maanantai 22. kesäkuuta 2015

ISÄNI JA MERI



Meri oli isässä kuin saari meressä. Sylissä ja sydämessä, mielessä kuin nuoruuden rakkaus.

Sitä meri olikin isälle, se oli nuoruuden rakastettu. Herkkien kokemusten aikaa ja väkevien tunteiden tarmoa. Hän oli elänyt merellä ja meri eli hänessä.

Miten meri olisi hänestä lähtenyt. Miten se olisi hänestä poistettu, vaikka hänen olikin kerran lähdettävä mereltä.

Jätettävä se kuin ensirakkaus, hylättävä elämänsä rakkaus.

Saari ja kotiranta, jonka häviämättömät muistot jäivät kirkkaina, kuulaina ja suolan makuisina pärskeinä sydämeen.

KOTI MEREN SAARESSA

Olen pohtinut usein, miltä isästä tuntui, kun hän joutui jättämään kotisaarensa.

Hän menetti sen kuin lintu kotipesän, kuin kotkan poikanen, jonka emo ajaa poikaset pesästä hajottamalla pesän.

Karkottaa siipien varaan ja pakottaa valitsemaan elämän tai syöksymään alas kuolemaan.

Isä oli kuin tuo kotkan poikanen, hän valitsi elämän ja levitti siipensä, siivet jotka kantoivat yli meren tummien aaltojen.

Kantoivat kauas kodin turvasta ja lapsuuden muistoista mantereelle.


SOTA AJOI POIS SAARESTA

Sota oli lähdön syynä. Koko saari joutui toisen valtion haltuun ja se evakuoitiin.

Näin kirjoittaa minulle erään saarelaisen jälkeläinen, jonka isä joutui jättämään nuo lapsuuskodin rannat.

Poistumaan siitä maisemasta, joka koskaan ei poistunut isästä.

KODIN MENETYS

Olen saarelaisen jälkeläinen, lukijani kirjoittaa. Isäni oli kotoisin saarelta, joka joutui toiselle valtiolle sodan alettua.

Olen aina miettinyt millaista on menettää koti. Menettää rakkain paikka maailmassa.

Menettää paikka, jossa rakastetaan, ruokitaan, vaatetetaan ja tarjotaan lämpöä.

Usein huomasin kaipauksen hänessä lapsen vaistolla. Tunsin ja havaitsin isässäni meren läheisyyden.

Näin, kuinka meren aaltojen loiske ja kuiske herättivät hänet kuin eloon.

Hänen silmänsä tuikkivat ja hän heräsi aivan kuin horroksesta.


KODITON JA JUURETON

Varmasti isälle teki kipeää lähteä saaresta kiireellä pois. Kaikkien oli poistuttava sieltä kahdessa päivässä.

Poistuttava sieltä, missä oli asunut koko nuoruutensa, poistuttava pakolla ja elettävä sen jälkeen juurettomana.

Kodittomana ja juurettomana, sillä paluuta saarelle ei enää ollut.

Ei, vaikka saarelaiset toista toivoivat.                                      

MEREN ANTIMIA MANTEREELLE

Heidän tarinansa kulkivat kuin aaltoina lapsena korvissani, niissä käytiin verkoilla ja veneiden paluuta mereltä odotettiin kaivaten rannalla.

Usein saalista tuli niin paljon, että sitä lähdettiin myymään mantereelle.

Samalla myytiin talven aikana tehtyjä käsitöitä ja saalisretkillä pyydettyjen hylkeiden nahkoja.

Jotkut saarelaiset myivät ehkä pirtuakin, mutta siitä puhuttiin vain luotetuille, hiljaa ja kuiskaten.

Takaisin saarelaiset palasivat, meren antimet ja käsityöt myytyään ostosten kera.

Mantereelta he olivat ostaneet monenlaisia tarvikkeita saareen.


MUISTOJEN MEREN RANNATON ULAPPA

Kuinka onnekas isäni olikaan päästessään mukaan merelle. Kuinka rikas muistojen meri hänen mielessään aaltoilikaan.

Nuo muistot olivat kuin rannaton ulappa hänen sydämessään.

Lähtemätön muistojen kuvakirja, jota hän saattoi katsella yövuoteella, kun koti-ikävä yllätti.

Hän muisteli nuoruuden merimatkoja veljensä kanssa.

Matkoja, jotka aina tuntuivat liian lyhyiltä.

JÄNNITTÄVÄT MERIMATKAT

Vaikka matka saareen oli merimaileja, niin se ei haitannut yhtään.

Kuinka jännittävää olikaan, kun hän veljensä kanssa makasi aina välillä veneen pohjalla.

Oli siellä turvassa, kun suuret aallot löivät veneen yli.

Kuinka he olivat pärskeistä aivan märkiä, mutta se ei haitannut.

Miten meri onkin välillä lempeä äiti ja välillä kuin raivotar.

Isäni ei koskaan pelännyt merta, kuten minä vaan kunnioitti sitä.

Hän oli asunut vuosia meren äärellä.


ISÄNI PERINTÖ

Hän oli nähnyt ja kuullut kuinka meri ottaa omansa.

Silloin ihminen oppii kunnioittamaan sitä mahtavaa voimaa, mikä meressä on.

Meri on niin ääretön, että jos lähtisi kotisatamasta sitä purjehtimaan, voisi kiertää kaikki maailman meret.

Ja silti palata takaisin kotisatamaan.                                              

Kiitos Isäni perinnöstäsi; rakkaudesta suolaiseen mereen, tuulen ystävään.

MEREN PERINTÖ ELÄÄ

Tulen vaalimaan isä perintöäsi, kuin kalleinta asiaa maailmassa.

Toivon lapsenikin saavan sen mukaansa.

Näin perintösi välittyy taas eteenpäin.

Tyttäresi!


KIITOS YSTÄVÄNI TARINASTA


Tämä tarina perustuu lukijani omiin muistoihin. Kiitos Ystäväni hienosta tarinasta.

-harzu








3 kommenttia:

  1. Kyllä teit kauniin muistelon ja kiitoksen isällesi, Harzun tarinoiden lukija Saarelaisen Jälkeläinen.

    välläys

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Välläys!

      Tämän blogin tarina pohjautuu erään lukijani kertomukseen ennen sotia meren saarella eläneestä isästään. Hänen tietojensa ja tarinansa oli runkona tälle blogille. Tehtävä oli minulle mielenkiintoinen ja haastava, koska en ole itse asunut koskaan meren läheisyydessä.

      Aluksi mietin sitä, että olen puhdas maakrapu ja sisävesien kasvatti, jokien ja järvien koulima vaeltaja. Miten osaisin eläytyä meren kasvatin sielunmaisemaan?

      Luin tekstin muutamaan kertaan ja sitten sisälleni muotoutui kuva merelle katsovasta miehestä, jonka silmistä pärskähtelivät suolaiset aallot.

      Aloin kirjoittaa ja tarina tuntui edetessään yhtä tutulta, kuin olisin itse elänyt sen.

      -harzu

      Poista
    2. Yhdessä hyvä tulee.
      välläys

      Poista