perjantai 4. maaliskuuta 2016

KYMMENES PIIKKI




Tänään kymmenes piikkipäivä, ajattelen aamulla. Kahvia keitellessäni näen mustarastaan lennähtävän tuijapensaan suojiin. Ilahdun näkemästäni, sillä rakastan niiden lurittelua kevätiltoina. Päivällä näen irtokissan hiippailevan siellä, taas helppoa saalista kyttää pihapeto.

Minkäpä kissa luonnolleen voi, tappajaksi syntynyt ja vaistoillaan elävä, silloin kun sen annetaan piittaamattomien omistajien puolesta kulkea ulkona vapaana.

Siellä se merkkaa hajuillaan toisten ihmisten omaisuutta pilalle ja tappaa lintuja, jotka pihapuissa laulavat.

KISSA ON OMISTAJANSA KALTAINEN

Ei mielestäni luontokappaletta voi millään tavoin syyttää siitä, että ne seuraavat luontoaan. Kissa ei osaa koiran tavoin oppia elämään omalla pihallaan, se lähtee vaistonsa mukaan vaeltamaan ja tappamaan aina, kun saa siihen tilaisuuden.

Aina myös tulee olemaan piittaamattomia omistajia, jotka päästävät kissansa vapaana juoksemaan ja keksivät siihen kaikenlaisia selityksiä.

Ihminen ei siinä mielessä muutu, se on surullinen totuus.

Tähän yhteyteen on sanottava, että on myös hyviä kissanomistajia, jotka osaavat ja haluavat hoitaa lemmikkinsä kunnolla.




KISSA KOTONA, KOLLI PIHOILLA

Meillä on tässä pihamaalla pyörinyt vuosien varrella aina kissoja. Isoja löntysteleviä kolleja, joiden jokainen askel on kuninkaallisen ylväs. Nämä kollit antavat välillä sellaiset lähdöt nuorille kolleille, että niiden hätähuudot kaikuvat läpi lähiön.

Olen nähnyt usein nuoren kollin kirjaimellisesti lentävän tontin läpi ja kohta lähiön kuningaskollin köntystelevän perässä pää keikkuen. Aika jättää tuon kuningaskollinkin kerran ja uusi astuu tilalle, se mummin tai ukin lemmikki, herttainen kehrääjä, joka tulee ja hieroo lempeästi sileää kylkeään jalkaa vasten.

Tulee ja ottaa vallan, on eri kissa kotona ja eri kolli kylillä, kotona kehrääjä, tappaja toisten pihoilla, hajuillaan ulkona pidettäviä tavaroita pilaava pissijä.

SOMERAIVO ON HURJAA

Nämä kissojen omistajat eivät siitä piittaa, että heidän kehrääjänsä tappaa pihojen linnut ja ruikkii hajuillaan ovensuut.

Eivät välitä, mutta annappa olla, kun heidän kehräävä kullanmuru lähtee omille teilleen.

Silloin nämä omistajat takovat pää punaisena tekstiä paikallisiin puskaradioihin. Niissä kehutaan oman kissan lempeys ja siisteys, satunnaiset karkuun livahtelut mainitaan harvinaisina vahinkoina.

Sitten alkaa lähiön toisten asukkaiden haukkuminen, silloin huomaa, miten someraivo on hurjaa, kun se pääsee irti ihmisen päässä.

ELÄMÄÄ KISSAN KAUTTA

Tässä pihassa on vieraillut usein kissa, joka taitavana kiipeilijänä viilettää välillä autotallin katolla, omenapuun oksilla, pesäpöntön katolla ja kerran se jopa köllötteli omenapuun avopesässä kuin kotimökissään.

Kissa tulee aina terassille ja rennosti merkkaa reviirinsä, pilaa lastenvaunujen suojan hajuillaan ja livahtaa sitten omalle puolelle. Omistaja ei näitä luonnollisesti korvaa.

Hänelle on sanottu ja pyydetty pitämään kissa omalla pihalla. Omistaja on luvannut ja pari päivää kissa on ollut pois. Pari päivää ja entinen meno jatkuu.

Minkäpä sille sitten voi, kissat ovat kai toisten tapa kiusata ihmisiä. Ehkä he saavat nautintoa ajatellessaan kissansa villejä puuhia.

Voi olla, että he jotenkin elävät kissansa kautta, kun eivät itse pysty samanlaiseen ja ovat kenties jotenkin katkeroituneita ja kostavat näin.




SUSI JA ILVESPERHE

Olin alkuviikosta metsäretkellä ja kuulin, että siellä oli nähty susi ja saatu siitä myös kuva riistakameralla.

Alueella on liikkunut myös ilvesperhe, emo, poikanen ja iso uros. Kuulin että metsäkauriita ei ollut näkynyt vähään aikaan, ehkä ne ovat päätyneet ilveksen saaliiksi.

Luonnossahan se on luonnollista ja kuuluu sen kiertokulkuun. Muuten metsässä oli odottava hiljaisuus.

Jostain syvältä kuusikosta kuului lehtopöllön vihellys ja aikaisin liikkeelle lähtenyt joutsenpariskunta lensi paluumatkalla yli.

Metsä odotti kevään tuloa ja sitä suurta konserttia, joka pian alkaa.

KYMMENES PIIKKI

Tänään on vuorossa kymmenes piikkipäivä, ja olisi hienoa jos piikit osuisivat yhtä hyvällä tuloksella. Kervikaalinen dystoniani on hieman muuttanut viime aikoina oireitaan, vääntö vähän heikentynyt ja yöunia riittänyt aamuun asti.

Väännön tilalle on tullut pään liike, nytkähtely ja heilahtelu, jota ei oikein saa pysymään paikoillaan. Jotenkin irtonaisemmilta niskat ovat tuntuneet ja kiristävä jännite on helpottanut myös kipuja.

Niskat ovat jotenkin "irronneet" ja pakottava, kiristävä jännite vähentynyt. Tilalle on sitten tullut se, ettei pää tahdo pysyä paikoillaan, vaan elää nytkähdellen ja heiluen, joissain tilanteissa kyllä rauhoittuu.

Kivut ovat kuitenkin jännitteen vähenemisen vuoksi heikentyneet ja yöunet parantuneet.




KUUDESKYMMENES PIIKKI

Ajelin päivällä Lohjalle ja viime kerran jälkeen lähdin ajoissa ajamaan. Olinkin paikalla jo lähes puoli tuntia ennen varsinaista aikaa.

Tulin aulaan, kävin ilmoittautumassa hoitajalle ja menin käytävän päähän. Hieman ehdin siinä piikeillä jo käyneiden kanssa jutella ennen kuin neurologi pyysi sisälle.

Sanoin päivää aulassa oleville ja näin heti kaulan pistojäljistä, että piikit oli jo saatu. Totesimme, että sama sairaus on kyseessä.

Kerroin olevani kymmenettä kertaa piikillä ja kuulin että keskusteluystäväni oli jo kunnioitettavat kuusikymmentä kertaa käynyt hoidoissa.

Mukava oli keskustella kokeneiden ystävien kanssa siinä aulassa. Näin kyllä, että vääntö sivulle oli voimakas ja varmasti kivulias.

Keskustelimme myös DBS-leikkauksesta ja sanoin, että olen leikkausjonossa. Hän oli kokenut ajan, jolloin ei ollut edes botuliinihoitoja. Kyllä näki, miten tämä sairaus on rankkaa, kun vääntö on rajua.

Keskusteluystäväni kertoi, että jostain syystä hän on huomannut, että tässä sairaudessa vääntö on usein vasemmalle.



NEUROLOGI YLLÄTTYI

Paikalle tuli myös tuttu netin vertaistukiryhmästä, jota ehdin vielä tervehtiä, ennen kuin neurologi kutsui hänet huoneeseen. Pian minutkin kutsuttiin neurologin huoneeseen ja toivotin hyvää kevättä ystävällisille keskustelijoille.

Sisään kutsunut neurologi oli mukava, reipas ja puheliaskin. Kerroin siirtäneeni DBS-leikkausta.

Neurologin tutkiessa niskalihasten pistoskohtia hän ihmetteli sitten, että oikean puolen niskalihaksesta puuttui hypertrofia, dystoniajännitteen aiheuttama lihaksen paisuminen.

Hän ei ensin aikonut pistää sinne ollenkaan, mutta laittoi lopulta kuitenkin piikistä pienen annoksen ja jäljelle jääneen suuremman osan keskemmälle.

AIKALISÄ LEIKKAUKSEEN JA PIIKKEIHIN

Jotain vaikuttaa nyt tapahtuneen niskalihaksissani, kuten olin tuntenut, ja siitä syystä olin myös pyytänyt leikkauksen siirtoa.

Nyt sen vahvisti neurologikin. Hän sanoi, että antaa seuraavan ajan vasta elokuulle, niin nähdään mihin dystonian oireet kehittyvät.

Nyt minulla on aikalisä leikkaukseen ja piikkeihin.

Voimme silloin pohtia myös DBS-leikkausta ja sen tarpeellisuutta. Neurologi kehotti pitämään vielä leikkauksen kuitenkin mielessä mahdollisuutena.

Loppukesään mennessä toivon mukaan on jo selvillä miten taudin oireet muuttuvat.




5 kommenttia:

  1. Tuotapa hyvinkin "elää nytkähdellen ja heiluen." Tuollaista ja vuorotellen vääntöä , kiristävää tunnetta joka on tällä hetkellä taas ollut poissa. Minulla on ollut varmaan kymmenisen vuotta ainakin. Keskustelin asiasta lähi ihmisten kanssa jokunen aika sitten.Puhuivat juuri tuosta nytkähtelemisestä jo ainakin 10 vuotta sitten. Aika ajoin vointi kohtalaisen mukavaa pitempiäkin aikoja. Ja itsepäisesti edellen väitän ,että tietynlainen liikunta helpottaa oireita omalla kohdallani. Olen jo oppinut kehoani kuuntelemaan mitä se on.
    Ihana kuulla voinnissasi tapahtuneesta positiivisesta muutoksesta. Tsemppiä ja uskoa tulevaan jaksetaan vaan olla sitkeitä edelleen.
    Ladulle valmistaudun. Olen suksinut n. 450 km suunnilleen näillä lumilla ja aina hiihtokaudella vointini on melkolailla kohdallaan. munkkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Munkkis!

      “Olen jo oppinut kehoani kuuntelemaan mitä se on.”

      Ajattelen tuota lausettasi, siinä on jo kiteytettä eläminen monella tasolla, sairaana ja terveenäkin. Kehon kuunteleminen, mitä se kertoo ja tuntee, olisiko aika levätä, ottaa kenties rennommin, tai railakkaammin.

      Varmasti keho haluaa toimia ja olla hyvässä kunnossa, eihän meillä muuta kotia tässä maailmassa lopulta ole. Toinen asia on se, että kuuntelemmeko niitä kehon viestejä ja kolmas, että noudatammeko niitä. Olet oppinut kuuntelemaan sitä ja varmasti jaksanut paremmin sen vuoksi.

      Usein ihminen kyllä jälkeenpäin muistaa, että keho antoi viestejä jo kauan, ennen kuin jotain vakavampaa sattui, niitä ei vain noteerannut. Ajatteli, että sellaistahan tämä elämä on ja nämä kuuluvat normaaleihin muutoksiin, jotka ikä tuo. Siinä vaiheessa olisi vielä voinut muuttaa jotain elämässään, kun keho viestitteli hiljaisia varoituksiaan.

      Kyllä kehoa kannattaa kuunnella ja luottaa omiin tuntemuksiin. Olet mittavan määrän latuja niellyt ja niiltä matkoilta varmasti saanut elämänvoiman ja kestävyyden jaksaa tämän sairauden oireet.

      Ilo, kehosi kuuntelu ja hyvä kunto, joka niiltä hiihtoretkiltä tulee on varmasti se avainnippu, jolla oman elämäsi niskalenkin olet pystynyt aina avaamaan.

      -harzu

      Poista
  2. Oikein hieno juttu, että Sinulla Harzu on nyt parempaa aikaa. Nykäisyjä pään kääntämistä aikoessani oli minulla joskus kauan sitten. Tai pää kääntyi pykälittäin.

    Munkkiksella on oiva asenne.

    Minulla on yritetty viime syksynä ja tänä vuonnakin saada kaularangan liikelaajuuksia suurenemaan. Kyllä jonkin verran paranemista siinä suhteessa on tapahtunutkin. Ja kipuisuus on vähempää, johtuneeko siitä liikelaajuuksien paranemisesta vai muusta vaihtelusta. Rentouttamistakin olen opetellut. Tosin yleiskuntokin on parantunut viimevuotisesta ja tämän vuoden alun vaikeuksista.

    Kun äsken katsoin peiliin, niin pääni oli suorassa. En ole sitä useammin tarkastellut, että onko se koko ajan suorassa. Vartalon hallinta on entisellä tasolla ja päätä täytyy paikallani ollessani kädellä kannatella.

    Hiihtänyt olen joitakin kertoja, en kovin pitkiä matkoja (mieheni hiihtää kymmennen kilometrin lenkkiä!). Aloitin hiihdon nyt kevättalvella 50 vuotta vanhoilla puusuksilla ja monoilla. Terva jäi vähän epätasaiseksi pohjiin mutta on sitten hioutunut sileäksi. Vien ne sukset mökille.

    Löysin sitten vajasta uudemmat, muovipohjaiset sukset, mutta kengät ovat samat. Vanhanaikaisiin siteisiin ei taida enää saada vanhanaikaisia monoja. Nämä monot ovat nahkapohjaiset ja turhan leveät. Vaikka pohjia rasvaa, niin kyllä ne kuitenkin jossakin vaiheessa kastuvat.

    Alkavalla viikolla taitaa täällä päin sää olla joka päivä nollassa tai plussalla. Pitäisi lähteä aamulla aikaisin hiihtämään, jos vielä haluaa pakkaskelissä hiihdellä. Kohta lumet voivat häipyäkin. Sitten taas kävellään.

    Hyvä kunto on kyllä a ja o.
    välläys

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Välläys!

      Onpa hienoa lukea, että Sinulla on vielä vanhan ajan sukset ja monot käytössä ja vielä tervattuna, varmaan tuoksuvat hyvälle. Kyllähän niilläkin hyvin pärjää, miksei pärjäisi, koska on ennenkin sellaisilla hiihdetty pitkiäkin matkoja. Kunto nousee hyvin niilläkin ja saa raitista ilmaa, metsällä on niin parantava ja hoitava vaikutus.

      -harzu

      Poista
  3. Välläys sinun puusuksesi ne haluaisin nähdä! Ihanaa lukea että sinulla sellaiset tallessa:) Eikä se matkan pituus ole pääasia .Hienointa on että itse nauttii liikkumisestaan olkoon matka ja väline mikä tahansa.
    Luulen että tuo liikelaajuuksien lisääntyminen on varmasti helpottanut oireitasi. Rentoutus harjoituksia olen itsekin harrastanut niistäkin on apua ollut.
    Mielenkiinnolla odottelen lintuhavaintojanne pesäpönttöjen tiimoilta.
    Mukavaa alkanutta kevättä sinulle ja läheisillesi :)
    munkkis vapailla

    VastaaPoista