sunnuntai 18. lokakuuta 2015

DYSTONIAPUU NÄYTTELYSSÄ


Puu näyttää moninhaaraiselta Lapin hongan eksoottiselta versiolta, siinä on jotain yhtä tuttua ja turvallista. Se sopisi yhtä hyvin jonkin pohjoisen luontokeskuksen pihaan tai erämaahan, kuin tänne Tennispalatsin näyttelyhuoneeseen.

Seison puun jykevän rungon vieressä, katselen ylös kymmeniin oksiin ja ajattelen, että pikkupoikana olisin halunnut kiipeillä puun oksilla.

Nyt sitä on parempi olla kokeilematta, sillä yksi vahtimestareista käy huomauttamassa eräälle vierailijalle jonkin taideteoksen koskemisestakin.

Menen kuitenkin seisomaan puun juurelle ja luen sen tarinan. Se on kiinalaisen taiteilijan ja ihmisoikeusaktivistin Ai Weiwein taideteos.

Kauempaa yhdeltä näyttävä kuivunut puu, on koottukin useista eri puista ja puulajeista Etelä-Kiinan vuoristosta.

DYSTONIAPUU

Puun vieressä sen osien erilaisuuden ja liitokset huomaa. Puusta tulee mielikuva yhteydestä, joka luonnossa ja kaikkialla on.

Se on kuin ihmiskunnan yhteyden etsimisen vertauskuva, anovina ylös sojottavine oksineen.

“Kokosimme osat yhdeksi puuksi, joka yksityiskohdiltaan muistuttaa tavallista puuta. Samalla se kuitenkin tekee olon epämukavaksi, siinä on jotain outoa ja vierasta. On kuin kuvittelisi, millainen puu joskus oli”, lukee esitteessä.

Jostain syystä mieleeni tulee esittelyn luettuani ja puuta katseltuani voimakas mielikuva.

Tuosta kuivettuneesta ja eri puiden osista yhteen liitetystä puusta syntyy mieleeni kuva sairaudesta nimeltä dystonia.

Mielestäni puu on dystoniaa sairastavan vertauskuva. Kauempaa kuin normaali, läheltä jotenkin outo, vieras ja vääntynyt.

Ihminen, jota katsoessaan voi pohtia, onko se aina ollut noin outo.

Syntyikö se outona?


TAITEILIJA JA IHMISOIKEUSAKTIVISTI

Nykytaide on jännittävää, koska siitä voi jokainen katsoja luoda omia mielikuviaan ja yhdistää niitä omaan elämäänsä. Tämä näyttely on mielikuvien ja oivalluksien matka.

Kiinalaistaiteilija Ai Weiwein näyttely Helsingin taidemuseossa HAMissa sopii hyvin Tennispalatsiin. On kuin kävisi katsomassa elokuvan, jonka jokainen katsoja kokee ja näkee erilaisena omassa mielessään.

Muutenkin taiteilija Ai Weiwei on mielenkiintoinen persoona. Hän ei ole töissään tai näyttelyn videoissa etäinen, vaan hänestä syntyy hyvin inhimillinen ja lämmin vaikutelma.

Hänen teoksissaan on jotain rohkaisevaa.

KOSKETUS OMAAN KOKEMUSMAAILMAAN

Taiteilija ja ihmisoikeusaktivisti Ai Weiwei ei selvästi halua olla vaikeasti ymmärrettävä.

Hänen töistään löytää ajateltavaa, vaikka ei olisi taiteen asiantuntija tai kokenut näyttelyissä kävijä.

Jokaisesta hänen työstään löysin kosketuksen ja vertauskuvan myös omaan kokemusmaailmaani.

Se tuntui hienolta ja antoisalta.


PUU ON SUOMALAINEN MATERIAALI

On oikeastaan vaikea kirjoittaa tuosta näyttelystä, koska se synnytti niin valtaisan vyöryn ajatuksia ja mielleyhtymiä.

Erityisesti pidin näyttelyn aiheesta, joka oli puu.

Ai Weiwei oli valinnut puun aiheeksi, koska se sopii hyvin Suomeen, metsien maana.

Puuta näyttelyssä olikin paljon ja taidokkaita käsitöitä.

Ai Weiweillä on avustajinaan kiinalaisia puuseppiä, jotka toteuttavat hänen visioitaan.

Heitä kerrotaan olleen alkuun vaikea saada tekemään taidokkaista antiikkihuonekaluista, käyttöön tehdyistä esineistä hyödyttömiä taideteoksia.

VAIN SÄRKYMÄLLÄ VOI LIITTYÄ

Ymmärrettävältä se tuntuukin, kun katsoo esimerkiksi taidokkain liitoksin valmistettuja puupenkkejä, jotka on liitetty toisiinsa kiertyväksi ryppääksi, jota yksi tuoli pitää pystyssä.

Työ on vaatinut hyödyllisten penkkien rikkomista, että saataisiin aikaan hyödytön taideteos.

On ymmärrettävää, että se käyttöesineitä valmistavista puusepistä on tuntunut vastentahtoiselta.

Nyt kun katsoo työtä, tulee mieleen sama, kuin monista muistakin Weiwein töistä: Me liitymme jokainen samalla tavoin johonkin kokonaisuuteen ja on rikottava jotain, että sopii siihen.

Ihminen vastustaa luonnostaan sitä rikkomista ja haluaa säilyttää koskemattomuutensa, luulee olevansa vain ehjänä hyödyllinen ja särkymisen jälkeen hyödytön.

Kokonaisuus vaatii kuitenkin, että jokaisessa on jotain särkynyttä, vain sen kautta osat voidaan liittää yhteen.


ME ELÄMME JONKUN KAUTTA

Ajatuksia herätti myös tuoliryppään asettelu, jossa yksi tuoli kannatteli kaikkia muita, jotka olivat kiertyneet sitä kohti.

Viesti yhdestä totuudesta, jota on kuunneltava, koska elämä on liitetty siihen ja kulkee sen kautta, tuli katsoessa vääjäämättä mieleen.

Me kaikki elämme jonkun kautta.

VALLAN KANAVAT

Tämä tulee hyvin esille eräässä suuressa installaatiossa, jossa on käytetty vanhoja antiikkihuonekaluja Quing-dynastian ajoilta.

Pöytien läpi kulkevat puupilarit risteilevät hallin kulmassa kohti kattoa, liittyvät yhteen ja tekevät pöydistä osan suurta kokonaisuutta.

Vallan kanavat kulkevat pöytien välillä, kun syöt yhdestä, olet mukana myös toisissa.

Paljon ajatuksia tämä näyttely jätti mieleen ja vei tutustumaan internetin kautta enemmänkin Ai Weiwein elämään ja historiaan.

Mielenkiintoinen tarina eteen avautuukin. Kiinalaisen runoilijan poika, joka väsymättä puolustaa ihmisoikeuksia ja vastustaa sananvapauden kahlitsemista.

PEHMEÄN MATERIAALIN TAKANA TARINA

Suomalaiselle luontoihmiselle hänen töidensä yleisin materiaali, puu on niin läheinen, että siihen lumoutuu.

Ja kun tarina taideteoksen taustalta avautuu on usein järkyttynyt sen voimasta.

Pehmeä ja helposti muotoiltava puu on ehkä hyvä materiaali kertoa näin karuja tarinoita, koska se luo niille vahvan kontrastin.

Monet tarinat yllättävät kun niihin tarkemmin tutustuu.

KAUNIS KAAPPI OLIKIN JÄTESÄILIÖ

Yksi sellainen on kaunis puukaappi, joka näyttää upealta puusepän taitavasti rakentamalta vaatekaapilta.

Teoksen tarina on kuitenkin järkyttävä.

Vaakatasoon käännettynä kaunis kaappi on roskalaatikko.

Tuossa jätelaatikossa kodittomat lapset yöpyivät samaan aikaan, kun heidän vanhempansa olivat siirtotyöläisinä kaukana toisessa kaupungissa.

Idean työhön Weiwei sai, kun viisi 9-13 vuoden ikäistä siirtotyöläisten koditonta lasta oli kömpinyt tuollaiseen jätesäiliöön yöksi.

He olivat kylmissään sytyttäneet nuotion yön ajaksi, nukahtaneet ja menehtyneet häkämyrkytykseen.



RAJU RINNASTUS RIKKAISIIN JA KÖYHIIN

Tällaisen tarinan rinnalle taiteilija oli valinnut “Aarrerasia” -nimisen noin metrin korkuisen upean puutyön mestarinäytteen.

Sellaisia kiinalaiset keisarit saivat lahjaksi ja löysivät niiden monimutkaisista avausmekanismeista arvokkaita keräilyesineitä.

Puhutteleva rinnastus taiteilija ja ihmisoikeusaktivisti Ai Weiweiltä.

Kaksi kaunista puista puusepäntyötä, toisesta rikkaat löysivät upeita keräilyesineitä.

Toisesta löytyivät menehtyneet köyhien vanhempien katulapset.

INTOHIMOINEN KIRJOITTAJA

Ai Weiwei on myös innokas kirjoittaja ja oli myös bloggaaja, kunnes hänen bloginsa suljettiin Kiinan viranomaisten toimesta.

Tänään hän on innostunut kirjoittamisesta ja kertoo löytäneensä siitä uuden intohimon elämäänsä.

“Se on kiinnostavinta mitä voi olla! Isänihän oli kirjailija, joten olen nähnyt läheltä sitä elämää. Kirjailijat eivät ole ikään kuin kiinnittyneinä tähän hetkeen, vaan he voivat elää omissa sfääreissään. Se on hyvin kiinnostava tila. Aikaisemmin minulla ei ollut tarpeeksi koulutusta, enkä ollut lukenut tarpeeksi voidakseni kirjoittaa. Toki työskentelin blogini kanssa vuosia. Nykyään nautin kirjoittamisesta enemmän kuin mistään muusta. Kirjoitan kaikenlaista maan ja taivaan väliltä.”

Linkki YLE:n haastatteluun


NÄYTTELY ANTOI PALJON

Lähden näyttelystä täynnä vaikutteita ja ajatuksia, mietin sitä mieletöntä rohkeutta ja luomisvoimaa, joka tuossa kiinalaistaiteilijassa vaikuttaa.

Astun Tennispalatsin käytävään, jossa elokuviin menevien innokas hälinä ja voimakas popcornin tuoksu täyttää käytävät.

On juuri alkamassa menestyselokuva “Elämältä kaiken sain”.

Tuntuu siltä, että sain Ai Weiwein näyttelyssä vielä enemmän.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti