sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

JÄNNITTÄVÄ DYSTONIA





Oma mottoni kirjoittamisessa on, että sanat ovat kantajia, joiden tehtävä on kuljettaa ajatukset perille. Sopiva taakka ja suuntavaisto; oikea sanavalinta, vie ajatuksen lukijan sydämeen.

Ajatuksia ei voi löytää, ne voi vain ottaa vastaan. Ajatuksia tulee, kun avaa sydämensä. On vain oltava nöyrä, se on avainajatus. Nöyrä ei ole heikko, eikä voimaton. On vain tunnustanut, ettei ajatus ole oma.

Oma ajatus on jo sulkenut, padonnut ajatusvirtaa ja tehnyt siitä hyödynnettävän. Säilöttyjä ajatuksia on paljon kaupan. Vain vapaana virtaavat ovat kuitenkin tuoreita.

Ajatusta ei voi ostaa, on omaksuttava se ja annnettava sulautua sydämeen.

“VAPAUS ON VAIKEA SAALIS”

Vaatii paljon rohkeutta olla vapaa. On helpompaa siteerata, tai lainata, kuin luottaa kaiken olevan vapaana ajan virrassa. Joka kerran on itsensä siihen liekaan antanut sitoa, ei hevin irti pääse.

“Vapaus on vaikea saalis, se pöllön huudossa soi. Usvassa joskus tammukkapuron, pajujen sillan yli se kulkee. Katoaa aamukasteeseen.”

Mitään ei ihminen niin halvalla myy, kuin vapauden ajatella. Ja mitään niin arvokasta hänellä ei ole.

Ihminen rakentaa itse vankilansa ja pitää avaimen piilossa, ettei kukaan pääse sisälle. Tai hän on vangittu sinne. Joku lähetti kerran sanoja, jotka kantoivat ajatuksia. Nuo ajatukset olivat kuin kaltereita, jotka sulkivat selliin.

Sellissä on epäluuloinen ja katkera ihminen. Mikään ei korvaa sitä aikaa, jonka hän on joutunut elämään sellissä. Ajatukset olivat niin vahvoja, kalterit niin jykeviä, että sanat väsyivät niitä kantamaan.

Niin raskaita ajatuksia voi olla, etteivät sanatkaan jaksa niitä kantaa.




OLEN AINA OLLUT JÄNNITTÄJÄ

Ihminen voi kuulla vapautuksen sanat, avainsanat, joiden kautta hänen sellinsä ovi avautuu. Hän ei kuitenkaan enää pysty menemään ulos. Hän on oman elämänsä vanki. Hän tietää, että kaikki se mitä luuli elämäksi, olikin siinä sellissä. On helpompi jäädä sinne.

Sairauden valinta on usein elämän arpajaisissa vakio; jotain saa jokainen. Harva täältä terveenä lähtee, ja vaikka heitäkin on, niin jokin sairaus on matkan varrella vieraillut. Sairaus ei aina tarkoita sitä, ettei ihminen olisi vapaa. Toisinaan se voi vapauttaa hänet.

Minä olen aina ollut jännittäjä. Varsinkin jonkin esiintymisen edessä olen aina jännittänyt. Se on tietysti luonnollista ja tietyssä määrin jopa hyvä asia. Minulla se kuitenkin meni aina niin pitkälle, että aloin vavista. Toinen reaktio oli, että niskani jännittyivät äärimmäisen kireiksi.

Olen ajatellut, että olen ollut dystonialle altis koko elämäni ajan.

BOTULIINI TAI AIVOSTIMULAATIO

Dystonia on sairaus, joka aiheuttaa sille altistuneissa tahdonalaisissa lihaksissa pakkoliikkeitä; vääntöjä, vapinaa ja kivuliaita kouristuksia.

Dystonia on aivosairaus, jonka aiheuttajaa, tai syytä ei useiden muidenkaan aivosairauksien tavoin tunneta. Sitä parantavaa lääkettä ei ole vielä keksitty. Olemassa on vain osittain lievittäviä hoitoja.

Niistä tunnetuin on botuliinihoito, jota annetaan pistoksina muutamien kuukausien välein. Toinen hoitomuoto on syväaivostimulaatio, jota käytetään tapauksissa, joissa botuliini ei tehoa.

Myöskään aivostimulaatio, eli DBS-hoito ei paranna, vaan ainoastaan lievittää oireita.




SAIRAUDEN VIHJEET HUOMAA JÄLKEENPÄIN

Olen huomannut, johonkin vakavampaan ja pitkälliseen sairauteen sairastuneiden kanssa keskustellessani, että moni on havainnut oireita jo ennen varsinaista taudin puhkeamista. Elimistö on huomautellut, tai jokin tilanne jäänyt mieleen.

Sairastuttuaan on ymmärtänyt sen olleen alkua tai alttiutta, kuin arvoitus, jonka tajuaa aivan liian myöhään. Aina sille ei tietenkään voi mitään, vaikka olisi ymmärtänytkin. Olisi ehkä vain menettänyt ne huolettomat ja terveet vuodet, jos olisi tuleviin sairauden aikoihin saanut kurkistaa.

Minäkin löydän niitä merkkejä omasta elämästäni nuoruudesta saakka. Muistan myös kouluvuosien ajoilta kiusaamista siitä syystä, että käteni tärisivät.

KÄSIEN TÄRINÄSTÄ KIUSAUSVIESTI

Eräs tyttö, joka kulki luokan kovisten perässä ja yritti päästä heidän suosioonsa vaati minulta paikkaa ihastuksensa vierestä. En siihen suostunut ja pidin puoleni sanallisesti.

Hän kirjoitti minusta pilkkakirjeen, jossa kertoi kaikenlaista ilkeää. Yksi kohta oli, että käteni tärisevät, kuin vanhalla mummolla. En niinkään hänen sepustuksistaan loukkaantunut, koulu oli muutenkin kiusaamiskeskus, jossa oli vain pakko selvitä.

Minuun sattui silloin tuo käsien tärinä ja mietin nyt miksi. Huomaan, että tuosta samasta asiasta on vuosien varrella sanailtu myöhemminkin.

On epäilty minun olevan aamulla krapulassa, kun kahvikuppi tärisi kädessä tai tupakka väpätti.




VOIMAVIRTA LÄPI KEHON

Suunsoitto on silti sellaista, että siihen vain on osattava oikein suhtautua. En itsekään siihen syytön tietysti ole. Olen tavannut myös ihmisiä, jotka osaavat suunsoitot sammuttaakin. Se on kyllä minusta ihailtava taito.

Jäin miettimään tuota käsien tärinää ja että siihen oli kiinnitetty huomiota. Oman kehon hallinta on iso osa itsetuntoa ja itsenäisyyttä. Esiintymisvarmuutta yleensä pidetään ihailtavana, varsinkin silloin jos se on luontevaa ja vailla itsetehostusta.

Oman kehon ja jännityksen tarkkailu vie rentouden vääjäämättä pois ja aiheuttaa juuri sitä, mitä pelkää. Näin kävi minullakin, kun vuosien aikana tuli esiintymisiä ja joskus puheiden pitoa. Jäin jännityksen vangiksi.

Minulla oli kaikki valmiina esitystä varten ja tiesin valmistautuneeni hyvin. Jännitys tuli aina siihen hetkeen, kun oli oma vuoro edessä.

Oli kuin jokin voimavirta jäykistäisi niskat ja saisi ne värisemään. Tunsin tuolinkin tärisevän.

NISKAT JÄNNITTYIVÄT ESIINTYESSÄ

Jännitys loppui vasta, kun se asia, jota esitin valtasi mieleni täysin. Vapaan puhumisen liikkeet myös helpottivat oloani.

Silti tiesin, että minä en ole siinä tilanteessa, vaan joku muu. En ollut sinut itseni ja persoonani kanssa. Yritin murtaa jotain, mihin minut oli vangittu.

Jälkeenpäin kysyin, että huomasiko jännitettä ja tärinää minusta. Kuulin, että värinää ei juuri tilaisuudessa huomaa, se on ennemminkin sisäistä vapinaa.

Niskojen jäykistyminen oli ollut kuitenkin minut tuntevalle selkeä huomio. Niskani olivat esityksen aikana niin jännittyneet, että päätä kääntäessäni, minun oli käännettävä koko ylävartalo.

Tämä kaikki tapahtui vuosia ennen kuin dystonia alkoi oireilla, niin että hakeuduin lääkäriin.




LUONTEVASTI NYTKÄHDELLEN

Nyt haluaisin palata alkuun ja yhdistää tämän blogin siihen, mistä dystoniaan viittaavat oireeni ensin löysin. Niskojen jännittäminen, käsien tärinä ja esiintymisen jännittäminen.

Dystonia on vienyt ne, tai tehnyt niistä tehottomia. Enää minulla ei ole mitään mahdollisuutta pitää päätäni paikoillaan esiintyessäni, tai sosiaalisissa tilanteissa. Pää nytkähtelee ja vääntyy. Kädet tai koko kroppa tärisee.

Tämä sairaus on vienyt minulta pois ne asiat, joita yritin peitellä. Tai pikemminkin tuonut ne esille entistä vahvempina.

Nyt ei ole enää mitään menetettävää, koska kaikki on jo alusta lähtien menetetty. Nyt voin olla vapaa ja nytkähdellä rennosti.

Toisaalta, miksi ihminen ei voisi nytkyä, täristä ja väännähdellä. Eräs ystävä totesi minulle, että se sopii sinulle hyvin ja näytät ihan luontevalta.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti