sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

LIIAN ELÄVÄ




KARKALIN LUONNONPUISTOSSA

Auto tulee alas jyrkkää ja soraista asfalttia kovalla vauhdilla, mutkassa on pakko jarruttaa ja näen kiven tulevan kohti. Merkillistä, miten se tallentuu mieleen, kuin tähdenlento.

Tähden se kivi tuulilasiin tekikin, lähes reiän suoraan ratin yläreunan kohdalle, kasvojen tasolle. Ääni on terävä mosahdus, kuin lasi olisi antamassa periksi ja sitten kestää, kivi sinkoutuu auton yli.

Tilanne on ohi hetkessä, auto hujahtaa ohi ja takana tuleva ei huomaa mitään. Häijyn näköinen häränsilmä katsoo minua tiukasti silmiin ohjauspyörän päältä.

Olemme matkalla Karkalin luonnonpuistoon katsomaan kevään alkua ja sinivuokkojen kukintaa.

HÄRÄNSILMÄ TUULILASISSA

On taas aika sinikellojen, ja tuulilasin vaihtojen, ajattelen katsellessani näkökenttään hyvin sopivaa kivenmurikan jälkeä. Mietin miten lähellä se oli tulla läpi ja osua kasvoihin. Olen kiitollinen, että selviän tuulilasin vaihdolla.

Auto tuli niin lujaa soraisessa mäessä, että se olisi voinut ajautua päälle. Mieleen jää kuva tilanteesta ja jälki tuulilasissa, suoraan kasvojen edessä.

Minua ei oikeastaan harmita tuulilasin vaihto, olen kiitollinen, että se oli pääni ja kiven välissä.




SUOMALAINEN ON TULLUT SUOLTA

Karkalin luonnonpuisto on kolmas luontoretkemme kevään aikana. Pääsiäisenä kävimme Torronsuon ja Liesjärven kansallispuistoissa. Kohteena Karkali on erilainen kuin edelliset, onhan niillä jokaisella omat erityispiirteensä.

Torronsuon lumo on karu suomaasto, kauneutta, josta löytää juurensa ja sielunmaiseman. Suossa on jotain suomalaisuuden syvää salaisuutta, sinnikyyttä ja peräänantamattomuutta. Sieltä on kirjoitettu monet laulut, runot ja kirjat. Sana suo, avaa mielessä monia kuolemattomia sitaatteja.

Suomalaiset ovat suokansaa etelästä pohjoiseen, joka alueella on omat sanontansa suosta, siksi Torronsuon kansanpuistoon meni kuin juurilleen.




ELÄMÄN KYYNÄRJUOVA

Liesjärven kyynärharju ja kyynärjuovan silta taas olivat kuin matka elämän halki. Hieman kaartava reitti, kyynärpään muotoon taittuva, kuin elämän kulku, joka ei mene oman käsikirjoituksen mukaan.

Aluksi mäen päälle nouseva leveä havujen peittämä polku, jonka päältä avautui näkymä kahden järven selälle. Tie eteenpäin oli täynnä mahdollisuuksia nähdä ja kokea uutta. Lintujen äänet kaukana edessä kertoivat kevätmuuton alkaneen.

Kyynärjuovan kaunis, vanha silta, lahonneet kaiteet ja sulan päässä torikokoustaan pitävät muuttolinnut oli kuin elämän puoliväli. Siihen teki mieli jäädä hetkeksi katselemaan ja kuvaamaan.

Näki kuljetun matkan, osasi aavistella loppuosuuden ja tiesi, että tämä hetki on aina se paras hetki.




KARKALIN LUONNONPUISTO

Tie Karkalin luonnonpuistoon oli loppumatkasta pitkään kapeaa soratietä. Ohituspaikkoja oli hyvä pitää silmällä mutkaisella ja mäkisellä tiellä. Onneksi kaikki kulkijat näyttivät ajavan varovasti ja osasivat etsiä levikkeet, mistä ohittaa.

Ajoimme läpi kauniin maalaistalon pihapiirin ja nousimme ylös mäkeä, josta tie luonnonpuistoon kääntyi. Parkkipaikalla oli muutamia autoja ja tien sivussa kolme karttataulua.

Reittejä oli valittavana kaksi, joista lyhyempi kulki pelkästään metsässä, pidempi meni Lohjanjärven rantamille ja myötäili osittain niitä.




METSÄ RIISUU ROOLIT

Metsä oli vielä alkukevään paljaassa asussa ja päätimme kulkea järven rannoille asti. Pitkospuut veivät karun kauniissa maastossa, jota lumiläimäreet vielä täplittivät metsän siimekseen.

Aurinko siivilöytyy tuuheiden kuusien ja suurten haapojen välistä sammaleisiin, jotka hehkuivat valokiilassa kauniina. Tunne metsässä oli kuin sadussa, siihen hetkeen irtosi jotain sisäisiä solmuja, avautui ja vapautui.

Metsä ja tuollainen hetki muuttaa ihmisen. Siinä riisuutuu jostain, mikä ei koskaan sopinutkaan, oli vain yritettävä selvitäkseen. Metsässä löytää sen ihmisen, joka on. Olen lukenut, että jo lyhytkin oleilu, vaeltelu metsässä parantaa ihmistä.

Olen myös kokenut sen ja siitä syystä sinne haluaa mennä aina uudelleen. Metsä eheyttää ja parantaa.




METSÄSSÄ MIKÄÄN EI OLE SUORAA

Sinivuokot kukkivat Lohjanjärven rannalla, tuuli siveli rantakallioiden pintaa ja humisi jykevissä petäjissä. Kahvit saimme nautiskella kevätauringon lämmössä rantakalliolla.

Katselin ylös kallioharjulle ja niitä kohti painuvia petäjiä. Ajattelin, miten järvenselän tuulet ovat painaneet suuret männyt vinoon. Siinä kalliorinteen reunalla ne nousivat sinitaivasta kohti.

Metsässä mikään ei ole suoraa, kaikessa on muotoja, jotka luonto on aiheuttanut. Ehkä siitäkin syystä metsässä on niin eheyttävää kulkea.

Metsä ei vaadi täydellisyyttä, siellä on yhtä monta tapaa elää, kuin luonto vaatii. Metsässä pääasia on, että elää ja selviää, muu on sivuseikkaa.




LIIAN ELÄVÄ

Sitruunaperhonen makaa viime syksyn ruskeiden ja kuivuneiden lehtien päällä. Se on selvinnyt talvesta roikkumalla jonkin varvun rungossa. Kevätaurinko on sen sieltä herättänyt.

Otan perhosesta kuvia ja kävelen hieman lähemmäs. Sitruunaperhonen lehahtaa kevyin siiveniskuin lentoon ja poukkoilee kuusikkoon.

Jalkojeni alla ratisevat syksyn kuivuneet lehdet. Ajattelen sitä keltaista perhosta, joka makasi juuri lehtien päällä, kuin yksi niistä.

Ajattelin, että se oli liian elävä jäämään siihen.



4 kommenttia:

  1. Ihanilta vaikutta nuo paikkat joissa vierailet. Luonto/metsä siellä todellakin sielu lepää. Pidän jostain syystä syksystä vaikka dystoniani ei. Syksyisen metsän lumossa on taikaa. Puolukka retket ovat parasta sielun hoitoa. Sieniäkin olen opetellut muutamia tunnistamaan. Aika vaatimaton lajimäärä kuitenkin.
    Kevätkin on toki ihanaa kun valoisuus lisääntyy ja vielä ei metsissä surise ötököitä. Olen suunnitellut retkeä repoveden kansallis puistoon. Ystävättäreni on luvannut majoittaa ,kun saan toteutuksen aikaiseksi.
    Nyt on tälläinen "takki tyhjänä "olotila ja odotan todellakin lähestyvää lomaa. Vapinakin iski päälle työvuorossa,väsymyksen myötä.
    Mukavaa olisi kyllä kohdata kasvotusten muitakin kuin Sami joillla sama sairaus. Täytyy liittyä uudelleen yhdistykseen.
    Kuvasi ovat aivan ihastuttavia jään odottelemaan seuraavaa tekstiäsi. Terv.munkkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Munkkis!

      On ollut ilo löytää niin paljon kaunista näiden kolmen luonnonpuiston päiväretkiltä. Olen jäänyt koukkuun luonnossa vaelteluun, se on niin leppoisaa, kokemuksia täynnä ja kuitenkin monin tavoin sopivan rankkaakin. Varsinkin juurakkopolut ja mäkiset maastot tekevät hyvää monipuolista liikettä aiheuttavina. Jatkuva pieni jännite on rentoa viihdettä, odotusta kamera valmiina, mitä kohta tapahtuu. Mistä tahansa voi löytää kauniin kukan nupun, nähdä upean perhosen tai kuulla linnun, jota pohtii äänestä ja etsii objektiiviin. Jo karu metsä on itsessään kuin lääkettä, siihen samaistuu ja hoituu sen sylissä, metsä ymmärtää, ei vaadi eikä pyydä, antaa vain olla.

      Olisipa mukava jos matkasi Repovedelle toteutuu ja kertoisit siitä täällä, lukisin mielelläni ja varmasti kaikki muutkin, mitä näit ja koit siellä. Minä olen nyt niin näiden luontokohteiden lumoissa, että taas on uusi retki mielessä pyörimässä. Lisäksi haluan käydä nämä kolme kohdetta vielä kevätkesällä uudelleen. Näistä riittää kerrottavaa ja kuvattavaa, tunnelman voi aistia, kokea sen voi vain metsässä. Sinne siis Ystäväni!

      -harzu

      Poista
  2. Kiva, kun olette innostuneet metsästä. Siinä ympäristossä on kumma, salaperäinen voima. Harzulle toivon ihania kuvauskohteita. Kehityt koko ajan kuvaamisessa, löydät tavallisen näköisestä luonnosta kauniita kohteita ja kuvakulmia. Luonto on loputon aihelähde, jos kuvaajan silmä ne löytää.

    Minäkin näin lauantaina perhosen, nokkosperhosen. Jo melkein kesän tuntu tuli, kun lauantaina ensi kerran tänä keväänä kuulin peipposen äänen. Oikein pysähdyin sitä kuuntelemaan ja kerroin miehellenikin siitä.

    Tuokoon kevät helpostusta ihmisten vaivoihin ja harmeihin!
    välläys

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti kirjoitit Ystäväni!

      Kyllä kevät ja pian saapuva alkukesän kukkaloisto ja lintukonsertit, joita nyt jo aamuvarhain saa kuulla, tuovat paljon iloa ja onnen hetkiä, jaksamisen voimia elämään. Metsä on samalla kertaa mystinen ja selkeä paikka, siellä muuttuu ja siellä eheytyy, tapahtuu jotain sisäisiä ylivirtauksia ja uusien uomien alkuja, syntyy ideoita ja päätöksiä, metsä on valinnoille hyvä paikka. Ihminen näkee elämänsä siellä selkeämmin, osaa asettua omaan kohtaloonsa ja oppii sitä sietämään, iloitsemaankin siitä.

      -harzu

      Poista