sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

SIELUNVIRITTÄJÄ



“Lähteeltä vettä tänään noutaessani oivalsin miten vähän onneen tarvitaan ja miten yksinkertainen elämä on lopulta onnellisinta elämää.”

Nuo sanat kirjoitin ystävälleni viime viikolla lapista.

Kutsun häntä tässä sielunvirittäjäksi.

En usko hänen siitä nimestä pahastuvan, niin usein hän on sieluuni oikean soinnin saanut viriämään.

VIIKKO ERÄMAAJÄRVELLÄ

“Tuon kun muistaisi, sillä kuitenkin niitä onnellisimpia aikoja ovat muistot lapsuudesta; ajasta ilman sähköä, kun kaivosta tai järvestä kannettiin vesikin...”, hän vastasi.

Totta kirjoitit ystäväni, ajattelin lukiessani. Kunpa muistaisi nämä hetket sitten arjessa.

Kyllä tämä viikko erämaajärven rannalla juhlaa on ollut.

Kunpa muistaisi nämä hetket luonnossa.

Kunpa muistaisi aurinkoisen illan ja kuikan lipumassa järvellä, haikeasti huutamassa.


SYVÄNVIHREÄ SAMMALIKKO

Eräänä iltayönä kuljin kauemmas erään vaaran laitaan. Sieltä näkyi järvenselän yli.

Näki sinne, missä aurinko oli vielä korkealla järven yläpuolella.

Kauimpana, mustana profiilina tunturin jylhä karikatyyri piirtyi sinertävään taivaanrantaan.

Yöttömän yön aurinko sai kuusikon varjoihin katoavan sammalikon värin syvänvihreäksi.

Istuin kaatuneen puun kyljellä ja annoin veden yli kulkevan kultasillan tunnelman virittää sydämeni.

Siinä tuli jotenkin hyvällä tavalla pyhä olo.

Oli hetken osa luontoa.

IHMISEN SÄRKYNYT ÄÄNI

Ajattelin siinä kesäyön hiljaisuudessa Eino Leinon “Laulajan laulu” -runon säkeitä:

“Me punomme kehdosta hautahan,
me punomme, puramme jälleen,
kunis laulumme kuolema katkaisee
ja sen viemme me virittäjälleen.

Me laulamme kehdosta hautahan.
Kuink’ kauvan, tiedä me emme.
Paras aina ois sointunsa sommittaa
kuin oisi se viimeisemme.”

Ajattelin, ettei elämä omien nuottien mukaan soi kenelläkään.

Särkynyt ääni  ihmisen sielussa kaipaa virittäjää.


ELÄMÄN TIKAPUUT

Eräänä aamuna sain ystävältäni viestin, jossa hän kertoi aamulla lukemistaan ajatuksista ja kertoi, että minä tulin hänen mieleensä tuosta tekstistä.

Tekstissä puhuttiin yksinäisyydestä, pimeydestä, elämästä ilman ystäviä ja siitä kuinka monen on elettävä sitä elämää.

Elämästä, joka on sellaisena annettu tehtäväksi ja elettäväksi; askelmiksi, joista jokainen on otettava luottaen, että se kestää.

“Sinulla on pitkät tikapuut kiivettävänä, mutta Kristus on kanssasi joka askeleella, hän kirjoitti.

Tiesin, hänen ajatelleen näillä sanoilla minun sairauttani, sen seurauksia, elämän muuttumista ja päätöksiä, jotka on yksin tehtävä.

Niitä asioita olin paljon pohtinutkin.

KORPIT, KUUKKELIT JA PEIPOT

Viikko erämaajärvellä on yksinkertaista elämää, joka ainakin hetkeksi palauttaa sielun oikealle radalleen.

Saa olla vain ja antaa kaiken vain olla.

Olla vain, vaikka kaikki oleminen vaatii tekemistä.

Tekeminen on kuitenkin rentoa tuunailua ja leppoisaa puuhailua.

On upeaa herätä aamuvarhain korppien juhliin kompostilla tai perkuupaikalla.

Niiden ihmeelliset äännähdykset ovat kuin oudon ihmisheimon älykästä keskustelua.

Kuukkelien vislaukset kuusikon alaoksilla sekoittuvat korppien viestintään ja poikasiaan ruokkivien peippojen lauluun.



KUIKAN SUKELLUS IHMISEN MIELEEN

Saa keittää rantatulilla nokipannussa kahvit, istua sitten pitkään hiljakseen, kuunnella luontoa ja sielua.

Lähteä sitten lahdelmaan kalaan. Katsoa sieltä kuikkaparia, jotka sukeltelevat loputtoman pitkiltä näyttäviä matkoja veden syvyyksissä.

Sukeltavat, kuin ihmisen mieli toisinaan.

SÄRKYNYT ÄÄNI

Viikko meni nopeasti ja oli aika palata takaisin. Ennen pitkää ajomatkaa halusin käydä vielä kotiseudun hautuumaalla.

Näin siellä monta tuttua nimeä. Ihmisiä, jotka olivat lähteneet, ihmisiä joiden sanoja soi mielessäni elävinä.

Monta tarinaa kulki mielessäni nimiä katsellessani.

Näin heidän hahmonsa ja kuulin tutun lauseen, kuulin aksentin, joka oli erehtymättömästi tunnistettavissa.

Koskaan enää se ei tässä ajassa kuuluisi.

Tuo särkynyt ääni, joka aina viritti minunkin sydämeni herkäksi.


RÄNSISTYNYT LAPSUUDEN YSTÄVÄN KOTI

Kävin myös varhaislapsuuden maisemissa kiertelemässä. Uskomaton määrä muistoja kulkee ihmisen läpi tuollaisen käynnin aikana.

Erään lapsuuden kaverini koti oli jo aution oloisena, piha ja rakennukset rehevän kasvillisuuden peitossa.

Kaikki rakennukset, katot ja kellarit täynnä muistoja, nyt ränsistyneenä ja hoitamattomana.

Kerran siinä oli lämmin ja elävä koti, täynnä toimintaa ja ääniä.

Jotenkin se rappio järkytti minua.

Liian paljon muistoja ja muutoksia tulvi mieleen.

SIELUNVIRITTÄJÄ SAA SIELUN SOIMAAN

Nyt huomaan, että käyn läpi tuota kaikkea, kuin Ystäväni tarina elämän tikapuita kiipeävästä.

Minä huomaan kiipeäväni nyt muistojen tikapuita tähän hetkeen takaisin.

Ehkä siitä syystä tuo teksti niin kosketti minua juuri oikealla hetkellä.

Kiitos sielunvirittäjäni sanoistasi, jotka ovat usein olleet minulle sillä hetkellä sanoja, kuin oljenkorsia.

Herkkävireisenä ihmisenä sieluni elää ja liikkuu hetkessä.

Ystäväni sanat ovat usein sykäys, joka virittää uskoni elämään ja tuo mieleeni sen kauneuden.

Toivoisin, että jokaisella olisi ystävä, joka sanoillaan saisi sielun soimaan.


HERKKÄVIREINEN JA KYYNELLAAKSO

Kirjoitin ystävälleni ja kiitin häntä rohkaisevista sanoista, jotka nostavat ja virittävät herkkävireisen sielun.

Sielun, joka täällä elämän kyynellaaksossa soi usein särkyneenä.

“Herkkävireinen, ihanan kaunis sana. Ja tuo kyynellaakso on tuttu paikka itsellenikin”, kirjoitti ystäväni.

Tuo sana, herkkävireinen lehahti jostain mieleeni, kun luin hänen aamun tekstinsä.

NOSTAVAT SANAT

Huomasin sanoja maistellessani ja sanojen sanomaa ajatellessani, että vire kääntyi.

Herkkävireinen ihminen on aina helposti suistettavissa masennuksen alhoon, se ei ole vaikeaa kenellekään.

Sielunvirittäjän hyvät sanat kuitenkin nostavat sieltä alhoista ja muuttavat mielen vireen.

PELASTAVAT SANAT

Minä olen saanut ystäväni tekstien kautta usein vahvan vireen, askelmerkin, joka on muuttanut tappion hetken voitoksi.

Olen saanut niistä uskon, että meitä täällä kuljettaa suurempi voima.

Tulin taas tänään niin kiitolliseksi tästä ystävästäni, joka on pelastanut sanoillaan monta päivääni.

Kiitolliseksi sielunvirittäjästä, jonka nostava sana on pelastava sana.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti