keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

MUUTU TAI JUUTU



Saadakseen otteen tulevasta, on päästettävä irti menneestä. Ajatus tulee mieleeni, kuin ruuhen perälauta usvaiselta järveltä. Tyhjä teljo ja arvaamaton matka edessä, on jätettävä laituri ja astuttava veneeseen. Aamuyön usva ei paljasta tulevaa ja taakse jäävä, kuljettu matka katoaa hämärään. On vain päästettävä irti, astuttava se askel ja luotettava.

Voi tietysti jäädä kiinni menneeseen ja kuvitella sen olevan tämän hetken, voi elää siinä uskossa, että mikään ei muutu jos ei sitä itse muuta. On silloin enemmän kuin oikeassa, paitsi siinä, että itse muuttuu, halusipa tai ei.

Omaa muutostaan ei havaitse, kuin toisten kautta, on itselleen se sokea piste. Elämän suurin onnettomuus on se, että löytää niin mukavan paikan, ettei pysty enää muuttumaan.

Elämä on jatkuvaa muutosta, jos me emme muutu itse vapaaehtoisesti, niin muutos tulee joka tapauksessa ennen pitkää ja se voi olla vaikeampi tie.




ELLEI MUUTU, EI KOHTA OLE MITÄ MUUTTAA

Muutos ei useinkaan lähde sisältäpäin, varsinkaan jos on jäänyt kiinni entiseen, uponnut niin syvälle, ettei enää omin voimin muutokseen pysty.

Muutos tulee silloin ulkoapäin, usein vahingossa.

Se voi olla myös epämiellyttävä, ehkä sairaus tai epäonnekas sattuma.

Niin sen ensin ajattelee, tuntee jopa katkeruutta, koska joutuu jättämään kaiken sen, mikä ensin oli tullut muutoksen kautta. Kaiken sen mihin lopulta tottui ja sitten takertui kiinni. Alkoi kiertää kehää ja luuli loputtomiin jatkavansa.

Luuli muutoksen olleen viimeisen ja kuitenkin se oli vain yksi, jota aikanaan seuraa uusi muutos.

Viimein ymmärtää, että ellei muutu, ei kohta ole mitä muuttaa.

Silloin ymmärtää olla kiitollinen, että vielä voi muuttua.




“SILLOIN KUN MÄ TIENNYT EN”

Vuosia sitten näin erikoisen elävän unen, joka ei tuntunut sillä hetkellä liittyvän mitenkään siihen elämään, missä olin. Elin silloin täysin erilaisessa elämäntilanteessa, missä tänään olen.

Mitään siitä elämästä ei ole enää jäljellä. Kaikki ne jotka kuuluivat siihen aikaan, ystävätkin, joita luulin elinikäisiksi, ovat kadonneet. Ja minä olin silloin varma, että olin elämässäni juuri oikealla reitillä. Ehkä olin sillä hetkellä. En tiennyt, että muutos oli kohta edessä.

Muutos, johon en olisi pystynyt omin voimin.

Silloin, kun näin unen, kaikki oli vielä toisin.

LOPUTON KEHÄ KIERTÄÄ

Unessa ajoin savista tietä rankkasateessa ja pääsin vaivoin eteenpäin. Auto viurahteli tiellä ja pysyi vaivoin veden pehmittämissä urissa. Lopulta auto kuitenkin juuttui kiinni saviseen liejuun.

Olin yksin pimeällä tiellä, auto kiinni juuttuneena sateen pehmittämään liejuun.

Silloin huomasin, kuinka joku tuli auton taakse ja työnsi. Auto irtosi savesta, painoin kaasua ja hitaasti pääsin eteenpäin.

Ajoin läpi savisen järven reunaa kulkevan tien, kunnes tulin lujalle maalle ja pystyin jatkamaan matkaa.

Vuoden sisällä tuo uni toteutui ja kaikki muuttui elämässäni, nyt olen kiitollinen, että selvisin muutoksesta ja siitä, että sain kokea sen.

Ilman tuota muutosta, kiertäisin silloista kehää tänäänkin, kiertäisin sitä elämäni loppuun asti.




DYSTONIAN TYYPIT JA HOITOMUODOT

Elän jälleen uuttaa muutosvaihetta, joka alkoi jo vajaa kolme vuotta sitten. Muutoksen käynnisti silloin sairaus nimeltä kervikaalinen dystonia, johon sain parin vuoden sairastelun ja lääkäreillä käyntien jälkeen diagnoosin kesällä 2013. Samalla kerralla sain myös sairausloman, jolta palattuani heti ensimmäisenä työpäivänä lomautuksen.

Kervikaalinen dystonia on lihasjäntevyyshäiriö niskalihaksissa. Se on dystonian, harvinaisen ja lukuisia eri tyyppisiä oireita sisältävän taudin Yksi muoto. Dystonia aiheuttaa pakkoliikkeitä niissä tahdonalaisissa lihaksissa, jotka ovat altistuneet sille. Erään vuosia sitten tehdyn tutkimuksen mukaan Suomessa sairastaa dystoniaa noin 2000 ihmistä, joista kervikaalista dystoniaa noin 1000.

Hoitoina dystoniaan on 90-luvun alkupuolelta lähtien käytetty botuliinipistoksia, joka ehkäisee sairauden aiheuttamia pakkoliikkeitä. Piikkien teho kestää noin 2-3 kuukautta, jonka jälkeen ne on uusittava. Kymmenellä prosentilla sairaista botuliini ei tehoa ja silloin jää lääketieteen puolella jäljelle DBS-leikkaus, eli syväaivostimulaatio tai lääkehoito ja dystoniaan erikoistunut fysioterapia.

Monet ovat etsineet dystoniaansa apua myös vaihtoehtohoidoista. Olen kuullut, että joistain näistä hoitomuodoista on ollut apua dystoniaa sairastaville.




TYÖKOKEILU ALKAA KOHTA

Minä kuulun siihen kymmeneen prosenttiin dystoniaa sairastavista, joka ei saa apua botuliinihoidoista. Siitä syystä neurologit päätyivät esittämään minulle hoidoksi DBS-leikkausta, jonka myös hyväksyin. Olin valmistautunut helmikuussa tapahtuvaan operaatioon ja käynyt tumakkeen paikallistavissa kuvauksissa tammikuussa.

Aivostimulaatioleikkausta odottaessani oireet hieman lievenivät ja päädyin pyytämään aikalisän, johon myös suostuttiin. Halusin nähdä mihin suuntaan sairaus etenee, ennen kuin menen niin suureen ja pitkän toipumisen vaativaan leikkaukseen. Samalla aloitin työkokeilupaikan etsimisen, että voisin kokeilla, kuinka pystyn tekemään töitä dystoniaa sairastavana.

Tämän muutoksen käynnistin vuosi sitten menemällä työterveyslääkärin vastaanotolle ja pyytämällä häneltä lausuntoa ammatillista kuntoutusta varten. Sain hakemukseeni myönteisen päätöksen, joka antaa mahdollisuuden työkokeiluun kuntoutusrahalla.

Nyt olen neuvotellut ensimmäistä työkokeilupaikkaa ja saatan aloittaa siinä jo pian.

Elän nyt jännittäviä muutoksen aikoja.





4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista, varmaan jännittävää.
    Onnea työkokeilulle.
    välläys

    VastaaPoista
  2. Moi! Viisaita sanoja olet taas laittanut tekstiisi. Niinpä on uskallettava päästää irti jostain entisestä. Tuttuun ja turvalliseen jää helposi kiinni, vaikka kuinka tietäisi kiertävänsä kehää. Tai juurikin siitä on joskus kysymys ,ettei itse ymmärrä / näe omaa kehäänsä.
    Vaatii uskallusta heittäytyä uuteen tyhjän päällekin. Ympärillä olevat ihmiset saattavat kummastella "oletko vinksahtanut".
    Ethän koskaan ole toiminut noin??
    Uskaltaako luottaa omaan vaistoonsa että on aika päästää irti? Kantaako elämä ?? Kaduttaako jossain vaiheessa entisen jättäminen?
    Valmiita vastauksia ei ole kenelläkään. On vain uskallettava lähteä eteenpäin tyhjin käsinkin.

    Olet uuden edessä. Availet outoja ovia. Onnea sinulle tiellesi. Uskon että saat vastauksia tulevaisuudessa mikä on seuraava suunta työelämässäsi. Elämä ohjailee meitä uusille poluille ja kuljemme niitä onnistuen ja epäonnistuen. Kaikki elettyä elämää myöhemmin. Saat olla ylpeä itsestäsi kävi kuinka tahansa. Munkkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Munkkis!

      Paljon ajatuksia lähti kommentistasi liikkeelle mielessäni, avasin niitä ovia ja tutustuin siihen maisemaan, joka eteeni avautui.

      Olen blogin alusta lähtien huomannut, että ihmiseen ajatuksien kautta tutustuminen on ehkä kaikkein mielenkiintoisinta.

      Usein roolit, joita ihminen joutuu kantamaan elämässä; ammatit, asema ja moni muu tulee mukaan, kun tapaa ihmisen henkilönä.

      Moni hyvä keskustelu, jota on voitu käydä vielä ajatusten välityksellä, putoaa roolien porteille ja jähmettyy niiden suojamuureihin.

      Avautumiselle tuleekin kasvot ja mielipiteille nimi, joka voi alleviivauksen sijaan yliviivata kerran kirjoitetun.

      Fyysisesti läsnä ollessa voi vetäytyä roolien taakse, kadota kilpensä sisään. Voi käyttää oppimiaan väistöjä ja välttää niillä todellisen kohtaamisen.

      Roolihahmot keskustelevat, todelliset persoonat kyyristelevät kätköissä ja pohtivat, miksi eivät uskalla näyttäytyä.

      Ihminen on rooliensa vanki, halusipa tai ei. Niitä kehittyy itsestään ja niitä kehittää itse. Jokaiseen niistä antaa osan todellisesta luonteestaan.

      Ei ehkä tiedä itsekään kuinka paljon, voi olla arvoitus myös itselleen. Elämä on matka, jonka aikana voi monta kertaa joutua pohtimaan kuka on.

      Kuka olen, mistä tulin, minne menen? Ikuiset kysymykset. Elämä on arvoituksellinen matka, jokainen valinta vie seuraavaan.

      Ajatuksin kuljimme yhdessä tänne, kiitos keskustelusta, nyt matka jatkuu, toivottavasti tapaamme taas.

      -harzu

      Poista