torstai 13. elokuuta 2015

NISKAA VÄÄNTÄÄ


Hätkähdän hereille ja kuuntelen unen matkaa ovesta käytävään ja ulos. Tiedän, että se ei palaa tänä yönä enää. Uni on turhautunut ja lähtenyt päättäväisin askelin.

Ymmärrän hyvin unta, on varmasti rankkaa joka yö yrittää nukuttaa ihmistä, jonka niskoja vääntää ja pää painuu tyynyä vasten niin rajusti, että korvalehti soittaa finlandia hymniä.

Nukuttaa sellaista väsyttämällä, ja kun sen lopulta uneen uuvuttaa, niin parin tunnin kuluttua se herää niskavääntöihin ja tuo herääminen saa koko työn valumaan hukkaan.

Kuka tahansa turhautuisi sellaiseen, ymmärrän hyvin.

MINNE UNI MENI

Kuulen unen avaavan portin haan ja sulkevan sen äänekkäästi kolauttamalla, mitäpä sillä olisi enää menetettävää.

Sitten unen askelet rasahtelevat kaikoten hiekalla ja avoimesta ikkunasta kuulen unen marssivan kohti keskustaa.

Ehkä se lähti etsimään yöbaaria ja sieltä vertaistukea.

BLOGIENI KRIITTINEN LUKIJA

Kännykän ruutu kertoo kellon olevan vartin yli yksi, olen nukkunut reilut kaksi tuntia. Niskoja vääntää vasemmalle ja korvalehti painuu kivuliaasti tyynyyn.

Kuuntelen ajatusvirtaa, joka on eilisen taajuudella. Luettu, puhuttu ja pohdittu kulkee tajunnan läpi.

Ajattelen nousta keittämään kahvit ja nauttimaan siitä tunnelmasta, jonka aamuyö tarjoaa.

Voisin kirjoittaa vaikka aamuyön blogin ja mietin, että ehkä aloitan niskojen väännöstä.

Jostain tulee silloin mieleeni eräs blogini lukija, joka on yleensä hieman kriittisempi arvioissaan.

Toisinaan hän kertoo mielipiteensä blogistani suoraan tyyliinsä.

Muistan erään kerran, kun hän kirjoitti blogeistani ja niiden sisällöstä rehdin arvionsa.


“NISKAA VÄÄNTÄÄ”

“Mää oon aina sillointällöin lukenut blogias ja kaikki mitä oot dystoniasta kertonut on samaa ollut raporttia ja sen voi tiivistää  lauseeseen; "niskaa vääntää", mitään muuta siitä ei ole kerrottavaa. Vähän sama kuin ajais jokapäivä pihassa ympyrää polkupyörällä ja tekis siitä matkakertomuksen. Sää oot hyvä kirjoittaan! Mutta vaihda aihe jo, siitä ei oikein saa mitään irti, kun se on vaan niskaa vääntää.”

Niskaa vääntää, kun pohdin tuota lukijani suoraa palautetta. Omalla tavallaan se on hauskakin ja pitää myös paikkansa, onhan tämä minun sairauteni niskanvääntösairaus ja blogin aihe on dystoniaa sairastavan tarinablogi.

Tuntuu mukavalta, että lukijani on noin syvällisesti tutustunut teksteihini ja lisäksi hänen antamansa tunnustus vähän hivelee mieltäni.

SISÄINEN KELLO

Yö on ajattelijalle hyvää aikaa, päivä ei ole vielä vanginnut arjen pulmilla mielen vapautta ja tilaa on reilusti. Voi mennä sinne, missä päivänvalossa ei edes löydä.

Ihmisen sisäinen kello käy jokaisella omaa tahtiaan, toisilla eri aikaa kuin virallinen kellonaika. On vain yritettävä sopeutua, vaikka koskaan siihen ei totu.

On erilainen ja joutuu kantamaan sen taakan yksin, se on ihmisen osa, jota ei ole itse saanut valita.

ONNELLINEN OMALLA TAVALLAAN

Minkälaisen osan olisi valinnut, jos se olisi annettu itse päätettäväksi? Mihin rooliin tässä elämässä olisi lähtenyt?

Harva ihminen tässä maailmassa vaikuttaa oikeasti onnelliselta. Helppoa se sanoa tietysti aina on ja vakuuttaa, että lopulta on onnellinen.

Varsinkin kun muihin vertaa, tai ainakin johonkin oikein reppanaan, niin onhan sitä onnekas siinä rinnastuksessa. Tai ainakin luulee olevansa.

Voi olla, että se reppana onkin juuri se onnellinen, ainakin omalla tavallaan.


ONNI KÄVI KYLÄSSÄ

Tietyn matkan tätä elämää kuljettuaan ja nähtyään muutamia ihmiskohtaloita, tulee siihen ajatukseen, ettei pysyvää onnea ole olemassakaan.

Onni oikeastaan on ihmiselle aina vieras ja kylässä vain. Katselee kelloa ja tekee lähtöä. Kannattaa nauttia niistä hetkistä ja pohtia mikä sai onnen kylään.

Oliko kenties jokin syy siihen, että onni poikkesi ohi mennessään, vai tuliko vain pistäytymään.

Onnea ei kannata pidätellä tai maanitella jäämään, se lähtee joka tapauksessa, joka paikasta, sillä se on aina vieras ihmisen elämässä.

Onnen huomaa vasta, kun se on poistunut, kun tajuaa, että se oli vain kylässä.

SAIRAUDEN KORTTI

Onnea ei välttämättä edes ymmärrä kuin kovien koulujen kautta, sitä ennen voi luulla sen olevan tunnetila.

Ja kuitenkin se on pienien hetkien viive tuskan keskellä, viileä käsi kuumalla otsalla ja hellä suudelma arjessa.

Minäkin tiedän ja tunnen ihmisiä, jotka ovat kovimman kautta tämän asian oppineet ja ahjonsa läpi käyneet.

He ovat nousseet sieltä, mihin moni muu on jäänyt lopullisesti, kun elämä ei jakanutkaan riittävän hyviä kortteja käteen.

Jakoi hanttikortit ja hihaan sairauden jokerin.

ITSESÄÄLIN JA MASENNUKSEN KOULU

Sairastuminen voi viedä ihmisen syvälle itsesääliin ja masennukseen, tilaan joka on hirvittävin mihin ihminen voi jäädä.

Useimmat rankan sairauden saaneet sitä masennuksen ja itsesäälin kurssia ovat opiskelleet.

Inhimillistä on, että siitä tilanteesta vieläkin itsensä löytää aina toisinaan.

Kokee valtavan vapautuksen, kun oppii antamaan anteeksi myös itselleen.

Antamaan anteeksi senkin asian ettei ole enää terve, eikä vaadi liikaa itseltään.


ANTAA ELÄMÄN VIEDÄ

Päästämällä niistä vaatimuksista irti avautuu elämässä sellaiset sulkuportit, että ihmettelee, miten jaksoi niin kauan pitää niitä kiinni.

Kuinka jaksoi niin kauan vetää vahvan selviytyjän roolia.

Silloin vapautuu uskomaton määrä sisäisiä voimavaroja ja voi rohkeasti tarttua tilaisuuksiin, joita elämä sairaanakin jatkuvasti eteen antaa.

Tarttua niihin ja antaa niiden viedä.

KAUNIS ELÄMÄ

Olen paljon pohtinut tätä ja todennut aina, että elämä muuttuu vasta sitten, kun oma asenne sitä kohtaan muuttuu.

Silloin ihmisen tarina on aina suurempi kuin sen osaa edes kertoa.

Eletty elämä niin aito, kaunis ja monivärinen, että sen edessä mykistyy.

Sellaiseen tarinaan on vain sukellettava sisään ja annettava sen tulla osaksi omaa elämää.

Niin kaunis voi olla ihmisen tarina, joka on käynyt omassa elämässään syvällä masennuksessa ja noussut sieltä.

Noussut ja tukee tänään toisia samassa tilanteessa olevia.


DYSTONIA ON OIKUKAS SAIRAUS

Tämä dystonia on oikukas tauti oireiltaan ja vaikka tämän pakon edessä hyväksyy, niin ei tähän koskaan totu.

On vain siedettävä näitä vääntöjä, kipuja ja pakkoliikkeitä, vaikka olo olisi sietämätön.

On siedettävä unettomia öitä ja jatkuvaa väsymystä.

Kaiken päälle tulevat vielä kaikki sairauden tuomat elämänmuutokset ja haasteet joihin tämä sairaus vie.

Toisilla koko työuran loppu ja monilla ammatinvaihto sairauden vuoksi.

Täytyy pohtia ja kokeilla mihin työhön vielä pystyisi tai pääsisi.

ON SAATAVA KIINNI JOSTAIN

Samaan pohdiskeluun sitten tulevat sairauden oireita useimmilla helpottavat, mutta jatkuvasti, yleensä loppuelämän toistuvat botuliinihoidot.

Ja jos piikkihoidot eivät tehoa, niin viimeinen mahdollisuus on DBS-leikkaus ja neurostimulaattorin asennus.

On pakko vain antaa asioiden mennä omalla painollaan, koska eihän näille sairauden oikuille mitään voi.

Nukkuminen on paras lääke ja hyvien yöunien jälkeen kestää lähes mitä vain.

Usein vain herää jo aamuyöstä ja silloin on saatava kiinni jostain, ettei masennu.

ONNELLINEN HETKI

Minä yleensä aamuyön tunteina kirjoitan tai lähden varhain lenkille, talvella juoksumatolle.

Yleensä, kun näiden vaikeiden vaiheiden yli sitten pääsee, niin paremmat päivät ja hetket tulevat kuin itsestään.

Tämä dystonia on sairaus, joka on kuin jatkuvaa aaltoliikettä.

Silloin, kun on tyyntä ja tasaista, niin sellaisista hetkistä osaa nauttia.

Täytyy vain malttaa levätä vaikeina hetkinä, sillä lopulta elämä voittaa.

Hyvien unien jälkeen myös virtaa riittää.

Silloin huomaa olevansa onnellinen.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti