sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

ALKUKESÄN LUONTOTARINAT


VÄLLÄYKSEN LUONTOTARINAT KESÄKUULTA


Kuusitintin ja sinitintin perheet ovat jo lähteneet pihastamme avarammille maille. Kirjosieppo vielä ilmeisesti ruokkii pöntössä poikasia.

Kun kävin kompostorilla tänään, niin kompostorin takana olevasta kottaraispöntöstä, joka onkin ollut joka vuosi oravan varaama, pilkisti oravan pää.

Kun touhusin kompostorin luona, niin se pää ja yksi käpälä pysyivät siinä aukolla liikkumatta.

Kun vein kompostoriin myöhemmin vettä kostukkeeksi, niin orava taas pilkisti pöntön aukosta, mutta ei hievahtanutkaan, vaikka kävin vähän lähempänä ja kuvasin sitä.


KYHMYJOUTSENEN POIKASET

Sitten kävin vielä kerran siellä lähellä. Ensin ei näkynyt mitään, mutta kyllä se pää taas tuli esiin hieman eri asennossa kuin edellisillä kerroilla.

Asukas sieltä katseli. Mietin millaiset pehmusteet siellä mahtaa olla.

Kun käytiin viikonvaihteessa mökillä, niin kyhmyjoutsenilla oli jo poikaset.

Ne olivat niin kaukana, etten selvästi nähnyt, montako poikasta oli, ainakin neljä, luulisin.


VILLALANKA JA PESÄNRAKENTAJA

Ikkunasta näin, että pieni lintu touhusi omenapuun vierellä vadelmanvarren kimpussa.

Tarkemmin katsottuani huomasin paksun sinisen villalangan takertuneena siihen varteen. Lintu yritti kauan irrottaa langanpätkää.

Menin sinne avuksi ja irrotin sen langan vadelman piikeistä. Oikeastaan siinä oli kaksi lyhyehköä pätkää. Lintu pyrähti pensasaitaan, ehkä siellä oli tekeillä pesä.

Asetin langat nurmikolle ja toivoin, että lintu uskaltaa tulla hakemaan ne. Varmaan niitä tarvittiin pesän pehmikkeeksi, tai somisteeksi sininen raita.

Nukkumaan ruvetessani näin ne langat vielä, mutta aamulla ne olivat hävinneet. Voin kuvitella, miten onnellinen pesänrakentaja oli.


SIIKANEN KURKUSSA

Tänään oli kostea mutta leppoinen sää. Kävelin pienen lenkin. Joku peipponen vielä lauloi lenkin varrella korkealla puussa.

Niinhän sanotaan, että linnut lopettavat laulamisen, kun siikanen menee kurkkuun.

Katselin katua kulkiessani ihmisten pihoja. Hyvin erilaisia ne ovat, jotkut ahtaasti istutettuja, jotkut jätetty avariksi ja jokut siltä väliltä.

Osassa pihoista on paikalla luonnostaan kasvaneita puita. Täällä on kunta halunnut, että alunperin metsäiset tontit pidetään ainakin osittain metsäisinä. Puita saa kaataa vain luvalla.


VIHERPEUKALON PIHA

Ihailen erään viherpeukalon pihaa, johon on saatu mahtumaan aika paljon kasveja ilman että se näyttää ahtaalta.

Siellä on todella kauniisti leikattuja luumu- omena ym. puita ja jokunen marjapensas. On myös monenlaisia, eri aikaan kukkivia koristekasveja. Erityisen kauniita ovat hänen monenlaiset pioninsa, jotka ovat omassa ryhmässään.

Nurmikkoa leikataan siellä hyvin usein. Kaikki vähäinenkin nurmikkosilppu annetaan marjapensaille.

MUSTIKAT JA RUSAKOT

Kotipihaan tultuani kuljin kirjosiepon pöntön ohitse, Sieltä kuului vielä voimakkaasti ruokaa vaativa sirkutus. Tänään näkyi yksi rusakko pihallamme mutta oravaa en nähnyt.

Yritän varjella pensasmustikoitani Ainoa ja North blue:ta verkoilla rusakoilta. Jostakin syystä rusakot ovat mielistyneet mustikkapensaisiin.

Viimeaikoina on ollut sateisia ilmoja. Marjapensaiden oksat ovat alkaneet kovasti kasvaa vettä saadessaan ja ovat raskaina painuneet alas. Joitakin karviaisten uuskasvuja on jopa katkennut.


SYREENIT JA ALPPIRUUSUT

Meidän katuojan luiska on auringonpaisteen puolella ja yleensä aika kuiva. Siihen on ollut vuosien ajan vaikeaa saada kasvamaan jotakin. Kasvu on ollut hidasta.

Nyt olen iloinen, että sekin on viimein rehevöitynyt kauniisti. Syreenit ja alppiruusu kukkivat siinä ylimpänä parin männyn alla. Sitten siinä on alempana perennoja ja kurttulehtiruusua ja juhannusruusua.

Nuoria mäntyjä, angervoja ja tuhkapensaita on siinä pensasrivissä myöskin. Olen laittanut alimmaksi ojaa reunustamaan kivireunuksen, jotta luiskan multa pysyy siinä.

Nuorten mäntyjen rivi on siinä sen tähden, että isot männyt voidaan joskus poistaa.

TUHKAPENSAAT EDUSKUNTATALON PUISTOSTA

Täytyy kertoa, että mistä olen ne tuhkapensaat saanut. Olen niiden alut varastanut aikanaan eduskuntatalon puistosta! Siellä puistossa oli jotakin maan myllerrystä menossa.

Työmiehet olivat nostaneet pensaita juurineen ylös kasoihin. Menin muovipussin kanssa sinne ja otin muutaman pienen alun.

En olisi voinut isoja multaisia pensaita mitenkään kantaa sieltä bussiin, johan se olisi herättänyt suurta huomiota.


YSTÄVIEN MUISTO ELÄÄ KASVEISSA

Kasvien alkuperää on aina mukava muistella kun niitä katselee. Joillakin kasveilla on paljon tunnearvoa.

Minulla on muutama kasvi peräisin jo edesmenneiltä ystäviltä. Muistan heidät, kun näen heiltä saadun kasvin.

Yksi heistä kuoli syöpään. Häneltä olen saanut koivuangervon ja punalatvan.

Eräältä vanhalta rouvalta, joka pienellä rivitalopihallaan rakkaudella kasvatti kukkasia, olen saanut keltavuokkoja, onnenpensaan, lehtokielon ja valkoisen ja sinisen lehtosinilatvan.

Kasvit ovat sitä kiinnostavampia mitä kauemmas niiden historian tietää. Lehtosinilatvat olivat kuulemma lähtöisin Sievin asemalta.

Ystävä elää näissä saamissani kasveissa.


SAVUSTETTUA SIIKAA

Kävimme kotiseudulla päin juhannusviikolla. Luulin, ettei meillä ollut siellä enää ainoatakaan katiskaa, kun niitä on sieltä tuotu tänne nykyisen kodin luokse päin.

Yllätys, yksi katiska oli mutta sitä ei ehditty laittaa lahteen. Paljon oli muuta tekemistä.

Sitä paitsi paras haukiaika oli varmaan jo mennyt. Ennen katiskalla kalastaminen aloitettiin jo jäidenlähdön aikaan.

Veljellä oli nyt verkkoja isommalla puolella järvessä. Saimme häneltä savustettua siikaa!


RUUTANA ON SITKEÄ KALA

Lahteen laskevan joen toisessa päässä olevasta lammesta olen saanut joskus katiskalla 27 hyvin suurta ruutanaa. Minun piti hakea mieheni sitä katiskaa nostamaan.

Kaadoimme ruutanat pienen jollan pohjalle. Siitä heittelin ne melkein kaikki takaisin lampeen. Pari otettiin maisteltavaksi.

Ruutana on sitkeähenkinen. Se voi elää matalassa lammessa, vaikka happi melkein loppuisi talvella.

Sen aineenvaihdunta muuttuu sellaiseksi, että yhtenä lopputuotteena syntyy alkoholia.

Niinpä on sanonta, että jospa kaikki Suomen lammet viinaksi muuttuisi!

Ruutanaa en meinannut saada hengiltä edes katkaisemalla sen sydämestä lähtevän valtimon.

Se kala oli jääkaapissa perkaamattomana yön yli ja vielä potki aamulla.

Ei se viinalta maistunut vaan aika sokeriselta.


SATAKIELEN LAULU

Telkän pönttö on lähellä entistä katiskapaikkaa joen ja lahden yhtymäkohdassa. Ei ole tietoa, onko siinä pesitty kuluneena keväänä.

Sorsan pesän näin muualla. Osuin lähelle aivan sattumalta. Kun emo lähti pesästä, näin siinä aika monta munaa. Muutaman päivän päästä poikaset olivat kuulemma kuoriutuneet ja emo ohjannut pojat veteen.

Metsää on siellä viime kesänä harvennettu. Nyt ei kuulunut satakielen laulua.

Ennen sitä kuului alkukesällä iltaisin niin voimakkaasti, että joenuoman ja lahden molemmilla puolilla nousevat rinteet oikein kaikuivat satakielen laulusta.

Kirjoitti Välläys



Alkukesän luontohavainnoista tarinoi Välläys. Kiitos Ystävämme, kun veit meidät lukijat jälleen luontoretkelle.




16 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä kuvista kuin Selina. Mukava, että Sinäkin Selina kommentoit täällä joskus.

    Sunnutaina kävimme mökillä. Matkan varrella on sorakuoppalammikkoja. Näimme kaukaa, että vastaantuleva auto oli pysähtynyt. Lähemmäs tultuamme huomasimme, kuinka sorsaemo ohjasi neljää poikasta tien yli lammikosta toiseen. Näky oli kaunis.

    Mökillä vielä yksi kirjosieppo ruokki poikasiaan.
    Laiton kaksi katiskaa rantaveteen. Olemme saaneet sieltä joskus keväällä ja kesällä suutareita, mutta nyt niitä ei ainakaan näin lyhyellä aikaa tullut. Ne ovat lahnan tai ruutanan näköisiä, paksulihaisia kaloja. En tiedä, mistä niiden nimi tulee, mutta ainakin niiden nahka on paksua kuin kengännahka. Paistamisen jälkeen kuumasta kalasta nahka on helppo kuoria pois.
    Takaisin tullessa ehdin nopeasti nähdä jonkin kauriin lähellä rantaruohikkoa.

    Mökillä on karvaiaispensaissa ollut toukkaongelmaa jo viime kesänä. Toukat ovat tänäkin kesänä alkaneet syödä pensaiden lehtiä. Vedin varsia kevyesti rukkaskädellä peukolon ja muiden sormien välistä, jotta toukat murskaantuisivat tai tippuisivat alas. Parasta olisi olla siellä vähän väliä uusia toukkia vahtaamassa. Niitä tulee aina uusia sukupolvia, ja pieniä toukkia on aluksi vaikea huomata. Näin saastutus voi pahentua ajan kanssa. Jos ongelma ei lopu, niin on varmaan mentävä puutarhakauppaan kyselemään torjunta-aineita.

    Kotipihalla minulla on kosteahkossa paikassa lapsuuden kotiseudulta tuotuja maariankämmeköitä. Kolme niistä neljästä kasvattaa kukkavartta. Ne ovat kukkineet jo aikaisempina kesinäkin. Kasvilla on monia nimiä, esimerkiksi maariankämmen, jeesuksenkämmen.

    Jeesuksen kämmenellä

    Kukka neitsyt Maariaisen
    kasvaa liuskajuurakolla.
    Siell' on turvallista olla
    "kämmenellä Jeesuksen".
    välläys

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Välläys!

      Hienon ja pidetyn luontotarinan olet kirjoittanut, niitä mieluusti lukee. En ole koskaan nähnyt suutari-nimistä kalaa, kuten en ruutanaakaan. Johtuu varmaan siitä, että olen Lapista kotoisin, eikä kotiseudullani ollut niitä. Muikkua, siikaa, tammukkaa, ahvenia ja haukia kyllä saimme paljon. Varsinkin muikkujen päästeleminen verkoista on tuttua puuhaa.

      Kasvien kuvauksesi on myös kiinnostavaa ja tuot joka kerta jotain uutta luettavaksi, tuon maariankämmenen olen joskus kuullut nimenä, mutta mukaan liittämäsi hieno runo tuo siihen lisää syvyyttä ja ulottuvuutta.

      -harzu

      Poista
    2. Rakkaat ja muut kasvini

      Nyt, kun on ollut sateinen kesä, niin kasvit sekä kotipihalla että mökillä rehottavat. Kukkia on paljon monissa paikoissa. Kukista olen iloinen. Se, että niitä on monissa paikoissa, johtuu osaksi siitä, että aikanaan oli täällä huonosti multaa käytettävissä. Melkein jouduin kaivamaan sitä ”kivenkolosta”, jos halusin istuttaa tai siirtää jotakin. Jäljestä päin huomaan, että olisin päässyt helpommalla, jos olisin alun perin voinut istuttaa kasveja paremmin ja parempaan multaan. Olen joutunut tekemään paljon korjausta ja edelleen olisi korjattavaa. Multaa on tuotu kyllä joku kuorma, mutta se ei oikein auta tässä vettä läpi laskevassa mäessä.

      Jos nyt aloittaisin kasviharrastusta, niin kaivattaisin kaivurilla kunnon alueen ja tuottaisin siihen paksun mullan. Yhdessä paikassa oleva syvämultainen suuri kukkapenkki olisi helpompi hoitaa, kuin siellä täällä huonossa maassa hajallaan olevat kukat. Tosin jotkut kasvit, kuten ketokukat, viihtyvätkin heikossa maassa, mutta syvää multaa vaativat voivat huonosti. Yhtä kukkalajia kannattaisi istuttaa suuri ryhmä joko yksikseen tai kukka-alueessa tarpeeksi kauas toisen lajin ryhmästä.

      Kun ostimme tämän omakotitontin, niin punaherukat ja karviaiset olivat oudossa paikassa pohjoisrinteessä. Halusin siirtää ne lähemmäs pihan takareunaa, jonne aurinko paistaisi enemmän. Niillekin oli niukalti multaa ja olen sitä lisännyt myöhemmin. Ne kärsivät usein kuivuudesta. Nyt ne ovat sateiden aikana virkistyneet. Oksat aivan painuvat runsaasta kasvusta ja marjoista.

      Ruusut
      Ruusuja en ole erityisesti haalinut. Ostaessamme talomme pihalla oli rajan tuntumassa vain jokusia juhannusruusun varsia, kurtturuusua ja jotakin huonolaatuista ruusua. Revin sen huonolaatuisen ruusun juurineen pois. Olen tuonut kotiseudulta saunatien varresta muistorikasta kurtturuusua sen huonon ruusun tilalle. Juhannusruusua olen tuonut entiseltä mökiltämme lisää kadun varteen. Lisäksi toin kotitalon huusin takaa vanhaa suviruusua, joka on juhannusruusun näköinen, mutta heleän vaaleanpunakukkainen. Suviruusu lienee juhannusruusun ja jonkin toisen ruusun risteymä.

      Juhannusruusun lähisukuun kuuluu myös keltakukkainen muoto. Se voi olla keltaruusun ja juhannusruusun risteymä. Minulla on perennanvaihdosta saatu keltakukkainen ruusu mökillä. Se kasvaa korkeaksi ja on hyvin vahvapiikkinen. Sateet olivat taivuttaneet kukkia täynnä olevat oksat levälleen. Jouduin sitomaan niitä ylemmäs keppiin. Työ oli piikkien vuoksi melkeinpä vaarallista.

      Perennanvaihdosta täältä eräältä henkilöltä sain vaaleanpuna- ja kerrottukukkaisen Minetten eli Mustialanruusun, joka juuri ja juuri availee nuppujaan. Minette samoin kuin juhannusruusu kärsii runsaista sateista. Jos sateet jatkuvat, nuput menevät pilalle eivätkä avaudu. Minette on tehnyt minulle yllätyksen. Mahdollisesti sen kiulukoita on joutunut ehkä oravan viemänä erään männyn juurelle. Olen siinä huomannut aikaisemmin ”jonkun ruusuntaimen”. Nyt siinä taimessa on vaalenapunaisia nuppuja – se lienee siis Minette.

      Entisen omakotitalomme pihalla toisella paikkakunnalla oli hansaruusua, joka on kerrottukukkainen kurtturuusu, ja Valamon- eli valmuruusua. Ne ruusut olivat peräisin mieheni mehiläisharrastajaystävältä, jolla oli pihallaan paljon kasveja. Minäkin opin mehiläisharrastuksen mieheni ja osin myös tuon vahan miehen mukana.

      Valmuruusun juurivesoja toin tänne ja olen vienyt niitä myös nykyiselle mökillemme. Se on yleinen ja kiitollinen kasvi, kukkii voimakasvärisin yksinkertaisin kukkinensa runsaasti. Minulla on myös samantapainen mutta kerrottukukkainen ruusu. Se eroaa valmuruususta punertavien varsiensa puolesta. Sen alkuperää en muista.

      Erään vanhan rakennuksen luota olen kaivanut kerrottukukkaisen ruusun vesoja tänne pihallemme. Sen kukat ovat pienehköt ja terälehdet kapeita. Piikkejä on vain paksummissa varsissa. Se lienee jonkinlainen mökinruusu, en ole ihan varma. Mökinruusut ovat metsäruusun muunnoksia.
      Jatkunee...
      välläys

      Poista
    3. Tässä välillä mies oli lähdössä lenkille. Katselin ikkunasta kukkiani ja mainitsin hänelle, kuinka kauniita nuo kukat juuri nyt ovat. Hän sanoi, että täällä sisälläkin on yksi kaunis ruusu. Siinä samassa aloin laulaa: ”Yksi ruusu on kasvanut laaksossa ja se kauniisti kukoistaa. Yksi kulkijapoika on nähnyt sen eikä voi sitä unhoittaa.” (halaus)

      Punalehtiruusun taimen olen ottanut pihaani taajaman kirkon läheltä metsästä, jossa niitä kirkkotarhan karkulaisia oli useita. Se on erikoisen värinen sinipunertavine lehtineen. Se kukkii parasta aikaa pienin, minusta viehättävin kukin. Terälehtien kärkiosa on punainen ja tyvi valkoinen. Nuorissa versoissa huomasin nyt olevan vähän härmää. Härmä vaivaa joitakin kasveja tämmöisenä sateisena kesänä. Esimerkiksi mustaherukoissa ja karviaisissa on härmänalttiita lajikkeita.

      Olen aiemmin kertonut ottaneeni tienvarsiruususta kiulukoita ja kasvattaneeni siemenistä taimia. Tänä kesänä ne kukkivat ensi kertaa. Kukat ovat vaaleanpunaisia. Varsissa on käyriä piikkejä. Olen ajatellut niiden olevat metsäruusuja, mutta ehkä ne piikkiensä puolesta mieluummin ovat orjanruusuja. Täytyy katsoa syksyllä minkä muotoinen kiulukka on, siitä voisi saada vihjettä.

      Paikkakunnalla, josta erään kartanon luota tienvarresta kiulukoita otin, lähistöllä kasvaa metsässä melko lähellä tietä jopa monta metriä korkeaa ruusua. Olen joskus kuvannut sen kauniskukkaisen ruusun, joka nojaa korkeaan katajapensaaseen. En muista tarkasti sen tuntomerkkejä. Mietin, että voisiko se pienempi pensas tienvieressä olla samaa lajia. Orjanruusu voi kasvaa ainakin kolmemetriseksi. Koiranruusukin voi kasvaa jopa neljämetriseksi, mutta tämä minun ruusuni ei ole kuitenkaan sitä.

      Alaspäin kiulut
      Voihan viulut,
      on alaspäin kiulut!
      Ei maitoa näy,
      ei piimäksi käy.
      On siemeniä täynn'.
      Ei voi ruusua voita,
      oi, noita kiulukoita!
      välläys

      Pätkä isäni runosta ”Kotitienoo”:
      Vaivun aatoksiin syvällisiin
      ja katselen kallioiseen
      metsänreunustaan tuossa rannalla,
      rinteeseen riihen lähituntumaan.
      Päivän puolella kukkivat
      kielot vihervartiset siellä,
      valkokukkaiset pienet palleroiset
      riihen taustan rinteellä,
      sirot ja herkät, suloisesti tuoksuvat
      niin kuin ruusut saunatien vierellä.

      Kämmekkäkasvit eli orkideat
      Kirjoitin aiemmin maariankämmeköistä pihassani. Nyt ne kolme ovat täydessä kukassa. Yllätyksekseni näin pari päivää sitten täällä seudulla metsässä yhden luonnonvaraisen maariankämmekän.

      Kun kouluaikana piti kerätä kasveja, niin minulla oli kasvistossani myös kotitilalta korallimainen harajuuri, soikkokaksikko ja valkolehdokki. Harvinaisia kasveja tapaa harvoin, täytyy kulkea paljon metsissä, että niitä näkee. Vielä olen nähnyt parina kesänä valkolehdokkia. Nykyisen mökkimme seudulla olen metsässä nähnyt yövilkkaa.

      välläys

      Poista
    4. Kellokasvit
      Täällä kasvoi alun perin jalostettua peurankelloa ja vuohenkelloa. Molemmat, etenkin vuohenkello, ovat voimakkaasti leviäviä. Vuohenkello menee siementen lisäksi maan alla eteenpäin jopa riesaksi. Sitä ei helpolla huomaa kitkeä pois, kun se saattaa jäädä kukkimattomaksi pitkiksi ajoiksi ja kukkii vasta suotuisan ajan tullen. Siinä violetit kukat ovat pitkässä, lehtevässä varressa, nuput ylimpänä. Peurankellossa kukat ovat tummanvioletteja ja ovat tiheässä kukinnossa varren päässä. Villissä peurankellossa on kukkia myös varren lehtihangoissa. Meillä on ehkä näiden välimuotoa.

      Varsankelloa olen hankkinut kasvattamalla ostetuista siemenistä. Sen lehdet ovat leveämpiä ja kukat minusta kauniimpia kuin vuohenkellolla. Varsankelloja on muutamia pihassani.

      Niityilläkin yleiset harakankellot kukkivat nyt pihallamme. Hentoja kissankelloja kukkii jo teiden varsilla. Olen ottanut niitä pihaan, joskin niitä oli jo ennestäänkin vähän täällä. Hyvin viihtyessään ne kasvattavat tiheän pehkon. Aluslehdet ovat pyöreähköjä ja varsilehdet kapeita. Kukat ovat pari senttiä pitkiä, vaalean sinisiä.

      Kurjenkello on suurikukkainen ja kaunis. Tämä kesä on suosinut niitä. Sinisiä kukka-alueita on nyt pihassamme monessa kohdassa. Ne siementävät itse, mutta ei riesaksi asti. Minulla on ollut myös valkokukkaista muotoa. Se näyttää menestyvän meillä huonommin. Olen siirtänyt kurjenkelloa pienen alun mökille ja sielläkin se on mukavasti lisääntynyt.

      Ukonkello voi kasvaa rehevässä maassa yli metriseksi. Sen kellot ovat sinisiä tai valkoisia, noin viisisenttisiä mutta kapeampia kuin kurjenkellon kukat. Kotipihassa valkokukkaista muotoa kasvoi heinikossa villiintyneenä. Vanhempani siirsivät sitä mukanaan muuttaessaan vanhemmiten omakotitaloon. Siellä se oli erittäin kaunis ryhmä yhdessä vaaleanpunaisten varjoliljojen ryhmän vieressä. Minäkin olen tuonut sitä samoin kuin varjoliljaa mökillemme.

      Kumma kyllä, järvien rannoissakin matalassa vedessä kasvaa erästä kellokasvia, nuottaruohoa. Sen kukkavana lähtee kapealehtisestä ruusukkeesta. Korkeintaan parisenttiset valkeansinervät kellot ovat vanassa toisella puolella. Sekin on kaunis kukka, kun sitä katsoo läheltä.

      Kellojen konsertti
      Harakankello hauskuttaa,
      peurankello porskuttaa,
      kissankello kilkattaa,
      kurjenkello kurkistaa,
      vuohenkello vaiti on.
      Kuka meidät tunnistaa?
      välläys

      Poista
    5. Suokasvit
      Minulla on tapana käydä kotiseudun suolla joka kesä. Tänä kesänä en käynyt, koska vesi oli niin korkealla, etten olisi ojan yli päässyt suolle ja saappaanvarret eivät ehkä olisi riittäneet.

      Siellä kasvaa mm. lakkoja, suopursuja, karpaloita, suokukkaa, raatetta ja niittyvillaa. Maariankämmeköiden lisäksi erikoisuutena ovat kaksi kihokkilajia, pyöreälehtinen ja pitkälehtinen. Kihokit ovat pieniä, melko huomaamattomia lihansyöjäkasveja. Niiden lehdet ovat ruusukkeena aivan sammalen pinnassa. Ne houkuttelevat hyönteisiä punaisten karvojen päässä olevalla aineella. Hyönteinen tarttuukin kiinni tahmaiseen ansaan. Lehti käpertyy hyönteisen ympärille ja sulattaa siitä entsyymeillään kihokille hyödylliset aineet. Kihokin kukat, joita näkee harvoin auenneena, ovat valkoisia ohuen vanan toisella puolella.

      Myös toisella, pienemmällä suolla kasvaa karpaloa ja lakkoja. Karpalo on siellä pikkukarpaloa. Karpalo on hyvin ohutvartinen ja pienilehtinen varpu aivan sammalen pinnassa tai osin sen sisällä. Joskus osuin pikkusuolle karpalon kukinta-aikaan. Sammal oli lähes täynnä vaaleanpunaisia karpalonkukkia. Oli sääli astua mättäiden päälle. On siellä sammal ollut täynnään myös karpaloita. Karpalot kypsyvät myöhään, niitä voi kerätä vielä jäisinäkin, jopa seuraavana keväänä.

      Kun olin opiskelemassa, niin asunnon vuokraemäntä teki vieraille aivan ihanaa karpalokiisseliä. Kuoret ja siemenet oli siivilöity karpaloista pois, joten kiisseli oli sileää. Sen päällä oli kermavaahtokasoja. Minäkin, vaikka söin yleensä omia ruokiani, pääsin usein syömään vuokramamman laittamia hyviä ruokia hänen sukulaistensa kanssa.

      Isokarpaloa toin joskus tänne kotipihalle. Laitoin kallion syvennykseen, johon korkeammalta kalliolta valui vettä, suota vastaavan paikan. Toin siihen kosteikosta rahkasammalta. Karpalot viihtyivät siinä muutamia vuosia, mutta eivät kukkineet. Toin siihen kotiseudun suolta myös vaiveroa. Se kasvoi siinä usean vuoden, mutta nyt se näyttää kuolleen. Vaiveron on joku kuitenkin saanut pihallaan kukkimaan tosi runsaasti. Sen kukat ovat valkoisia, mustikan kukan tapaisia kelloja.
      Puiden juuret lienevät hakeutuneet minun tekosuohoni, joten se on kuivunut liikaa. Tältä paikkakunnalta siirretyt suopursut ja juolukat näyttävät tulevan toimeen siinä ja toisaalla alppiruusun alla.

      Suopursuissa saattaa joskus olla suopursuruostetta. Täällä sitä oli jonkin verran. Se on sellainen sieni, joka tarttuu myös kuusenkerkkiin. Tätä keltaista ”ruostetta” esiintyy joskus kuusissa epidemioina ja vedenpinnalla heijastelevana kalvona. Minulla on valokuva ruovikkoisesta rantavedestä, jossa pienet laineet sekoittivat pinnalla olevaa ruostetta hauskan näköisiksi juomuiksi.
      Sateenkaariko?
      Ei sada, ei,
      mutt' sateenkaaren veen pinnalla nään.
      Mi ihme valo, halo on tää?
      Onko hohdetta veden keijujen
      vai pintaa peittävien hileiden,
      joita kuusista sataa?
      Onko selitys niinkin arkinen
      kuin laskeuma pursun ruosteiden?

      Raate on minusta hyvin kaunis kasvi. Sen latvatertussa olevat kukat ovat valkoisia, heikosti punertavia. Muistan, että sen kolmilehdykkäisiä lehtiä kerättiin ja kuivattiin ennen lääketarkoituksiin, ja on niitä oluen maustamiseenkin käytetty.

      Hyvin pieni kasvi suon laidassa on tähtitalvikki. Sen tähtimäinen kukka on uskomattoman kaunis. Siirsin niitä kasveja muutamia kotipihaan, mutta ne eivät kasvaneet siellä kauan. Suolla kasvoi myös nuokkutalvikkia ja suurempaa kellotalvikkia. Tällä kotipihalla minulla on nuokkutalvikkia ja pikkutalvikkia. Suon ojassa kasvaa mm. suovehkaa (”kalla”) ja vapaasti kelluvaa kilpukkaa. Kilpukan lehdet ovat kuin lumpeen lehdet pienoiskoossa. Sen kellertävänvalkoisia kukkia en ole siellä nähnyt. Monissa paikoissa kilpukka ei ehkä kylmyyden vuoksi kuki lainkaan.
      välläys

      Poista
    6. Keinosiementäjänä

      Puhuin jossakin jutussani edesmenneestä kukkaharrastajaystävästäni. Hänellä oli mm. monenvärisiä sormustinkukkia. Minulla oli silloin vain yksi aika mitättömän värinen, ja halusin pihaani kirjavampaa kukkaloistoa. Sovin ystävän kanssa, että tulen pensselin kanssa keräämään siitepölyä...

      Otin mukaani tyhjän filmipurkin ja pienen pensselin. Sudin pensselillä hänen sormustinkukkiansa ja laitoin pensselin pystyyn purkkiin kelmun kanssa tiiviisti tukien. Kotona sudin pensselillä pölyä omiin kukkiini.
      - En tiedä, mikä merkitys toimenpiteelläni oli. Pihalla nousee joka vuosi siellä täällä eri värisiä sormustinkukkia. Siemenethän ovat voineet olla mullassa kauankin ennen kuin ne joskus pintamultaan jouduttuaan itävät.

      Tänään mietin taas maariankämmeköitä. Ovat ne kuin rukoilijoita, koska niillä on maan alla kaksi ”kämmentä” liuskat ristikkäin ikään kuin ne rukoilisivat. Toinen kämmen on vanha mukula ja toinen uusi. Muistin sen yksinäisen metsässä kasvavan kämmekän. Olin pelännyt jo, että joku polulla kulkija voi poimia sen mukaansa...

      Omat kämmekkäni eivät ainakaan vielä ole lisääntyneet. Miten olisi keinosiemennys, ristisiitos? Niille voisi tuoda uutta ”verta muualta”. Sille yksinäiselle voisi viedä täkäläistä siitepölyä ja sieltä tuoda tänne...
      Lisääntymisvehkeet ovat kylläkin kämmekällä vähän erikoiset. Tutkin suurennuslasilla kahta irrottamaani kukkaa. Löysin sitten pölymyhkyt. Siitepöly ei näillä taida olla kovin irtoavaa ja pöllyävää muotoa. Pensseli ei käyne. Niitä myhkyjä pitäisi jotenkin voida siirtää... Tahmaisia ovat.

      Niin pienten rakenteiden pitkän matkan kuljettaminen pinseteissä on toivoton tehtävä. Päädyin sitten vain vaihtamaan kotipihalla kahden yksilön sukutuotteita hieromalla pinseteillä toisen yksilön kukista ottamiani ”kaluja” muutamaan toisen kukkaan. Taitaa tämä olla vähän hullun hommaa. Ei minun pitäisi Luojana toimia... Ehkä kimalaiset hoitavat tehtävän paremmin jos niikseen tulee.

      Kävin kuitenkin siellä metsässä katsomassa sitä yksinäistä... Niin oli käynyt, kuin pelkäsinkin, kasvi oli hävinnyt. Toivottavasti asialla ei ollut aikuinen. Kukasta olisi vain lyhytaikainen ilo. Luulen, että joku ymmärtämätön lapsi keräsi sen iloisena viedäkseen äidilleen. Juurimukula varmaan jäi maahan ja kasvattaa ensi kesänä uuden kasvin.

      välläys

      Poista
    7. Kivikossa kukkii...

      Olen laittanut talon päätyyn kahden metrin päähän seinän suuntaisesti olohuoneen ikkunasta näkyvän kivikkopenkin. Etäisyys seinästä on sen vuoksi, että seinän lähellä on sadevedelle kaatoa, jotta vesi poistuu perustusten läheltä. Penkki on kalteva laskien taloon päin. Matalimmassa kohdassa maan alla syvällä kulkee salaoja.

      Esikot ja kevätkaihonkukat ovat jo keväällä kukkineet, mutta nyt kivikkopenkissä on paljon muita kukkia. Oikeastaan se on nyt kauneimpana kuin se koskaan on ollut.

      Maksaruohoja on neljää lajia: keltaisia ovat Mongolian ja Siperian maksaruohot ja pieni, kalliollakin kasvava keltamaksaruoho, ja sitten on vaaleanpunakukkainen Kaukasian maksaruoho. Ainakin osa maksaruohoista on ollut tällä tontilla jo ostaessamme tämän. Olen vain siirtänyt niitä tähän paikkaan.

      Kurjenpolvia on purppurakukkainen verikurjenpolvi ja pienempikukkainen tuoksukurjenpolvi. Tuoksukurjenpolven olen ehkä saanut perennanvaihdosta. Yhtenä ryhmänä penkissä kasvaa perennavaihdosta saamaani violettikukkaista jalopähkämöä. Se on missä tahansa edukseen ryhmänä. Mökillä minulla on sitä kaksi ryhmää. Ryhmät ovat nyt kukkien vuoksi kokonaan päältä violetteja. Pähkämön kasvua täytyy rajoittaa, se leviää juurillaan helposti ajan kanssa ja valtaa muilta kasveilta alaa.

      Penkissä on kaksi rikkoa, pienikukkainen ja isokukkainen. Kaltevan penkin kuivimmassa yläosassa on kattomehitähteä. Sillä on mehevä lehtiruusuke, jonka keskeltä kasvaa joskus kukkavana. Kukat ovat punertavia. Lehtiruusuke tekee sivuille pikkuruusukkeita, jotka irtoavat ja juurtuvat. Olen laittanut mökillä pikkuruusukkeita kasvamaan reiälliseen koristelaattaan. Reikiin laitoin kasvualustaksi hiekansekaista multaa. Nyt ne ovat kasvaneet ja lihoneet – saa nähdä kukkivatko joskus.

      Vinon penkin kosteammassa alaosassa on siellä sinnikkäästi viihtyviä kurjenkelloja ja joitakin peurankelloja. Olen istuttanut alaosaan myös vaaleanpunaista lehtoakileijaa, kotoa tuotua iiristä ja varjoliljaa ja yhtenä ryhmänä idänunikkoa. Idänunikko on kukkinut jo. Sen voimakas oranssi väri ei sopisikaan yhteen nyt kukkivien kukkien värin kanssa.

      Sinnikäs ja itsepäinen kasvi on myös pienehkö Siperian unikko. Se on kaksi- tai muutamavuotinen, kukkii pitkään keltaisin, oranssein tai valkoisin kukin ja siementää uusia yksilöitä. Jos istutan sen kukkapenkkiin, niin niitä putkahtaa siemenistä mieluummin talon seinustan lähelle tai kävelyteille pelkkään hiekkaan.

      Penkissä on useassa kohdassa ketoneilikkaa. Tänään, kun aurinko paistaa, kertoneilikka on kuin rävähtänyt kukkimaan joka paikassa. Ketoneilikkakin siementää ja kasvaa mielellään hiekkateille.

      Valko- ja vaaleanpunakukkainen kissankäpälä sopisi kivikkopenkkiin, mutta se kasvaa minulla muualla hiekkaisessa maassa, tosin se on vähän taantunut. Sitä oli tällä tontilla alkuperäisenä. En ole saanut sitä lisääntymään siemenistä.

      välläys

      Poista
    8. Suurempia kasveja

      Ristikukkaiset illakot kukkivat pihan varjoisemmassa laidassa valkoisin tai liloin kukin. Olen hakenut kasvin alun perin jostakin luonnosta. Hyvä hyönteiskasvi on neidonkieli, siinä pörrää usein hyönteisiä. Se on hyvin karkeakarvainen, kitkemistarkoituksessa kosketeltaessa jopa ärsyttävä. Se kasvaa, haaroittuu ja kukkii pitkään. Kaksivuotisena kasvina se kasvattaa ensimmäisenä kesänä vain lehtiruusukkeen. Juuri menee syvälle maahan, joten se kasvaa jopa tienreunasorassa, josta olen sen hakenutkin.

      Mökillä minulla on perennavaihdosta alun perin saatua kallionauhusta. Kukat ovat keltaisia ja niissä viihtyvät monet hyönteiset, esimerkiksi lukuisat neitoperhot. Se kukkii pitkälle syksyyn. Kasvia oli ensin kotipihalla, mutta suureksi kasvavana vein sen pois täältä kuivahkolta tontilta. Vaikka sen nimessä on kallio, niin mieluummin se menestyy syvässä mullassa. Olen laittanut nauhuksista ja iiriksistä vajarakennuksen eteen pitkän penkin, nauhukset isoina keltakukkaisina ja ruskehtavalehtisinä lähemmäs rakennuksen keskiruskeaa seinää ja violetinsinisinä alkukesällä kukkivat iirikset penkin ulompaan reunaan. Nauhuksen varret siemenineen on hyvä viedä syksyllä pois, muuten taimia tulee vieri viereen. Minulla on mökillä myös toinen suuri nauhus suuren kiven vieressä syvämultaisessa paikassa. Sen olen ostanut taimena.

      Kovin suuria, noin kaksimetriseksi kasvavia ja voimakasjuurisia ovat isohirvenjuuret. Kukat ovat keltaisia ja houkuttelevat hyönteisiä. Jos haluaa siirtää kasvin, niin juurakosta jää helposti palasia, joista kasvi alkaa kasvaa uudelleen. Mökillä olen joutunut vähentämään ja siirtämään näitä kasveja joutavampaan paikkaan.

      Kotipihallani on yksi auringontähti. Se on hirvenjuuren näköinen mutta sen lehdet ovat leveämpiä kuin isohirvenjuuren lehdet. Kukat ovat oranssinkeltaisia. Kasvi voisi kasvaa paremmin kosteammassa maassa kuin missä se on meillä. Sekä auringontähden että isohirvenjuuren olen saanut paikkakuntani perennavaihdosta.

      Kotonani maalla kasvoi sini- tai sinivalkokukkaisten ukonhattujen rivi saunatien toisella puolella. Ne kasvoivat siellä heinikossa, mutta heinikkoa niitettiin pois joskus. Viimein ne ovat hoitamattomina sieltä melkein hävinneet. Nuorisoa, joka touhuaa siellä ruohonleikkureineen, on kehotettu niitä perinteisiä kasveja siellä vaalimaan, ”kun aina on kasvanut ukonhatturivi saunatien varrella”. Olen tuonut niitä mökille, jossa ne kasvavat hyvin. Ukonhattu on myrkyllinen kasvi.

      Myös vanhat keltakukkaiset kultapallot eli ruutbekit ovat kulkeneet kotoani mukanani uuteen paikkaan. Niitä on mökillämme sekä ison kiven lähellä että koivun juurella. Ne kukkivat myöhään syksyyn. Kun silloin muita kukkia ei enää ole paljon, kultapalloja voi vielä ottaa maljakkoon. Melko ohutvartisina ne helposti kaatuvat sateissa pallomaisten kukkien painosta. Sen tähden niillä on hyvä olla tukikeppi tai puu, johon ne voidaan sitoa.

      välläys

      Poista
    9. Liljakasvit
      Rusopäivänlilja on vanha perenna. Kotoa maalta olen tuonut tänne viimeisen rusopäivänliljan ja saanut siitä lisätaimia. Se ei vaadi paljon kasvupaikaltaan, se viimeinen yksilö kasvoi pitkään unohdettuna heinikon sisällä. Siinä on juurissa ravintovarastomukuloita. Lehdet ovat pitkät, ja kukat suurehkoja ruskean oransseja.
      Keltapäivänliljan olen alun perin saanut täältä erään vanhan talon kalliolammikosta. Se kasvaa myös puutarhassa ja leviää helposti, meinaa jopa tukahduttaa lähellä olevan rusopäivänliljan. Sen lehdet ovat kapeammat ja se kukkii aikaisemmin kuin rusopäivänlilja.

      Keltakurjenmiekka on korkeakasvuinen, rannoilla villinäkin kasvava komea iiris. Olen saanut sen alun siskoltani, ja se viihtyy myös kosteahkossa puutarhamaassa ja leviää vahvan juurakkonsa avulla ja siementäen. Monet iirikset ovat eri värisiä risteymiä. Ruskea-sinikukkaisia sanotaan saksankurjenmiekoiksi. Tällaisia kasvoi täällä omakotitontilla ennestään. Hauskaa, että minulla on keltakurjenmiekkojen joukkoon ilmestynyt pari sinivoittoista kirjavaa yksilöä.

      Kapealehtisiä siroja, mutta ainakin meillä korkeanakin ryhdikkäästi pystyssä pysyviä iiriksiä ovat siniset siperiankurjenmiekat. Sellaisen alun olen saanut eräältä ystävältä. Sen kukat ovat vähän pienempiä kuin noiden edellisten. Näistä iiriksistä tulee leviämällä hyvin kauniita ryhmiä, joita näkeekin monissa pihoissa.

      Vanhojen pihojen perenna on violetinsinikukkainen tanakka, noin puolimetrinen iiris. Tykkään siitä kovin. Sitä kasvoi kotini kukkapenkin päässä. Kun vanhempani muuttivat kirkonkylään, kukkapenkki vähitellen hävisi. Mutta noita iiriksiä oli hyvin kauan heinikossa omenapuun alle siirtyneenä. Siirsin niitä mukanani entiselle mökille ja sitten nykyiseen kotiin ja mökillemme. Kasvin kukat ovat aika suuria ja lehdet leveitä veitsimäisiä. Kutsunkin sitä joskus leikilläni veitsikukaksi. Kasvin juurakko on paksu, suikerteleva, ja se on jätettävä istutettaessa aivan maan pintaan. Samanlainen mutta lyhyempi kääpiömuoto on olemassa. Sitä oli tontillamme ennestään.

      Varjoliljat ovat vanhoja pihojen puolivarjoisten alueiden perennoja. Niiden valkeat tai vaaleanpunaiset kukat ovat nuokkuvia ja turbaaninmuotoisina kauniita. Kotonani ne villiintyivät siemenistä vanhan omenapuualueen heinikkoon.

      Oranssikukkainen ruskolilja on varmaan pihojen yleisin lilja. Se on kestävä ja kukkii kauan useissa hylätyissä pihoissakin. Näitä olen tuonut tänne aikaisemman mökkimme pihasta. Ruskoliljan tapaista tiikerililjaa minulla ei ole, mutta muistelen sitä olleen kotonani. Sen pilkukkaat oranssit kukat ovat nuokkuvia ja muistuttavat muodoltaan varjoliljan kukkia mutta ovat suurempia. Tiikerililjassa on lehtihangoissa itusilmuja, joista sitä voidaan lisätä.

      Täällä oli jokusia eri värisiä jalostettuja liljoja ennestään, mutta huonosti kestävinä ne ovat hävinneet. Kirkkaanpunainen liljakukko-kuoriainen on nykyään haittana liljoilla. Ne lisääntyvät nopeasti ja voivat kaluta (esimerkiksi rusko- ja varjoliljojen) lehdet kokonaan. Niitä pitäisi ahkerasti pyydystää pois ja murskata. Ne kuitenkin helposti välttävät pyydystyksen juurin ennen kiinni saamista heittäytymällä maahan. Kun niillä on musta vatsapuoli ylöspäin, niitä ei helposti huomaa.

      välläys

      Poista
    10. Minun puuhastelupihani ja kunnonkohottajani

      Edellä olevissa”kasviluettelo”-kertomuksissani ei ole tullut esille kaikkia pihani kasveja, mutta se ei ole ollut tarkoituskaan. En jatka näitä tylsiä ”luentoja” enempää.

      Se, että pihallani on paljon kasveja johtuu osaksi siitä, että talon alkuperäiset rakentajat 1990-luvulla olivat innokkaita kasvinkasvattajia. Täällä oli siis ennestään kukkapenkki, jossa oli paljon lajeja, perunamaa, muutama marjapensas ja kaksi omenapuuta. Tänne oli tehty puutarhasuunnitelmakin, mutta sitä ei ollut toteutettu, enkä minäkään ole sitä noudattanut vaan olen noudattanut omia mahdollisuuksiani ja mieltymyksiäni.

      Olen iloinen, että meillä on vaihtelevamaastoinen tontti (n. 1800 neliömetriä). Tasamaa olisi yksitoikkoista. Täällä on sekä kalliomaastoa että puutarha-aluetta. Jo talon alkuperäiset omistajat olivat tuottaneet tämän moreenimäen alaosaan puutarhamultaa. Sitä on kyllä tuotu sitten lisää.

      Osan kasveista olen saanut perennanvaihdosta tai muualta. Kotiseudulta on monia kasveja. Joitakin olen nypännyt luonnosta taimina tai siemeninä. Siemeniä olen myös ostanut mutta vain jokusen taimen olen ostanut. Luonnonkasveja kasvaa täällä nurmikossa, reunoilla, kalliolla ja pienessä ketomaisessa alueessa. Kalliomastoon olen istuttanut joitakin kuivan paikan kasveja. Hieman kosteampaa aluetta on hyvin vähän autotallin takana.

      Mäntyjä olen harventanut kalliolta jo niiden ollessa pienempiä. Vähämultainen kallio ei elätä tiheää männikköä, eikä tiheän kasvuston alla kasvaisi paljon muutakaan. Olen karsinut mäntyjen oksia vuosi vuodelta alhaalta päin niin ylös kuin tikkailta ylettää, niin että olen saanut kaunisrunkoisen, puistomaisen männikön.

      Männiköstä ei yleensä ole näköestepuiksi naapuriin päin. Alaoksat kuivettuvat rumiksi ja lopulta karsiutuvat itsekseenkin pois. Nimenomaan alhaalla sitä näköestettä tarvitsisi. Ehkä hyvin paksuja, käkkäräisiä oksia olisi sitten vähän ylempänä, ja ne varjostaisivat maan. Jos nekin ottaa pois, niin kalliomaastossa voi jotakin muutakin kasvaa.

      Vaikka kuusi ei luontaisesti kovin yleisesti kasva kalliolla, olen saanut luonnosta siirretyistä taimista kasvatetuksi kalliomastoomme kauniin kuusikon. Nuoret, reilusti kymmenvuotiaat kuuset ovat jo monta metriä korkeita. Mäntyjen latvukset ovat niin ylhäällä, etteivät ne juurikaan varjosta kuusia. Ajatus oli, että saamme joulukuusetkin omalta tontiltamme. Nyt kuusia on yllin kyllin otettavaksi sopivista kohdista pois. Puolukka ja mustikkakin ovat kukkakasvien lisäksi virkistyneet maastossa kuusien välissä. Jos kuusikko alkaa isompana varjostaa liikaa, niin sitä voi sopivista kohdista harventaa.

      Ostaessamme tätä kiinteistöä ostopäätökseen vaikuttivat paljon miestäni innostavat hyvät verstastilat. Minulle pieni innostuksen aihe oli täällä jo oleva kukkapenkki, vaikka kasvien merkitys tontin kokonaisarvossa on aika mitätön. Piha ei ollut ”valmis”, mutta on arvo sinänsä, että olen saanut muokata sitä mieleni mukaan. Mieskin on antanut minulle siinä suhteessa aika vapaat kädet. Kaltevana maastona mullan kärräyksineen se on ollut myös hyvä treenipaikka. Pihalla ei ole paikkaa, jossa en olisi lukuisia kertoja käynyt. Mielenkiintoisia ovat olleet ne kaksitoista vuotta, jotka olen saanut täällä puuhastella ja kokeilla monenlaista.

      Täällä saan joka kesä kokea kasvun ihmeen ja olla siinä elämänvirrassa ikään kuin pihan henkenä mukana.
      välläys

      Poista
    11. Kiitos Ystäväni!

      Mukavia ja leppoisia puutarhatarinoita luonnon loputtoman ihmeellisestä elämästä ja elämästä puutarhassa, voimasta joka sieltä virtaa hoitajiinsa jatkuvasti. Olen onnellinen, kun laitoit mukaan peräkkäin oman ja isäsi runot:

      Alaspäin kiulut
      Voihan viulut,
      on alaspäin kiulut!
      Ei maitoa näy,
      ei piimäksi käy.
      On siemeniä täynn'.
      Ei voi ruusua voita,
      oi, noita kiulukoita!

      välläys


      Pätkä isäni runosta ”Kotitienoo”:

      Vaivun aatoksiin syvällisiin
      ja katselen kallioiseen
      metsänreunustaan tuossa rannalla,
      rinteeseen riihen lähituntumaan.
      Päivän puolella kukkivat
      kielot vihervartiset siellä,
      valkokukkaiset pienet palleroiset
      riihen taustan rinteellä,
      sirot ja herkät, suloisesti tuoksuvat
      niin kuin ruusut saunatien vierellä

      Minä pidän ja uskon monen muunkin lukijan pitävän näistä puutarhan puuhasteluista, arkisista onnen hetkistä, joissa mieli rentoutuu ja sielu lepää, samalla kun keho väsyy normaalisti lepoa varten.

      Kiitos näistä tarinoista ja puutarhanhoidon kokemuksien aarteista, jatka vain tarinoitasi Ystäväni, lukijoita kyllä riittää.

      -harzu

      Poista
    12. Kirjoitan nyt lyhyesti syksyn tilanteesta.

      Otin jonakin lähipäivänä joriinin juurakot talteen kellariin. Laitoin ne isoon muovivannaan hiekan sekaan. Pellargonioita on vain yksi otettu kotipihalta sisälle. Mökillä viimeksi käydessäni en ehtinyt ottamaan sieltä pelargoinioita sisälle, koska meillä oli siellä vieraita. Huomenna menemme sinne, ja otan ne talteen, jos ne eivät ole paleltuneet.

      Porkkanat ja punajuuret on nostettu. Persilja on vielä vihreää. Se kestää talven yli ainakin toiseen kesään, varsinklin jos sen päälle lakaisee vähän lehtiä. Kukkavanat täytyy aina leikata pois, niin kasvi pysyy lehtevänä. Jos siementen antaa kehittyä, niin niistä saa uudet taimet.

      Viimeiset omenat on jo kerätty. Kuluneena kesänä oli paljon matojen vaurioittamia omenia. Ne olivat kuhmuraisia ja jäivät pienikokoisiksi. Osa, varsinkin matojen vaurioittamista, omenista sai muumiotaudin. Parhaat omenat säilyivät kauimmin puissa kasvamassa suuriksi. Monenvärisiä niitä oli, koska olen ympännyt puihin monia lajikkeita.

      Pari päivää sitten rastasparvi oli pihalla ja osa tyrnipensaan marjojen kimpussa. Laitoin ison lakanan pensaan päälle, etteivät linnut olisi syöneet niitä marjoja. Tänään, kun oli ihana, aurinkoinen ilma, keräsin ne marjat. Niiden keruu piikkisistä pensaista ei ole kovin mukavaa. Ne lähtivät huonosti irti ja meinasivat purskahtaa rikki. Jokunen räkättirastas lensi yli ja räksätti minun aiheuttamastani häiriöstä. Myös mustarastaat purnasivat marjojen keräämisestä.

      Laitoin marjoista mehua ja pakastin sen. Terveellistä se on, mutta vatsa voi vähän valittaa happamuudesta.

      Kiersin tavanomaisen lenkkini ja poikkesin vähän sivuun polulta. Maistelin jo pakkasen puraisemia mustikoita. Ne olivat kyllä melkein hajonneita tai purskahtivat sormissa helposti rikki. Puolukoita löysin vain vähän, mutta ne olivat oikein makeita.

      Muutamat kukat sinnittelevät vielä yöpakkasista huolimatta. Syyskaunosilmä on nimensä mukaisesti kukkinut vielä ja joku yksilö pensashanhikeista kukkii.

      Syysterveisin
      välläys

      Poista
    13. Kiitos Ystäväni!

      Mukava oli lukea, meille lukijoillesi jo tutun puurarhan syyskuulumisia. Talvea kohti hiljalleen mennään, luonto ei kiiruhda, vaikka eteneekin koko ajan, sen tahti on aina sopiva ja ehtivä. Ihmisen luontainen rytmikin asettuu luonnossa vietetyn ajan mukaan oikeille nuoteille, turha hosuminen ja kiireinen hermoilu tippuu pois, kuin omenat puusta.

      Myös meillä alkaa pihapuutarha olla valmis alkavaa talvikautta varten, kasvihuone on tyhjennetty, sauna- ja takkapuut katoksessa ja kukkasipulit kylvetty odottamaan kevään ihmettä. Vielä lehtien kompostointi ja loput pienet valmistelut, kuten rännien tyhjentäminen lehdistä ja pihakalusteet, niin voi rauhassa antaa talven tulla.

      -harzu

      Poista