lauantai 6. kesäkuuta 2015

OLEN ONNELLINEN


Olen onnellinen. En tiedä mistä ajatus kumpuaa, kuuntelen sisintäni ja luotaan ajatusmaailmaani. En löydä onnea sieltä. En löydä muuta syytä, kuin sydämestäni nousevan hallitsemattoman tunteen.

Tämä alkavan kesän kauneus on ehkä minut vallannut. Heräsin tänään vähän ennen kolmea ja nousin kohta keittämään kahvit. Katselin ulos ikkunasta ja näin harakan tepastelevan tien laidassa.

Harakan asenteessa oli jotain ryhdikästä ja omanarvontuntoista. Mielestäni se on kauniin värinen ja tyylikäs lintu, joka ei erityisemmin anteeksi pyytele äänensä alkuvoimaa.

HARAKKAPARVEN VALVONTAKAMERAT

Eilen harakka ajoi omenapuun oksalle kiivenneen kissan terävällä nokallaan alas. Puolivilli poikamieskissa, josta tuolla nimellä yhdessä blogissani kerroin oli onnistunut ohittamaan puun ympärille kiertämäni verkkoaidan.

Puolivilli poikamieskissa vaani pienten sinitiaisten poikuetta ja lähestyi hiljaa pesäpönttöä. Sinibarettinen tintti yritti pitää soidintanssia oksalla kuin kolibri, mutta ketterästi tiikerijuovainen kissa pesää lähestyi.

Onneksi harakoilla on aina oma liikkuva  valvontakamerajärjestelmä ja yksi niistä sijaitsi sillä hetkellä nuoren tammen latvuksessa. Sieltä harakka, jonka pesä on läheisen kuusen latvuksessa lähti kouluttamaan puolivilliä poikamieskissaa.

Harakka teki syöksyn pitkä ja terävä nokka sojossa ja kissa sai nopeat lähdöt oksalta.

Harakka on selvästi mainettaan parempi lintu, kun puolustaa pienempiään.


KUKINNAN ILOTULITUS

Illalla kun vein siileille ruokaa näin sinitiaisen pyrähtelevän omenapuussa. En nähnyt puolivilliä poikamieskissaa, ehkä se oli kotonaan, kehräsi hellästi jalkaa vasten ja odotti vastapalvelusta.

Virautettiani siilien kupit, annoin uudet syömiset ja juomiset niille. Kävellessäni pihalla ihailin yhden rodon kukintaa.

En ole koskaan ennen nähnyt sen roihahtavan tuollaiseen kukinnan ilotulitukseen.

VAATIMATTOMAN RODON KUKKALOISTO

Muistan, kun ostimme ensimmäisiä rodoja Pirilän kukkatalosta ja näin loistokkaat kukinnot niissä. Vuosia kuitenkin meni, ennen kuin jotain vastaavaa saimme kokea omalla pihallamme.

Viime vuosina saman kukkaloiston olemme saaneet toisesta rodosta, joka tänä vuonna kukkii vain muutamalla nupulla. Tämä nyt loistoon puhjennut rodo on ollut vuosia kitukasvuinen ja tuottanut vain pari nuppua.

Ne ovat näyttäneet vaatimattomilta polun toisen puolen kukkaloistoon verrattuna.

Nyt osat ovat vaihtuneet ja kitukasvuinen rodo hehkuukin vehreänä, täynnä isoja tumman punaisia nuppuja, joista osa jo hehkuu kauniisti auenneina.


OMENAPUIDEN HUUMAAVAT KUKINNAT

Ihailen sen kukintoja ja muistan, kuinka ensimmäisinä vuosina istutusten jälkeen ajattelin, etteivät ne kotioloissa saa aikaan sellaista huumaavan tuoksuista ja kaunista kukkaloistoa, kuin kasvitarhan ammattilaisten hoivissa.

Onneksi olin suomalaiseen tyyliin liian epäluuloinen ja uskoin vasta kuin näin. Nyt näin jotain äärettömän kaunista ja uskon, että kukat kukkivat kotioloissa yhtä kauniisti kuin kukkakaupassa.

Kävelin terassille ja katselin siitä kauan pihalle ihan hiljaa. Näin pienen purppuraomenapuun olevan lähes täydessä hehkussa ja kahden vanhemman omenapuun kukkien hehkun ilta-auringossa.

SIILI SÖI LIPLATTAEN

Sitten näin siilin. Olin tällä kertaa osannut ajoittaa ruokien viemisen oikein, tai sitten se oli odotellut kasvihuoneen takana ja pujahti sammaloituneen laatan yli suoraan ruokakipolle.

Pieni koirani seisoi myös liikkumatta vieressäni ja odotti sisälle pääsyä. Minä en pystynyt liikahtamaankaan. Olin niin lumoutunut siilin touhuista.

Tuhisten se söi hievahtamatta, niin että liplatus kuului terassille.

Siili söi niin hartaasti ja pitkään, että menin lopulta sisälle koiran kanssa. Ovi rapsahti lukkoon, mutta kun eteisen ikkunasta kurkkasin, ei siili ollut säikkynyt ääntä. Jätin sen aterioimaan ja lähdin nukkumaan.


OLIKO SE KUIKAN HUUTO?

Päivällä olin pyöräilemässä maalla vajaan neljänkymmenen kilometrin lenkin. Ilma oli pyörteisen tuulinen, välillä ravakka vastainen ja pian takaa työntävä, kuin siipipyörä selässä.

Tuuli oli kuitenkin lauhkea, joten sain pyöräillä kevyissä vaatteissa. Nautin joka kilometristä.

Maalaismaisemassa pelloilla liikkuivat jo hevoset ja lehmät. Ilmassa tuntui terve lehmän lannan haju ja musiikista vastasi lintujen soittolista.

Satakielikin oli bravuureineen äänessä, mustarastaan ääni soi haikeana huiluna ja jostain kuului aivan kuin kuikan huuto.

En ole varma tunnistinko äänen oikein.


OLEN ONNELLINEN

Harvoin olen tuntenut niin onnellisia tunteita, kuin tuolla eilisellä retkellä.

Tunsin tuulien puhaltavan raikkaina ja vapaina, olin osa sitä vapautta ja kuljin sen siivillä.

Oli hyvä olla ja toivoin matkan jatkuvan loputtomiin.

Kuntoni ei kuitenkaan kestä vielä kovin paljon pidempää matkaa ja olin jo aika uupunut perille tullessani. Aikaa tuohon matkaan meni vähän yli kaksi tuntia.

Mietin nyt, kun kello käy aamuviittä, että olen ehkä tästä kaikesta kokemastani niin onnellinen.

Olen saanut sydämeni täyteen luonnon kauneutta, ääniä ja tuoksuja.

Voiko siitä tulla muuta kuin onneliseksi?



2 kommenttia:

  1. Kertomuksestasi tarttuu onnellisuus. Minulla tulee joskus kummallisia onnellisuushetkiä, en tiedä mistä niitä tulee.
    Jutussasi on taas muutama tosi kaunis kuva.

    välläys (kirjoitin pitemmän jutun ensin, mutta vahingossa hävitin sen)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ystäväni!

      Onnellisuus joskus tosiaan yllättää ilman näkyvää syytä, se on ihmeellinen ja hieno kokemus!

      -harzu

      Poista