tiistai 19. toukokuuta 2015

PUOLEN VÄLIN VUORI


Vuorenseinämä edessä on saavuttamaton ja pelottavan jyrkkä. Kauempaa se on sileä ja ehyt, läheltä täynnä halkeamia ja säröjä, joista voi tarttua kiinni.

Sileästä pinnasta erottuu varjoina myös kohoumia ja ulokkeita, joihin voi asettaa jalkansa ja ponnistaa ylös.

On mentävä ote kerrallaan ylöspäin ja katsottava sitten seuraava ote.

Vain yksi ote kerrallaan on elämässäkin edettävä.

On edettävä vuorikauriin sitkeydellä.

Vuorikauriin peräänantamaton asenne palkitaan ulokkeena jyrkänteellä.

Elämässä se tarkoittaa pientä lepoa, joka välillä jokaiselle suodaan.

DIAGNOOSIN JÄLKEEN LOMAUTUS

Minä sain eilen kokea sen hetken viiden vuoden sairastamisen jälkeen.

Servikaalisen dystonian diagnoosin sain kolmisen vuotta sairastettuani, useiden lääkärikäyntien jälkeen.

Diagnoosin saatuani ja sairauslomalta palattuani sain samana päivänä käteeni lomautustodistuksen.

Tuo lomautus on kestänyt kesällä kaksi vuotta.

Nyt sain lopulta lausunnon siitä, että en voi sairauteni vuoksi jatkaa entisessä ammatissani.

Voin nyt hakea tuon lausunnon perusteella kuntoutukseen ja uudelleen koulutukseen.

En tiedä mitä tästä avautuu eteenpäin.

Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että sain työterveydenhuollon ammattilaisilta lausunnon, joka tuki omaa näkemystäni.

YHTEISKUNNAN REVITYT TUKIVERKOT

Rohkeita oivalluksia,  ajatuksia, unelmia ja haaveita on jokaisella ihmisellä aina oltava, varsinkin sairauden ja vaikeiden aikojen keskellä.

Niistä unelmista kuitenkin aina löytyy se yksi pitävä ote, johon tarttumalla pääsee eteenpäin.

Monta kertaa pitkän lomautukseni aikana, sairauden kipujen, vääntöjen ja pitkien, valvottujen öiden väsyttämänä, vaani se lopullinen uupuminen.

Uupumus, jonka vuoksi ihmisiä katoaa ja putoaa yhteiskunnan turvaverkon tylysti revittyjen reikien läpi.

Vanhusten, nuorten, sairaiden, työttömien ja puolustuskyvyttömien eduista, tuista ja hoidoista leikataan, mutta armeijalle ostetaan aseita lisää.

Kyllä poliitikkojen puheista huomaa, että vaalit ovat ohi.
PUOLEN VUODEN PALKKA

Olen ollut lomautettuna jo niin kauan, että voisin irtisanoa itseni ja saada täyden lopputilin heti käteeni.

Varsinkin syksyllä pohdin irtisanomista.

Olisinhan saanut pitkästä työsuhteestani puolen vuoden palkan, silti menettämättä työttömyysturvaani.

Työnantajaltakaan ei ollut odotettavissa töitä koska uusien yt-neuvottelujen myötä lomautettuja on tullut vain lisää.

Servikaalinen dystoniani hiljalleen vaikeutui ja aloin ymmärtää, ettei minusta olisi enää aikaisempaan ammattiini.

KASVAIN JA DYSTONIA-DIAGNOOSI

Vuodenvaihteessa päätin asettaa asiat puntariin. Toisessa vaakakupissa olivat puolen vuoden palkka, toisessa työterveyshuolto, joka lomautetullakin on käytettävissä.

Tiesin, miten vaikeaa minun on päästä tilanteessani eteenpäin, jos menetän vielä työterveysedunkin.

Olen käynyt siellä lääkärintarkastuksissa ja hoidoissa yli vuosikymmenen.

Siellä minulta löydettiin kasvain kurkusta ja pääsin ajoissa hoitoon, siellä tehtiin lopulta myös tämän nykyisen sairauteni diagnoosi.

KALLIIT LAITTEET

Olen saanut sieltä hoitoa vakavaan välilevynpullistumaan, jota julkisen puolen terveyskeskuslääkäri vähätteli, vaikka työterveyslääkäri oli todennut oireista halvaantumisriskin.

Työterveyslääkärin esittämään magneettikuvaukseen terveyskeskuslääkäri naljaili, että pitäähän niiden saada kalliit laitteet käyttöön.

Kerroin terveyskeskuslääkärin sanomiset työterveyslääkärille, joka kysyi tämän nimen. Seuraavalla viikolla tuli kutsu magneettikuvauksiin, joissa löytyi suuri roikkuva prolapsi.

Terveyskeskuslääkäri ei enää naljaillut kalliiden laitteiden hyödyntämisestä.

Ehkä siksi, että oli keikkalääkäri ja päivysti jo toisaalla.

En tiedä oppiko hän tuosta mitään.

Joskus kaikkein vähiten haluavat oppia ne, jotka omasta mielestään tietävät eniten.


PALOAUTO JA SAMMUTUSPEITE

Miten tällaisten jatkuvasti vaihtuvien terveyskeskuslääkärien varaan voi jäädä, jos ei ole pakko?

Pystyn hyvin kuvittelemaan mihin joutuu tällaisessa tilanteessa ilman toimivaa työterveyshuoltoa.

Kirjoitan tämän tietoisena siitä, että dystoniaa sairastavan on oltava myös kiitollinen julkisen puolen sairaanhoidolle.

Sieltä me saamme botuliinihoidot, joita monella ei olisi varaa maksaa itse.

Siellä myös tehdään DBS-leikkaukset, jotka ovat auttaneet monia lievittäen vääntöjä ja pakkoliikkeitä.

Siitä huolimatta työterveyshoidon antama apu tilanteessani on ollut merkittävä.

Mielestäni sitä ei voi edes verrata siihen mitä terveyskeskus tarjoaa.

Ero on sama kuin paloautolla ja sammutuspeitteellä tulipalossa.

Toisinaan kyllä peitekin voi auttaa.

VAAKA KERTOO TOTUUDEN

Olin ollut omassa työterveyshuollossani niin kauan hoitosuhteessa, että he tiesivät tarkalleen tilanteeni.

Tiesivät, pystyivät ja ennenkaikkea halusivat auttaa.

Työterveyslääkärin asenne oli alusta lähtien hyvä ja hän halusi selvittää tilanteeni perusteellisesti ja auttaa eteenpäin.

Kävi jatkossa miten tahansa niin olen todella tyytyväinen, että puntaroin asiat  ja päädyin pitämään kiinni työterveyshoidosta.


VIIDEN KUUKAUDEN SAVOTTA

Sain käteeni lopulta, lähes viiden kuukauden lääkärireissujen jälkeen lausunnon, joka oli hyvin kattava kaikkine liitteineen.

Mukana oli hoitavan neurologian ylilääkärin liite ja kahden sivun mittainen työfysioterapeutin raportti arvioineen ja suosituksineen.

Työterveyslääkärin ja työfysioterapeutin arvio oli, etten pysty jatkamaan nykyisessä ammatissani tai vastaavissa tehtävissä.

Olin todella tyytyväinen niistä asiantuntevista ja oikeudenmukaisista lausunnoista.

Tyytyväinen olen siihen, etten irtisanonut itseäni.

Vaikka olisin saanut puolen vuoden palkan, olisin menettänyt työterveyshuollon.

Olisin joutunut pelkästään TE-toimiston ja Terveyskeskuksen varaan.

Sieltäkin kautta yritin kyllä jo viime marraskuussa päästä työkyvyn arviointiin.

Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, joten aloin itse ajamaan asiaa.

Kannatti lähteä omatoimisesti liikkeelle ja ottaa yhteys työterveyslääkäriin.

YLHÄÄLLE ON MATKA

Nyt voin tehdä hakemuksen kuntoutukseen ja uudelleen koulutukseen. Toivottavasti jotain avautuu tätä kautta.

Olen kuitenkin tyytyväinen, että lähdin tammikuussa omatoimisesti liikkeelle ja hakemaan lausuntoa. Nyt minulle ainakin monipuolinen sellainen on.

Kiitos tuesta ja neuvoista, joita tällä matkalla olen monilta saanut.

On tämä rankka nousu, tämä dystonian vuoren valloitus.

Tarvitaan sitä vuorikauriin sitkeyttä ja pelottomuutta matkan jatkamiseen.

On keskityttävä vain omaan tilanteeseen.

Jos kiinnittää katseensa liikaa toisiin voi ote livetä.

On vain katsottava aina seuraavaan halkeamaan, seuraavaan kohoumaan.

Ja ylös, ylöspäin vain, sillä ylhäällä on aina tilaa.




2 kommenttia:

  1. Tilanteesi kuulostaa jollakin tavalla hyvältä. Mutta paljon se on oma-aloitteisuuttasi vaatinut.

    välläys

    VastaaPoista