sunnuntai 24. tammikuuta 2016

ELÄVÄ KIRJA



Elävä kirja on luettavissa vain rajatun ajan. Lainaa ei voi uusia, on luettava tarkoin, sillä joka sivu on ainoa, eikä yhtään samanlaista tule.

Ihminen on elävä kirja, jokainen tarina ainutlaatuinen. Luettava ei koskaan lopu siltä, joka lukee eläviä kirjoja. Olen aina niitä lukiessani pohtinut, miten tämä tarina kerran alkoi.

Jokaisen tarina on lukemisen arvoinen ja usein parhaat osat on luettava sydämellä ymmärtäen. Tämä kirja ei jää kirjastojen hyllyihin tai päädy euron poistomyyntiin.

Elävä kirja kirjoitetaan verellä, se on sydämen virta, joka sykkii ja kuljettaa tarinan päätökseen.

Ihmisen tarina on elävä kirja, se on aina kirja elävästä elämästä.

ELÄVÄ KIRJA ON LUETTAVISSA RAJATUN AJAN

Miten ihmisen tarina avautuu? Voiko sitä aina edes avata luettavaksi? Elävä kirja on luettava ymmärtäen, muuten se ei avaudu.

Usein tarina luetaan oman elämän läpi. Haetaan omaan elämään rinnastus, mihin verrata.

Onko onnistunut, tai toinen epäonnistunut vielä pahemmin ja kuitenkin selvinnyt kaikesta.

Useinhan vain selviytyjät kirjoittavat tarinansa. Entä ne, joiden tarinaa ei kerrottu. Elävät kirjat, joita pystyi lukemaan vain rajatun ajan.

Niitä kirjoja ei lainastoista löydä tai kirjakaupoissa myydä. Niitä ei lueta äänikirjoiksi, eivätkä ne päätteille päädy.

Epäonnistuneen elämän kirja. Kuka mittaa onnistumisen ja epäonnistumisen? Tämän päivän voitto voi olla huomisen tappio.

Jossain on piste, johon jokainen tarina päättyy.


ELÄMÄÄ OMASSA POTEROSSA

Puhuminen, kirjoittaminen ja lukeminen auttaa paljon. Kuuntelijalta ja lukijalta se vaatii ymmärrystä, asettumista toisen asemaan.

Aina se ei ole helppoa, me olemme niin usein omissa poteroissamme. Emme uskalla asettua toisen tilanteeseen.

Joskus se on ymmärrettävästi mahdotonta, tarina voi olla sellainen.

Vaatii paljon uskallusta nousta sieltä omasta henkisestä poterosta.

Voi olla avartava kokemus kuitenkin.

Usein syynä on menettämisen pelko. Me pidämme kiinni siitä, mikä pitäisi antaa eteenpäin.

Vain niin tulee tilaa uudelle.

ILON JA VALON ELÄVÄ KIRJA

Tekee aina hyvää kuulla ja lukea toisen ihmisen vaikeista hetkistä ja niistä selviämisestä.

Ne tarinat auttavat ymmärtämään omaakin elämää ja selviämään siitä. Luin hiljan Marja Korhosen kirjan “Häivähdyksiä - Erityinen elämäni”.

Kirja kertoo neliraajahalvaantumiseen johtaneesta hoitovirheestä ja kirjoitin siitä myös blogin “Häivähdyksiä, Marjan tarina”.

Kyllä siitä uskomattoman avun ja voiman sai lukiessaan, kuinka hän kokemastaan huolimatta on selvinnyt katkeroitumatta.

Marja Korhonen elää täysillä, tuo iloa ja luo valoa ympärilleen tänä päivänä myös elävänä kirjana.

Niin paljon voi antaa toisille, kun avaa sydämensä ja korvansa, puhuu, kirjoittaa, tai vain ymmärtäen kuuntelee.


“NAPARETKI”

Luen juuri loppuun ruotsalaisen lääkärin Bea Uusmaan kirjaa "Naparetki", joka kertoo epäonnistuneesta yrityksestä valloittaa ensimmäisenä pohjoisnapa.

Tarina on kolmesta tutkimusmatkailijasta, jotka 1800-luvun lopulla yrittivät päästä pohjoisnavalle vetyilmapallolla.

Bea Uusmaa kirjoittaa retkikunnan tarinan lääkärinä, viileän analyyttisellä tavalla ja tarkalla, lukijan mukaansa tempaavalla luotettavan varmalla kerronnalla.

Intohimoa tarinasta ei silti puutu, se on sisäänrakennettu tuon ajan elämään ja ihmiseen.

Tarinan miehillä on romanttinen ja vähän naiviltakin vaikuttava usko siihen, että vetyilmapallo voisi kuljettaa helposti heidät sankaruuteen.

Rohkeutta ja uljautta miehiltä ei kuitenkaan puutu, eikä myöskään sankaruutta, vaikka tarina ei kulje alkuperäisen käsikirjoituksen mukaan.

ELÄMÄÄ EI VOI ELÄÄ ETUKÄTEEN

Bea Uusmaa kertoo alussa kolmen miehen taustoista asioita, jotka saavat lukijan mieleen kuvan heidän luonteistaan.

Retkikunnan johtaja ja selvästi tarinan sydän ja sielu, on insinööri Salomon Andree, jonka suuri haave on lentää Atlantin yli vetyilmapallolla.

Mukaansa retkelle hän on valinnut diplomi-insinööri Knut Frankelin ja amanuenssi Nils Strindbergin.

Nils on 24-vuotias ja mennyt juuri kihloihin. Hänen kihlattunsa on pianonsoiton opettaja, jonka nimi merkitsee vetyilmapalloa ranskaksi.

Mietin, mikä saa nämä lahjakkaat miehet lähtemään matkalle, joka sisältää niin suuria riskejä.

Kaikki matkaan liittyvät vaiheet he käyvät läpi, tai niin he luulevat.

Elämää ei kuitenkaan voi elää etukäteen.


LOPUTTOMALLA JÄÄLAKEUDELLA

Matka vetyilmapallolla alkaa epäonnen siivittämänä ja päättyy muutaman päivän lennon jälkeen rannattomalle jäätikölle.

He putoavat arktiselle jäätikölle ja vaeltavat äärettömyydessä kiskoen rekiä ja putoillen railoihin.

Heillä on seurana vain jääkarhuja ja loputtomasti jäätä, joka vie miehiä eri suuntaan kuin he vaeltavat.

Lopulta he tulevat saarelle, joka on jääkuoren peitossa, vain toinen pää on soraa ja louhikkoa.

Sinne he menehtyvät ja miehet löydetään sattumalta vasta 30-vuoden kuluttua.

Lähes kaikki filmirullien kuvat pystytään kehittämään ja muistikirjat lukemaan.

SELFIE YLI SADAN VUODEN TAKAA

Eräässä viimeisistä kuvista, ehkä niistä viimeisessä, miehet kävelevät routaisen saaren soralla. Kuva on haalistunut ja mustavalkoinen.

He katselevat yhtä miestä lukuunottamatta ylöspäin saaren huippua kohti, hän katsoo alas kiviseen maahan päin. Mies on 27-vuotias Knut Frankel.

Hänen sivuprofiilistaan tulee mieleeni kirjan alkuosan esittely.

Bea Uusmaa kertoo siellä Knut Frankelin olleen tyytymätön niihin sivukuviin, joita hänestä oli otettu ennen retkeä lehtiin.

Hän oli sanonut, ettei halunnut niistä yhtään.

Vanhat kuvat olivat hänen mielestään parempia.


ELÄKÖÖN PIENI TURHAMAISUUS

Viimeinen kuva hänestä oli 30-vuotta ikiroudassa maanneesta filmirullasta kehitetty sivuprofiili.

Jotenkin tuossa pienessä inhimillisessä turhamaisuudessa tulee mieleen tämä aika ja profiilikuvat.

Mieluummin niihinkin laitetaan vanhoja nuoruuden kuvia.

Ihminen on samankaltainen tänään ja aina.

Eläköön se pieni turhamaisuus meissä.

“FIGHT BACK”

“Naparetki” on hienosti kirjoitettu dokumentti ja lukeminen saa miettimään ihmiselämää.

Kirjoissa löytyy vertauskohtia ihmisen vaellukseen. Oma elämä asettuu eri mittakaavaan.

Seuraavaksi aion lukea Pekka Hyysalon kirjan “Fight back”.


JOKU LUKEE MEITÄ

Ajatus ihmisestä "elävänä kirjana" valtasi mieleni aamulla, kun eräs ystäväni sanoi lukevansa päivittäin sellaista kirjaa.

Vaikka “elävä kirja” on joskus raskaskin luettava, on siinä silti valonkin hetket. Niitä varmasti joutuu kuitenkin etsimään vaikeina aikoina.

Eläviä kirjoja olemme jokainen ,ja joku meitä koko ajan lukee.

TUHANSIA TULKINTOJA

Ihminen lukee itseään ja toisiaan, kukin omalla tavallaan ja ymmärtää omalta kannaltaan.

Yksi "elävä kirja" voi sisältää monia lukemattomia tarinoita ja tuhansia tulkintoja.

Kuka ne ymmärtää, on jo käynyt elämän koulua jonkin aikaa.

Kaikki tarinat alkavat ja päättyvät kerran.

Elävät kirjat ovat luettavissa vain rajoitetun ajan.


PULLED PORKKANAA JA BATAATTIRANSKALAISIA

Minulla on sellainen tapa, että innostun aina jostain asiasta, niin että hyppään siihen täysillä, kunnes tilalle tulee jotain muuta.

Nyt olen innostunut kasvisruokiin ja niiden makuihin. Viime viikolla tein täysjyväpastaa ja kasviskastikkeita.

Tein eilen illalla kasvishampurilaisia ja bataattiranskalaisia piparjuuridipillä. Yllätyin varsinkin bataattiranskalaisten upeasta mausta.

OMAN ELÄMÄNSÄ OIKEALLA SIVULLA

Tänään ajattelin valmistaa kasvislasagnen uuniin ja lähteä luoviin hommiin pihalle.

Oman elämän kirjansa toivoisi avautuvan, niin että löytää itsensä oikealta sivulta, tästä päivästä ja hetkestä.

Joskus luuli, että elämän onni on jotain muuta kuin hyvien hetkien oivaltamista.

Usein juuri niiden pienten, hyvien hetkien.

Onneksi joutui pysähtymään ja näkemään, mistä elämässä on kysymys.


ELÄVÄN KIRJAN ELÄMÄ

Elämässä on parasta, että saa tehdä, sitä minkä sydämessään kokee oikeaksi ja elää rehdisti omana itsenään.

Nauraa, itkeä, puhua, kuunnella ja ymmärtää ennenkaikkea.

Ymmärrys on avain, joka saa monta lukkoa avautumaan jos sitä uskaltaa käyttää.

Me olemme jokainen täällä vain pienen hetken elävinä kirjoina.

Eletään ja luetaan oman elämämme kautta toisiamme.

LUMEN HILJAINEN TANSSI

On oltava vain kiitollinen, että käsitti lopulta sen ja näki miten hienoja hetkiä elämässä ennen sivuutti.

Kun katsoo ulos, niin siellä lunta sataa hiljalleen.

Sen voisi nähdä, niin että taas pitää lähteä lumitöihin, tai että paistaisi jo aurinko ja tulisi kesä.

Elää jossain muualla kuin tässä hetkessä.

Mutta jos antaa sielun ja mielen levätä siinä rauhallisessa maisemassa, lumen hiljaisessa tanssissa, niin oivaltaa ehkä jotain.


PAKOON EI ITSEÄÄN PÄÄSE

Ihminen ei vain toisinaan pysty pysähtymään, koska silloin joutuisi kohtaamaan itsensä.

Ja sitähän me usein pakenemme mitä me oikeasti olemme.

Paetaan, kunnes elämä vie meidät peilin eteen.

Kyllä silloin on oltava myös armollinen itselleen.

PÄIVÄ ALKAA PUHTAALTA SIVULTA

On oltava mitä on ja hyväksyttävä se, ettei ollut eikä tullut täydellistä.

Vähän meillä vipattaa jokaisella, mutta mitä siitä, antaa vipattaa.

Elävinä kirjoina eletään ja joka päivä alkaa puhtaalta sivulta.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti