tiistai 19. tammikuuta 2016

NYT YMMÄRRÄN



Hän ottaa liidun käteensä, katsoo minua terävästi hetken ja piirtää salin perällä olevalle vanhalle liitutaululle tunturin huippuineen.

Olemme Posiolla pitämässä kiertävää kirpputoria ja päiväksi vuokrattu sali on täynnä myytävää.

Meillä on pakettiautollinen vaatteita, astioita ja kirjoja, kaikkea mitä kirppareilla tavataan myydä.

Meillä on kehitysapuun varoja keräävä kirpputori Kemijärvellä. Sen ohessa kierrämme Itä-Lapin kaupungeissa ja kylillä kiertäviä kirpputoreja pitämässä.

Aikaa siitä on yli kaksikymmentä vuotta ja kirpputorien kulta-aika on vasta alkamassa.

SAVUKOSKEN KALJAKUPPILA

Olemme käyneet Sallassa, Savukoskella, Sodankylässä, Pelkosenniemellä, Ranualla ja nyt Posiolla.

Anteliainta väkeä oli Savukosken kylällä. Siellä rahaa kehitysapuun annettiin jopa ilman ostoa.

Ystäväni, joka oli mukana matkassa, kävi kutsumassa viereisessä kaljabaarissa asiakkaita pankin yläkerran salissa olevalle kirpparille.

Eräs kelkkahaalariin pukeutunut, tuulen urille pieksemä mies oli siirtänyt pullon edestään, kaivanut lompakon esiin ja ojentanut ison setelin hänen käteensä.

Oli ojentaessaan sanonut, että “nyt ei kerkiä, mutta otappa tuo hyälle asialle”.

En koskaan unohda tyytyväisyyttä hehkuvaa ystävääni, joka tuli kaljakuppilasta onnesta hehkuen ja ojensi lahjoitetun setelin lippaaseen.

Ymmärsin siinä, mitä tarkoittaa sanonta “Hyvä antaa vähästäkin, paha ei anna paljostakaan”.




ELÄMÄNTEHTÄVÄ ETUKÄTEEN

Nyt olemme jälleen pitämässä kiertävää kirpparia ja asiakkaita on käynyt aina välillä, ei kuitenkaan kovin monta.

Uskon kuitenkin, että vuokran jälkeen jotain jää myös kehitysaputyölle.

Ystäväni, joka on vaimonsa kanssa mukana auttamassa, kertoo saavansa joskus tietää asioita etukäteen.

Ihmisen elämäntehtävä tai jokin muu asia on hänelle kerrottu sanoina tai tietona.

Hän kertoo eräästä ihmisestä, jolle oli saanut sanottavakseen ajatuksia tämän tulevasta elämäntehtävistä.

Sanat olivat käyneet myös toteen.

HENGEN LAHJA

Tiesin, kenestä hän puhui ja sen, että juuri sellainen tuon ihmisen tehtävä sillä hetkellä oli.

Muutenkin hän oli luotettava ihminen kaikin puolin, joten tietysti uskoin hänen sanojaan.

Tiesin, että hän oli uskovainen mies ja kyseessä oli raamatullinen, niin sanottu hengen lahja.

Tässä tapauksessa profetoimisen tai tiedon sanojen lahja, jossa jokin tapahtuma, asia, tai ihmisen elämään liittyvä ilmoitettiin jo etukäteen.

Nämä lahjat ovat hengellisissä piireissä normaaleja ja kuitenkin aina pysäyttäviä kokemuksia.




IHMINEN TALUTUSNUORASSA

Niiden kohdalla on oltava tarkka, koska aina on olemassa ihmisiä, jotka haluavat vain huomiota tai valtaa.

Omaa persoonaa voidaan näin korostaa esittämällä tietävänsä toisen elämästä etukäteen asioita.

Voidaan ehkä jopa ottaa joku ihminen henkiseen talutusnuoraan tällä tavoin.

Tätä tapahtuu toisinaan hengellisissä piireissä ja vaikkapa monenlaisten selvänäkijöiden toiminnassa.

PYHÄN RAHAN VOIMALLA

Herkkäuskoista, heikkoa ihmistä on helppo käyttää hyväksi ja rahastaa loputtomiin puhumalla ja höynäyttämällä.

Hassuinta on se, että näitä heikompien höynäyttäjiä saa esiintyä televisiossa keräämässä rahaa ennustuksillaan.

Puheet ovat joutavaa lässytystä, ajan tappamista asiakkaan kustannuksella ja korttien läiskimistä korvat heiluen.

Pyhän rahan voimalla saa tehdä lähes mitä vain näillä mainoskanavilla.




OPPAANA ELÄMÄN TIELLÄ

Paljon jälkeen eivät jää uskonnollisten kanavien teatraaliset ohjelmat.

Niissä esitetään harkittua showta, joka katsojassa herättää vain myötähäpeää.

Kaikkitietävät ihmiset ovat pelottavia, kaikkitietävät uskovat kaikkein pelottavimpia.

On kuitenkin myös aitoa, kyselevää uskoa ja aitoja hengen lahjoja, joiden avulla ei koskaan korosteta ihmisen persoonaa.

Ne ovat aina olleet ja kulkeneet hiljaa kulkevien keskellä, apuna ja oppaana elämän tiellä.

Onhan olemassa myös aitoa kultaa.

NARSISMIN ALTTARI

Siellä Posiolla, kiertävän kirpputorin tavaroiden täyttämässä salissa, edessäni ei seisonut huomionkipeä ihminen.

Hän oli tavallinen lapin mies, lähes jurouteen asti hiljainen, iso ja juureva.

Hän oli kuin jykevä petäjä erämaajärven rannalla.

Ajattelin, miksi hän kertoi minulle tuon tapauksen missä hän sai tietää etukäteen erään tutun ihmisen elämäntehtävän.

Tiesin, ettei näitä asioita tavata kertoa lämpimikseen, sillä aina on vaara, että oma ego paisuu.

Ihminen on sellainen, ylpistyy ja luulee olevansa erityinen, parempi kuin muut.

Menettää sitten lahjansa narsismin alttarin juureen.




TUNTURI, LINKKITORNI JA VAELTAJA

Tämä mies ei ollut sellainen. Tiesin sen ja siksi tarkkasin mitä hän taululle piirtää.

En oikein ymmärtänyt miksi hän ryhtyi liidulla piirtelemään kesken päivän.

Hän ei ollut mikään hupiveikko, joka ryhtyisi ajan kuluksi leikkimään.

Hän oli erämies ja metsien kasvatti, kovan elämäntien vaeltaja.

Nyt hän kuitenkin vilkaisi minua, otti liidun käteensä ja piirsi tunturin.

Tunturin päälle hän piirsi linkkimaston ja ihmisen sinne juurelle.

Kuvan piirrettyään hän asetti liidun taulun reunalle, katseli sitä vielä hetken ja jätti siihen.

Siellä se kuva on vieläkin, jos ei joku ole sitä pois pyyhkinyt.

Tunturi, linkkitorni ja pieni ihminen sen juurella.

Mietin silloin hetken oikein syventyen, mitä hän tuolla kuvalla halusi kertoa.

En kuitenkaan siinä hetkessä löytänyt itseäni millään tavoin kuvasta.

LÄPI LUMEN PEITTÄMÄN JOKIKANNAKSEN

Silloin oli pohjoisessa kova lumimyräkkä ja kapea tie Posiolta Kemijärvelle aukeilla osuuksilla lähes ummessa.

Eräässä kohdassa Kemijoen poikki kulkeva tiekannas oli niin lumen peitossa, että vain kaiteet näkyivät lumen päältä.

Oli pakko ohjata auto niiden välistä, ettei syöksynyt järvelle.

Tiesin, että jos sillä hetkellä jarrutan tai hidastan vauhtia, niin jäämme siihen jumiin kuorminemme pakkasen keskelle.

Niinpä painoin kaasua ja annoin auton raskaine lasteineen puskeutua lumisen kannaksen läpi.

Istuimme kolmestaan pakettiautossa ja syöksyimme kaiteiden välissä, lumi tuulilasiin tupruten.

Sain auton pysymään kaiteiden välissä ja lopulta nousimme rannasta tielle. Siellä olikin jo hyvä tie korkeiden lumivallien välissä.

Olin tyytyväinen, etten jarrutellut, vaan ajoin kannaksen läpi kaasu pohjassa.




KUVA KULKI MATKASSANI

Niin selvisimme siitä matkasta, jonka tuotto suurin piirtein vastasi matkan kustannuksia.

En kuitenkaan enää perillä muistanut tuota ystäväni taululle piirtämää kuvaa.

Joskus vuosien varrella se käväisi mielessäni unohtuen saman tien.

Ajattelin, ettei se ollut minulle.

Ehkä hän erehtyi, tai piirsi sittenkin ajan kuluksi kuvansa.

Ehkä vain kuvittelin, kun hän katseli minua ennen kuin alkoi piirtämään.

Kuitenkin tuo kuva kulki matkassani, kaikki nämä vuodet.

OLIN VAELTANUT SIIHEN KUVAAN

Kuva tuli mieleeni viime kesänä, kun olin poikani kanssa tunturivaelluksella.

Oli kulunut vuosikymmeniä siitä hetkestä, kun näin piirroksen.

Nyt ymmärsin, mitä tuo ystäväni oli minulle piirtänyt.

Istuin vaelluspolun sivussa, jyrkästi alas laskeutuvan mäen reunalla.

Olin siinä suojaisessa notkelmassa kelottuneen hongan päällä.

Alhaalla edessäpäin avautui kilometrien mittainen, vielä osittain luminen kuru.

Sen pohjalla oli pitkä kapea lampare.

Kaukana etäällä nousi tunturin huippu, paljaana päältä ja korkeaa linkkimastoa taivaisiin kurottaen.

Näin siinä mielessäni tuon kuvan vuosien takaa.

Kuvan siellä salissa liitutaululla.

Olin nyt vaeltanut siihen kuvaan.




PÄÄTÖS TUNTURIN JUURELLA

Tiesin, että minun on pian tehtävä päätös, joka vaikuttaa loppuelämääni.

Ymmärsin nyt, miksi minulle oli se kuva taululle aikoinaan piirretty.

Oli pitänyt vaeltaa pitkä matka, että ymmärsin sen.

Olin kulkenut nyt sen matkan ja tullut tunturini juurelle.

Vielä olisi noustava raskas taivallus huipulle.

NYT YMMÄRRÄN

Tiedän, ettei siitä tule kevyt vaellus.

Olen kuitenkin valmis siihen.

Lähden matkaan varmoin ja luottavaisin askelin.

Kuljen yli juurakoiden, kivensärmistä ponnistaen ja katseeni ylös kiinnittäen.

Vaellus jatkuu, se vaellus, joka alkoi jo silloin, kun en vielä ymmärtänyt.

Nyt ymmärrän.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti