keskiviikko 11. marraskuuta 2015

KAHDEN VUODEN BLOGI


Tänään tulee kaksi vuotta siitä, kun aloitin blogini “Katse vasempaan päin.” Juhlistan tätä päivää blogikoosteella, johon olen kerännyt muutamia vähiten luettuja blogeja, sekä joitakin eniten luettuja. Ensin viisi blogia vähiten luettujen joukosta.



VÄHEMMÄN LUETTUJA BLOGEJA


RESINAREISSU


MATKA UNETTOMAN YÖN YLI

Pää jytkyttää tyynyä vasten. Olo on kuin resinalla reissaisi. Pumppaisi läpi loputtomien aapojen. Yli jykevien siltojen. Kaarevien rautatiesiltojen, joiden alla mustana kuohuvat kiviset kosket.

Niskojen levoton, loputon liike tuo mieleen elokuvan “Kuin raivo härkä.”

Armoton vastustaja, mestarivyön ja yön haltija, on nimeltään Servikaalinen Dystonia. Kuin kone se hakkaa kehäköysiin ajamaansa vastustajaa. Isku, iskun perään. Lyönti lyönniltä. Nuijii.

Peli on menetetty, mutta periksi en anna.

Blogi: RESINAREISSU





RAVISTETTAVA ENNEN KÄYTTÖÄ


ELÄMÄN POLKU


Otin tuon viereisen kuvan kesällä muutama vuosi sitten. Istuin penkillä mietteissäni. Olin juuri käynyt isäni haudalla.

Hän kuoli nuorehkona yllättäen aivoverenvuotooon. Katselin jaloissani kulkevia männynjuuria, kunnes huomasin ruusun.

Kimpustaan tipahtanut hautaruusu näytti siinä hiekalla niin kauniilta ja hehkuvalta, kuin hiljalleen maahan painuvalta.

Siitä kuvasta tuli minulle mieluinen.

Männynjuuri, joka kulkee kuvan poikki, kuvaa minulle elämän reittiä halki karun maailman. Ruusu on hautaruusu, jo kauemmas elämän reitiltä pudonnut, kerran mukana vaeltanut, hehkunut ja kukoistanut.

Nyt poispäin painumassa.

Toisaalta se kuvaa myös avautumista kohti uusia ulapoita, matkaa tuntemattomaan. Hiekkaan sateen piirtämät aallot, joihin kukka kurottaa, kuvaavat sitä. Siksi annoin kuvalle nimen, joka symboloi minulle tätä matkaamme maailmassa. Elämän polku.

Kuka kirjoittaisi reittiohjeet elämän polulle.

Blogi: RAVISTETTAVA ENNEN KÄYTTÖÄ





KOKEMUKSIA OMAISHOIDOSTA


ÄITINI ALZHEIMER-OIREET PUHKESIVAT ENSIMMÄISENÄ YÖNÄ


Kello on varttia vaille viisi aamulla, Kemijärven linja-autoasemalla on hiljaista. Vettä tihuuttaa ja valvontakamerat katselevat kysyvinä.

Viikko omaishoitajana on takanani. Mielenkiintoinen ja monella tavalla opettava viikko. Näin viikon aikana paljon ja kuulin vielä enemmän.

Pysähdyin pohtimaan ihmisen matkaa, lähtöasemaa ja vääjäämätöntä saapumista päätepysäkille.

Minne siitä matka jatkuu on arvoitus, mutta jonkun palasen tuosta elämän arvoituksesta löysin viikon aikana.

Blogi: KOKEMUKSIA OMAISHOIDOSTA




RAUTAISEN HÄKIN VANGIT


KRIISIT IHMISEN ELÄMÄSSÄ

Keskikesän iltapäivä karun kauniilla järvellä. Aallot nuoleskelevat veneenlaitaa, tanssittavat kohoa lumpeikon laidassa.

Unettavan raukean olon katkaisee siiman päässä temmeltävä ahven.

Kokoilen kamppeet kun sankossa köllöttelee puoli sankollista raitapaitoja. Halsteri nuotiolle, sauna lämpiämään ja hövelistä illasta nauttimaan, ajattelen rapia kiskoessani.

Soudellessani leppoisassa tuulessa huomaan rantatörmällä lennähtelevän keltavästäräkin. Linnun pyrähdykset ovat oudon lyhyitä ja hätäisiä kuin häkkilinnulla.

Blogi: RAUTAISEN HÄKIN VANGIT




KOTIPIHLAJA


HÄN SEISOI AAMUTAKISSA KESKELLÄ RISTEYSTÄ

Hän seisoi keskellä risteystä siniharmaassa aamutakissaan ja heilautteli kättään ohiajajille, kuin liikennepoliisi.

Oli kuulas loppukesän aamupäivä ja olin lenkillä.

Näin heti, hänen olemuksestaan, ettei hän oikein ymmärtänyt missä oli.

Hänen vanhuuden rypistämillä, mutta siroilla kasvoillaan oli epävarma, mietiskelevä ilme.

 Haaleat silmät etsivät jotain tuttua kiinnekohtaa.

Hiuspinni oli nostanut kauniin vaaleanharmaista hiuksista otsatukan töyhdöksi, joka toi mieleeni oksalla pörhistelevän tilhen.

Blogi: KOTIPIHLAJA


LUETUIMPIA BLOGEJA



KIRJA JA TASKULAMPPU


OMA KIRJA OLI LAPSUUTENI UNELMA


Kiipeämme vintin orsia ylös veljeni kanssa kuin oravat. Asumme puurivitalossa, jonka suuren avovintin väleissä on vain harvat lautaseinät. Niitä on hyvä käppäillä ylös ja pujahtaa naapurin puolelle.

Vintillä on hiljaista. Hiiri rapisee jossain puruissa. Tuoksuu ummehtuneelle ja unohtuneelle. Astiat kilisevät alakerran asunnoissa. Tulemme laatikoiden luo ja veljeni avaa ensimmäisen.

Laatikko on täynnä kirjoja. Kauniit kuvat kansissa lumoavat minut. Voisin sukeltaa laatikkoon ja upota tarinoiden virtaan.

Veljeni nostaa päänsä, kuuntelee hetken ja asettaa sormen huulilleen. Siinä on vielä haalea arpi alakerran erään veljeksen nyrkistä. Hän on varovainen, ei halua saada samanlaista lyöntiä toista kertaa. Kirjalaatikko ei kuitenkaan kiinnosta häntä. Lehtipino kirjojen sivussa katoaa nopeasti veljeni poveen.

Blogi: KIRJA JA TASKULAMPPU



OTSALAMPPU


ASENNEMUUTOS KÄÄNSI VALOKEILAN ETEENPÄIN


Olin eilen illalla lenkillä. Oli pimeää ja loskaista. Otin otsalampun matkaan, mutta huomasin juostessani, että se valaisee vasenta reunaa, vaikka juoksen oikeaa. Päätäni vetää voimakkaasti vasemmalle.

Siirsin otsalampun oikealle ohimolle. Valokiila näytti nyt suoraan eteen, vaikka pää oli kenossa. Asennemuutos on mielestäni, kuin tuo otsalampun siirto.

On mahdollista jatkaa jääräpäisesti matkaansa pimeässä. On mahdollista pitää vanha, tiukka asenne, jonka terveinä päivinä omaksui. Toinen mahdollisuus on muuttaa asennetta.

Blogi: OTSALAMPPU




BOTULIINIHOITO


ENSIMMÄISET BOTULIINIPIIKKINI

Sairaalan tuulikaapissa se tulee mieleeni. Kysymys tutkimuksista, joista alustavan diagnoosin tehnyt fysiatri oli kertonut. Niskarangan sekä aivojen magneettikuvaus, joilla suljettaisiin pois muiden sairauksien mahdollisuus. Olin niin jännittänyt neurologin vastaanottoa, että kysymykset olivat kiireessä unohtuneet. Nyt tuulikaapissa ne tulevat mieleeni. Neurologi ei ollut puhunut tutkimuksista mitään.

"Kyllä patologi ne tutkii". Hätkähdän sanoja kun tulen sairaalan pihalle. Sairaalan takkiin pukeutunut nainen puhuu kovalla äänellä puhelimeen ja kiskoo savuja tupakastaan. "Mitä tuijotat", nainen tokaisee kun kävelen ohi. Sanon sairastavani servikaalista dystoniaa, joka vetää päätäni vasemmalle, mutta viiltävä tuuli vie sanani. Nainen tuhahtaa, kiskoo takkia tiukemmin ympärilleen jatkaen kiivasta ja kovaäänistä puheluaan. Minä jatkan autolle. Olen tulossa Lohjan sairaalan neurologiselta poliklinikalta ensikäynniltä.

Neurologi on esittänyt hoitomuodoksi botuliinhoitoa ja kun suostun siihen poistuu paikalta pistosaikaa katsomaan. Ei puhu tutkimuksista mitään. Mietin sillä välin kysymyksiä. Pitäisi osata kysyä oikeita kysymyksiä. Olen lukenut kauhujuttuja viiden minuutin käynneistä kiireisellä neurologeilla. Pistoksetkin on isketty joissain tapauksissa viiden minuutin ajassa.

Blogi: BOTULIINIHOITO


VÄLLÄYKSIÄ


KELPO YSTÄVÄNI VIISAUDEN SANOJA


Viestissä soi tuttu pohdiskelijan ääni. Ääni, joka kantaa mukanaan menneisyyden lempeän viisauden kasvoja. Tuttuja kasvoja.

Sivustaseuraajan kasvoja. Elämän mielettömyydessä mielen näkeviä kasvoja.

Kasvoja, joita aurinko lämmittää, tuuli silittää ja varjot hyväilevät.

Elämän piirtämiä ihmisen kasvoja.

Ystäväni Välläys on usein kirjoitellut minulle kommentteja. Kirjoittelimme jo vanhoilla dystoniayhdistyksen foorumin sivuilla ja aina olen pitänyt hänen kirjoituksistaan.

Blogi: VÄLLÄYKSIÄ



KIUSAAJAN TYHJYYS


KIUSAAJA ON PEHMEÄ PÄÄLTÄ JA KOVA SISÄLTÄ


Kiusaajat ovat aina täällä. Sinä päivänä, kun et jaksa enää taistella, he ovat voittaneet sinut.

Sinä aamuna, kun et enää jaksa kuulla sydämesi unelmien ääntä, heidän sanansa ovat myrkyttäneet sinut lopullisesti.

Sinä aamuna, kun unelmasi ovat heidän sanojensa. Ja kasvojensa takana, he ovat vahvempia kuin sinä.

Kiusaajat eivät koskaan kuole. He uusiutuvat kuin rikkaruoho.

KIUSAAJA EI MUUTU

Tapasin kerran vanhan työpaikkakiusaajan vuosien takaa. Hän on pehmeä päältä, kova sisältä. Sellaisia ne usein ovat. Kiusaajat.

Juttelimme muutaman sanan. Näin että hän voi taloudellisesti hyvin ja hänellä on kaikkea mitä ihminen kaipaa.

Muistin kuitenkin minkälainen hän oikeasti lipevien sanojensa takana on. En antanut niiden hämätä itseäni.

Tunnen hänet liian hyvin. Tiedän mikä hän on. Hän on kiusaaja.

Näinkö mitään. Näin jotain. Näkemäni pelottaa minua. Näin jotain ikuista.

Blogi: KIUSAAJAN TYHJYYS



KAULAPANTA


KOKEMUKSIA NISKATUEN KÄYTÖSTÄ DYSTONIASSA


Eilen tuli postissa pehmeä niskatuki, jonka vaimoni oli tilannut minulle.

Hän ajatteli, että se lievittäisi oloani, tukisi niskaa ja estäsi dystonian aiheuttamia pakkoliikkeitä.

Kaunis keltainen laatikko ja puhtaan valkoinen niskatuki antoivat miellyttävän ensivaikutelman.

Minulla oli kuitenkin ennakkoluuloja niskatukea kohtaan.

Pidin sitä periksi antamisena ja niskojen tukilihasten heikentäjänä. Pelko leimautumisesta on vahva. Haluaisin olla tavallinen ja erottua porukasta vain hallitusti.

Tuollainen niskatuki olisi mielestäni kuin koiran kaulapanta. Hihna vain puuttui.

Suostuin kuitenkin testaamaan niskatukea, koska haluan muuttua.

Haluan olla avoimempi. Pyrin ulos sulkeutumisesta, joka uhkaa minua jatkuvasti. Juuri siksi avasin tämän bloginkin.

Blogi: KAULAPANTA




RATKAISEVA VALINTA


VÄHÄINEN VALINTA MUUTTAA JOSKUS ELÄMÄN

Elämä on valintojen pitkä ketju. On ollut aina sitä, perustuu valintoihin ja pysyy sellaisena.

Harkittua ja pohjaan asti punnittua, seurausten painoa arvioivaa, kohdattavien miettimistä.

Enimmin osin summan mutikassa, hetken hutikassa valittua. Sattuman kauppaa ja seurausta hutaistuista valinnoista.

Elämä on monelta osin vahingon jatkumoa.

Toisinaan kaikki on harkittua, valinta tehdään pitkän pohdinnan jälkeen. Kaikki  on mitattu ja laskettu. Jokainen siirto harkittu.

Pieni valinta siinä seassa ei paljon vaikuta, ajattelee. Ottaa löysin rantein, antaa vaistojen viedä, menee vapaalla.

Sitten juuri se pieni, vähäinen valinta muuttaa elämän.

Joskus pahempaan, toisinaan parempaan. Pieni, vähäinen valinta.

Blogi: RATKAISEVA VALINTA




KAHDEN VUODEN BLOGGARI


KIITOS LUKIJAT

Tässä muutamia vähemmän luettuja ja luetuimpia blogeja kahden vuoden ajalta. Mikä sen ratkaisee, että jotain blogia luetaan enemmän kuin toisia, en minä ainakaan tiedä syytä siihen.

Olen joskus huomannut, että blogi, josta itse pidin eniten jää kuitenkin vähän luetuksi. Lukijan osa on päättää, bloggarin kirjoittaa.

Ilman teitä jokaista lukijaa ja kommentoijaa ei tämäkään blogi olisi elänyt näitä kahta vuotta. Kiitos!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti