tiistai 15. joulukuuta 2015

VIERAS PEILISSÄ



Kello on vähän yli neljä aamuyöllä, kun herään ja ajattelen, että tänä yönä olisi taivas täynnä tähdenlentoja.

Olin käynyt iltayöllä pihalla katsomassa taivaalle, missä tähdet loistivat upeina pilviharsojen takaa. Tähdenlentoja olisi voinut yöllä hyvin bongata.

Muutama vuosi sitten valvoin aamuyölle niitä katsellen. Istuin kansituolissa terassilla ja tarkkailin yötaivaalla tuikkivia tähtiä.

Aina välillä jostain äärettömyydestä ilmestyi tulisoihtuna tähdenlento, joka sammui pian.

Kokemus oli hieno ja niskatkin kestivät makuulla hyvin, dystoniani oli silloin huomattavasti lievempi.

UITTOKAHVIT JA SÄMPYLÄTAIKINA

Eilen illalla valitsin kuitenkin yöunet ja nyt se tuntuu hyvältä. Keitän vahvat uittokahvit ja laitan koneen päälle.

Luen aamun ajatuksia kahvia hörppien. Ulkona on tähtitaivas, kuura maassa ja pari astetta pakkasta. Tähdenlentoja ei näy, kun käyn pihalla.

Kahvit juotuani laitan koneen kiinni ja menen keittiöön. Kuorin ison porkkanan, teen raastetta ja laitan muutaman desin vettä liedelle.

Kauraa ja leseitä vielä jauhojen sekaan ja aamun sämpylätaikina nousemaan.


VAUHTILEIKKIÄ JUOKSUMATOLLA

Sitten alakertaan, täytän vesipullon ja asetan kännykän kaiuttimeen. Juoksumatto päälle ja kevyelle hölkälle.

Pää ei pysy suorassa, joten otan tukea kaiteista tai pidän kädellä leuasta.

Nostan välillä nopeutta ja vaihtelen sitä eri tempoille, aamuvarhain vauhtileikki sopii paremmin kuin tasainen junnaaminen.

Musiikki on iso osa juoksurytmissä, se virittää tahdin ja vapauttaa ajattelun.

“NYT SAA TUULETTAA”

Pidän näistä räppäreiden sanoituksista ja tsempistä, niissä on eletyn, koetun ja tekemisen maku.

“Nousin oikeella jalalla punkasta, ja tuuletan niinku ois tunkkasta.
Tulin ottaa ilon irti en murjottaa, tuu tuuleta mun kanssa.
Se tekee ilmasta puhdasta, ku tuuletat niinku ois tunkkasta.
Vedä tuplahaukat elä kultakautta, tuu tuu tuuleta mun kanssa.

En anna maailman lannistaa mua kuitenkaa vaan taistelen ja nousen aina uudestaan, ja tulee päivä taas kun voin vaan tuulettaaaaaaa.

Nyt saa tuulettaa...”

Eipä näistä Elastisen sanoista ja räpin rytmistä voi tulla kuin hyvälle tuulelle.

PÄÄ EI ENÄÄ PYSY SUORASSA

Ajattelen juostessani sitä matkaa, jonka olen kulkenut tämän dystonian kanssa. Huomaan oikeastaan juuri juoksemisesta oireiden vaikeutumisen.

Aikaisemmin pystyin juoksumatolla hölkkäämään helposti ilman tukea, nyt se on mahdotonta.

Koko ajan on pidettävä kädellä leuasta kiinni tai otettava kaiteista tukea.

Juoksemisen iloa se ei kuitenkaan ole minulta vienyt. Olen kiitollinen, että yleensä pystyn vielä juoksemaan.

Jalat kuitenkin toimivat hyvin ja kunto on säilynyt kohtalaisena.


MUUTTUMISTA ON VAIKEA HUOMATA

Oikeastaan on mielenkiintoista havaita prosessi, jota koko ajan käy. Muutosta on vaikea itse huomata ennen kuin jotain ratkaisevaa tapahtuu.

Sitä kuvittelee, että kaikki on kuin ennenkin ja pysyy paikallaan omalla voimallaan.

Siinä tekee ison virheen.

Muutos on ainoa varma asia elämässä ja jos ei sitä itse tee, niin huomaa liian myöhään muuttuneensa itsestään.

Pahinta on, jos muuttuu, niin ettei enää tunne itseään.

Tajuaa itsepetoksen liian myöhään.

VIERAS PEILISSÄ

Ilman dystoniaan sairastumista olisin herännyt liian myöhään muutokseen.

Olisin jatkanut vain sen vuoksi, että elämää on vaikea muuttaa, silloin kun se on asettunut raiteille.

Oikeastaan sitä on lähes mahdoton tehdä ilman kohtalon iskua tai onnenpotkua.

Usein muutokseen joutuu töiden loputtua, toisinaan sairaus vie siihen, joskus joku muu elämän muuttava kokemus.

Pääasia, että huomaa muutoksen ja kokee itsensä vieraaksi.

Silloin ymmärtää lähteä etsimään takaisin todellista minäänsä.


VIERAUS ON VALHEEN HINTA

En oikeastaan kovin mielelläni sanoisi dystoniaan sairastumista onnenpotkuksi. Uskon, että moni voi ajatella asiasta toisinpäin.

Minun mielestäni jotain samaa siinä kuitenkin on.

Yllättävä isku, kipu ja vienti peilin eteen.

On merkillinen tunne katsoa ja nähdä muutos, huomata oman kuvansa vieraus.

Siinä hetkessä tajuaa, että on aika muuttua.

On etsittävä takaisin se, mitä yritti liian kauan muuttaa.

Yritti muuttaa, vain miellyttääkseen muita ja saadakseen jäädä valheeseen.

SELVIÄMISEN VIITEKEHYS

Mitä sillä voitti, että miellytti toisia ja petti ihmisen, jonka kanssa on pakko elää loppuun asti.

Mitä sillä voitti, että petti itsensä.

Oli uskoton sille, joka uskollisesti on palvellut koko elämän matkan ajan.

Missä vaiheessa itsepetos alkoi ja miellyttämisestä tuli elinehto.

Elämästä selviämisen viitekehys.

Portti, josta oli mentävä joka päivä.

Oli astuttava ulos omasta persoonasta.

Oli tehtävä se, vain saadakseen luvan kuulua sinne, minne ei omana itsenä uskaltanut mennä.

Ei oikeastaan olisi edes halunnut mennä.


REHDISTI OMAA MIELTÄ

Miellyttämisen tarve on voimakas tunne ja myös helppo tapa käyttää hyväksi ihmistä, joka haluaa olla mieliksi.

On kuitenkin hyvä muistaa, ettei tarvitse olla epämiellyttävä, vaikkei halua olla mieliksi.

Voi olla miellyttävämpää olla eri mieltä jos on oikeasti sitä mieltä.

Siitä puuttuu silloin tarkoitushakuisuus ja manipulointi.

On rehtiä olla omaa mieltä ja sanoa se.

JUOKSEMISEN ILOSOFIA

Juoksun aikana ajatuskin juoksee ja liikkuu, elää omaa elämäänsä ja kulkee omituista reittiään.

Juoksen päin seinää, joka on hyvä lähde inspiraatiolle. Siinä ei ole yhtään virikettä, ei mitään, mikä ajatukset ottaisi mukaansa.

On vain tyhjä seinä, johon ajatukset heijastuvat mielen videotykistä.

Ja mielenkiintoinen tarina siinä matkan aikana pään läpi kulkeekin.

Tulee usein juostua elämäänsä sisälle.

Mieli juoksee lenkin aikana monta kertaa pidempiä matkoja kuin jalat.

Mielessä juoksemisen ilosofia on siinä, että juoksee itsensä kiinni ja löytää oman persoonansa ytimen.

Vain sillä tavoin on valmis kohtaamaan kaiken muun.


PALJAIN JALOIN JUOKSUMATOLLA

Sammutan juoksumaton ja soittokoneen, käyn suihkussa ja puen päälleni. On hyvä olo, seesteinen ja selkeä.

Jalkapohjia kirvelee vähän, sillä juoksen matolla aina paljain jaloin. Parasta sisällä juoksemisessa onkin, että saa pukeutua yhtä kevyesti kuin kesällä.

Sisällä juokseminen on luonteeltaan erilaista kuin ulkona juokseminen.

Siinä keskittyy pelkästään tekemiseen ja ajatteluun.

Ulkona on niin paljon luonnon ja ympäristön antamia virikkeitä, että mieli täyttyy niiden havainnoista.

SANAT KUIN MUULIT

Menen yläkertaan, pyöräytän sämpylät paistumaan ja laitan puuroveden liedelle. Valmistelen vielä kalakeiton kiehumaan lounaaksi, sitten menen lepäämään.

Luen Marja Korhosen kirjaa  “Häivähdyksiä - Erityinen elämäni” muutaman sivun.

En ole erityisen nopea lukija, olen märehtijä, joka luen muutaman rivin ja jään sitten pohtimaan kirjoitettua.

Joskus yksi sanakin saa minut pohtimaan sen kantamaa kuormaa.

Sana on kuin muuli, joka kuljettaa ajatuksia taakkanaan.


KIIREELLÄ KUOPATAAN POTILAITA

Marja Korhosen tarinassa taakka tuntuu välillä liian raskaalta sanojenkin kantaa.

Tuntuu, että sanatkin väsyvät, nääntyvät ihmisen piittaamattomuuteen.

Varsinkin alun hoitovirheet ja sairaalan räikeät laiminlyönnit, joita yritetään kaiken huipuksi jälkeenpäin peitellä, ovat rankkaa luettavaa.

Elämmekö tosiaan Suomessa, maassa jonka sairaanhoitoa pidetään korkeatasoisena.

Kiire tuntuu olevan syy tehdä mitä virheitä tahansa, sillä voi kuopata ihmisiäkin.

ONNELLINEN UNI

Onneksi Marja Korhonen ei alistu siihen kohtaloon, joka hänelle hoitovirheen kautta tarjotaan.

Hän elää tänään täysipainoista elämää, joka saa uskomaan siihen, että onni elämässä on kiinni oikeasta asenteesta.

Nukahdan siihen ajatukseen. Herään tunnin kuluttua ja muistan, että näin onnellisen unen.

Olen nähnyt unen kymmeniä kertoja ja joka kerta jään samaan kohtaan. Aina ennen uni on ollut kuitenkin painostava.

Nyt siitä jäi onnellinen tunne, vaikka en muista tapahtumia. Unet ovat muistille liian nopeita.

On keskipäivä, huoneessa on hiljaista ja hämärää. Haen kalasoppaa, teen sämpylöitä ja kaadan lasin kylmää maitoa.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti