torstai 3. syyskuuta 2015

JÄKÄLÄPILVET KALLIOLLA



Suppilovahvero on kuin knallipäinen herrasmies, joka seisoo tihkusateessa hiljaa sammalten kätköissä ja odottaa mitä lie, ehkä minua. Kuljen hiljaa katse maassa hieman jännittyneenä, tiedän että kaikki löytääkseen, on löydettävä yksi.

Olen monta kertaa sen ihmeen kokenut ja aina yllättynyt, miten huomaamaton tuo sieniherra on. Harppomalla tai nopeasti etenemällä niitä ei koskaan löytäisi. On hyvä rentoutua sienimetsässä.

METSÄN TYYNI HILJAISUUS

Mietin hitaasti kävellessäni tuttua ja lauluksikin tehtyä Desiderata-runoa ja sen kohtaa: “Kulje tyynenä melun ja kiireen keskellä ja pidä mielessäsi hiljaisuuteen kätkeytyvä rauha”.

Täällä metsässä on helppo kulkea hitaasti ja löytää oikea rytmi elämäänsä. Tällä kertaa en löydä kuin pari knallipäätä, ehkä ei ole vielä niiden aika.

Vahveroita löydän yksittäisinä pieninä aurinkoina sammalikoista ja vähitellen pieni sankkoni täyttyy. On mukava astella pehmeässä maastossa, jostain kuuluu tikan naputus ja peippokin pyrähtää kuusikossa.

Kävelen kuusikossa mäen sivua ja näen mäen syrjällä jotain valkoista, kuin pumpulimattoa. Nousen rinnettä ja pian eteeni avautuu laaja jäkälämatto, jonka reunoilla hehkuu punaisena puolukoita.

En ala heti niitä keräämään, katselen vain kallion päälle levinneitä jäkälän kukintoja, jotka ovat kuin untuvapilviä rinteessä. Tuntuu kuin olisin tullut taikametsään.


DESIDERATA RUNON VIISAAT SANAT

Keräilen kypsät puolukat rinteestä ja ajattelen, miten onnelliseksi sitä tulee täällä metsässä. Kaadan termospullosta kahvia ja istun kalliolle sammalten väliin. Hörpin siinä ja annan ajatuksen palata tuohon vanhaan runoon.

Puhu totuudestasi hiljaa ja kirkkaasti;
ja opettele kuuntelemaan. Tee se, vaikka 
ihmiset kuulostaisivat tylsiltä ja yhdentekeviltä, 
sillä jokaisella meistä on ikioma tarinamme”.

Minulle tarinankerääjänä ei tylsiä tai yhdentekeviä tarinoita yleensä koskaan ole, mutta yhden kertojan muistan, jonka tarinat saivat minut kerran toisensa jälkeen nukahtamaan.

KAKSI TAUKOKOPPIA

Hän oli herttainen ja ystävällinen mies, nuoruuteni erään kesätyöpaikan vanhempi työkaveri. Meillä oli työmaalla kaksi taukotupaa, joista toinen oli varattu aina pelikorteille.

Katko-, pokeri- tai sökörinki alkoi aina tauolla. Kortit kädessä miehet istuivat tupakansavua täynnä olevassa kopissa, takoivat kortteja pöytään ja iskivät tarinaa.

Muistan monet tarinat vieläkin, niin hyvin ne kerrottiin ja samalla vietiin huomio vastapelaajalta. Olisin juttujen takia istunut savussa, naururemakassa ja korttien läiskeessä muuten aina, mutta toisinaan siihenkin väsyi. Menin toiseen koppiin jossa tuo vanhempi työkaveri oli usein yksin.

Hän ilahtui aina tulostani ja ennen kuin ehdin kaivaa termospulloni esiin, aloitti loputtoman tasaisella äänellä puheensa. Työkaveri muisteli menneitä, sukuaan, vanhat tutut hän muisti kaikki ja tapahtumat, jotka hän kertoi tasaisella äänellä, hörähtäen aina välillä yllättävän kovaa.


HERÄSIN HÖRÄHDYKSIIN

Sade ropisi kopin kattoon ja sisällä oli kaasulämmittimen vuoksi kostean kuumaa. Ehkä siitä syystä, tai monotonisesta äänestä johtuen minä nukahdin. Aina kun hän hörähti yllättäen ja kovalla äänellä, minä hätkähdin hereille. Hän tulkitsi sen innostumiseksi ja tarina jatkui, kunnes minä jälleen nukahdin.

Olen usein jälkeenpäin muistellut mitä tuo lupsakka työkaverini kertoi, mutta en muista, kuin äänekkäät hörähdykset ja innostuneen välähdyksen hänen silmissään, kun hän vilkaisi minua. Olin nytkähtänyt hereille naurun säikäyttämänä.

Minua kaduttaa, että en jaksanut kuunnella hänen tarinoitaan, uskon niiden olleen mielenkiintoisia. Miehen äänessä vain oli niin unettava sävy, että nukahdin aina sitä kuunnellessani.

KESTÄVÄ EREHDYS

Eilen illalla nukahdin sen jälkeen, kun luin tuon viisaan Desiderata-runon. Ennen kuin nukahdin ajattelin sen sanojen vuosisatoja kestänyttä tenhoa ja vielä näihin aikoihin yltävää voimaa. Olin vielä siinä luulossa, että runon on kirjoittanut joku tuntematon munkki 1600-luvulla kirkon seinään.

Aamulla löysin netistä tiedon, että tässä asiassa on kyseessä väärinkäsitys, johon moni minun lisäkseni uskoo. Erehdyksessä tehty lisäys tekstin lopussa, aiheutti sen, että kirjoitusta luultiin erään tuntemattoman munkin seinäkirjoitukseksi, joka olisi löydetty St.Paulin kirkosta Baltimoresta v.1692.

RUNON KIRJOITTI BAIJERIN AMERIKKALAINEN

Oikea Desiderata, runon kirjoittaja on Max Ehrnmann (1872-1945) baijerin-amerikkalainen runoilija, liike- ja lakimies, joka oli kotoisin Terre Hautesta, Indianasta.

Max Ehrnmann kirjoitti runon jäätyään eläkkeelle perheyrityksestään, että voisi keskittyä pelkkään kirjoittamiseen. Runon hän kirjoitti vuonna 1927, ollessaan 54-vuotias. Joka tapauksessa runo on kaunis ja sisältää ajattomia viisauksia.

Virhe runon ikään ja kirjoittamispaikkaan tuli siitä, että St.Paulin kirkko jakoi runon tiedotteensa mukana vuonna 1959. Monisteen alla oli kirkon nimi ja koska ensimmäinen St.Paulin kirkko oli tehty 1692, tuli siitä myös runolle vuosiluku.


TIKKA TAKOO KUIN RÄPPÄRI

Kierrän termospullon korkin kiinni ja nousen jäkälämattojen välistä ylös. On pilvinen syksypäivä, mutta jäkälämatto kukkii lähes valkoisena ja luo valoa. Puolukat hehkuvat punaisina ja kuuset tummanvihreinä.

Jostain kaukaa isolta tieltä kantautuu taukoamaton autojen hurina. Tikka takoo puun runkoa kuin räppäri sanoja.

Rytmi on tarttuva kuin viisaan runon ajatukset.

Ole oma itsesi. Varsinkaan älä teeskentele kiintymystä. 
Älä ole ivallinen rakkauden suhteen, 
sillä kaiken kuivuuden ja hurmattomuuden keskellä
se on ikuista kuin ruoho.

Ota lempeästi vastaan vuosien antama neuvo 
luopumalla tuskattomasti nuoruuteen kuuluvista asioista. 
Kasvata ja vahvista henkeäsi suojaamaan sinua 
äkillisen epäonnen kohdatessa, 
mutta älä masenna itseäsi kuvitelmilla. 
Monet pelot ovat uupumuksen ja yksinäisyyden synnyttämiä. 
Terveellistä itsekuria unohtamatta ole lempeä itseäsi kohtaan.

Olet maailmankaikkeuden lapsi, et puita ja tähtiä vähäisempi, 
sinulla on oikeus olla täällä, ja vaikka sitä joskus epäilisitkin, 
maailmankaikkeus joka tapauksessa kehittyy niin kuin sen tulee.

Sen vuoksi ole sovussa Jumalan kanssa, 
olkoonpa kuvasi hänestä mikä tahansa ja
mitkä lienevätkin toimesi ja rientosi
elämän hälisevän sekasorron keskellä,
säilytä rauha sielusi kanssa. 
Kaikesta teeskentelystä, raatamisesta 
ja särkyneistä unelmista huolimatta
tämä on sittenkin kaunis maailma.

Pysy valppaana - pyri olemaan onnellinen.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti