torstai 27. elokuuta 2015

RIITAN TARINA

RIITTA KUJALAN ROHKAISEVA ELÄMÄNTARINA

“Muistatko Riitta, kun sait lypsää kisuille maitoa”, äiti istuu vuoteen reunalla ja silittää kädestä. Riitta nyökkää, hän näkee äidin, mutta ei tunne mitään. Ylävartalo on ollut tunnoton jo pitkään. Tätä lokakuun leikkausta hän on odottanut koko kesän. Koko pitkän kesän maannut kotisohvalla kovissa kivuissa. Valvonut öitä odottaen leikkausta, jossa neliraajahalvaus oli yksi mahdollisuus.

Nyt häntä kuljetetaan Töölön sairaalan käytäviä pitkin leikkaussaliin. Niskojen kuluneet, hermoja tuskallisesti painavat nikamat operoitaisiin viimeinkin. Riitta on elänyt niin kovien kipujen kourissa, ettei edes neliraajahalvaus ole hänestä pelottava ajatus. Riitalle riittäisi jos kivut viimeinkin hellittävät.

KISSAT LATKIVAT RIITAN LYPSÄMÄÄ MAITOA

“Sie jännäsit sitä lypsämistä, aattelit että ossaatko niin kun mie olin neuvonu. Olit sitte onnellinen, kun sitä kuitenki vähän tuli, ja ne kisut, voi kun ne oli onnensa kukkuloil, kun saivat tuoretta maitoa”.

Äiti juttelee leppoisasti ja katsoo, kun Riitta asettaa kupin kissanpentujen eteen kyykyssä. On aurinkoinen kesäpäivä ja äiti siristelee silmiään. Hänellä on naururypyt ja hymy, joka poistaa huolen uurteet kasvoilta.

Äiti silittää vielä Riittaa käsivarresta ja menee jatkamaan lypsyä. Riitta katsoo maitoa lipittäviä kisuja ja huomaa, ettei tuntenut äidin  silitystä. Ruohonkorren päästä tipahtaa pisara aamukastetta.

Vihreäpukuiset hahmot liikkuvat ympärillä ja leikkaussalin valot häikäisevät. Äiti on pois ja vuoteen vieressä hoitaja silittää hymyillen Riitan kättä.


ENSIMMÄINEN YHTEINEN MATKA HISSISSÄ

Riitan elämään oli romahtanut kymmenen vuotta aikaisemmin taakka, jota niskat eivät olleet kestäneet. Kovat niskakivut olivat alkaneet siitä päivästä joulun valmistelujen alla. Mies joutui työmaalla onnettomuuteen, joka sai hänet pitkäksi aikaa liikuntakyvyttömäksi. Aikaisemmin huippu-urheilijan kunnolla töitä tehnyt mies joutui jäämään vuodeksi kotiin vuodepotilaana.

Rakas äiti oli poistunut elämästä jo viitisen vuotta aikaisemmin ja koko perheen vastuu oli nyt Riitan harteilla. Hän vastasi haasteeseen sisukkaasti ja päätti hoitaa kaiken raskaan päivätyön ohessa. Riitta hoiti päivät lapsia ja miestään, illat hän kuljetti poikia harrastuksiin. Riitta halusi, että isän onnettomuus ei pysäytä perheen, eikä varsinkaan lasten elämää, tai vaikuta heidän tulevaisuuteensa.

Eikä vaikuttanut, sen tietää jokainen Riitan perhettä tunteva tänä päivänä. Kaikki pojat ovat kasvaneet miehiksi, joiden elämässä on sama sisukkuus, kuin Riitassa ja hänen miehessään. Kerran hississä alkanut rakkaustarina on kestänyt kaikki elämän kerrokset.

ESIMIEHENÄ TYÖPAIKKAKIUSAAJA

Töölön sairaalan vuoteessa Riittaa valmistellaan leikkaukseen rauhallisen tehokkaasti, on aikaa muistella sitä ensimmäistä matkaa oman rakkaan miehen kanssa. Se matka kesti kolme kerrosta täydessä hississä. Riitta katsoi edessä seisovaa salskeaa miestä eikä saanut silmiään irti tämän hymystä. Hän oli siinä hetkessä valmis, vaikka oli vasta seitsemäntoista.

Hymyilevä voimamies oli kuitenkin ollut vuoden voimaton ja Riitalle koko perheen vastuu kävi liian raskaaksi. Hän joutui syömään koviin niskakipuihin, migreeniin ja fibromyalgiaan kasoittain lääkkeitä. Kivut piinasivat, unettomuus vei voimat ja kiusaava perhepäivähoidon ohjaaja vain vaati pidempää päivää. Riitan aneluihin lyhyemmästä päivästä tuli vain tyly tokaisu: “Sinähän teet”. Työpäivät olivat säännöllisin välein 13,5 tunnin mittaisia.

Tuloksena oli tuttu suomalainen työn sankarin tarina; loppuunajaminen ja loppuunpalaminen. Riitan kohdalla voimat uupuivat alle viisikymppisenä, hän joutui jäämään sairauslomalle, eikä koskaan enää palannut työelämään.


RIITTA KANTOI PERHEEN YLI VAIKEAN AJAN

Kymmenisen vuotta hän sitä kilparataa kestikin. Teki pitkiä päiviä töissä, kuljetti poikia harrastuksiin ja hoiti hymyilevän voimamiehensä takaisin työelämään. Tuo kymmenen vuotta oli kuitenkin liian raskas taakka, olisi ollut kenelle tahansa. Riitta kuitenkin teki sen, minkä itselleen lupasi, hän luotsasi perheensä yli vaikean ajan ja uupui vasta, kun pojat olivat omilla siivillään ja mies työelämässä.

Tuo Töölön sairaalassa kymmenisen vuotta sitten tehty leikkaus palautti tunnon Riitan ylävartaloon. Työkyky ei silti palautunut ja hän jäi eläkkeelle alle viisikymppisenä. Masennus iski niihin aikoihin, kuin musta huopa olisi vedetty pään yli. Tarpeettomuuden tunne, tyhjyys ja kivut yhdistyneenä unettomuuteen oli yhdistelmä, joka nujertaisi jokaisen.

YÖLLINEN VIESTI POJALTA PELASTI

Riitta oli ollut lapsesta lähtien uskossa ja rukoili edelleenkin usein. Tuska oli kuitenkin niin kova, että hän rukoili kuoleman uneen nukkumista. Riitasta tuntui, että kaikille olisi parempi jos hän pääsisi pois tästä elämästä, joka tuotti vain huolta läheisillekin. Erään yön hän muistaa vieläkin hyvin. Kivut olivat kovat ja yö meni valvoessa tuskien parissa. Riitta rukoili jälleen, että jo pääsisi pois tästä elämästä.

Aamulla hän avasi koneen ja näki, että hänen Saksassa jääkiekkoa ammatikseen pelaava poikansa oli lähettänyt viestin. Kellonajasta hän näki, että viesti oli lähetetty samoihin aikoihin kuin Riitta oli rukoillut pois pääsyä elämästä.

Viesti oli niin lempeä ja täynnä pojan rakkautta äitiä kohtaan ja huolta tämän tilanteesta, että Riitta itki vuolaasti lukiessaan. Hän ymmärsi, että rukouksiin oli vastattu ja vastaus oli elämä. Tuosta poikansa viestistä Riitta sai voimaa jaksaa eteenpäin.


SILMIEN JA SUUPIELIEN OUTO NYKIMINEN

Runsaat kolme vuotta sitten Riitta sai ankaran päänsärkykohtauksen ja valo kävi silmiin kipeästi. Hän meni ensiapuun ja joutui tiputukseen päiväksi. Lääkäri arvioi kivun migreenikohtaukseksi. Kipu hellittikin levossa hetkeksi. Kotiin palatessaan Riitta kuitenkin ihmetteli miksi suupieliä ja vasenta silmää nyki. Vaiva oli uusi ja tuntui oudolta.

Päänsärky alkoi pian uudelleen ja muuttui jatkuvaksi. Oli mentävä jälleen ensiapuun ja tällä kertaa Riitta pääsi neurologin tutkittavaksi. Tämä ihmetteli silmän ja suupielen nykimistä, selkäydinnäyte, tt-kuva ja migreenin vuoksi taas tippaan.

Seuraava neurologi antoi jo diagnoosin, joka oli kolmoishermosärky. Neurologi määräsi lääkkeet, jotka vain lisäsivät kramppeja. Koko kasvot alkoivat nykimään ja silmät painuivat umpeen, kun Riitta nousi ylös vuoteesta.

Lopulta Riitta sai ajan yksityiselle neurologille, joka lopetti kramppeja aiheuttaneet lääkkeet ja pyysi myös toimittamaan tiedot aikaisemmista hoidoista.

RIITALLA OLI MEIGEN SYNDROOMA

Vihainen neurologi oli Riittaa vastassa seuraavalla kerralla. Hän oli vihainen siitä väärästä hoidosta aikaisemmassa hoidossa ja huolimattomasta tutkimusten seurannasta. Selkäydinnäytteestä olisi pitänyt nähdä, että proteiiniarvojen moninkertaisuus kertoi tulehduksesta aivoissa, mikään muu ei niitä arvoja voinut nostaa. Monta muuta mahdollista syytä oli myös täysin tutkimatta suljettu pois.

Tämä neurologi kirjoitti Riitalle lähetteen sairaalaan magneettikuvaukseen, uuteen selkäydinnäytetutkimukseen ja myös ensimmäisille botuliinitoksiinipiikeille. Kaiken varalta hän kirjoitti, että jos seuraava pistosaika venyy yli kolmen kuukauden, niin Riitan on varattava aika häneltä.

Riitalla oli meigen syndroomaksi tai oireyhtymäksi nimetty sairaus, joka on kahden dystonian, blefarospasmin ja oromandibulaarisen yhdistelmä. Silmiä ympäröiviin lihaksiin vaikuttava blefarospasmi saa ne nykimään ja joskus sulkeutumaan kokonaan. Oromandibulaarinen dystonia vaikuttaa suun ja nielun alueelle, vaikeuttaen puhumista ja syömistä. Sairaus aiheuttaa myös leuan virheasentoja, jotka häiritsevät purentaa.


DYSTONIA JA PILKALLINEN LÄÄKÄRI

Riitalla dystonia painoi silmäluomet kokonaan umpeen ja hän eli käytännössä sokeana monta kuukautta. Postilaatikolla hän kävi ojan ja sireenipensaiden kautta, koska ei nähnyt tietä. Botuliinipistokset olisivat auttaneet, mutta tuttuun tapaan ne venyivät taas reilusti yli sallitun kolmen kuukauden. Lopulta Riitta osti apteekista kalliin Botox-pullon ja soitti ensiapuun. Lääkäri käski tulla aamulla ja lupasi, että hänet tutkitaan lähetteen perusteella.

Järkytys olikin suuri, kun Riitta miehensä taluttamana saapui ensiapuun. Osaston lääkäri tuli katsomaan, piti Riittaa luulosairaana ja pullon nähtyään riemastui. Lääkärin mielestä oli hyvä vitsi, että potilas oli tullut hoitoa hakemaan oikein oman pullon kera.

Hän antoi kuitenkin lähetteen poliklinikalle ja hoitaja talutti meigen syndroomaa sairastavan Riitan pullonsa kanssa taksiin.

HYMYILEVÄ VOIMAMIES

Pitkät kuukaudet pimeydessä saivat Riitan jälleen rukoilemaan, että Jumala ottaisi hänet pois tästä kärsimästä. Unettomat yöt, jatkuvat kivut ja päivälläkin vain pimeyttä. Vain musiikki toi niinä aikoina lohtua hänen elämäänsä perheen lisäksi. Kaikki olivat niin huolissaan Riitan tilanteesta, että hän koki sen raskaana taakkana ja koki tuottavansa vain hätää ja huolta. Onneksi hymyilevä voimamies, pojat ja muut läheiset eivät ajatelleet niin, vaan jaksoivat tukea ja välittää vaikeina aikoina.

Neljä kuukautta Riitta makasi sokeana kotona, kunnes lopulta pääsi hoitoon. Kokeneen neurologin botuliinipistokset auttoivat ja silmäluomet avautuivat noin viikon kuluttua. Riitasta tuntui, kuin hän olisi saanut uuden elämän, kun näki ikkunasta kauniin luonnon ja pystyi omin avuin liikkumaan. Hoitoja on sen jälkeen jatkettu ja etsitty pistoskohtia.

Niin hyvin ne ovat löytyneetkin, että siitä lähtien silmät ovat pysyneet auki. Riitta sanoo, että se tuntuu kaiken jälkeen ihanalta.


MITÄ SITTEN JOS OLISI HOIDETTU OIKEIN?

Kuuntelen Riitan kertomusta ja huomaan, ettei hän ole yhtään katkera, vaikka on joutunut kokemaan niin kovia elämässään. On myönnettävä tässä, etten edes kaikkea ole kertonut. Kovimmat kärsimykset ja raskaimmat taakat olemme jättäneet pois.

Riitta toteaa itsekin, ettei hän ole yhtään katkera elämälle. Herttaisesti hymyilevänä, aina lempeän hyväntuulisena tuntemaltani ihmiseltä sen kuuleminen tuntuukin luontevalta. Hänestä ei huomaa millään tavoin käytöksestä, että elämä on kuljettanut purtta jatkuvasti karikoiden kautta. Päinvastoin, hänellä on aina kannustava rohkaisun sana minullekin, kun keskustelemme.

Hän sanoo, ettei edes pohdi sitä mahdollisuutta, että jos olisi päässyt ajoissa oikeisiin hoitoihin, niin meigen syndroomaa ei olisi puhjennut, tai se olisi tullut lievempänä.

ELÄMÄ ON LAHJA

Kiitollisena Riitta ajattelee hymyilevää voimamiestään Seppoa, poikiaan perheineen ja muita läheisiä, jotka vaikeina aikoina ovat jaksaneet seisoa rinnalla. Riitta sanoo olevansa dystonian aiheuttamalle meigen oireyhtymälle jopa kiitollinen, siitä syystä, että on saanut sen kautta tutustua uusiin ystäviin.

“Elämä on kuitenkin lahja ja jokaisessa päivässä on jotain hyvää, pieniä onnen hetkiä ja asioita”, hän sanoo.


TÄNÄÄN RIITTA NAUTTII ELÄMÄSTÄÄN

Monenlaista rytmin vaihdosta Riitta on joutunut elämänsä aikana tekemään ja soraääniäkin kuuntelemaan. Hän sanoo, että kun lopulta hyväksyy sairaudet ja niiden tuomat rajoitteet, niin oppii olemaan armollisempi itseään kohtaan. Sillä tavalla löytää oman rytminsä elää ja uuden, kauniin sävelen elämään.

Riitta kertoo, kuinka nautti juuri kävelylenkistä upeassa ilmassa, kauniin Ryttylän maalaismaisemissa. Vuosi sitten kävely ei olisi onnistunut lonkkavaivojen vuoksi. Nyt sekin onnistuu, kiitos viime vuodenvaihteen lonkkaleikkauksen.

Riitta haluaa toivottaa kaikille tsemppiä ja voimia oman sairauden kanssa.

“Pidetään lippu korkealla ja ollaan armollisia itseämme kohtaan, kaikkea ei sairaana tarvitse jaksaa tehdä niinkuin ennen.”





2 kommenttia:

  1. Kiitos koskettavasta kertomuksesta Riitalle ja Harzulle.
    välläys

    VastaaPoista