin lääkäriin ja lopulta uudelleenkoulutukseen.

Sain kuulla, että sairastan harvinaista sairautta, nimeltään servikaalinen dystonia. Dystonia on sairautena, nimien runsaudensarvi, jonka tyyppejä voisi luetella useita. Tämä minun sairastamani laji on yleisin, eli tavallisin ja sitä sairastaa noin 10-20 ihmistä sadasta tuhannesta. Tavallisuus on näin suhteellista.




KOULUN PENKILLE MUUTTUMAAN

Tuo muutos, joka alkoi silloin työmatkalla, vei minut työkokeiluun haastattelemaan ja kirjoittamaan juttuja ihmisistä. Dystoniaa sairastavana kuulun Suomen Dystonia-yhdistykseen, jonka kattojärjestö on  Parkinson-liitto. Vaikka nämä sairaudet ovat sinänsä erilaisia, on yhteistyö aina hyvä vaihtoehto, niin vähän dystoniaa sairastavia Suomessa on.

Tämä puoli vuotta on ollut hienoa aikaa ja nyt on edessä jälleen muutos. On aika lähteä kouluun. Opiskelu ei tietenkään onnistu enää sillä tavoin, kuin terveenä, mutta onneksi nykyään on monia mahdollisuuksia opiskella.

Minä uskon, sopivimman tavan olevan etäopiskelun, johon sisältyy myös muutamia lähipäiviä oppilaitoksessa.




KELPO POLULLA

Olen edelleenkin leikkausjonossa aivostimulaatioon ja keskustelin stimulaattorihoitajan kanssa tällä viikolla. Sovimme hänen kanssaan, että vaikka minun oireeni ovat vaikeutuneet, niin jatkamme aikalisää leikkaukseen. Elleivät oireet pahene, niin palaamme asiaan ensi keväänä.

Hoitavan neurologin kanssa sovin botuliinipistosten jatkamisesta, vaikka ne ovat auttaneet vain jonkin verran, niin tarvitsen sen vähänkin avun nyt. Saan olla opiskeluajan samoissa tehtävissä, kuin tässä työkokeilussa.

Pidän todella paljon tästä työstä, joten olen hyvin kiitollinen, että saan huomennakin olla töissä, tekemässä juttua Helsingin parhaasta tapahtumasta; Kelpo polusta.




MUUTOS ON AINOA TAVALLINEN ASIA ELÄMÄSSÄ

Aion muuttua, koska aika joka tapauksessa muuttaa minut. Tavallisena pysyäkseen on muututtava koko ajan.

Aloitin tämän muutoksen omalla kohdallani pari vuotta sitten, kun tajusin, että muutos on tulossa joka tapauksessa. On parempi vaihtaa asennetta, kuin asennoitua.

Elämä on jatkuvaa muutosta ja vaihdetta, siksi kannattaa muuttua. Uskon siihen, että elämä on muuttujien puolella aina lopulta.

Löysin pöydältä naapurin lainaaman vanhan kirjan, jossa on Eino Leinon runonpala syntymäpäivälle. Minun syntymäpäiväkseni on merkitty tällainen runo:

"Ikävöi, ihminen
kaipaa kauneinta muiston ja toiveen,
päiviä lapsuuden,
aikoja armaita hempeän hoiveen"






torstai 8. syyskuuta 2016

HAAVAN LAULU



Haapa laulaa kauneimmin, ajattelen kun kävelen jokivartta aamulla varhain ja kuuntelen virran kohinaa. Utu nousee virran vuolaimmasta kohdasta, jossa sen aallot ovat jo kuin loivaa koskea. Suuret kuuset asettuvat portiksi joen mutkaan. Pysähdyn katsomaan ja silloin kuulen sen.

Tuulenpuuska tulee jostain jokilaakson yläpuolelta ja vanha jättiläishaapa alkaa laulaa. Minkään muun puun lehdet eivät soi tuulessa sillä tavoin kuin haavan. Se on kuin haavoitettu ihminen, jonka sydän soi kauneimmin, kun hän on pystynyt antamaan muille ja itselleen anteeksi. Silloin soi kaunein laulu, joka ihmisessä voi soida.

Tyynellä säällä sitä ei huomaa ja tuo jykevä haapa, joka on juuriltaan, kuin jättiläisen jalka, saa olla hiljaa. Jotain samaa on elämän kovat koulut käyneen ihmisen olemuksessa.

Vasta kun tuulet tulevat ja saapuvat vastatuulet, voi kuulla haavan laulavan.





MUUTOKSEN TUULET

Se laulaa elämän koetukset kestäneen laulua, joka kertoo kulkijalle tarinaa. Elämänviisautta, jota ei muuten opi kuin koetusten ja vaikeuksien tuulissa.

Ainoa varma asia elämässä on muutosten tuulet. Ne ovat puhaltaneet monta suurta ja vahvaa puuta nurin. Tuo vanha jättiläishaapa on kestänyt.

Se kertoo tarinaa elämän tuulista, muutoksen tuulien tulosta ja niistä selviämisestä. Mikään muu ei ole niin varmaa, kuin niiden tuleminen.

Vaikka nyt soi lehvissä myötätuuli ja sen toivoisi jatkuvan, niin tietää, ettei mikään kestä elämässä kauan.




TUULI KÄÄNTYY

Tuuli kääntyy pian, on yksinkertainen elämänviisaus, joka kannattaa pitää mielessä. On niin helppo jäädä siihen luuloon, että kaikki jatkuu samalla tavoin, kuin aina ennenkin. Ihmisen muisti on yllättävän lyhyt ja valikoiva.

Tästä hetkestä, jota elää, ei aina löydä parasta, joka siihen on kätketty. Elämän arvoitus näyttäytyy jälkeenpäin selkeästi, kuin muistuttaen siitä, minkä joskus ohitti sännätessään arvottoman perässä.

Ymmärtää, kuinka onnellinen sittenkin oli, vaikka aina odotti, että sen saavuttaisi tavoittamalla. Ei ymmärtänyt, mitä omisti sillä hetkellä.

Vain vähän aikaa ja tuuli kääntyy, selaa seuraavan osan elämästä, aloittaa ehkä kokonaan uuden luvun tai tyhjän sivun.




VÄHÄN ON TARPEEKSI

Kun sen oivaltaa, ei enää takerru ihan kaikkeen. On nähnyt jo, miten pian tuuli kääntyy. Oppii, miten onni on kätketty pieniin hetkiin, arjen vähäisiin tuokioihin.

Elämän tarjoaa lepohetkiä, jotka löytää jos ei vaadi liikaa. Elämä ei anna liikaa muille, kuin niille, joita mikään ei tyydytä. Vähän on tarpeeksi. Tämä riittää.

On säntäilijöitä, jotka juoksevat jokaisen uuden virtauksen tempomana, kuin korkki virrassa. Heillä on aina jokeri hihassa, jokin uusi tapa tehdä, mennä tai syödä.

Sitä jatkuu, kunnes tuuli kääntyy ja tuo taas uutta.




HARVINAINEN ROHKEUS

Elämän tuulessa lentää lehtiä, jotka kerran olivat silmuja ja kasvoivat vehreiksi. Tänään niiden värit ovat upean hehkuvia, kun ne viimeisen kerran, ennen maatumistaan, antavat elämän tuulen kuljettaa.

On irronnut siitä, mikä sitoi ja vaati olemaan vain tietyssä paikassa, muodossa ja värissä. On tuulessa ja matkalla jonnekin. Matkalla sinne, minne tuuli kuljettaa.

Viimeinkin uskaltaa olla jotain, mitä aina kaipasi, mutta muiden vuoksi ei uskaltanut, ettei erottuisi joukosta.

On viimeinkin uskallus seurata sydämensä ääntä, se on harvinaista rohkeutta.




OUDOSTI ONNELLINEN

Tuuli kääntyy pian, se on hyvä muistaa, niin pysyy nöyränä elämässä. Mitään ei jatku loputtomiin. On vain yksi hetki ja siihen kätketty salaisuus. Sen löytäjälle elämä antaa ilon.

Onneen on oltava pätevä syy, muuten luokitellaan omalla tavallaan onnelliseksi, oudoksi. On parempi olla sitä, kuin vasta jälkeenpäin tajuta olleensa ihminen, joka hukkasi onnen hetkensä.

Kadotti sen, etsiessään suurempaa, kuin tämä hetki on.




ONNEN HETKI ON AINUTKERTAINEN

Myöhemmin vasta ymmärtää, miten onnellinen kerran olikaan, eikä osannut omistaa sitä onnen hetkeä. Ei ymmärtänyt elää siinä aamun auringonsäteessä, joka leikkasi auki yön pimeyden ja valaisi elämän.

Toi mukanaan uuden aamun, uuden alun. Miten sen voi menettää. Miten voi hukata sen mahdollisuuden, jonka uusi aamu tuo mukanaan? Jälkeenpäin voi ihmetellä, miten monta kertaa hukkasi uuden alun.

Kadotti sen, jonkin arkipäivän murheen mukana. Ei ymmärtänyt, että vaikka tuuli kääntyy kerran, elämä ei käänny.

Mikään mennyt ei palaa. Jokainen onnen hetki on ainutkertainen.