sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

NISKALENKIN AVAIMET



Näin viime yönä unen, johon sitten myös heräsin. Kello oli jo kahdeksan ja olin nukkunut hyvin. Niskaa kyllä väänsi ja särki, jostain syystä kuitenkin se ei enää herätä yöllä.

Olen ajatellut sen olevan pieni merkki paranemisen edistymisestä, tai oireiden tasaantumisesta.

Toisaalta olen kaivannut yön luovia hetkiä, ajatus on niissä vapaampi ja irti päivän kahleista, arjen järkeilyistä ja yliminän valvonnasta.

Valvomisen tuomaa väsymystä en kaipaa, on niin paljon helpompaa elää, kun unirytmi on kunnossa.

AVAIMET NISKALENKKIIN

Unessani näin suuret kahleet, tai oikeastaan ison kettingin, joka oli lenkkinä lukossa. Kettinki oli harmaa, kuin kellarin maalattu metallikaide, jollain tavoin, kuin valtava kaulaketju.

Unessa tiesin, kuten unissa aina tietää, että tuossa on niskalenkki ja minun olisi avattava se.

Olin tilannut avaimet niskalenkkiin ja odotin niitä. Heräsin siihen.




VANHAN YSTÄVÄN VIISAUS

Aamulla pohdin uneni viestiä ja avaimia tuohon niskalenkkiin.

Luin sitten pari lukijoideni kommenttia ja vastasin niihin.

Toisessa Välläys kertoi ystävänsä luottamuksesta ja kiitollisuudesta. Sairaus runteli hänen kehoaan, mutta mieli oli kirkas.

“Hän sanoo elävänsä päivän kerrallaan, ja ettei pelkää kuolemaa. Hän sanoo siirtyvänsä ajasta iäisyyteen. Mutta sen lauseen jatkona on, että jos Jumala tahtoo niin parantaa hänet Hänen kunniakseen.”

Näin Välläys kirjoitti ystävänsä sanoneen "Yksinäisen puun tarina” -blogin kommentissa.




OKSAT KUROTTUVAT TAIVASTA KOHTI

Elämän matkalla kypsynyttä kuulasta viisautta, josta on karissut kaikki ylimääräinen. Tämä Välläyksen kirjoittama ystävänsä ajatus toi mieleeni kuvan puusta virran rannalla, josta blogissani kerroin.

Tuo syksyn ja talven paljaaksi riisuma puu, joka on luultavasti raita, kurottaa oksiaan taivasta kohti.

Oksat ovat tyhjinäkin sinitaivasta vasten piirtyvinä koruttoman kauniita. Niiden pysähtyneessä elämän tanssissa on kuin taivaita kohti ojentuvat kädet.

Ne ovat kuin ihmisen ylöspäin kohonneiden käsien rukous, kuin tuon vanhuksen ajatus.

Tuo Välläyksen ystävä on kuin blogini puu. Hän kertoo meille miten aika on rajallinen ja elämä aina ihmistä suuremmassa kädessä.

Sellainen luottamus antaa turvallisen mielen ja asenteen suhtautua tulevaan ja elää tätä hetkeä kiitollisena.




KEHON KUUNTELEMINEN

Toisessa kommentissa Munkkis kertoi oppineensa kuuntelemaan kehoaan ja pystyvänsä liikunnan avulla pitämään dystonian oireet kurissa.

“Olen jo oppinut kehoani kuuntelemaan mitä se on”, hän kirjoittaa.

Ajattelen tuota lausetta, jossa on jo kiteytetty eläminen monella tasolla, sairaana ja terveenäkin.

On viisautta kuulla, mitä keho kertoo ja tuntee, olisiko aika levätä, ottaa kenties rennommin, tai elää välillä railakkaammin.

Aika repiä itsensä irti sohvakuopasta.

MUUTOS ON VAIKEA

On varmaa, että keho haluaa toimia ja olla hyvässä kunnossa, eihän meillä muuta kotia tässä maailmassa lopulta edes ole.

Toinen asia on, että kuunteleeko niitä kehon viestejä, vai ohittaako ne jatkuvasti.

Ohittaa ja keksii selityksiä, että voi jatkaa elämäänsä, niin kuin aina ennenkin.

Muutos on aina vaikeaa, on helpompi jatkaa tuttua reittiä, vaikka se olisikin ympyrä.




KEHON VIESTEIHIN TURTUI

Kolmas ajatus on, että noudatammeko kehon viestejä. Niiden kuunteleminen ja oppiminen, muutos jota ne haluavat, auttaa jaksamaan paremmin sairautta ja pysymään terveenä.

Usein me kyllä jälkeenpäin muistamme, että keho antoi viestejä jo kauan ennen kuin sairaus tai joku vaikea elämänvaihe alkoi.

Keho kyllä antoi viestejä useinkin, niitä ei vain noteerannut ja ajan oloon turtui. Ajatteli, että sellaistahan tämä elämä on kaikilla.

Nämä kuuluvat normaaleihin muutoksiin, jotka ikä tuo. Siinä vaiheessa olisi vielä voinut muuttaa jotain elämässään.

Muuttaa samalla tulevaisuuttaan, kuuntelemalla ja noudattamalla, niitä viestejä, kehon hiljaisia varoituksia.

AVAIMET SAAPUIVAT

Kyllä kehoa kannattaa kuunnella ja luottaa omiin tuntemuksiin. Sillä tavoin varmasti saa elämänvoiman ja kestävyyden jaksaa paremmin sairauden oireita ja vastata elämän haasteisiin.

Ilo, kehon kuuntelu ja hyvä kunto, joka sillä tavoin tulee on varmasti se avainnippu, jolla oman elämän niskalenkin pystyy avaamaan.

Minulle tuli tunne, että avaimet olivat saapuneet.

Tai oikeastaan avainnippu, jolla niskalenkin voi avata. Luottamus, turva Jumalassa ja kehon kuunteleminen.

Ymmärsin samalla, miksi unessa se niskalenkki oli irrallaan, eikä sitonut mitään, se oli otettu pois.




ONNELLINEN PÄIVÄ

Olimme eilisen päivän Tampereella käymässä, kävelimme keskustassa ja vierailimme hyvän ystävämme kodissa. Päivä oli hieno ja antoisa, joka antoi paljon muistoja.

Olen vielä elänyt tämän aamupäivän eilisen päivän, ystävyyden päivän hetkissä.

Minusta se oli onnellinen päivä, joka antaa voimaa jatkossakin, niin kuin hyvän ystävän tapaamisesta aina saa.

Sieluuni jäi jälki, jota ei tarvitse poistaa, ystävyyden jälki.

AJAN JANALLA ELÄVÄT SUKUPOLVET

Tuossa kodissa oli hyvin vaikuttavia vanhoja huonekaluja, jotka omistajan isoäidin isä oli tehnyt.

Olin hyvin vaikuttunut niistä ja sain ajatuksiini vision niitä katsellessani ja kauniisti sorvattua suuren piirongin pintaa sivellessäni.

Aika jotenkin siirtyy tuollaisten ajan janalla kulkeneiden ja sukupolvia palvelleiden, omin käsin tehtyjen kalusteiden mukana.

Voi nähdä monien sukupolvien, jo menneiden ihmisten tarinoiden liikkuvan mielessään.

Voi nähdä taitavat kädet, jotka hiovat puuta ja leukaa hieroen pohtivat puun juonteita. Ehkä niitä vertaavat ihmiselämäänkin.

Kahvipöydässä meillä oli sydämellisiä ja hauskoja keskusteluja yhdessä ja koin vahvasti myös siinä tuon läsnäolon.




KESKUSTELU JATKUU

Ystäväni on kertonut unesta, jossa hän näki jo edesmenneiden, sairauden vaivaamien tätiensä juovan tuon saman pöydän ääressä kahvia ja rupattelevan iloisesti.

Ajattelin siinä istuessamme ja jutellessamme, että ehkä tämä pöytä jatkuu ajan rajan toiselle puolen ja tädit istuvat kanssamme kahvilla.

Minusta se oli hauska ajatus ja jotenkin mieltä avartava. Elämä on ihmeellistä ja kaikki on aina mahdollista.

Paljon ajatuksia jäi mieleeni elämään niistä  keskusteluista, joita päivän aikana kävimme.

Tuossa kodissa oli niin hyvä ilmapiiri ja lämmin tunnelma, että olimme siellä kuin kotonamme.

Mukava ajatella, että pian tulevat lämpimät kevätkesän päivät, silloin saamme kutsua ystävämme vuorostaan meille.

Keskustelu jatkuu...



2 kommenttia:

  1. Sairas ystäväni on päälle 70 vuotta, mutta isäni eli 96-vuotiaaksi.

    Epäselvästä kirjoituksestani tuli ehkä sekaannus. Kyllä myös isäni otti vastaan päivän kerrallaan ja puhui välillä kuolemastakin ja siitä, että näkeeköhän hän seuraavaa päivää.

    Ystäväni, josta kerroin, on tehnyt paljon arvokasta työtä antaumuksella nuorten ihmisten sivistämiseksi. Hänen tapansa oli valtavan innostava. Minäkin kohtasin hänet, vähän vanhempana. Elämäni nytkähti paljon eteenpäin hänen kannustuksellaan.

    Olen puhunut täällä jossakin muussa kommentissa, että ihminen voisi muistella elämäänsä huomattavan myönteisesti vaikuttaneita henkilöitä. Olen kirjoittanut kalenterini tyhjälle sivulle listan oman elämäni tärkeistä henkilöistä. Siinä on myös tuo ystäväni.

    Harzun kanssa olemme tuntemattomina tai toisaalta aika tuttuinakin kulkeneet tätä blogia pitkään, jo sieltä entiseltä Dystoniayhdistyksen foorumilta lähtien. Täytyy sanoa, että kyllä tämä yhteinen matkammekin on ollut mielenkiintoinen ja merkityksellinen elämässäni.

    Kiitos siitä!
    Kanssakulkijasi välläys

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Välläys!

      Korjasin nyt tuon iän, muutenhan ajatus on oikein. Hyvä idea tuo kertomasi, että pohtisi ihmisiä, jotka ovat vaikuttaneet elämään myönteisesti. Mietin jo viimeksi sitä, kun kirjoitit kommentissa ajatuksen. Ehkä kirjoitan vielä sellaisen blogin. Olisi mielenkiintoista lukea myös Sinun kirjoittamana ihmisistä, jotka ovat elämän polullasi olleet merkittäviä. Myös tämä meidän yhteinen matkamme blogissa on minulle ollut elämää syventävä ja uusia ajatuksia, sekä monia muistoja täynnä oleva, hieno kokemus, kiitos Ystävyydestäsi!

      -harzu

      Poista