lauantai 13. helmikuuta 2016

KIRJEITÄ YSTÄVILTÄ


Bloggaus oli matka, jolle lähdin vähän yli kaksi vuotta sitten. Eino-myrsky puhisi silloin metsää nurin ja oli omalta osaltaan vaikuttamassa blogini alkuun.

Olin niihin aikoihin saanut diagnoosin servikaalisesta dystoniasta ja huomasin, miten tuntematon sairaus dystonia oli.

Halusin tuoda oman tarinani nettiin ja auttaa ehkä jotain omien oireidensa kanssa kipuilevaa ystävää tunnistamaan sairautensa.

Varsinkin alkuaikoina sain paljon apua netistä löytämistäni tuntemattomien ystävien keskusteluista.

Muistan erityisesti erään aamun.

Olin nukkunut niskavääntöjen vuoksi huonosti ja kipuilin oireiden vuoksi, jotka tekivät oloni sietämättömäksi.

Luin silloin erään tuntemattoman ystävän tekstin netistä. Hän sairasti myös dystoniaa ja kertoi, että tämä on ailahtelevainen sairaus.

Dystoniassa vaikeat hetket tulevat ja menevät ja jos nyt on vaikeaa, niin paremmatkin päivät vielä tulevat.

Sain niin paljon apua tuosta tekstistä, varsinkin kun huomasin, että se piti paikkaansa, että päätin jatkaa omalta osaltani viestiä.

Päätin tarttua viestikapulaan ja viedä oman osani tätä viestiä eteenpäin.

BLOGIREITTI IHMISMIELEEN

Nyt, kun ajattelen tätä kulkemaani blogireittiä, niin en koskaan olisi uskonut siitä muodostuvan näin mielenkiintoista reissua.

Olen tämän blogin kautta saanut lukemattoman määrän kommentteja, kirjeitä ja keskusteluja.

Olen myös saanut tavata lukijoita ja meistä on tullut ystäviä, minusta se on ihmeellistä ja olen kiitollinen.

Suuri osa kommenteista ja keskusteluista on käyty suojatussa yhteydessä ja monet niistä ovat luottamuksellisia.

Olen saanut paljon ja mikään rahasumma ei korvaisi sitä. En ole bloggaamisella tienannut senttiäkään rahaa ja kuitenkin koen rikastuneeni tämän matkan aikana.

On ihmeellistä, kun saa lukea lyhyen tai pitkän kommentin, jossa joku lukija kertoo ajatuksiaan ja ehkä tarinansakin. Ne ovat juhlahetkiä bloggaajalle.

Olen saanut kulkea blogeissani läpi ihmismielien. Suurella kunnioituksella muistelen kaikkia kohtaamiani kirjoittajia.


LUKIJAN LÄSNÄOLO KIRJOITTAESSA

Omistan tämän blogini kaikille kommentoijille ja keskustelijoille, sekä tietysti jokaiselle lukijalle.

On upeaa, että olette pysyneet blogin mukana nämä vuodet. En ole koskaan kokenut olevani yksin kirjoittaessani.

Minulla on aina ollut vahva tunne lukijan läsnäolosta, tunne että kirjoitan selkeästi jollekin läheiselle ihmiselle.

Ihmiselle, joka lukee ja ottaa myös kantaa tekstiin, joko hiljaa mielessään kotona tai keskusteluissa täällä tai nettipalstalla.

Lukijan oikeus on jättää teksti omaan arvoonsa, tai ottaa siihen kantaa. Kirjoittajana tunnen, että vaikeinta on kestää äänettömyys, ihminen kaipaa palautetta, bloggaajakin.

Kuitenkin kirjoittajan vapaus on se luovuttamaton omaisuus, josta luopuminen veisi innoituksen mukanaan.

Siitä syystä ei koskaan voi kirjoittaa kenellekään mieliksi, on kirjoitettava se, mikä sillä hetkellä mielessä elää.

YSTÄVYYTTÄ AJATUSTEN JA SANOJEN KAUTTA

Monet seuraavat blogini ovat olleetkin edellisten kommentoijien innoittamia. Tavallaan me kirjoitamme yhdessä tätä blogia, niin minä olen sen usein kokenut.

Nimimerkki Välläys, on kaikkein aktiivisimmin alusta lähtien tänne blogiin kirjoittanut.

Monta hänen tekstiään olen julkaissut myös omina blogeina ja kaikki ne ovat olleet paljon luettuja.

Sain muutama päivä sitten Välläyksen kommentin blogiini “Kirje sinulle”. Julkaisen ystävänpäivän merkeissä tuon Välläyksen kirjeen.

Mielestäni se kuvaa hienosti sitä ystävyyttä, joka meidän välillemme on syntynyt, vaikka emme koskaan ole tavanneet.

Olen kiitollinen siitä, että olen saanut tutustua Välläykseen hänen tekstiensä perusteella.

Minusta siinä on jotain hienoa, että ystävystyy näin sanojen ja ajatusten kautta.


VÄLLÄYKSEN KIRJE


Harzu Ystäväni

Kohtasin tänään kaupungissa useita erittäin valoisia ihmisiä. Annan mielelläni sitä valoa takaisin. Kosketan olkapäähän tai jopa halaan sellaista ihmistä.

Parissa laboratoriossa oli sellainen ystävällinen ihminen, joka halusi kaikin keinoin auttaa minua laboratoriokokeen pulmassa.

Jäimme erään vanhan rouvan kanssa juttusille laboratorion portaille. Hänen silmistään loisti valo, vaikka luomet olivatkin punertavat ja turvonnet.

Hän todella huokui valoista ja lämmintä mieltä. Kerroin tämän hänelle. Toivotimme sitten hyvää jatkoa toisillemme.

Käymälläni kuntoutuskurssilla oli yksi DBS:n läpikäynyt henkilö. Hänkin oli mieleltään hyvin valoisa, siitäkin huolimatta, vaikka dystonia oli paha ja leikkaus oli jouduttu tekemään jopa uudelleen.

Nyt oli säätöjen aika. Hän jaksoi kannustaa minua, jonka sairaus on ainakin toistaiseksi paljon lievempi.

Sinä Harzu, Ystäväni, olet ollut merkitsevä henkilö elämässäni, vaikka emme ole tavanneetkaan.

Mukava, että kohtasimme täällä bittien ja kuvien maailmassa. Olen saanut sinulta valon välläyksiä.

Niistä saamistani mielen väläyksistä on tullut nimimerkkini.

Kirjoitin eräällä keskustelupalstalla dystoniamietteitä:

”Kiitos Harzu, sinulta olen saanut paljon tukea. Oikeastaan tuo äkkiä keksimäni nimimerkkikin johtui osaksi Sinun kirjoitteluistasi Dystoniafoorumilla, sain jotakin valaistusta tilaani. Muistutusta siitä, että miten voisin paremmin kestää sairauksia. Välillä joutuu miettimään uudelleen tilansa.”

Olet silloin tällöin vähän nykäissyt olkapäästäni, että tulehan mukaan. Olet rohkaissut ujoa ja myös rauhoittanut.

Olen lukenut pohdiskelujasi DBS-leikkauksesta. Olen lukenut myös luontokertomuksiasi ja muita. Elät vahvasti tunteella.

Minäkin olen elänyt mukana niitä tunteita. Olemme välillä olleet tervaskahveilla nuotiollasi, toisinaan katselleet virtaan ja joskus pohtineet juurakoita.

Miksemme voisi olla myös levollisina sorsina virralla. Se on hieno ajatus.

Yllä olevassa kertomuksessasi on suuri tunnelataus. En halua tunkeutua kirjeesi ainoaksi kohteeksi, mutta kertomuksesi vetoaa kovasti.

Siinä on niin paljon asiaa, että minun kykyni ei riitä vastaamaan sen arvoisesti.

Vaikka vielä onkin oikeastaan talvi, kevät jo kuitenkin läikehtii lätäköissä. Tuokoon se valoa ja iloa.

Välläys


SAIRAUS VIE VALINTOJEN ETEEN

Kiitos Ystäväni Välläys. Oli hieno tunne lukea tekstisi. Suorastaan hätkähdin, kun tajusin, miten meidän ystävyytemme on kantanut nämä kaikki, monella tavoin elämän murrosajat.

Tämä sairaus, servikaalinen dystonia on asettanut minut elämässäni sellaisten valintojen eteen, etten olisi koskaan sitä arvannut.

Olen niistä avoimesti myös täällä kirjoittanut ja saanut rohkaisua lukijoilta.

Munkkis-nimimerkki on lämpimästi ollut kommenteillaan mukana ja jättänyt minun mieleeni myös kokemuksen läsnäolevasta ja kantaaottavasta lukijasta.

MUNKKIKSEN KIRJE

Hei! Isoja asioita ratkot. Haluaisitko joskus ottaa "lomaa" ja antaa vain mennä omalla painollaan?

Päätösten tekeminen ja ajatustyö vie valtavasti energiaa ja voimia.

Olen sanaton, vaikka päässäni risteilee miljoona ajatusta sinun tarinaasi pohdiskellessa.

Munkkis


VALMIINA ON JO LOPUSSA

Kiitos Ystäväni Munkkis!

Ihan totta, tuntuu välillä, kuin ratkoisi jotain tehtävää, tai kääntelisi elämänsä rubikin kuutiota.

Ehkä etsimisessä ovat ne ilon siemenet, joista elämä kasvaa. Valmiit hedelmät ovat löytöjä, jotka alkoivat kerran niistä hetkistä.

On löydettävä vain etsimisen ilo, että saisi kokea löytämisen riemun.

Valmiina jokin loppuu, keskeneräisenä on vielä matkalla.

HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ SINULLE!

Kiitos Ystävät kaikista keskusteluista, joita olen saanut käydä tämän blogin kautta.

Voin kertoa, että kaikkein värikkäimmät ja mielenkiintoisimmat, minutkin tunnevyöryihin suistaneet keskustelut ja tapahtumat on luottamuksen vuoksi jätettävä valitettavasti kertomatta.

Olen yrittänyt olla luottamuksen arvoinen, enkä jaa kokemuksia ilman lupaa. Uskon, että joskus riittää, että tarinataakan saa purkaa uskotulle ystävälle.

Jos saan olla sellainen, niin haluan olla luottamuksen arvoinen ystävä.

Hyvää Ystävänpäivää sinulle lukijani!





2 kommenttia:

  1. Hyvää ystävänpäivää sinulle Harzu! <3 Ihanasti kirjoitettu jälleen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Selina! Hyvää Ystävänpäivää myös Sinulle! <3

      Poista