lauantai 23. toukokuuta 2015

PÄÄSKYT SAAPUIVAT



Kolmen aikaan aamuyöllä talo alkaa jutella. Tarina on osittain narinaa, vanhojen muistelua, entisten asukkaiden aikaa ja ajatusaaltoa.

Kuuntelen sitä ymmärtävästi, sillä pidän talosta. Tämä vanha rouva on kuljettanut asukkaitaan jo pitkän taipaleen.

Sillä on monta tarinaakin, eikä se aina halua kertoa kaikkea tai kaikille.

Tänään se juttelee talon ensimmäisistä asukkaista.

He olivat inkeriläisiä ja asuivat täällä rakentamisen aikoihin.

He olivat silloin huolettomia, nuoria ja reippaita miehiä.

Iloisia veikkoja ja puheliaitakin.

Varsinkin toinen, jonka tarinat ja yön pitkien tuntien ajatukset vaeltavat talossa vieläkin.

TARINAT KULKEVAT TALOSSA

Murheetkin kulkevat seiniä pitkin. Ovat varjoina nurkissa ja liikkuvat vaiti.

Toisenlaiset tarinat ovat niiden mukana, ikävät muistella ja kertoa.

Niissä on kyynelten suolainen maku ja mukana katkeruuden mauste, kuin inkivääri bataattikeitossa.

Makuna se on katkeran kirpeä ja makean täyteläinen, ajan kypsyttämä.

Niin kuin kaikki hyvä, mikä syntyy hitaasti hämmentämällä ja sopivassa lämmössä.


OLI PAKKO LÄHTEÄ

Talo muistelee valmistumistaan sotien jälkeen, onnen ja surun aikaa, lähdön hetkeä ja uusien asukkaiden muuttoa.

Kyyneleet tulevat lähdön hetkestä, ne jotka asemalla saattajien silmistä valuivat vanoina kasvoille.

Oli pakko lähteä ja jättää tämä talo.

Vanhan rouvan oli luovutettava ensimmäiset suojattinsa.

Heidän oli palattava sinne kauas, takaisin kotisedulle parhaassa tapauksessa.

SEINÄT SULKEVAT MONTA TARINAA

Talo huokaisee väliin, ei mitenkään raskaasti, ottaa vain aikaa ja tuumii.

Huokaus on ennemminkin leppoisa ja hyväntahtoinen.

Aivan kuin yhteenveto puhutusta.

Näistä on jo niin kauan, talo toteaa.

Niiden jälkeen on tapahtunut paljon muutakin.

Monta tarinaa seinät sulkevat sisäänsä.

NAURUA, LAULUA JA HAAVEITA

Talo jää pohtimaan ensimmäisiä uusia asukkaita.

Se kertoo nopeista askelista, äänistä vintillä, kiljahduksista ja naurusta.

Laulustakin, joka kahvikuppien kilinän seassa soi keittiössä.

Onnellisia ääniä, uuden alun ääniä ja ensimmäisten öiden ääniä.

Tuoreen puun tuoksua, patjoja ja peittoja lattialla, sipinää ja supatusta.

Haaveiluja, jotka katkeavat kesken ja siirtyvät unimaailmaan.

PUHISEVAT PIIKKIPALLOT

Tarinat liikkuvat lattiasta ja nurkista seiniin, pujahtavat sitten verhoista ikkunaan.

Katselevat lehmuksen oksien välistä sinertävälle taivaalle.

Kuuluvat vielä lintujen soittona aamun kajossa ja katoavat sitten niiden siivillä.

Talon vaiettua nousen neljän aikaan keittämään kahvit.

Pihalla on jo valoisaa, siilit liikkuvat kasvihuoneen kulmalla.

Ne ovat siirtäneet ruokakipon polulle.

Pienet puhisevat piikkipallot.


PÄÄSKYSET OVAT SAAPUNEET

Toissailtana tulivat pääskyset. Aluksi niitä kieppui pari taivaalla saarnipuun yläpuolella.

Sitten harjun päältä alkoi erottua lisää kiitäviä varjoja.

Pian niitä oli kymmeniä.

Oli ihmeellinen hetki istua kansituolilla ja katsoa taivaalla leikkivien lintujen väsymätöntä liikettä.

Matka Afrikasta oli tehty ja kesän viesti tuotu tänne meille.

KADONNEET SANAT

Katsoin taloa ja ajattelin, miten monta tarinaa kesän tulosta se voisi kertoa.

Miten erilaisia tarinoita.

Muuttoja ja lähtöjä, eroja ja saapumisia, ilon ja surun kyyneleitä.

Vaiettuja ja vaiennettuja ääniä, kadonneita sanoja, jotka pälyilivät arkoina.

Rikki menneitä kirjaimia, jotka kerran olivat olleet uusia ja innokkaita.

Tiesin sen ja tunsin, että ne halusivat tulla korjatuiksi.

Ne halusivat kertoa tarinansa.

Oli vain oltava hiljaa ja odotettava, oli niiden hetki.

Annoin niille tilaa ja katselin pääskyjen kiitoa.

Minulle pääskyt ovat aina olleet oikean kesän viesti.



ILTAYÖ MUMMOLASSA

On kesäilta pohjoisessa vuosia sitten.

Olen alle kymmenen ja kävelen mummolan punaista hirsitaloa ympäri.

Nurmessa on kastetta, joka tuntuu viileältä jaloissa.

Ruoho tunkee varpaiden välistä ja kutittaa.

Usva nousee kauempaa järveltä, lipuu loivasti nousevia peltoja pitkin.

Yksinäinen kuikka huutaa jostain lahdelmasta.

Väkevä kostean mullan tuoksu sekoittuu raikkaaseen iltayön tuulenvireeseen.

VERIVIIRU VARPAASSA

Tuntuu jännittävältä hiippailla täällä talon ympärillä toisten nukkuessa.

Tummat ikkunat ja kukkien varjot niissä näyttävät ihmisen varjoilta.

Äkkiä jalkaan sattuu ja kuuluu rasahdus.

Vilkaisen vaaleita kuoria maassa ja pientä verivanaa varpaassa.

Kumarrun poimimaan ohuita munankuoria ja vilkaisen sitten ylös.

Siellä ne ovat, katonrajaan muuratut räystäspääskyn pesät.

Poikaset ovat kuoriutuneet ja munankuoret ovat tippuneet sieltä.

Kuulen poikasten ääntelyn pesistä ja lumoutuneena katselen taitavasti katonrajaan rakennettuja pesiä.

Tuosta iltayöstä lähtien olen rakastanut pääskyjä.

Ne valloittivat sydämeni sinä iltayönä pikkupoikana.

Aina kun näen niiden saapuvan muistan iltayön ja hiippailun mummilan nurmikolla.

Muistan kuoret maassa ja veriviirun varpaassa.

Muistan poikasten äänet ja kirahdukset.

Loputtomat kaartelut ja kieppumiset taivaalla.

USVAISEEN JOKILAAKSOON

Käyn alakerrassa pukemassa lenkkivaatteet ylleni ja menen ulos.

Lähden juoksemaan kohti jokilaaksoa.

Ilma on usvainen ja raikas.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti