keskiviikko 6. toukokuuta 2015

SANOMATTOMAT SANAT

Toisinaan on hyvä avata sielunsa, sillä siihen on meillä kaikilla mahdollisuus vain rajattu aika.

Edellisessä blogissa kirjoitin kirjeen Sinulle lukijani. En voisi olla enempää kiitollinen saamastani palautteesta.

Kiitos jokaisesta koskettavan kauniista kommentista.

AAMUAURINKO KÄÄNTYI RANKKASATEEKSI

Kun kirjoittelin nuo sanat aamulla ennen lenkille lähtöä, oli aurinkoista ja talitintti tilttasi lehmuksen oksalla, kuin hälytyspilli.

Päivän aikana sää on kääntynyt pilviseksi ja kattoa piiskaa nyt rankkasade.

Toisinaan elämässäkin käy niin, varsinkin tunnemaailmassa.

Aamun aurinko kääntyy illan itkuksi, ilo on surun kutsu.

Niin kävi tänäänkin, kun suruviesti tuli iltapäivällä.

Tuli sateet, tuli suru, tuli myös monia muistoja.

Tutun ihmisen maallinen matka oli päättynyt.


HÄN ON NYT KOTONA

Surunkin keskellä hänestä jäi paljon hyväntuulisia muistoja.

Paljon hauskoja sattumia ja lauseita. Hän oli sanavalmis ja toimelias ihminen.

Ihminen, jota on helppo muistella.

Hän, joka otti meidät kerran kotiinsa, kun muutimme kauas juuriltamme.

Hän auttoi meitä saamaan oman asunnon ja pääsemään jaloillemme vieraassa maassa.

Vakavan sairaskohtauksen jälkeen hän oli sairaalassa ja kyyneleet silmissä halusi päästä kotiinsa.

Nyt hän on kotona ja toivon, että hänet otetaan yhtä hyvin vastaan, kuin hän otti meidät kerran kotiinsa.

SANAT TULEVAT KUIN VIRTA

Minulle tunnemaailma on kuin purje. Järki on peräsimessä ja mieli luovii tuulessa. Elämän tuuli kuljettaa ja kokemus on usein tunnepitoista.

Järki seuloo koetusta kestävää, elämän hiomaa ja koettelemaa. Mieli vuolee ja rakentaa, kuorii kuohuja ja purkaa liiat järkeilyt, antaa tunteille isomman osan.

Minulle se on tietoinen valinta.

On hienoa nähdä tämä kaikki heijastumana todellisuudesta.

Niin, että koettu on aavistus siitä, mitä emme pysty aistimaan.

Mitä järki ei voi ymmärtää, sen ääriä tunnemaailma voi katsella.

Siinä on kirjoittajan hetki, se pieni hetki.

Hetki, kun ajatus lävistää mielen värisevän pinnan ja tuntee tuulenvireen.

Hetki, kun on avannut sielunsa ja sanat tulevat kuin virta.

UNI JA VALVE

Minulle aamuyön hämärät hetket, ovat usein oivalluksen hetkiä. Unen ja valveen rajalla on satama ajatuksille.

Silloin mieleen voi tulla juuri niitä aamuyön ideoita.

Toisinaan arkipäivässä kestämättömiä, toisinaan toimivia, joskus huvittavia ja harmillisen usein unohtuvia.

Parhailla unilla ja ideoilla on tapana jäädä unen ja valveen satamaan, ehkä syystäkin.


SUDEN HETKI

Aamyön hetki, suden hetki, on ehkä se hetki, jossa valveminän järkeily ja itsekritiikki on pois päältä.

Suden hetki, kun järkeilyn vartijat nukkuvat koiranunta torneissaan ja valvomon kalansilmät katsovat tyhjiä tuoleja.

Suden hetki, kun ideat löytävät reitin ajatuksien verkosta ja pujahtavat sisään.

SANOJEN SATAMA JA AJATUSTEN LAIVAT

Minä pystyn yleensä kirjoittamaan vain aamuyöstä iltapäivään, illalla saan harvemmin kirjoitettua.

Olo on silloin jo väsynyt ja yliminän itsekritiikki lannistaa.

Alkaa verrata toisiin ja häviää mielessään.

Mieletöntä olisi voittaakin.

Vertailu on aina mieletöntä ja kestämätöntä.

On löydettävä tila, jossa sana on vapaa, vapaa omana itsenään.

On löydettävä oman sanan tila.

Sen löytäminen on kirjoittajan elinehto.

Tietty prosessi on aina käytävä, ennen kuin pystyy kirjoittamaan uutta.

Itseään ei voi ryöstöviljellä, tai menettää ilon kirjoittaa ja oivaltaa.

Vain aika tuo uutta annettavaa.

On odotettava jos ei ole.

On oltava siellä sanojen satamassa.

On vain odotettava, että ajatusten laivat saapuvat.


TUULIVIIRIBLOGI

Tämän blogin kirjoittaminen on siksi niin mielenkiintoista, koska aiheet liikkuvat aina siihen suuntaan, mihin tuuli puhaltaa.

Tämä on varsinainen tuuliviiriblogi ja olen iloinen siitä.

Mikään järjestö, mainostaja tai maksaja ei sanele mitä täällä kirjoitetaan.

Olen ottanut tietoisesti vapauden kirjoittaa mistä aiheesta vain, etten urautuisi yhteen aiheeseen.

Olen muutenkin niin vahtelunhaluinen, etten kovin kauan jaksa samaa aihetta.

Dystonia on tietysti blogin punainen lanka, mutta elämä kaikkine tarinoineen on pääuoma.

SANOJEN VOIMA

Onhan kirjoittelu minulle huomattavasti enemmän antanut kuin ottanut.

Ajattelu yleensäkin lisääntyy tekemällä, ja kirjaimia riittää ja sanoja löytyy loputtomasti.

On vain etsittävä äänettömät huudot ja sanomattomat sanat.

On kerättävä niihin kirjaimet ja muodostettava sanat, on löydettävä huutajan ääni.

On etsittävä kadonneet kyyneleet, on tehtävä se kaiken uhallakin.

On purettava ja koottava, etsittävä hahmoa sanoilla.

On löydettävä siitä se muoto, mitä etsi.

On löydettävä sanomattomat sanat, niitähän me aina lopulta etsimme.

Kun ne löytää, niin pelko menettää voimansa ja huolet hälvenevät.

Siksi sanoissa on voima.

Sanoilla saa muovattua sisältään muodottoman tuskan ulos.


SANOJEN MERI

Eräs lukijani lähetti minulle tämän kuvan oikeaan hetkeen.

Sain siitä paljon uutta mieleeni, näin miten rannaton ulappa on ja tilaa siellä riittää.

Mietin, että ihmismielelle tuo äärettömyys on hoitava ja sielua avaavaa.

Näen siinä myös sanojen meren, loputtoman sanojen ja kertomusten reittikartan.

On vain valittava suunta, minne tuuli kuljettaa, on avattava tunteiden purjeet ja kuljettava sitten vaistojen navigoimana.

Tarinat vievät sitten uusille mantereille ja uusiin seikkailuihin.

Ajattelen aina niin, että joku tarvitsee sanoja ja rohkaisua, jota saa antaa.

Niin minä aina ajattelen kun kirjoitan.

Ajattelen, että jossain on yksi arka, pelokas ja huolien täyttämä ihminen.

Ihminen, joka tarvitsee näitä pieniä sanoja, bloggarin sanoja.

Palvelijoitahan me toisillemme olemme ja voimme palvella sanoillakin.

KAUNEUDEN KOSKETUS

Viikonloppuna lenkillä näin kevään ensimmäisen sitruunaperhosen.

Se poukkoili lenkkipolulta virtaa kohti, palasi takaisin ja seurasi hetken.

Ilman tuollaisia pieniä, häviäviä hetkiä.

Luonnon kauneutta ja rohkaisevia sanoja, tämä elämä olisi liian rankkaa.

Me tarvitsemme kauneuden kosketuksen, että jaksamme.




2 kommenttia:

  1. Kauniita sanoja olet taas löytänyt ja kirjoittanut. Puhuit myös kauniisti sinulle tärkeästä henkilöstä, joka nukkui pois.

    Minä valvoin aamuyöllä kolmesta lähtien. Ihmettelin sitä, että kun on niin hyvä olo, ei ole kipuja missään. Ei ole huolta eikä levottomuutta. Sellaisen aamuyön sain jostakin syystä kokea.

    Sinäkin varmaan valvoit ja mietit samaan aikaan seuraavan kertomuksesi sanomia ja sanoja. Ihmettelen, että milloin ehdit yleensä nukkumaan.

    Aamulla kuitenkin oli vähän aikaa hakalampaa oloa. Sitten olimme valmistelemassa "vanhainkotiamme" iltapäivään asti.

    Siellä kävi myös eräs nuori, 18-vuotias. Kontrasti oli suuri ja puhuin meidän erilaisesta elämänvaiheesta. Hän oli löytänyt poikaystävän ja saa valmistujaispaperit kuun lopulla. Kesätyöpaikka on tiedossa ja elämä auki edessä. Muistelin hänelle omaa vastaavaa aikaani.

    Meillä taas on valmistautuminen vanhuuteen, monista asioista ja tavaroista pikku hiljaa luopumiseen. Uusi, pienempi kotimme on tiedossa jo, vaikkemme sinne itse vielä muutakaan toivottavasti pitkään aikaan, jos terveyttä riittää. Eihän puutarhasta voi noin vain helpolla lopua. Sehän pitää terveyttä yllä.

    välläys

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ystäväni!

      Elämä on matkaa, tulemme hetkeen, joka vaikuttaa joskus loputtomalta, aika hiljaa siirtää sen kohti uutta ja siirrymme seuraavaan hetkeen. On tunne, että kaikki kävi sittenkin pian. Pitkäkin elämä on lyhyt ja ajan kello nopea jälkeenpäin.

      Olet Ystäväni siirtymässä uuteen vaiheeseen, hetki on aina muistojen rikastama. Sinulla niitä on paljon ja olet niistä monet kanssamme jakanut. Onneksi muistojen aarteet saa kuljettaa mukanaan vaikka joutuisi luopumaan tavaroista ja asunnoista.

      Toivottavasti vielä monta muistoa ja tarinaa meille suot luettavaksi!

      -harzu

      Poista