perjantai 5. elokuuta 2016

ONNELLINEN OIVALLUS




Lähes kolmetuhatta kilometriä vajaassa kahdessa viikossa autolla on matka, jonka pituus muuttuu vertailun mukana. Ei se minusta pitkältä tuntunut, niin monipuolinen ohjelma siihen sisältyi. Ajoin tuon matkan toisella kädellä päätäni tukien ja toisella ohjaten. Pystyn kyllä pitämään päätä myös hetken suorassa jos liikenne vaatii kummankin käden käyttöä.

Dystonia, eli lihasjännitesairaus, joka vääntää päätäni sivuun, on syy siihen, miksi ajan näin. En kuitenkaan anna sen vaikuttaa elämääni enempää kuin on pakko ja teen kaiken, minkä koen kivaksi tai välttämättömäksi dystoniastani välittämättä. Montaa asiaa ei ole, mitä normaalissa elämässä ei pysty tekemään pää sivulle kääntyneenä, joten selviäminen dystoniasta minun kohdallani on asennekysymys.

Koen tällä hetkellä dystonian haasteena, joka mittaa sietokykyäni. Tuo ajomatka oli yksi testi. Olenhan tottunut ajamaan vähintään kerran vuodessa Lapissa automatkan, jonka pituus yhteen suuntaan on tuhat kilometriä. Tästä matkasta teki mielenkiintoisemman se, että tein samalla muutamia haastatteluja ja otin välillä lehtikuvia.

Yllättävän hyvin kaikki sujui ja etukäteen laatimani suunnitelma toteutui. Matkalla sain tavata monia ihmisiä, joiden elämäntarina jätti lähtemättömän vaikutuksen mieleeni.

ELÄMÄ ON ENEMMÄN KUIN IHMINEN

Elämä on niin sattuman varassa, ettei sitä koskaan kannata sijoittaa liian tarkkaan mihinkään rajoihin. Elämä rikkoo aina ihmisen suunnitelmat. Voi olla, että joskus menee pitkäänkin niin, että näyttää kuin kaikki menisi suunnitellusti. Sitten tapahtuu jotain ja muutos alkaa, joskus suurta, yleensä pienempää. Ehkä vain pieni muutos aikataulussa aloittaa kaiken ja elämä kulkee jo kohti jotain uutta.

Kun katselee omaa elämäänsä taaksepäin, näkee sen hyvin. Taustapeiliinkin kannattaa välillä katsella ja miettiä matkaa, jonka on tehnyt. Sieltä näkee miten pienestä moni muutos on alkanut. Näkee myös, miten moni umpikujalta vaikuttanut elämäntilanne on ollut alku uudelle. Elämä on enemmän, kuin ihminen, joka sitä elää. Siksi sitä ei voi menettää, koska sitä ei voi omistaa.

Ihmisellä on vain oikeus elää oma aikansa. Elämä on aina enemmän, kuin ihminen, joka sitä elää.

Sen vaistoaminen on auttanut minua usein.




OLEMMEKO PAIKALLA, KUN TAPAAMME

Matka, jonka kahdessa viikossa ajoin, oli myös matka sisäänpäin. Monella tasollahan elämä aina liikkuu ja mieli kulkee omaa reittiä, on usein toisaalla, kuin ihminen itse. Paikalla oleminen on harvoin läsnäoloa tai kohtaamista, usein se on sanojen liikettä kahden roolihahmon välillä.

Tapasiko ihmisen, kun kohtasi hänet? Sitä on joskus hyvä pohtia. Olen kokenut, etten aina ole tavannut. Olen kokenut sen usein.

Koska sitten ihmisen tapaa todella? On lähdettävä siitä, että me emme välttämättä ole paikalla, kun tapaamme. Usein jää pohtimaan, tapasiko ihmisen, vai hänen roolihahmonsa. Useammin taivun rooliin.

Lapsi vaistoaa petoksen; epäaitouden. On löydettävä se lapsi itsestään. On etsittävä, niin kauan, että löytää.

Sen jälkeen on vaikeasti harhautettavissa.

ELÄMÄ ON MITTAAMATON LAHJA

Tein matkan monen ihmisen elämään, tein matkan omaan elämääni ja kuljin menneisyydestä tähän hetkeen.

On jotain ihmistä suurempaa, sen opin. On elämä, joka on yhtä arvokas kaikessa missä se ilmenee.

Ihminen saa hetken maistaa elämää ja voi joskus kuvitella, että omistaa sen. Kunnes poistuu ja elämä jatkuu.

Ennen kuin se on edessä, kannattaa tutustua myös itseensä, voi olla, että se on vaikeampaa kuin luuli. Sen jälkeen voi kohdata jotain aitoa.

Yllätyin, miten usein ihminen yllätetään ja elämä murtaa suunnitelmat. On ajateltu kaikki valmiiksi ja suunniteltu mitä tehdään, kun on viimein aikaa.

On kerätty ja talletettu, valmistauduttu aikaan, jota kerran on. Sitä aikaa ei kuitenkaan tule.

Aika oli se, mikä säästettiin sinne jonnekin. Sinne se aika katosikin, sinne jonnekin.

Elämä ei ole sijoitus, jonka voi tallettaa, ei edes veroparatiisiin.

Elämä on paljon enemmän. Elämä on aina enemmän, kuin ihminen, joka sitä elää.




AINUTKERTAINEN KOKEMUS

Sen ymmärtäminen kuljettaa ihmisen ajattelemaan tämän kaiken kokemisen lahjana. Elämä ei ole enää luvattu aika, jonka mitta määrää laadun. Elämä on mittaamaton lahja.

On syytä kysyä, ymmärränkö minä tämän lahjan arvon. Ymmärränkö tämän ainutkertaisen kokemuksen? En aina jaksa ymmärtää. Enkä ole tätä aina jaksanut arvostaa, onko monikaan lopulta.

On ollut hetkiä, että olisin tämän lahjan antanut pois. Elämä kuitenkin jatkuu silloinkin, kun se tuntuu sietämättömältä.

Ja kuitenkin tämä matka päättyy meiltä kaikilta kerran.

Ainutkertainen kokemus ei ole koskaan pitkä.

SAIRAUDEN SAVISET SAAPPAAT

Matkalla tapasin monia ihmisiä, jotka kertoivat elämästään. Useimmilla siihen oli jossain vaiheessa tullut sairaus.

Yhteistä kaikille tarinoille oli se, että sairaus tulee aina yllättäen. Joskus hiipimällä, toisinaan ovet ryskyen.

Sairaus astuu ihmisen elämään savisin saappain. Se kulkee elämän huoneiden läpi sumeilematta ja jättää jälkensä.

Sairaus ei ota huomioon, onko elämä järjestyksessä tai rempallaan, talo maksettu ja velat hoidettu.

Sairaus ei kysele onko tehty talletuksia pahan päivän varalle tai eletty kädestä suuhun.

Hoitoa voidaan ostaa, mutta elämää ei ole myytävänä.

Sairaudelle on aivan sama, onko ostettu leipä omaa tai leipäjonosta haettua.

Sairaus mittaa ihmisen ja ihmisyyden monella tavoin.

Se löytää pienen ihmisen yksinäisenä, pelokkaana ja arkana.




LÄHIMMÄISESTÄ TULEE LÄHEINEN

Sairaus löytää lähimmäisen, josta tulee läheinen tai lähimmäisen, josta tulee kauimmainen. Ihmisen jolle sairas on kummajainen.

Sellainen ihminen pelkää eniten itsensä kohtaamista ja siksi välttelee sairasta lähimmäistä.

Toinen tulee lähelle kokeakseen elämänsä aidoimman kohtaamisen. Hän kohtaa ihmisen, joka on kohdannut itsensä.

Voiko sairaus sitten tuoda ihmisen elämään mitään hyvää, muutosta, joka saattelisi sinne asti, minne terveenä ei pystynyt menemään?

ELÄMÄ OLIKIN SE MATKA

Olen tavannut ihmisiä, jotka vakaasti toteavat, etteivät koe sairauden tuoneen mitään hyvää heidän elämäänsä.

Pikemminkin sairaus on vienyt ja vie koko ajan elämästä kaiken sen, mitä oli suunniteltu.

Vie ne kaikki hienot suunnitelmat. Matkat jotka piti tehdä, kun viimein, pitkien työvuosien jälkeen olisi aikaa.

Siihen voi ajatella vain, että ehkä elämä olikin se matka, mikä tuli tehdä.




ONNELLINEN OIVALLUS

Yllätyn usein samasta asiasta, kun keskustelen ihmisten kanssa. Huomaan usein arvanneeni väärin, kun kysyn onnellisinta aikaa elämässä.

Elämäntarinan onnellisin aika on aina kiinnostanut minua. Useinhan ihminen pyrkii onneen ja sehän on luonnollinen asia. Kukapa ei halua olla onnellinen.

Milloin sitten voi sanoa olevansa onnellinen?

Voiko sen tajuta vasta jälkeenpäin? Ymmärtää vasta menetettyään sen, minkä ei ymmärtänyt onnea olevan.

Olen usein huomannut, että onnea on huomata olevansa onnellinen juuri silloin kun on.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti