torstai 1. lokakuuta 2015

ELÄMÄ ON ODOTUSHUONE


Istun hammaslääkärin odotushuoneessa ja yritän pitää katsettani eteenpäin, kohti ovea. En onnistu siinä ja pää heilahtaa sivuun. Oikealla puolellani on suuri ikkuna kadulle, ohikulkevien ääniä ja naurahduksia kuuluu välillä.

Pää ei kuitenkaan suostu pysymään kuin hetken oikealla ja alkaa kääntyä hiljaa eteenpäin, siitä vasemmalle ja seinää kohti. Pään pakottaminen katsomaan eteen luo jännitteen, joka lisää vääntöä. On paras hakea mahdollisimman rento asento päälle ja unohtaa asia. Dystonia rakastaa huomiota ja innostuu siitä.

Pöydällä olisi pari isoa pinoa lehtiä luettavaksi. En ole kuitenkaan enää pitkiin aikoihin lukenut odotushuoneissa mitään. Kännykän olen sulkenut, ettei se soi hoitoaikana, muuten varmaankin kirjoittaisin siihen jotain.

Ennen luin lehtiä odotushuoneessa ja huomasin selailevani vain sivuja, muka lueskellen, ja jos luin jotain, en kohta muistanut mitä luin.

Nyt vain istun ja olen olemassa.

ELÄMÄ ON JOKA HETKESSÄ

Odotushuoneessa on mielestäni paras olla vain ja antaa ajatuksen etsiä luettavaa sieltä, mistä se sitä löytää. Ja mieli on siihen taitava, se osaa lukea tilanteen antamassa tyhjässä tilassa, etsiä jotain, mikä ei pääse esille, koska se kätketään mukatekemisen alle.

On hyvä joskus vain olla ja istua. Tarkkailla elämää, joka on joka paikassa ja hetkessä saman arvoista. Yhtä kokemusrikasta kaikissa hetkissä.

Kuuntelen ääniä hammaslääkärin huoneesta ja tiedän vielä menevän aikaa, ennen kuin minut kutsutaan sisään.


VIIKKOJA ODOTUSHUONEESSA

Voin vielä hyvin nauttia olostani tässä tuolissa. Olla menemisen ja tekemisen välissä, tyhjässä tilassa, joka lasketaan turhaksi ajaksi, odotusajaksi.

Mietin, että odotushuoneessa vietetty aika on väärinkohdeltua aikaa, jonka arvoa pitäisi nostaa.

Pohdin, kuinka kauan olen näissä odotushuoneissa elämäni aikana istunut ja tulen siihen tulokseen, että ainakin viikkoja yhteensä.

KANSIOJONO ELI JATKUVAA MUUTOSTA

Muistan, kuinka lapsuuden kotikaupunkini terveyskeskuksessa sai aina olla valmis jopa koko päivän odotukseen, lääkärin vastaanotolle päästäkseen. Salin keskellä oli lasiseinäinen konttori ja sen pöydälle kerättiin potilaskansiot. Niissä oli kai jonkinlainen jono, mutta usein se eli tapauksen mukaan ja siirtyi yleensä taaksepäin.

Päivystävä lääkäri tuli kiireisenä ja kävi läpi kansioita, poimi sieltä yhden ja huusi sisään. Olo oli joskus kuin bingolla. Odotushuone oli täynnä ja mukana puheliaita potilaita, joiden juttuja kuunnellessa aika kului hieman nopeammin.

Myös vastaanottovirkailijat kävivät läpi kansioita ja siirtelivät niiden paikkoja. Yritin pitää silmällä kansioni matkaa jonossa, mutta se oli vaikeaa jatkuvan siirtelyn vuoksi.

NÄIN SE YHTEISKUNTA TOIMII

Siihen aikaan minulla oli usein angiina, enkä oikein pystynyt nielemään, se teki odottamisesta vaikeaa. Keräsin sylkeä suuhun niin pitkään kuin pystyin ja nielaisin sitten nopeasti, näin sain kivun välin pidemmäksi.

Kerran eräs tuttuni pääsi viikoksi harjoittelemaan vastaanottoon koulusta. Silloin opin mitä hyötyä on suhteista elämässä. Niillä pääsee ainakin jonojen ohi. Se oli ainoa kerta, kun pääsin nopeasti vastaanotolle.

Seuraavalla kerralla hän ei enää ollut lasiseinäisessä konttorissa ja pääsin vastaanotolle taas normaaliin tapaan, vasta tuntien jonotuksen jälkeen.

Aloin oivaltaa miten yhteiskunta toimii.


KIELESTÄ MAAILMAAN KISKOTTU

Lämmöllä muistelen niitä pitkiä tunteja lapsuuden kotikaupunkini odotushuoneessa ja kaikkia tarinoita, joita puheliaat odottelijat juttelivat. Varsinkin eräs jutunkertoja oli niin värikäs ilmaisija ja liukas sanankäyttäjä, että odotusaika muuttui esiintymisajaksi.

Mies kertoi oman synnytyksensä olleen niin vaikean, että kätilö oli joutunut kiskomaan hänet kielestä maailmaan, siksi puhe tuli helposti ja oli löysässä.

Kerran hän muisteli vanhan sairaalan aikaa ja kertoi sen sijainneen kirkon lähellä. Sunnuntaisin, kun kyliltä tultiin kirkkoon, niin menojen jälkeen tavattiin ennen kotimatkaa kävellä vanhan puusairaalan läpi ja katsella oliko tuttuja huoneissa.

Siinä sai samalla kirkkoreissulla paljon kerrottavaa kotiin ja kylille seuraavaksi viikoksi.

ELÄMÄ ON ODOTUSHUONE

Elämä on oikeastaan suuri odotushuone. Me kaikki odotamme koko ajan jotain. Säätä, töitä, kahvitaukoa, ruokatuntia tai lomaa. Aina jotain ja johonkin on mieli suuntautunut odottamaan.

Pienempiä asioita odotamme, niin ettemme edes sitä huomaa. Ja kun ovi avautuu, niin alamme odottaa, että kaikki olisi pian ohi ja pääsisi johonkin, mitä odottaa tai sitten odottaa, ettei hyvä hetki päättyisikään koskaan.

Siihen odotukseen pettyy, sillä hyvät hetket loppuvat aina pian, vaikka olisivat kuinka pitkiä.

RUUSUPORAN PIIKKI

Lapsena pelkäsin hammaslääkäriin menoa ja tuoksua, joka odotushuoneissa leijaili. En tiedä, mikä se oli, ehkä se oli pelon tuoksu. Me kaikki pelkäsimme, varsinkin ruusuporaa, joka sai koko pään tärisemään. Toiset vain osasivat jo silloin peittää pelkonsa, tai voittaa sen.

Minulla meni kerran sisu kurkkuun ja jätin menemättä hammaslääkäriin. Kävelin vain ohi itkua tiristellen. Seuraavana päivänä opettaja kysyi miksi en mennyt hammaslääkäriin. Eräs mukana ollut koulukaveri sanoi minun pelänneen ja siksi en mennyt.

Nöyryytys oli sen verran opettava, että sen jälkeen päätin mennä joka kerta hammaslääkäriin ja sen lupaukseni pidän tänäänkin, tässä odotushuoneessa.


HAMPAITA JA KASVOJA SÄRKENYT

Hammaslääkärin pelkoa minulla ei ole enää pitkään aikaan ollut, se pelko jäi lapsuuteen. Nyt käyn mielelläni tällä tutulla, ystävällisellä hammaslääkärillä. Olen tavannut käydä hänen vastaanotollaan kerran vuodessa tarkastuskäynnillä ja sellainen on nytkin edessä.

Hampaita ei ole muuten särkenyt, kuin öisin dystonian vääntäessä niskoja, niin että kasvot ja leuatkin vääntyvät. Silloin olen herännyt siihen, että kasvoja ja kaikkia hampaita särkee. Leuka vääntyy nukkuessa niskojen voimasta ja hampaat pureutuvat yhteen.

En kuitenkaan usko, että minulla olisi nyt reikiä hampaissa.

STIMULAATTORISTA APUA

Odotushuoneen ovi avautuu, hammaslääkäri pyytää sisään ja istun tuoliin. Puhumme säästä, joka oli aamulla viileä, pari astetta lämmintä. Harmittelen, etten nähnyt edellisenä yönä verikuuta, vaikka nousin aamuyöllä sitä katsomaan. Myös hammaslääkäri kertoo käyneensä aamulla sitä katsomassa. Verikuu oli kuitenkin pysynyt pilvien takana.

Juttelemme jonkin verran dystoniasta, hän tietää minun sairastavan sitä. Kerron, meneväni ehkä stimulaattorileikkaukseen. Hampaat olisi hyvä hoitaa kuntoon jos leikkaus toteutuu. Keskustelemme rajoituksista, joita stimulaattorin asentaminen toisi hammashoitoihin.

Yllättäen hammaslääkäri kertoo tietävänsä yhden, jolle leikkaus on tehty ja se on kuulemma ollut avuksi.

KROONINEN TULEHDUS

Minä kerron hieman leikkauksesta lisää ja siirrymme ottamaan röntgenkuvat. Toiveeni siitä, ettei reikiä ole, osoittautuu vain toiveeksi.

Röntgenkuva paljastaa poskihampaassa, johon on tehty aikoinaan juurihoitokin, kroonisen tulehduksen. Se näkyy kuvassa tummana puolipallona, kuin hampaattomana hymynä.

Saan onneksi ajan jo seuraavalle viikolle ja pääsemme hoitamaan hampaan kuntoon. Toivotan hyvää päivänjatkoa ja menen odotushuoneeseen.

Puen takin päälleni ja kävelen ulos, on pilvinen, mutta lämmin aamupäivä.

Keltaiset koivunlehdet lennähtelevät syystuulessa kun kävelen kadun yli.




2 kommenttia:

  1. Harmi, että sinulta löytyi tulehdus. Mutta toisaalta hyvä, että se löytyi ja voidaan hoitaa pois. Minulla on ainakin vuodesta 2011 lähtien juurenpäätulehdus - tai jälki, ei ole tarkkaa tietoa siitä. Sitä ei leikata.

    Kirjoitit: "Hampaita ei ole muuten särkenyt, kuin öisin dystonian vääntäessä niskoja, niin että kasvot ja leuatkin vääntyvät. Silloin olen herännyt siihen, että kasvoja ja kaikkia hampaita särkee. Leuka vääntyy nukkuessa niskojen voimasta ja hampaat pureutuvat yhteen."

    Minulla öinen hampaiden yhteen puremien alkoi taas pitkästä aikaa elokuun nielurisainfektion aikana, eikä se ole mennyt pois, vaikka sain antibiootin.

    Olen jo ennenkin aavistellut, että suun ja nielun seudun kroonisilla infektioilla saattaisi olla yhteyttä dystoniaan ainakin pahentaen sitä. Infektiokipualueelta menee aivoihin viestejä alueen jatkuvasta ärsytyksestä. Voisihan silloin sieltä lähteä läheisten lihasten supistumiskäskyjä. Korvalääkärikin kerran myönsi näin tapahtuvan.

    Hienoja kuvia olet yllä olevaan juttuusi löytänyt.

    välläys

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Välläys!

      Oli yllätys tuo kroonisen tulehduksen löytyminen röntgenkuvassa, koska se ei muuten vaivannut, ellei sitten ole säteillyt tuota kipua, jonka dystonian aiheuttama vääntö vaikutti. Voihan olla, että tuollainen tulehdus vaikuttaa terveyteen ja yleiskuntoon muutenkin, joten hyvä, että se nyt hoidetaan. Mielenkiintoinen oli tuo aavistelusi, josta kerroit kommentin lopussa. Eräs lääkäri sanoi kerran vastaanotolla, että joskus sairauksissa tarvitaan "salapoliisin" asennetta, kun etsitään syytä ja apua vaivoihin. Dystonia on mielestäni juuri sellainen sairaus.

      -harzu

      Poista