sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

YKSI ASKEL



Blogin pitäjänä saa aina joskus kokea odottamattomia yllätyksiä. Avoimuus on avain, joka vie kokemuksiin ja uusiin kohtaamisiin.

Toisinaan tapaa aivan uskomattoman ihania ihmisiä toiselta puolen maailmaakin.

Tapasin Twitterin kautta kanadalaisen dystoniaa sairastavan Brenda Currey Lewisin, joka on kirjoittanut kirjan “A Twisted Fate”.

KIERRETTY KOHTALO

Olemme aina toisinaan vaihtaneet viestejä ja tuo aivan upea ihminen on joka kerta rohkaissut minua. Kirjoitin hänestä myös blogissani ja lähetin tuon blogin linkin hänelle.

Nyt hän lähetti minulle viestin, jossa oli linkki Edmontonin CTV-uutisvideoon. Brendaa haastateltiin siinä ja kerrottiin myös blogistani ja tutustumisestamme.

Suosittelen lämpimästi Brendan kirjaa, sitä saa tällä hetkellä vain englanniksi, mutta toivon, että se jossain vaiheessa löytyy myös suomenkielisenä painoksena.


ROHKEUS VIE PELON YLI

Yksi askel, ajattelen ja keskityn siihen. Milloin rohkeus tulee? Rohkeus astua se askel, joka vie pelon yli.

Onko rohkeus pelon vastakohta vai sen vastavoima?

Voiko rohkeutta säilöä, kuin kesän satoa ja käyttää pelon hetkellä?

Ottaa ja käyttää kuin hyttyskarkotetta.

ROHKEUS ON KAIVATTU VIERAS

Pelko on sitkeä ja ovela, se jaksaa olla, odottaa että rohkeus lähtee.

Ja rohkeus lähtee, se on vieras ihmisten maailmassa. Odotettu vieras ja pidetty, huomaamaton hyvinä päivinä.

Luulee jo, että siihen on omistusoikeus.

Kunnes pelko on ovella, eikä rohkeutta enää löydy.

Silloin ymmärtää, että se oli vain vieras ihmisen maailmassa.

PELKO PEHMITTÄÄ

Pelon kivet ovat raskaita kantaa, niiden alle uupuu, putoaa polvilleen ja odottaa, että rohkeus palaa.

Joutuu toteamaan, ettei ollut niin vahva kuin kuvitteli, että pelko oli viisaampi, jaksoi odottaa.

Pelko jaksoi kuunnella uhon hetket, se kuunteli ja väsytti, pehmitti ja tuli sitten kuin kotiinsa.

Otti paikkansa ja sanoi, että tämä on pelon tila. Pääset siitä poistumalla.

Oli vain odotettava, että rohkeus taas palaa.


PELON KIVET

Ja rohkeus palaa, tulee juuri oikealla hetkellä, ottaa pelon kivet repusta pois. Nostaa ne polulle astinkiviksi ja antaa voiman kulkea pelon yli.

Sen ymmärtää vasta pelon hetkellä, kun on yllätetty ja väsytetty. On pyristellyt ja uupunut ylivoimaisen vastuksen edessä.

Siinä vaiheessa kun on kuolemanväsynyt ja ymmärtää äkkiä, kirkkaasti ja selvästi mitä se tarkoittaa.

KIVINEN TIE

Olen käynyt viime aikoina keskusteluja, jotka ovat liittyneet tähän aiheeseen, pelkoon ja rohkeuteen astua sen yli.

Kiitos Ystävälle, joka kanssani on ajatuksia vaihtanut.

On ollut hienoa löytää keskusteluissa oivaltavia ajatuksia.

Sanoja, kuin valoviiruja tulevan polulle.

Olen saanut lukea sanoja, jotka ovat ravinneet ja ravistelleetkin sydäntä.

Olen jäänyt pohtimaan lausetta, jonka ystäväni minulle lähetti:

"Onko tie sinusta kivinen?"

AJATUSVIRRAT

En päässyt siitä yhdestä lauseesta irti.

Katselin ja kuuntelin tuulessa havisevaa koivua.

Ihailin pääskyjen poukkoilevia kaaria sinitaivasta ja utupilviä vasten.

Ajatusvirtoja lähti tuosta lauseesta useita liikkeelle mielessäni.

Kivinen polku oli kuin kiteytys viikon viesteissä käymistämme keskusteluista.


JÄLJETÖN KIVIPOLKU

Kivinen tunturin jyrkkä rinne alaspäin tuli mieleeni tuosta lauseesta.

Näin sen edessäni, näin jäljettömän polun, jota vain merkkipaalut viitoittivat.

Näin sen, enkä pääse siitä maisemasta enää.

Siitä syystä tuo lause jäi mieleeni, kuin tunturin laelta avautuva näkymä.

AJATUSTEN HÄKKI

Maisema, joka avaa minulle äärettömyyden ja täyttää sydämeni kiitoksella.

Vähitellen avaa kuin sisäisten lukkojen koodia.

Salpoja, joiden taakse kaikki koettu on lukinnut.

Häkkiä jonka sisällä ajatukset ovat kuin lintuhäkissä ja laulavat siellä.

VASTALÄÄKE JÄRKEVYYDELLE

Toinen asia, joka keskusteluista jäi mieleen, on lapsenmielisyys ja sen luvallisuus.

Minä olen luonteeltani aika naivi ihminen ja haluan pysyäkin sellaisena.

Näen sen ikään kuin "vastalääkkeenä" tämän ajan näennäiselle järkevyydelle.

Usko ei ole järjen asia, tai järkipäätös.

Usko on paljon enemmän ja lapsikin sen ymmärtää.


ELÄMÄN KIVISET ASKELMERKIT

Uskossa on ihmeellistä monikin asia, mutta juuri nyt nämä asiat ovat nousseet mieleeni.

On tunteellisuus, on lupa olla tunteellinen ja elää tunteella, se on hienoa, koska olen tunneihminen ja elän tunteella.

Paljon muutakin keskustelut saivat mielessäni elämään, mutta yksi lause erityisesti syntyi, jonka haluan kanssanne jakaa.

"Kiitä jokaisesta elämäsi kivestä, sillä kerran niistä tulee polkusi askelmerkkejä!"

SURULLINEN LAUANTAI

Koko eilisen iltapäivän täällä soivat hälytysautojen pillit, helikopteri pörisi yli ja vei loukkaantuneita sairaalaan liikenneonnettomuudesta.

Porintiellä joku Helsingin suunnasta tullut oli ajautunut päin lomailevia eläkeläisiä kuljettanutta bussia.

Ehkä joku oli päätynyt hirvittävään ratkaisuun, saanut sairaskohtauksen, tai nukahtanut rattiin.

Oli miten tahansa, niin omaisille asia on raskas ja ikuisesti kalvava “miksi” ja “mitä tapahtui” kysymys.

Surullinen päivä, vaikka kaunis kesäpäivä olikin.

Elämä tuntuu joskus liian raskaalta taakalta, senhän me tiedämme.

Aina se silti satuttaa.


SIILI ODOTTELI RUOKAA

Aamu oli tänään helteisen kuuma, harakat räkättivät joka puolella, niillä on pesä läheisessä kuusessa ja ovat varmaan tutkimassa aluetta.

Siilille iltayöstä viemäni ruokakuppi on tyhjä, ehkä se on käynyt yöllä syömässä. En ole varma, koska tässä kulkee kissoja öisin.

Olin jo luopunut siilien ruokkimisesta, koska luonnossa on jo syötävää, kunnes yksi oli nähty pyörimässä kasvihuoneen edessä. Oli odotellut ruokaa.

ÄÄNIEN VIESTIT

Mietin tuota eilistä onnettomuutta ja hälytysautojen ääniä. Mediheli lensi yli monta kertaa ja äänistä selvisi kuinka iso onnettomuus oli tapahtunut.

Onnettomuuspaikan lähellä olen usein lenkkeillyt, pyöräillyt ja rullaluistellut.

Miten erilaisia ääniä hiljaisen sunnuntaiaamun rinnalla.

Pelkoa, huolia, ahdistusta ja kuolemaa.

Tässä rauhaa, hiljaisuutta ja kesäaamun ääniä, niin monta asiaa on totta samaan aikaan.


ÄÄNI JOKA ROHKAISEE

Mietin sitä kivistä tietä, josta olemme ystäväni kanssa keskustelleet. Joskus se tie tuntuu liian kiviseltä.

On vaikea ottaa edes sitä yhtä askelta, on vaikea luottaa, että tie avautuu, että jyrkkä rinne on kuljettavissa.

On vain otettava se yksi askel, on uskallettava, on luotettava, että elämä kantaa.

Mistä sen rohkeuden löytää, kun sydän on täynnä pelkoa, huolia ja ahdistusta.

On löydettävä se rohkeus siitä äänestä, joka tulee sydämen pelkojen ja tämän maailman äänien läpi.

TÄMÄ ASKEL

Tänään, aamulla, kun huolet kaivautuivat taas esiin, pelot nousivat kuin myyrät mullasta ja sydämeen pyrki ahdistus.

Tuohon hetkeen tuli jostain kellojen hiljainen kumina ja vei ajatukset Häneen, joka on voittanut tämän maailman.

Häneen, joka on suurempi kuin sydämemme ja jätti meille rauhansa, oman rauhansa.

Tässä Hänen rauhassaan, tämä päivä, tämä hetki ja tämä askel.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti