maanantai 24. elokuuta 2015

BLOGGARI JA LUKIJAT



Kirjoitan nyt ensimmäisen ja viimeisen blogini ja teen sen joka kerta. Aloitan alusta, kuin kirjoittaisin ensimmäisen tekstini ja lopetan, kuin kirjoittaisin viimeiseni.

Viimeinen blogi kiehtoo minua ajatuksena ja asenteena. Elämä on niin arvaamatonta monella tavalla muutenkin.

Ajattelen aina, että haluan kirjoittaa tämän tekstin sillä tavoin, että siihen voisi lopettaa.

Niin kuin se olisi viimeinen blogini.

Koen sen sopivaksi tavaksi kirjoittaa niin aidosti ja rehdisti kuin voin.

Uskon, että vain sillä tavoin tekstiin tulee pisara kirjoittajan verta.

Ilman sitä teksti ei elä ja syki.

Tuo ajatus pisarasta kirjoittajan verta tekstissä, sisältää ajatuksen elämän ja luomisen tuskasta.

BLOGGARI JA LUKIJAT

Herkkä luonne käy jatkuvaa muutosta ja kokee kaiken voimakkaasti.

Kirjoitan elääkseni, en elääkseni kirjoittamalla.

Kirjoittaminen on hengittämistä, johon sisältyy vuorovaikutus lukijoiden kanssa.

Lukijoiden kommentit tuovat tekstiin ja kirjoittamiseen happea, raikasta ilmaa, jota ilman blogini olisi loppunut.

Olen kiitollinen jokaisesta kommentista, jonka tekstistäni saan.

Usein uusi teksti lähtee ajatuksissani kypsymään niiden ajatusvirtojen kautta, jotka käyn läpi lukiessani kommentteja.


BLOGIN JUURET

Olen lukuisia kertoja kokenut, että kommenttivirta on elävä osa blogia.

Olen ajatellut blogitekstin, kuin puuksi, josta versoaa oksia ja lehtiä.

Hedelmät blogipuussa ovat lukijoiden kommentteja.

Luen jokaisen kommentin useaan kertaan ja palaan niiden ajatuksiin aina uudelleen.

Vuorovaikutus synnyttää uusia virikkeitä ja avaa ajatusvirtoja.

Blogin juuret kulkevat kommenttien kautta kirjoittajan ja lukijan välillä, kuin sienirihmastot maan alla.

AAMUN KAHVITULET PUROLLA

Puron musiikki, aamuvarhaisen hiljaisena hetkenä lenkillä, on pieni onnen hetki, jonka avulla jaksaa päivän vaelluksen.

Puron varrella voi ymmärtää, että vähään tyytyvä löytää onnen pienistä hetkistä.

Pienien onnen hetkien hiljaisuudessa oppii hyväksymään oman yksinäisyytensä luovuuden pohjakiviksi.

Niiden kautta voi kulkea puron yli ja löytää täysin uuden kokemusten maailman.

Näitä ajatuksia, olen poiminut lukijoiden kommentteista ja virittänyt niistä aamun kahvitulet.

PALJONKO ONNEEN TARVITAAN?

Puron solinassa hiljaa maistelen vahvaa kahvia. Istun siinä virran rytmissä ja kuuntelen kivien lomasta pulpahtelevan veden ääntä.

Purokivellä katselen, kuinka kaislat taipuvat herkästi väristen virtaan ja piirtävät veteen tarinaansa.

Pohdin siinä miten vähän onneen tarvitaan ja kuinka helposti sen löytää, kun onnen oivaltaa.

Näin lukijoiden kommentit vievät minut usein kahvihetkeen puron varrelle.

Elän ne hetket niin voimakkaasti, kuin olisin ollut siellä. Ehkä olinkin.


ELÄMÄ MUUTTAA JA YLLÄTTÄÄ

Pitkäaikainen, jatkuvasti elämässä mukana kulkeva sairaus sälyttää ihmisen päälle jatkuvan ja elämää vääjäämättä muuttavan taakan.

Taakka on joskus niin raskas, että onnen hetket täytyy kaivaa välillä kiven alta, ne on etsittävä sieltä purokivien alta.

Ja kyllä ne löytyvät aina lopulta, pienet onnen hetket. Elämä on yllättävää, joskus yllättää surun, joskus onnen hetkillä.

Viime lenkillä oli aika kova vääntö niskassa ja sitä kramppasi kipeästi.

Ajattelin että voinko juosta enää kovin kauan jos oireet tästä pahenevat.

Vääjäämättä sitä kuuntelee kroppaansa ja ajattelee, että onko dystonia leviämässä.

Kädellä pään pitäminen suorassa nostaa olkapäätä ja jännite saa sen särkemään.

PAREMMAT HETKET TULEVAT AINA

Jokisuistossa, puron varrella löysin taas sen pienten onnen hetkien ilon.

Siellä on niin paljon nähtävää, kuultavaa ja koettavaa, että dystonian aiheuttamat niskaväännöt unohtuivat.

Kirjoittaessani koen usein saman tunteen ja huomaan, joka kerta, että matkaa on aina vain jaksettava jatkaa vaikeiden hetkien läpi.

Vaikeina hetkinä on luotettava, että paremmat hetket vielä tulevat.

Tulevat ne hetket, kun kivut ja väännöt lievenevät ja pienet onnen ja ilon hetket löytyvät.

Niistä pienistä onnen hetkistä kasvaa soliseva puro.

ELÄMÄNKOKEMUSTEN KUKKAKIMPPU

Toisilla lukijoilla on upea taito poimia aina elämässään kaikesta hyvät puolet, kuin kukkaset kimppuun.

He näkevät asiat aina myönteisessä valossa ja antavat sen valonsa loistaa toisillekin.

Olen ajatellut, että tuo taito on varmaan elämän opettama ja ehkä myös synnynnäinen lahja.

Tiedän jonkin verran, miten kovia kipuja ja tuskia tuollainen ihminen on voinut käydä läpi ja siitä huolimatta hän osaa olla positiivinen ja rohkaista jatkuvasti toisia.

Kun tietää ja tuntee tällaisen lukijan taustan, niin hänen rohkaisulleen tulee erityinen merkitys.

Tulee tunne, että ihminen voi selvitä mistä tahansa myönteisellä asenteella.


RINNALLA KULKEVAT ROHKAISIJAT

Usein ihminen oppii vasta oman kipunsa kautta ymmärtämään toista samassa tilanteessa elävää.

Oppii ja osaa asettua tämän rinnalle, kulkea siinä hiljaa ja antaa sanoille aikaa tulla oikealla hetkellä.

Elämä ei ole muutenkaan helppoa, eikä varsinkaan sairauden ja kipujen kanssa eläminen.

Siinä tarvitaan niitä ihmisiä, jotka ovat käyneet saman läpi ja selvinneet.

Ihmisiä, jotka voivat asettua rinnalle ja rohkaista, että tästäkin selvitään.

LÄSNÄ OLEMISEN OPPIMINEN

Sairaus voi viedä ihmiseltä paljon, hidastaa elämää, pysäyttääkin ja opettaa katsomaan asioita uudella tavalla.

Se vie oikein oivallettuna löytämään onnen ja ilon hetket erilaisista asioista kuin ennen.

Se vie näkemään ne uudella tavalla. On aikaa ymmärtää ja iloita sellaisesta, mikä ennen oli itsestään selvää.

Läsnä oleminen voi jo olla yksi parhaista oivalluksista. Terveenä ihminen voi olla jatkuvasti menossa ja läsnä ollessakin poissaoleva.

Läsnä oleminen läheisille ihmisille on valtava voimanlähde elämään ja jatkuva onnen ja ilon hetkien lähde.

Varmasti sillä tavoin tuo myös perheelle iloa ja onnea, yhdessä jaettuna lisääntyvää.


AJATUSTEN MATKA TEKSTIKSI

Kirjoitin blogissani "Perhosluonne", kuvauksen ajatusten matkasta tekstiksi. Reitistä, joka on kuljettava joka kerta kirjoittaessa.

On sukellettava niin syvälle sanojen virtaan, että löytää elämän pohjan.

Tuntee sen pohjakiviin asti, kokee tuskan pohjamudassa ja nousun ylös, keuhkot hapella täyttävään raikkaaseen ilmaan.

Tuntee auringon lämmön, joskus tuulen tai piiskaavan sateen.

Kokee hetken missä sanat ja ajatukset löytävät siivet. Hetken, joka on kirjoittamisen huikein kokemus.

On aina yhtä uskomaton tunne, kun teksti alkaa elää, saa ilmavirtaa alleen ja kulkee läpi ilmakerrosten.

Sitten päästää irti ja antaa blogin mennä, lentää pois elämään omaa elämäänsä.

KIRJOITAN ELÄÄKSENI

Tämä ajatus on kirjoittamisen pohjavirta, joka on löydettävä aina uudelleen.

Siinä on se luomisen tuska, onni ja autuus kiteytyneenä.

Kirjoittaminen on minulle vapaaehtoista ja samalla välttämätöntä.

En osaisi elää ilman sitä, koska olen aina elänyt niin, siitä lähtien kun löysin tämän tavan elää.

Olen vapaa ja terve aina kun kirjoitan, siksi kirjoitan.

Olen onnellinen, että olen saanut kulkea kanssasi lukijani blogeissani lenkillä ja luonnossa.

Olette sydämessäni mukana koko ajan ja tunnen kiitollisuutta tästä yhteydestä, joka meillä on.





2 kommenttia:

  1. Harzu Ystäväni,

    Pelästyin, että blogikertomuksesi olisi viimeinen.

    Toivottavasti jaksat kirjoittaa niitä vielä. Onhan se kirjoittaminen Sinulle "välttämätön" elämäntapa. Lukijoita on. Voit kirjoittaa siinä tahdissa kuin Sinulle sopii.

    Minua harmittaa, että dystonia vääntää päätäsi kovin. Kunpa lääkätiede keksisi siihen hyvän hoidon!

    välläys

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ystäväni Välläys!

      Kirjoittaminen on, niin kuin sanoit minulle elämäntapa, se on rytmi, jonka mukana löydän uusia asioita ja saan työstää mielessäni niitä sanoiksi. Rytmi, jonka soinnissa usein olen kokenut sellaista, joka muuten olisi jäänyt kokemusmaailmani ulkopuolelle.

      Kirjoittamista en toki lopeta, niin kauan kuin siihen pystyn ja kirjoittaminen säilyy luontaisena rytminä. Jokainen blogi, ensimmäinen ja viimeinen, on asenne jolla haluan kirjoittaa ja löytää joka kerralla jotain uutta, tai vanhaa uudelleen. Useinhan uusi on jo kerran löydettyä ja hukattua, muuntunut vain tähän aikaan sopivaksi.

      Kirjoittaminen on löytöretki.

      -harzu

      Poista