lauantai 27. helmikuuta 2016

YKSINÄISEN PUUN TARINA


Olen juossut saman puun ohi kymmeniä, tai satoja kertoja. Olen ottanut kuvan tästä koskea kohti kääntyvästä kaarteesta ja törmältä virran yli oksia kurottavasta puusta.

Tämä on ollut täydellinen maisema, joka kertoo monta tarinaa, lukemattomia ja koko ajan muuttuvia tarinoita.

Koskaan en ole väsynyt katselemaan ja kuvaamaan, pohtimaan virran sivua kaartuvan polun sanomaa.

ELÄMÄN KIERTO

Olen nähnyt siinä elämän kulun, matkan joka jatkuu kaarteen jälkeen kohti uutta ja kokematonta.

Olen nähnyt virran, jonka juoksussa on koko elämän kokoinen matka, sen loputon kierto.

Olen katsonut virralle oksia ojentavaa puuta ja nähnyt siinä elämän voiman ja uusiutumisen.


TUNTEMATON PUU

Nyt tuo puu ensimmäisen kerran katsoi minua ja näytti yksinäisyyden karun todellisuuden.

Mietin, mikä puu se voisi olla.

Kesällä, puun ollessa lehdessä, sen tunnistaminen olisi helppoa, nyt en osaa sanoa.

Veikkaan, että se on raita, joku pajupuu kuitenkin, oksista päätellen.

Mielestäni lehmuksella olisi noin avoimessa paikassa jykevät oksat.

Olkoon se tämän virran tuntematon puu.

YKSINÄISYYDEN SIETÄMINEN

Yksinäinen ja riisuttu, taivasta vasten, hentoja, tyhjiä oksiaan ojentava puu, joka puhui minulle yksinäisyyden virrasta.

Pysähdyin ja katselin hiljaa, vaieten ja kunnioittaen puuvanhuksen yksinäisyyttä.

Yksinäisyyttä on opittava sietämään, puun hiljaisuus puhui minulle.

On kestettävä elämän ohi virtaaminen.


ELÄMÄN SIVUSTASEURAAJA

On kestettävä se, ettei pääse mukaan virran juoksuun, joutuu katselemaan sivusta.

Olemaan elämän sivustaseuraaja.

Elämän virran sivustaseuraaja, laineiden leikkien ja kuohujen katselija.

Ei voi elää siinä mukana, vaikka elää niin lähellä, että näkee kaiken vierestä.

ON ANNETTAVA MENNÄ

Näkee myös vähän enemmän, näkee ohikiitävän hetken ja rauhattomien kuohujen tyyntymisen suvantoon.

Näkee pintavaahdon ja ymmärtää, miten hetkellistä se on.

Puun rauhallisuus kertoo siitä, että on nähtävä mitä virran kuohuissa kulkee, on annettava sen mennä menojaan.

Yksinäinen puu virran törmällä on nähnyt monen kuohun katoavan joen juoksuun.

Isotkin jäälautat sulavat kerran ja häviävät virtaan.


TUULESSA LEIJUVASTA SIEMENESTÄ TARINA ALKOI

Katselen puuta ja ajattelen, että yksinäisyys katsoo yksinäisyyttä osana suurta kokonaisuutta.

Kumpikin on mukana elämässä omalla tavallaan.

Kerran tuo kaartuvan metsäpolun ja virran välissä, törmällä kasvava, jykevä puu on ollut tuulessa leijuva siemen.

Se on kasvanut hentona versona mullassa, taipunut aluksi pienestäkin tuulenvireestä.

Vuodet ja monet myrskyt, ovat vahvistaneet sitä kestämään rajutkin tuulet.

Puu on juurtunut törmän reunalle ja kurottanut oksansa virran yli.

Vähitellen se kasvoi ja kuin huomaamatta otti paikkansa virran törmällä.

Kerran tulee myrsky, joka on yksinäiselle puuvanhukselle liian raju.

Silloin se kaatuu virtaan, jatkaen matkaansa elämän suuressa kierrossa.

OIKEA KOKO

Metsässä on ihmisen hyvä vaeltaa aina välillä, siellä elämän mittasuhteet asettuvat oikeaan suhteeseen luonnollisesti.

On osa suurta kokonaisuutta ja saa olla siinä mukana.

Elämän vaikeina hetkinä olen usein löytänyt voimaa kestää niitä juostessani metsäpoluilla tai virran rantamilla.

Olen löytänyt sieltä paikkoja, joissa elämän palaset ovat asettuneet paikalleen ja niille on tullut oikea koko.


HYVÄ ELÄMÄ ON YKSINKERTAISTA

Jotkut asiat voivat kasvaa mielessä niin suuriksi, että jos niitä jää pohtimaan seinien sisälle ei enää pysty näkemään kokonaisuutta.

Asiat tarvitsevat etäisyyttä, että ne pystyy näkemään.

Kaukaa katsottuna kaikki on pienempää, murheet ja huoletkin.

Metsäpolulla ymmärtää, että hyvä elämä on lopulta aika yksinkertaista.

Usein sitä on vain taipumus kuvitella asiat monimutkaisiksi.

JYRKÄN TÖRMÄN KASVATTAMA

Minulla on usein metsässä voimakas hyväksymisen tunne, kokemus oikeudesta olla olemassa, elää oma osa elämän seikkailusta ja ymmärtää tapahtunut.

Yksinäinen puu, jota lenkillä katselen, on oman ympäristönsä mukaan muotonsa löytänyt.

Puu on kasvanut jyrkän törmän reunalle, työntänyt vahvat juuret metsäpolun alle ja virtaa kohti, sieltä se imee elämänvoiman.

Kasvupaikka on saanut sen hieman kenolleen, virran antama tila saanut puun oksat kasvamaan sen ylle.


JURNUTTAJIEN MAA

Myös ihminen on oman aikansa ja elinympäristönsä muovaama, halusipa tai ei.

Harvalla on rohkeutta tai voimaa muuttaa häntä ympäröivän yhteiskunnan normeja.

Niiden mukaan on elettävä, vaikka joskus jurnuttaakin, niin ei yksi ihminen paljoa voi muuttaa.

Tämä maaperä on aina kasvattanut juurevia jurnuttajia.

HUUMAAVA KEVÄTKONSERTTI JOKIAREENALLA

On helpompi hyväksyä osansa, kun näkee kokonaisuuden ja osaa ottaa etäisyyttä myös itseensä.

On kuin se yksinäinen puu metsäpolun vieressä, kenollaan törmällä, oksat ojentuen yli virran.

Odottaa siinä kevättä, ensimmäisiä silmuja ja lintuja, jotka pian saapuvat jokilaaksoon.

Odottaa kevätaamua, jossa lintujen konsertti soi lenkillä korvissa huumaavan kauniina.


YKSINÄINEN PUU JA LENKKEILIJÄ

Katselen vielä hetken yksinäistä puuta virran törmällä.

Kevätkesällä, kun silmut aukeavat, näen mikä puu se on.

Nyt näen helmikuun harmaansinervää taivasta vasten piirtyvät mustat oksat, jotka ovat kuin tanssiin jähmettyneet.

Oksien liike on pysähtynyt, kuin odottava.

Puu on odottaja, sillä on aikaa ja voimaa odottaa hiljaa.

Voimaa, antaa virran kuohua, katsella koskikaran lentoa rannan kivelle, seurata sen pulahtelua vedessä.

Voimaa kestää yksinäisyys ja olla silti osa kaikkeutta.

Aikaa kertoa yksinäiselle lenkkeilijälle tarinansa.




4 kommenttia:

  1. Veden äärellä kasvavat puut ovat usein kallistuneet veteen päin. Siellä on lehvästölle tilaa ja kilpailusta vapaata taivasta ja aurinkoa näkyvissä.

    Vaikka vettä onkin puiden juurille yllin kyllin saatavana, paikka ei ole aina helppo. Varsinkin virran rannalla kevättulvat kalvavat usein juuria paljaaksi.

    Kotitilamme mäeltä valui vuolaasti vettä alas puroina. Purossa monien puiden paksut juuret olivat aivan paljaina. Maa-aineksesta oli jäljellä vain kivet. Puun on aina vain tungettava etemmäksi juuria tukemaan itseään niin kuin Harzu edellä kertoi.

    Seurasin erään järven rannalla 45 asteen kulmaan kallistuneen koivun elämää. Vielä nuorehko puu alkoi taipua tyvestä. Runko pyrki pystysuoraan. Joidenkin vuosien päästä koivu oli taas ylväästi pystyssä.

    Sanotaan, että puu kasvaa vain latvasta. Kallellaan olevassa puussa painopiste on reilusti kallistuksen puolella ja toiselle puolelle runkoa tulee vetoa. Tämän luulisi ärsyttävän runkoa. Rungon täytyy kavattaa pituutta kallistumisen puolelta, jotta se pääsee pystyyn. Näin näytti tapahtuvan ainakin siinä nuorehkossa koivussa.

    Liikkuvalla kevätjäällä on hirmuinen voima. Se voi siirrellä ja käännellä isoja kiviä. Eräällä järvellä, rantakivien takana oli monta metriä pitkät urat. Kivet olivat vuosien saatossa vähitellen siirtyneet rantaan päin.

    Jään työntyessä rantaa vasten toisiin paikkoihin syntyi valli. Toisissa, savisissa paikoissa päällimmäiset savikerrokset liukuivat maalle päin. Savipatjan mukana kulki pari isoa tervaleppää uusille kasvusijoille! Ne eivät kaatuneet tai kallistuneet, vaan jatkoivat eloaan ja kasvuaan. Tämä oli minusta ihmeellistä. En tiedä, kuinka syvälti savi siirtyi.

    Minulla on kuva, jossa kaksi rakastavaista istuu rannalla kivellä melkein vaakatasoon kallistuneen koivun alla. He ovat äitini ja isäni. Äiti on kukkamekko yllään ja pitää koivun oksasta kiinni.

    Minun lapsuudessani oli sillä rannalla kallellaan lehtevä koivu, jonka oksat hipoivat vettä. Olen kuvannut tuon koivun. En tiedä, oliko kysymyksessä sama koivu, jonka alla vanhempani nuorena istuivat. Viimeinen kuva on paljon myähemmältä ajalta. Siinä on jo kuollut ja paljon oksia menettänyt koivuvanhus rönöttämässä pohjaa vasten.

    Tuo koivukin oli varmasti paljon kestänyt ja nähnyt. Mieleeni tulee karsikkomänty, josta isäni on kertonut. Puut ovat pitkäikäisiä. Niillä on omat tarinansa, jos ne osaisivat kertoa.

    Harzu on oivaltanut jotakin yksinäisen puun elämästä. Mukava tarina.

    välläys

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Välläys!

      Kylläpä kiintoisasti jatkoit tarinallasi blogiani ja toit siihen lisää luettavaa. Hauska tuo tarina tervalepistä, jotka jatkoivat kasvuaan, vaikka savimassa johon ne olivat juurtuneet siirtyi. Puut aivan kuin muuttivat.

      Puiden tarinat ovat tosiaan mielenkiintoisia ja antavat paljon, kun niiden elämää seuraa. Puut myös rauhoittavat usein velvoitteiden ja huolien hermostuttamaa ihmismieltä. Puista näkee, että hiljainen rauhallinen kasvu, juurtuminen hiljaisuudessa syvälle, sinne missä maanalaiset vesivirrat tuovat virkistävää ravintoa antaa voimaa kestää elämän myrskyjä myös juurevalle ihmiselle.

      Me voimme oppia puilta paljon, jossa kuuntelemme niiden tarinoita. Usein katselen kaadetun puun vuosikasvuja ja näen, miten erilaisia puidenkin vuodet ovat, on hyviä vuosia ja leveitä kasvurenkaita, on myös kapeita, niukan kasvun vuosia, ehkä näin pitää olla, että puusta tulisi myrskytuulia kestävä. Nämä voi verrata myös ihmisen elämään.

      -harzu

      Poista
  2. Kivat tarinat molemmat lueskella. Mielikuvissa voi eläytyä noihin tunnelmiin. Munkkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että pidit tarinoista Munkkis!

      -harzu

      Poista