sunnuntai 31. toukokuuta 2015

KIERTOTIE



Tien kutsu on voimakas, ja sen lupaus, salaperäisyys, mutkikas kuin elämä.

Matka on tehtävä yksin.

On uskallettava, on lähdettävä, on jaksettava.

On etsittävä, sillä tie löytää kulkijan.

Tie on ihmisen kaipaus, matka pois ja takaisin, uuteen ja vanhaan.

Tie on pääsemistä, lähtemistä ja löytöjä.

TIE IRROTTAA JA KIINNITTÄÄ

Tie on matka omaan sydämeen ja ulos sieltä, irti ahtaista vaateista, joita mieli kiertää, sitoo ja puristaa.

Tie vapauttaa, irroittaa ja kiinnittää.

On kiinni maassa ja irti siitä, mukana ja muualla, samaan aikaan kaikkialla.


TIE PERILLE

Irti ja kiinni, irti ja kiinni, lähtö on irti pääsemistä ja tie kiinni saamista.

Mitä tietä pääsee perille itsestään, on tie, jota kannattaa etsiä.

Sitä tietä ei ehkä pääse perille.

VÄÄRÄ TIE

Väärä tie on mielenkiintoisin, sitä kulkemalla voi oppia eniten.

Eksyneet sanovat, että tie valitsi minut.

Onneksi liikenneympyrä ei valinnut.


EKSYNEET

Eksyneet ehkä tarkoittavat, että toiset päättivät ja siksi tulivat tätä tietä.

Tulivat risteykseen ja antoivat vahvempien valita oikean tien.

Päätin lähteä väärää tietä.

VALINNAN VAPAUS

Näin kerran ketun kurkistavan ojasta tielle.

Kettu näki minut ja juoksi edestäni tien yli.

Toisella puolella se katsoi vielä minua tutkivasti.

Jatkoi sitten omaa tietään.

Ymmärsin pienen hetken valinnan vapauden.


SAALISTAJAN MAALIVIIVA

Näin kerran varpushaukan tiellä, se makasi valkoisen merkkiviivan päällä.

Haukan pää oli ylittänyt viivan, kuin maalin.

Saalistajasta oli tullut saalis.

KIERTOTIE

Kiertotie luki kyltissä, joka vei pois omalta tieltä.

Moni on elämässään jäänyt sitä kiertämään.

Odottaa, että jonain päivänä oma tie saadaan kuntoon.


LIIAN LÄHELLÄ

Tien vieressä oli henkeä salpaavan kaunis maisema.

Pysähdyin kuvaamaan sitä.

Joku meni ohi ja kysyi mitä kuvaan?

Hän asui siinä lähellä.

Liian lähellä nähdäkseen.

TIENRISTEYS

Hän seisoi risteyksessä ja näytti tietä ohikulkijoille.

Oli löytänyt ainoan oikean tien ja ohjasi sille.

“Miksi menet sinne ystäväni, käänny tuohon suuntaan”, hän kysyi minulta ja näytti tietä.

“Jos se olisi oikea tie, niin sinäkin kulkisit sitä, etkä seisoisi täällä risteyksessä”, vastasin hänelle.

Hän jäi risteykseen odottamaan.


UMPIKUJA

Umpikuja on sanojen valtias, hallitsija jota on vaikea uhmata.

Se on matka, joka pitää minkä lupaa.

Umpikuja on ainoa tie, joka vie perille.

TIE PÄÄTTYY

Kaikki tiet päättyvät elämään.

Jokainen tie vie sinne, jokainen pyrkii sinne.

Sille tielle tulee aina yllättäen.

OIKEA TIE

“Etsin koko elämäni ajan oikeaa tietä”, hän sanoi.

“En löytänyt koskaan”.

“Miksi et”, kysyin.

“Siitä syystä, että lähdin etsimään oikealta tieltä”, hän vastasi.







lauantai 30. toukokuuta 2015

ELÄMÄN PUUTELISTA


“Elämä on pitkä puutelista, se silloin tällöin täyttyy suudelmista. Elämä on elämää varten annettu, ja se on ihanasti sanottu”.

Laulun sanat soivat korvissani, kun herään ja keitän aamukahvit. On upea aamu, ilma vielä yöstä viileä, mutta aurinko lämmittää jo. Asetan kahvikupin terassin pöydälle ja kiertelen hieman pihassa.

Kasvihuoneen edessä on siilin ruokakuppi kenossa, paikaltaan siirtyneenä ja osa syötynä. Siili tapaa syödä jalat ruokakipossa ja siitä syystä kipon löytää yleensä kauempaa.

Nyt ruokaa on vielä paljon jäljellä, joten en ole varma onko se käynyt edes yöllä syömässä.

Ehkä se saa luonnosta ravintoa jo riittävästi.

SIILI ODOTTELI JO TARJOILUA

Toissailtana siili oli vielä odottamassa kun vein syötävää. Pujahti kasvihuoneen kulman taakse vattupensaiden suojiin odottamaan tarjoilua.

Virautin sen ruoka- ja juomakupit, täytin ne ja poistuin paikalta.

Sisällä katsoin kuistin ikkunasta ja näin siilin kiertäneen kasvihuoneen ympäri ja asettavan etutassunsa ruokakipon sisään.

Siinä se mutusteli viitisen minuuttia liikkumatta ja pujahti matkoihinsa.

MUSTARASTAS JA HÄNEN ORKESTERINSA

Menen istumaan terassille ja hörpin aamukahvia auringon lämmössä. Sinitiaiset pörähtelevät syreenipensaissa ja harakka lennähtää autotallin katolle.

Katon reunalta se katselee ympärilleen tovin ja hypähtää sitten ruokakipon eteen. Hyvin maistuu sillekin siilin eväät.

Mustarastas lurittelee taukoamatta jostain lehvästöstä ja muuttelee välillä huiluaan lyhyempiin sointuihin.

Mustarastaan sooloon sekoittuu tintin tititii-komppi ja harakan rytmikäs rummutus ruokakipon pohjaan.

On lintujen aamukonsertin aika.


ELÄMÄN PITKÄ PUUTELISTA

Mietin korvamatoa, joka lintujen säestyksellä soi mielessäni. Leavingsin “Ihanasti sanottu” laulu on tuttua Gösta Sundqvistia, helppoa ja nopeaa kuultavaa.

Laulu jää soimaan päähän ja sisältää vankkaa elämänviisautta.

Elämä on tosiaan pitkä puutelista, joka ei tunnu koskaan täyttyvän.

Yhden kohdan jos onnistuu toteuttamaan, on toinen jo odottamassa.

Lista on loputon ja uutta tulee koko ajan.

Toisinaan tulee kuitenkin hetki, joka kuittaa koko listan ja täyttää sen suudelmilla, oikeilla tai asioilla.

Täyttää jollain, mikä ei ollut sitä mitä odotti. Oli paljon enemmän.

Koko se toiveiden puutelistan elämä joskus sotkee suudelmillaan.

Pilaa koko listan, pilaa sillä tavoin, että siitä tulee onnelliseksi.

ELÄMÄ ON ANNETTU ELÄMÄÄ VARTEN

“Elämä on elämää varten annettu”, sanat nikkaroinut Gösta Sundqvist on riimissä jättänyt hienon oivalluksen soimaan aikaan.

Soimaan tähän päivään, joka on täynnä puutelistoja ja leikkauslistoja.

Elämä on annettu elämistä varten.

Sen oivaltamiseen vaadittiin, että toiveiden pitkä puutelista täyttyy elämän suudelmista.

Lopultakin, kaikessa hamuamisessaan ja vaatimisessaan ihminen kaipaa vain rakkautta.

Hän kaipaa toisen ihmisen kosketusta ja läheisyyttä.

Yleensä silloin koko puutelista täyttyy.

On tyytyväinen, vaikka ei saanut kuin osan siitä pitkästä listastaan, jota loputtomiin täytti.

Täytti ja lisäili aina uusilla vaatimuksilla.

Rakkaus voi täyttää sen listan hetkessä ja sotkea samalla kaikki suunnitelmat.


IHANA HETKI

Minä koin tuollaisen hetken, kun istuin  siinä terassilla märällä, aamukasteisella penkillä, hörpin kahvia, katselin ja kuuntelin luontoa ympärilläni.

Oli hyvä olla siinä. Oli täysi olo, enkä kaivannut mitään muutu.

Aamuvarhainen alkukesän aamu täytti puutelistani suudelmilla.

Se oli ihana hetki.

LAVAKAULUKSISTA KASVILAVOJA

Sain muutama viikko sitten käytöstä poistettuja lavakauluksia, jotka olivat menossa hävitettäväksi. Huomasin, että ne sopivat todella moneen käyttöön.

Tein osasta lavakauluksia kasvilavoja, joihin kylvettiin salaattia, retiisiä, naurista, perunaa, kesäkurpitsaa, kukkia ja kaikkea muuta.

Lavat ovat käteviä moneen käyttöön ja niistä saa myös helposti kompostin puutarhajätteille, kun jättää väleihin ilmaraot.

LEIKKIVAJA KIERRÄTYSMATERIAALISTA

Tein lavoista myös leikkivajan tuijien ja terijoen salavan väliin, hiekkalaatikon sivulle.

Lavat asettuvat betonilaattojen kulmiin jämäkästi ja ne on helppo kasata sopivan korkeiksi.

Seinien liitokset vahvistaa laudoilla, oviaukon parruilla ja listoilla. Pieni ikkuna, katto laudoista ja kate jos on huopaa jäänyt jostain remontista. Myös valokate käy hyvin.

Maali päälle ja kierrätysjätteestä on tullut näppärä leikkivaja, joka katoaa luontevasti pihan maisemaan kasvilavojen tavoin.

Paras kiitos kuului huutona leikkivajan ovelta “Vau, onks tää meidän maja”.

Katon tekoon sain vielä innokkaat apurit avuksi ja nyt on leikkivaja yhdessä tehty.


AMERIKKALAISEN YSTÄVÄN KOMMENTTI

Laitoin keskeneräisestä leikkivajasta kuvan facebook-seinälleni ja eräs amerikkalainen ystäväni kysyi, olinko tehnyt sen itse.

Kirjoitin leikkivajan olevan tehty kierrätysmateriaalista. Hän piti ideaa hienona ja kertoi poikansa olevan vastuussa kierrätyksen opetuksesta ja suunnittelusta yliopistossa.

Amerikkalainen facebook-ystäväni sanoi poikansa rakastavan kierrätystä ja kertoi, että tämän asunnossakin kaikki huonekalut ovat kierrätysmateriaalista.

Hän aikoi näyttää kuvan leikkivajastani pojalleen ja uskoi tämän ihailevan sitä, ja materiaalia mistä maja on tehty.

Ystäväni kertoi hämmästelevänsä miten ihmiset Euroopassa haluavat käyttää kierrätysmateriaaleja, kun taas ihmiset heillä eivät välitä niistä.

“Go green, fabulous work”, hän kannusti vielä lopuksi.

“PITÄÄ TEHDÄ IKKUNA”

Olen iloisesti yllättynyt siitä miten paljon iloa ja hyvää tuulta tämä mukava ja vaatimaton ideani on saanut aikaan.

Vähintäänkin hymy on tullut kun olen sitä näyttänyt aikuisille, jotka ovat itse usein rakentaneet paljon vaativampia ja hienompia asioita.

Lapset taas luontevaan tyyliinsä ottavat leikkivajan käyttöön ja esittävät kehitysehdotuksia siihen suorasukaisesti.

“Koska tähän meidän majaan tehdään katto”, sanoi ensimmäinen.

Katon tekemisen jälkeen tuli ilmoitus:

“Hei, tähän pitää tehdä vielä ikkuna”.










tiistai 26. toukokuuta 2015

PIHAPUUTARHAN TARINAT



Tässä blogissa Ystävämme Välläys kertoo puutarhastaan ja sen hoidosta.


Välläyksen puutarhapäiväkirja


Rakas lukijani, tänään olen tehnyt pitkän päivän mökillä. Monenlaista tein, en kaikkea edes muista.

Aamulla otin kotoa kellarista mukaan omenapuun jalosteoksia.

Loput panin jääkaappiin säilöön, sillä ehkä vielä tarvitsen niitä.

Mökillä laitoin kolme ymppiä veljeltä saadusta omenanoksasta.

PIHAPUUTARHAN EROPARI

Minulla on mökillä kaksi pientä pähkinäpuuta; tyttö ja poika.

Koska monet ihmiset ovat allergisia pähkinäpensaan siitepölylle, en haluaisi antaa pojan paljon pölytellä.

Niinpä ymppäsin sen poikapähkinäpuun oksan tyttöpensaaseen.

Jos oksastus onnistuu, niin voisin joskus poistaa poikapähkinäpuun kokonaan.

Niille taitaisi tulla siis ero.

Mutta jospa vaihtaisin pojan oksia tyttöoksiksi?

Kaikkea hullua sitä puutarhassa pitääkin kokeilla.

Laitoin siis poikapensaaseen kaksi tyttöpähkinäpuun oksaa.

En tiedä, onnistuvatko tuollaiset ymppäykset lainkaan. Jännä nähdä.


PIHAPUUTARHAN TOUKAT

Kriikunoihin olisin laittanut mökillä lisää luumunoksia, mutta aika loppui kesken.

Otin vain luumun oksan mukaan kotiin, jotta voin siellä laittaa kriikunaan lisää ymppejä.

Kotona on ennestään toisessa kriikunassa neljä ymppiä ja toisessa kaksi.

Leikkasin karviaispensaat hyvin ilmaviksi, sillä viime kesänä toukat söivät niistä lehdet.

Lehtiä tulee nyt ihan normaalisti.

Paikka on vähän paahteinen ja tuuleton, se saattaa olla syynä toukkien runsaaseen esiintymiseen.

PIHAPUUTARHAN LANNOITUSTA

Vadelma-alueeseen laiettiin toiseen reunaan hevonlantaa. Siinä reunassa maa on vähän köyhempää.

Lantaa annettiin myös karhunvatuille. Kukista osa sai sitä, mutta ei kaikille ehditty antaa.

Rodot saivat tämän kuun lannoiteannoksen.

Perunat on laitettu maahan jo pari-kolme viikkoa sitten, porkkanan ja punajuuren siemenet kylvimme viime viikonloppuna. Niiden päällä on harso.


ELÄIMIÄ PIHAPUUTARHASSA

Kyhmyjoutsen istuu pesässä, todennäköisesti hautoo, telkkiä uiskentelee lahdella.

Hanhipari meinasi tulla nurmikollemme, mutta emme huoli niitä siihen likaamaan.

Pihallamme viettää toisinaan aikaansa mustavalkea kissa. Emme tiedä mistä se on kotoisin.

Tänään se makoili kalliolla auringonpaisteessa. Kun puhuttelin sitä, se vastaili naukumalla.

Se osaa kyllä nautiskella ja olla vain.

Olen vähän kateellinen, koska sitä taitoa minulla ei ole.

HAITTAKASVEJA PIHAPUUTARHASSA

Pahimpia vesi- ja ravinnerosvopuita ovat koivu ja vaahtera. Juuret hakeutuvat helposti ravinteikkaaseen puutarhaan ja kasvimaahan, jopa lähellä olevasta metsästä.

Meillä on aikamoinen metsäpuiden juurimatto pihalla. Olen pyytänyt kuntaa poistamaan pari puolen metrin päässä rajastamme kasvavaa isoa kuusta.

Maanalaisia rönsyjä tai juurivesoja tekevät kasvit levittäytyvät tehokkaasti, niitä ovat mm. haapa, luumu, kriikuna, vuohenputki, elämänlanka (isokierto), koreakärsämö, ruusut, tyrni, vadelma ja kielo.

Vuohenputki ja elämänlanka ovat viheliäisiä hävitettäviä. Ei tarvitse olla kuin juurenpala, niin uutta kasvia pukkaa.

Olen mökillä jopa seulonut multaa saadakseni pienen saastuneen alueen puhtaaksi elämänlangasta.

Saastutus tuli jonkin kasvin mukana.


RAMBO PIHAPUUTARHASSA

Vuohenputki voi tulla naapurin tontilta siemeninä tai maanalaisena ränsynä.

Olen saanut toistaiseksi hävitetyksi pienet erilliset vuohenputkiesiintymät suihkuttamalla ympäristöystävällistä torjunta-ainetta Ramboa aina uusien lehtien ilmestyessä.

Naapurille annoin ohjeeksi, että ei se heidän valtava esiintymä kitkemällä lähde vaan täytyy vain pitää ahkerasti kurissa ruohonleikkurilla.

Maahumalan olen kokenut pahaksi maanpäällisten rönsyjen avulla leviäjäksi.

Se on pieni, ja leviää nopeasti huomaamatta.

PIHAPUUTARHAN PALAVARAKKAUS

Jotkut kasvit leviävät tehokkaasti siemeninä: esimerkiksi voikukka, vuorikaunokki, palavarakkaus, sormustinkukka, tarhakäenkaali, jättipalsami, lupiini.

Voikukasta ihmiset ovat eri mieltä. Jotkut vihaavat sitä, toiset antavat sen kukkia kauniisti keväällä.

Minua se ei haittaa nurmikolla, mutta kasvimaasta ja kukkapenkistä kitken niitä pois jos ehdin.

Vuorikaunokki on rehevähkö ruiskaunokin näköinen kaunis kasvi, mutta se leviää ajan kanssa jopa ympäröiviin metsiin.

Kirkkaan punakukkainen palavarakkaus on myös kaunis. Siinä on paljon siemeniä.

Palavarakkaus ei leviä ihan yhtä hyvin kuin vuorikaunokki, mutta jos varsia siemenineen vie hävitettäväksi, täytyy varoa, ettei pieniä siemeniä varise matkan varrelle.

Muurahaisetkin kuljettelevat monen kasvien pieniä siemeniä.


PIHAPUUTARHAN MYRKKYKUKKA

Sormustinkukka (Digitalis) on kaksivuotinen myrkyllinen (digoksiini) kasvi eikä myrkyllisyytensä vuoksi sovi lapsiperheen pihaan.

Kukat ovat kellomaisia (sormustimen muotoisia), purppuran tai vaalean punaisia tai valkoisia.

Ensimmäisenä kesänä se kasvattaa lehtiruusukkeen ja vasta toisena korkean kukkavanan.

Siemenet leviävät maahan sen ympäristöön ja saattavat itää vuosienkin päästä, jos maata myllätään.

PIHAPUUTARHAN TARHAKÄENKAALI

Tarhakäenkaali on pieni, metsässä kasvavan ketunleivän sukulainen, se voi olla myös punaruskealehtinen ja keltakukkainen.

Se leviää nurmikolle ja hiekkakäytävillekin.

Olen luullut saaneeni sen hävitetyksi pihaltamme, mutta ajoittain sen siemeniä ilmeisesti tulee maan pintaan multaa liikuteltaessa.

Jos haluaa hävittää kasvin, sen ei pidä antaa muodostaa siemeniä.

Tallaan aina murskaksi ilmestyneen kasvin kukat.


PIHAPUUTARHAN HAITTAJÄTIT

Koristekasvina käytetty jättipalsami on haitallisiksi listattujen vieraslajien joukossa.

Se on puna- tai punakirjavakukkainen, varreltaan hyvin vesipitoinen. Leviämistä edistää se, että se sinkoaa siemenensä kauas.

Lupiini on myös haitallinen tulokas, vahvajuurisena se syrjäyttää kotoperäisiä lajeja.

Sen siemenet voivat säilyä itämiskykyisinä maassa kymmeniä vuosia.

Jättiputki on myös haitallinen vieraslaji.

Kasvin osien koskettelu aiheuttaa ihoon palovamman tapaisia vaurioita.

PIHAPUUTARHAN LEINIKIT

Kotoisissakin lajeissa on erilaisessa määrin myrkyllisiä lajeja. Esimerkiksi leinikit (niitty- ja rönsyleinikki) saattavat vaikuttaa ihoon.

Myrkyllisinä kasveina hevosetkin kaihtavat niitä ja jättävät heinikkoon syömättä.

Siperianhernepensaan siemeniä meillä aina ennen kiellettiin syömästä.

Niiden myrkyllisyydessä voi olla vaihtelua.

Joku on ainakin maistelumielessä tehnyt niistä ruokaa.


PIHAPUUTARHAN AITAKASVEJA

Metsäkuusista kasvattamani aidan lisäksi meillä on yhdellä sivulla osaksi tuomipihlajaa.

Taimet ovat alkujaan metsään karanneita.

Luontoihmiset eivät pidä tuomipihlajasta sen vuoksi, että sen siemeniä leviää lähimetsiin varmaan lintujen ulosteissa.

Pensas on kukkiessaan kaunis.

Aikaisemmalla mökillämme oli eräältä naapurilta saamiamme isotuomipihlajia.

Ne kasvavat aika korkeiksi.

PIHAPUUTARHAN TUOMIAITA

Vastakkaisella sivulla tontillamme on kuusiaidan lisäksi jonkin matkaa tuomiaitaa.

Mietin vuosia sitten, että mitä luonnonpuuta siihen voisi laittaa.

Pihlaja helppona ja vaatimattomana kasvina tuli ensin mieleen.

Mutta kun tiesin, että se on lehdettömänä ruma keväällä, niin keksin laittaa tuomia, jotka ovat lehteviä aikaisin.

Tuomen taimet ovat peräisin entiseltä mökiltämme. Lehtien silmut ovat nyt loppukeväästä jo avautumassa.

Leikkaan tuomiaitaa syksyllä.


PIHAPUUTARHAN JÄNISVIERAAT

Jänikset ja rusakot eivät pidä tuomen hajusta, joten ne jättänevät sen rauhaan.

Oli siellä jotakin tainta kyllä joskus maisteltu.

Jäniksistähän sanotaan, että suosikkiensa (esimerkiksi norjanangervon), lisäksi ne syövät monia kasveja maistelemalla, etteivät saisi haitallisia aineita kovin paljon.

Entisellä mökillämme oli metsänreunaa rajoittamassa pihlaja-angervoa, joka sai kasvaa vapaasti leikkaamatta.

Se vanha lajike oli hyvin runsaasti juurivesoja tuottavaa.

Nykyisellä mökillämme on uudempaa pihlaja-angervon lajiketta, joka ei ole kovinkaan paljon levinnyt.

Mökillämme on myös kotitilaltani tuotua vanhaa rusopajuangervoa, jonka kerrannaistähkät ovat kauniin punaisia.

Myös se lajike leviää aika helposti.

Omakotitonttimme yhdellä reunalla on vaaleanpunakukkaista pajuangervoa.

Itse pidän siitä punaisemmasta.

PIHAPUUTARHAN TERVALEPÄT

Kotitilallamme maalla kasvoi järven rannassa vesirajan paikkeilla pienehköjä tervaleppiä.

Leikkaamalla kurissa pitäen niistä muodostui rantaan tuuhea reunus, joka ei estänyt sen ylitse talosta järvelle näkymistä.

Harvakseltaan siellä täällä ”pensasaidassa” oli joku korkea tervaleppä tai koivu, jonka alaoksat oli karsittu pois. Tällaisena ranta oli kaunis.

Tervalepät kestävät hyvin vedenkorkeuden vaihteluja ja jäiden armoilla olemista.

Kun vanhempani muuttivat kirkonkylään asumaan, he laittoivat tontin kadunpuoleiseen reunaan harmaaleppää. Niitä täytyy leikata.

Lepästä saa nopeasti aidan, mutta vanhemmiten se tulee rankulaiseksi.

Syreeniaitaa on monilla tonteilla, niin meilläkin kadunvarressa.

Niistä saa korkeahkon aidan, mutta jotkut leikkaavat niitä.


PIHAPUUTARHAN TUIJAT

Kun halusin nykyiselle mökillemme nopeasti aidan tien varteen, laitoin siihen kymmenen vuotta sitten raitoja.

Niitä pitää ahkerasti pitää kurissa leikkaamalla.

Nyt niiden alla on kasvamassa aronian taimia, jotka on saatu lintujen levittäminä metsäkarkulaisina.

Raidat lähtevät pian pois.

Aroniatkin kasvavat ajan kanssa leveiksi ja aika korkeiksi, joten joskus joutuu niitäkin leikkaamaan.

Aitakasveissa on paljon valinnan varaa, on kasvutavaltaan erilaisia ja eri lailla kukkivia.

Olemme ajatelleet mökille vanhan lauta-aidan paikalle ehkä istuttaa tuijaa.

Tuijat ovat ainavihreitä eivätkä ne tee juurivesoja. Ei ihan kymmenmetriseksi kasvavaa lajiketta passaa kuitenkaan ottaa.

Tuijien huonona puolena voi olla herkkyys kevätauringon poltteelle. Täytyy miettiä vielä...


Puutarhastaan tarinoi Ystävämme Välläys




sunnuntai 24. toukokuuta 2015

YHDEN SORMEN BLOGI


Murha tehdään mutkittelevan mäen nousun alussa iltahämärissä. Vasemmalla on pistotie metsään ja viiden metrin korkea kasa kuivia juurakoita, joita jatkuu kymmeniä metrejä. Oikealla on karua raiviota satoja metrejä metsän rajaan asti.

Äärettömän julma murha tehdään juuri siinä nousun alussa. Teko on niin epäinhimillinen ja yksityiskohdat tarkoin kerrottuja, että tavallisesti raskas ja voimat imevä mäki tuntuu keveältä.

Pälyilen metsään ja odotan ylämäkeä, huikeita järvimaisemia ja juomataukoa.

Dekkarin kuunteleminen pyöräillessä on eräs parhaita tapoja yhdistää luku- ja kuntoiluharrastus.

YKSINÄISEN KULKIJAN KAVERI

Tällä kertaa olen valinnut yksinäiselle ja hiljaiselle metsätaipaleelle niin jännittävän kirjan, että varjotkin  heräävät hahmoina eloon.

Onneksi luku päättyy ja saavun mäen päälle, nostan juomapullon käteeni ja ihailen alas kevätkynnettyjä peltoja juoksevaa maisemaa.

Pelto päättyy kaislikkorantaan ja siitä tyynen ulapan kautta vastarannan yli äärettömään.

Kirja jota sillä kertaa kuuntelen on Jo Nesbon “Poliisi”. Kuuntelen usein dekkareita tai matkakertomuksia lenkeillä.

Niissä tapahtuu koko ajan ja juonessa pysyy hyvin, vaikka välillä innostuisi katselemaan maisemia.


KIRJOJEN LUMO

Minä olen pitänyt kirjoista, siitä lähtien kun ensimmäisen kerran sain käsiini J.Fennimore Cooperin “Viimeisen mohikaanin”

Katselin sen muutamia mustavalkoisia kuvia, koska en osannut lukea, ja jäin kirjojen lumoihin.

Nykyisin lukemiseni on monien kirjojen paletti, mielialan ja hetken mukaan.

KIRJAT, JOISTA EN PÄÄSE IRTI

En oikeastaan koskaan enää saa kirjaa valmiiksi luettua. Ainoastaan selkeät, pelkkään tarinaan pohjautuvat kirjat asettuvat pysyvästi hyllyyn lukemisen jälkeen.

Niihinkin toisinaan palaan, mutta usein vain katsoakseni jonkin kohdan uudelleen.

Minulla on muutamia kirjoja, joista en tule koskaan pääsemään irti, enkä halua.

KIRJA ON KUIN TUTTU MAISEMA

On kuin olisi päässyt kauniin tai kiintoisan maiseman näkymiin ja löytää aina jotain uutta palatessaan kirjan ääreen.

Minun on helppo palata sellaisten kirjojen sanomaan aina uudelleen.

On kuin kävelisi tuttuun maisemaan, siihen kohtaan, mihin viimeksi jäi.

Mielenkiintoista on, että usein vanhatkin, jo kerran luetut ja kuljetut maisemat näyttävät ajan myötä erilaisilta.


TARINAN VOIMA

Minä uskon tarinan voimaan ja siihen, ettei hyvä tarina kuole tai katoa koskaan.

Tarina on elämän tapa kertoa, että tässä kaikessa on jokin juoni, että on olemassa isompi tarina, joka kerran kokoaa pienemmät yhteen.

Siitä tulee iso novellikokoelma.

Minä uskon, että tarinan voima perustuu siihen, että kaikki pitää sisällään jonkin tarinan.

Tarinan, joka ansaitsee tulla kerrotuksi.

Uskon, ettei ole yhtään onnistunutta laulua, hyvää keskustelua, tai mitään inhimillistä kohtaamista, joka ei eläisi tarinasta.

TARINA ON KUIN TUULENVIRE

Siksi yritän aina olla kuulolla koko ajan, sillä joka hetkessä on tarina.

Sen hetken tarina, joka muuttuu yhtä nopeasti, kuin tuulenvire veden pinnalla.

Aina se ei ole pääjuoni, tai se mikä kaikkein voimakkaimmin pyrkii esille.

Usein mielenkiintoisin tarina tapahtuu sivujuonteessa, elämän sivupoluilla ja varjoissa.

Tarinat ovat valonarkoja, varsinkin kaikki hyvät tarinat.

Ne vaativat huomiota, mutta eivät ole huomionkipeitä.

Usein blogini kommenteista löydän niitä sivujuonteita ja tarinanpätkiä.

SÄRÖ TEKEE ELÄMÄSTÄ EHJÄN

Kommenteissa minua kiinnostavat tietynlaiset tarinat, elämän maustamat ja toisinaan pohjaan polttamat.

Niin pilalle menneet, että ne halutaan heittää pois.

Minä sytyn niissä tarinoissa olevasta säröstä, elämän tekemästä virheestä.

Virheestä, joka tekee ehjästä elämästä aidon elämän.

Elämä tekee sen särön ja siihen pääsee aito aromi.

Tarina jää jäljelle ja tarinan aito maku.


“TARINOI VANHAST PRUUKIST”

Toisinaan tekee löytöjä sieltä, mistä ei heti odottaisi.

Minä tein sellaisen löydön vanhasta Karkkilan kotiseutuyhdistyksen painattamasta kirjasesta, jonka sain naapurilta lainaan.

Kirjan nimi on “Tarinoi vanhast pruukist” ja sen on kirjoittanut Eino Halme.

Hän on kirjoittanut kirjasen omista lapsuuden muistoistaan noin sadan vuoden takaa.

Tarinat ovat Högforsin tehtaan valimosta ja sen varjoissa elävistä värikkäistä persoonista.

PRUUKIN TÄRKEIN MIES

Halme on erinomainen kirjoittaja, ajan ja ihmisluonteiden kuvaaja.

Monta tarinaa toimisi tämän päivän blogeissakin.

Ihminen on Halmeen kuvaamissa tarinoissa vain selvemmin, aidommin ja maukkaammin esillä kuin tänä päivänä.

Erityisen mieluinen hahmo kirjassa minulle on uuninhoitaja Linkmanni, jonka tehtävä on sulattaa rauta valureille.

Hän on mielestään niin tärkeä työntekijä, että koko valimo, eli pruuki, pysähtyisi ja loppuisi kokonaan jos hän kuolisi.

Edes lomaa ei Linkmanni voi muiden tapaan pitää, kun on niin tärkeä mies.

MASUUNIN UUNINHOITAJA LINKMANNI

Mehukkaaseen tyyliin hän piippuaan imeskellen ja sylkeä roiskien arvioi sulaa rautaa odottavia valajia, näiden luonteita ja ammattitaitoa.

Lopulta myös ylimieliselle uuninhoitaja Linkmannille näytetään paikka ja se miten helppo hänetkin tarvittaessa on korvata.

Lujille se Linkmannille ottaa ja Eino Halme osaa ottaa persoonallisen miehen nöyryytyksestä kaiken ironian irti.

Tällaisiahan me tänäänkin olemme. Helppo tästäkin tarinasta on itsensä löytää ja asettaa sitten siihen samaan jonoon muiden kanssa.

Tavallisia, heikkoja ja helposti korvattavia lopulta olemme kaikki.


YHDEN SORMEN BLOGI

Nämä minun tarinani ovat kaikki yhden sormen blogeja, jokainen yhdellä sormella kirjoitettu.

Toisella kädellä yleensä tuen otsaa, ettei pääni vääntyisi sivuun, samalla kirjoitan yhdellä sormella virtuaalinäppäimillä.

En ole niin nopea ajattelija, etteikö sormi hyvin ehtisi mukaan.

En kuitenkaan usko, että ilman lukijoita olisi näitä tekstejäkään.

Tai ilman mukana eläviä kommentteja tällaisella blogilla jatkuvuutta.

ELÄMÄN AHJO

Siksi on aina tultava nöyrästi muiden kirjoittajien tavoin jonoon.

On odotettava tarinakuppinsa kanssa.

On odotettava, että jotain uutta, jotain sulaa metallia, valuisi kuuppaan.

Valuisi elämän ahjoissa sulaneita kokemuksia, joista saisi valaa uuden tarinan.

Voisi valaa blogin, jota joku odottaa.




lauantai 23. toukokuuta 2015

PÄÄSKYT SAAPUIVAT



Kolmen aikaan aamuyöllä talo alkaa jutella. Tarina on osittain narinaa, vanhojen muistelua, entisten asukkaiden aikaa ja ajatusaaltoa.

Kuuntelen sitä ymmärtävästi, sillä pidän talosta. Tämä vanha rouva on kuljettanut asukkaitaan jo pitkän taipaleen.

Sillä on monta tarinaakin, eikä se aina halua kertoa kaikkea tai kaikille.

Tänään se juttelee talon ensimmäisistä asukkaista.

He olivat inkeriläisiä ja asuivat täällä rakentamisen aikoihin.

He olivat silloin huolettomia, nuoria ja reippaita miehiä.

Iloisia veikkoja ja puheliaitakin.

Varsinkin toinen, jonka tarinat ja yön pitkien tuntien ajatukset vaeltavat talossa vieläkin.

TARINAT KULKEVAT TALOSSA

Murheetkin kulkevat seiniä pitkin. Ovat varjoina nurkissa ja liikkuvat vaiti.

Toisenlaiset tarinat ovat niiden mukana, ikävät muistella ja kertoa.

Niissä on kyynelten suolainen maku ja mukana katkeruuden mauste, kuin inkivääri bataattikeitossa.

Makuna se on katkeran kirpeä ja makean täyteläinen, ajan kypsyttämä.

Niin kuin kaikki hyvä, mikä syntyy hitaasti hämmentämällä ja sopivassa lämmössä.


OLI PAKKO LÄHTEÄ

Talo muistelee valmistumistaan sotien jälkeen, onnen ja surun aikaa, lähdön hetkeä ja uusien asukkaiden muuttoa.

Kyyneleet tulevat lähdön hetkestä, ne jotka asemalla saattajien silmistä valuivat vanoina kasvoille.

Oli pakko lähteä ja jättää tämä talo.

Vanhan rouvan oli luovutettava ensimmäiset suojattinsa.

Heidän oli palattava sinne kauas, takaisin kotisedulle parhaassa tapauksessa.

SEINÄT SULKEVAT MONTA TARINAA

Talo huokaisee väliin, ei mitenkään raskaasti, ottaa vain aikaa ja tuumii.

Huokaus on ennemminkin leppoisa ja hyväntahtoinen.

Aivan kuin yhteenveto puhutusta.

Näistä on jo niin kauan, talo toteaa.

Niiden jälkeen on tapahtunut paljon muutakin.

Monta tarinaa seinät sulkevat sisäänsä.

NAURUA, LAULUA JA HAAVEITA

Talo jää pohtimaan ensimmäisiä uusia asukkaita.

Se kertoo nopeista askelista, äänistä vintillä, kiljahduksista ja naurusta.

Laulustakin, joka kahvikuppien kilinän seassa soi keittiössä.

Onnellisia ääniä, uuden alun ääniä ja ensimmäisten öiden ääniä.

Tuoreen puun tuoksua, patjoja ja peittoja lattialla, sipinää ja supatusta.

Haaveiluja, jotka katkeavat kesken ja siirtyvät unimaailmaan.

PUHISEVAT PIIKKIPALLOT

Tarinat liikkuvat lattiasta ja nurkista seiniin, pujahtavat sitten verhoista ikkunaan.

Katselevat lehmuksen oksien välistä sinertävälle taivaalle.

Kuuluvat vielä lintujen soittona aamun kajossa ja katoavat sitten niiden siivillä.

Talon vaiettua nousen neljän aikaan keittämään kahvit.

Pihalla on jo valoisaa, siilit liikkuvat kasvihuoneen kulmalla.

Ne ovat siirtäneet ruokakipon polulle.

Pienet puhisevat piikkipallot.


PÄÄSKYSET OVAT SAAPUNEET

Toissailtana tulivat pääskyset. Aluksi niitä kieppui pari taivaalla saarnipuun yläpuolella.

Sitten harjun päältä alkoi erottua lisää kiitäviä varjoja.

Pian niitä oli kymmeniä.

Oli ihmeellinen hetki istua kansituolilla ja katsoa taivaalla leikkivien lintujen väsymätöntä liikettä.

Matka Afrikasta oli tehty ja kesän viesti tuotu tänne meille.

KADONNEET SANAT

Katsoin taloa ja ajattelin, miten monta tarinaa kesän tulosta se voisi kertoa.

Miten erilaisia tarinoita.

Muuttoja ja lähtöjä, eroja ja saapumisia, ilon ja surun kyyneleitä.

Vaiettuja ja vaiennettuja ääniä, kadonneita sanoja, jotka pälyilivät arkoina.

Rikki menneitä kirjaimia, jotka kerran olivat olleet uusia ja innokkaita.

Tiesin sen ja tunsin, että ne halusivat tulla korjatuiksi.

Ne halusivat kertoa tarinansa.

Oli vain oltava hiljaa ja odotettava, oli niiden hetki.

Annoin niille tilaa ja katselin pääskyjen kiitoa.

Minulle pääskyt ovat aina olleet oikean kesän viesti.



ILTAYÖ MUMMOLASSA

On kesäilta pohjoisessa vuosia sitten.

Olen alle kymmenen ja kävelen mummolan punaista hirsitaloa ympäri.

Nurmessa on kastetta, joka tuntuu viileältä jaloissa.

Ruoho tunkee varpaiden välistä ja kutittaa.

Usva nousee kauempaa järveltä, lipuu loivasti nousevia peltoja pitkin.

Yksinäinen kuikka huutaa jostain lahdelmasta.

Väkevä kostean mullan tuoksu sekoittuu raikkaaseen iltayön tuulenvireeseen.

VERIVIIRU VARPAASSA

Tuntuu jännittävältä hiippailla täällä talon ympärillä toisten nukkuessa.

Tummat ikkunat ja kukkien varjot niissä näyttävät ihmisen varjoilta.

Äkkiä jalkaan sattuu ja kuuluu rasahdus.

Vilkaisen vaaleita kuoria maassa ja pientä verivanaa varpaassa.

Kumarrun poimimaan ohuita munankuoria ja vilkaisen sitten ylös.

Siellä ne ovat, katonrajaan muuratut räystäspääskyn pesät.

Poikaset ovat kuoriutuneet ja munankuoret ovat tippuneet sieltä.

Kuulen poikasten ääntelyn pesistä ja lumoutuneena katselen taitavasti katonrajaan rakennettuja pesiä.

Tuosta iltayöstä lähtien olen rakastanut pääskyjä.

Ne valloittivat sydämeni sinä iltayönä pikkupoikana.

Aina kun näen niiden saapuvan muistan iltayön ja hiippailun mummilan nurmikolla.

Muistan kuoret maassa ja veriviirun varpaassa.

Muistan poikasten äänet ja kirahdukset.

Loputtomat kaartelut ja kieppumiset taivaalla.

USVAISEEN JOKILAAKSOON

Käyn alakerrassa pukemassa lenkkivaatteet ylleni ja menen ulos.

Lähden juoksemaan kohti jokilaaksoa.

Ilma on usvainen ja raikas.






perjantai 22. toukokuuta 2015

PUOLIVILLI POIKAMIESKISSA


Kissa istuu linnunpöntön katolla kuin figuuri kirjahyllyssä. On siinä niin luontevasti, että katselen sitä hetken hämmästyneenä.

Näyttää kuin linnunpöntön katto olisi juuri oikea paikka sille.

Kissa vaikuttaa poissaolevalta ja rennon viattomalta.

Pesää pönttöön rakentelevaa kirjosieppoa ei vielä näy. Kissa odottaa ovella.

PESÄNVALTAAJA

Lehmuksessa on kaksi pesäpönttöä, alempi noin kolmen metrin korkeudessa ja siitä pari metriä ylempänä toinen.

Ylemmässä pesää rakenteli innokkaasti tinttipari. Kirjosiepot valtasivat pesän kuitenkin palattuaan.

Niiden tapa on käydä jokaisessa pihan pesäpöntössä kurkkimassa ja ottaa omansa.

Ainoastaan etupihan sinitiaiset ovat pitäneet puolensa tätä pesänvaltaajaa vastaan.


SIEPON SIEPPAUS

Alemmassa pesäpöntössä majaillut suuri kimalainenkin on saanut lopulta väistyä näiden hornet-hävittäjää muistuttavien lintujen tieltä.

Nyt kuitenkin kylään on tullut vieras, joka ei ole kiinnostunut pesän teosta. Kissa ilmiselvästi haluaisi ruokailla yhdessä kirjosiepon kanssa.

Sen käpälä sieppaisi siepon jos tämä palaisi kotiinsa väärään aikaan.

Minulle tulikin kiire rynnätä ulos.

PUOLIVILLI POIKAMIESKISSA

Tiesin, että meillä kulkee naapuruston puolivilli poikamieskissa, kuin kotipihallaan.

Se tulee, asettuu hiekkalaatikon viereen ja piehtaroi siinä hiekassa.

Se kiipeää iltayöstä kukkakummun päälle kuin kukkulan kuningas ja jättää sitten jälkeensä siististi taputellun keon.

Se liikkuu omenapuiden oksilla ketterästi ja pyrkii niissäkin pesäpönttöjen luo.

Olen yrittänyt häätää sitä pihasta ja rennon letkeästi se lähteekin aina pensasaidan alta pois.

Poistuminen on kuitenkin vain hämäystä ja pian se palaa takaisin toiselta kulmalta.

Tulee yleensä jo terassin kulmalla vastaan.


KISSA ON SAALISTAJA LUONNOSTAAN

Eräs omakotiasuja kertoi, että heillä oli kerran pesäpöntössä jo poikaset, kun pihoilla vapaasti liikkuva kissa pääsi sen viereen.

Kissa oli saanut tassunsa reiästä sisään ja poiminut poikaset yhden kerrallaan.

Ei kissa vaistoilleen tietenkään mitään voi. Se on saalistaja, joka osaa olla aina tilanteen tasalla.

Kotona se on hellä ja leikkisä kehrääjä, jota ei voi olla rakastamatta.

Luontoon päässeenä se on taitava pyydystäjä, joka pystyy vaistojensa varassa hankkimaan syötävänsä.

YHTEISTYÖ TOIMII

Kissat osaavat hyvin myös yhteistyön pyydystämisessä.

Kuulin tarinan kahdesta kissasta, jotka yhteistyöllä pyydystivät pesivän lintupariskunnan.

Toinen kissoista kiipesi pesäpöntön katolle ja toinen odotteli etupuolella.

Katolle mennyt napautteli pesäpöntön kylkeen kunnes lintu lennähti ulos ja jäi odottavan kissan kynsiin.


KOLMEN METRIN LOIKKA

Nyt en anna tämän kissan pyydystää pesää rakentavia lintuja.

Menen puun vierelle, kissa vilkaisee minua ensin ja arvioi sitten, että rauhallinen poistuminen on tilanteen paras ratkaisu.

Kissa loikkaa komeasti kolmesta metristä, vilkaisee vielä minua ja sujahtaa kulman taakse.

Menen varmistamaan, että kissa poistuu tontilta.

KISSAN KIERROS

Kävelen sen perässä ja hitaan letkeästi katti etenee kohti pensasaitaa.

Välillä se katsoo minua arvioivasti, pitää muutaman metrin etäisyyden ja katoaa pensaiden taakse.

Katselen hetken sen perään ja varmistan, ettei kissa palaa takaisin.

Lähden sitten sisälle ja kun menen ikkunaan, niin kissa on jo kiivennyt pesäpöntön viereen ja astuu parhaillaan sen katolle.

Kissa on kiertänyt kuin vanha sissi selustaan ja palannut jatkamaan saalistamistaan.


HARAKKA NÄYTTÄÄ PAIKAN

Samalla hetkellä lennähtää lintu ylemmälle oksalle ja tapahtuu jotain yllättävää.

Lintu on frakkipukuinen harakka, tuo tunkioiden kuningas ja punkkari.

Nyt harakka osoittautuu kirjosieppojen pelastajaksi.

Kylmän viileästi se isolla nokallaan ajaa kissan pesäpöntön katolta alas.

Taas komea loikka kolmesta metristä alas.

Ilmeisesti harakka näki kissan uhkana, onhan silläkin kauempana suuressa kuusessa tavannut olla joka vuosi pesä.

KIITOLLINEN KIMALAINEN

Käyn vielä varmistamassa kissan poistumisen ja pohdin mitä tekisin, sillä olen varma, että se palaa taas pian.

Vaikka kello käy jo kymmentä, niin rakentelen vihreästä, muovitetusta aitaverkosta ja muutamasta tuesta puiden ympärille aidan.

Toivon, että ne estävät kissaa pääsemästä enää pesäpöntöille.

Ei se ainakaan enää sen jälkeen ole pesäpöntön päälle ilmestynyt.

Kimalainen saa tosin olla kissalle kiitollinen, sillä kirjosiepot hylkäsivät alemman pesäpöntön.

Eilen näin taas kuinka kimalainen pöristeli pesäaukosta sisään.

SULKA JA HEINÄNKORSI

Vein iltayöstä vielä siileille syömistä ja juomista kasvihuoneen kulmalle.

Kohta näinkin vaaleanruskean piikkipallon kaartavan polkua pitkin kuin kilparataa  ruokakipolle syömään.

Aamulla menin katsomaan ja näin tyhjän ruokakipon.

Ihmettelin kovaäänistä puhinaa ja tuhinaa, joka kuului pensaan juuresta.

Siilit siellä hankasivat kuonojaan vastakkain. Oli aamupusun aika.

Päivällä näin uroskirjosiepon vievän sulkaa ylempään pesäpönttöön.

Pian emokin tuli roikottaen nokassaan pitkää heinänkortta.

Siepponaaras meni sisään ja vei heinän sisään, osa siitä jäi roikkumaan reiästä.

Kohta tuulenpyörre nappasi sen ja lennätti ikkunaa kohti.







tiistai 19. toukokuuta 2015

PUOLEN VÄLIN VUORI


Vuorenseinämä edessä on saavuttamaton ja pelottavan jyrkkä. Kauempaa se on sileä ja ehyt, läheltä täynnä halkeamia ja säröjä, joista voi tarttua kiinni.

Sileästä pinnasta erottuu varjoina myös kohoumia ja ulokkeita, joihin voi asettaa jalkansa ja ponnistaa ylös.

On mentävä ote kerrallaan ylöspäin ja katsottava sitten seuraava ote.

Vain yksi ote kerrallaan on elämässäkin edettävä.

On edettävä vuorikauriin sitkeydellä.

Vuorikauriin peräänantamaton asenne palkitaan ulokkeena jyrkänteellä.

Elämässä se tarkoittaa pientä lepoa, joka välillä jokaiselle suodaan.

DIAGNOOSIN JÄLKEEN LOMAUTUS

Minä sain eilen kokea sen hetken viiden vuoden sairastamisen jälkeen.

Servikaalisen dystonian diagnoosin sain kolmisen vuotta sairastettuani, useiden lääkärikäyntien jälkeen.

Diagnoosin saatuani ja sairauslomalta palattuani sain samana päivänä käteeni lomautustodistuksen.

Tuo lomautus on kestänyt kesällä kaksi vuotta.

Nyt sain lopulta lausunnon siitä, että en voi sairauteni vuoksi jatkaa entisessä ammatissani.

Voin nyt hakea tuon lausunnon perusteella kuntoutukseen ja uudelleen koulutukseen.

En tiedä mitä tästä avautuu eteenpäin.

Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että sain työterveydenhuollon ammattilaisilta lausunnon, joka tuki omaa näkemystäni.

YHTEISKUNNAN REVITYT TUKIVERKOT

Rohkeita oivalluksia,  ajatuksia, unelmia ja haaveita on jokaisella ihmisellä aina oltava, varsinkin sairauden ja vaikeiden aikojen keskellä.

Niistä unelmista kuitenkin aina löytyy se yksi pitävä ote, johon tarttumalla pääsee eteenpäin.

Monta kertaa pitkän lomautukseni aikana, sairauden kipujen, vääntöjen ja pitkien, valvottujen öiden väsyttämänä, vaani se lopullinen uupuminen.

Uupumus, jonka vuoksi ihmisiä katoaa ja putoaa yhteiskunnan turvaverkon tylysti revittyjen reikien läpi.

Vanhusten, nuorten, sairaiden, työttömien ja puolustuskyvyttömien eduista, tuista ja hoidoista leikataan, mutta armeijalle ostetaan aseita lisää.

Kyllä poliitikkojen puheista huomaa, että vaalit ovat ohi.
PUOLEN VUODEN PALKKA

Olen ollut lomautettuna jo niin kauan, että voisin irtisanoa itseni ja saada täyden lopputilin heti käteeni.

Varsinkin syksyllä pohdin irtisanomista.

Olisinhan saanut pitkästä työsuhteestani puolen vuoden palkan, silti menettämättä työttömyysturvaani.

Työnantajaltakaan ei ollut odotettavissa töitä koska uusien yt-neuvottelujen myötä lomautettuja on tullut vain lisää.

Servikaalinen dystoniani hiljalleen vaikeutui ja aloin ymmärtää, ettei minusta olisi enää aikaisempaan ammattiini.

KASVAIN JA DYSTONIA-DIAGNOOSI

Vuodenvaihteessa päätin asettaa asiat puntariin. Toisessa vaakakupissa olivat puolen vuoden palkka, toisessa työterveyshuolto, joka lomautetullakin on käytettävissä.

Tiesin, miten vaikeaa minun on päästä tilanteessani eteenpäin, jos menetän vielä työterveysedunkin.

Olen käynyt siellä lääkärintarkastuksissa ja hoidoissa yli vuosikymmenen.

Siellä minulta löydettiin kasvain kurkusta ja pääsin ajoissa hoitoon, siellä tehtiin lopulta myös tämän nykyisen sairauteni diagnoosi.

KALLIIT LAITTEET

Olen saanut sieltä hoitoa vakavaan välilevynpullistumaan, jota julkisen puolen terveyskeskuslääkäri vähätteli, vaikka työterveyslääkäri oli todennut oireista halvaantumisriskin.

Työterveyslääkärin esittämään magneettikuvaukseen terveyskeskuslääkäri naljaili, että pitäähän niiden saada kalliit laitteet käyttöön.

Kerroin terveyskeskuslääkärin sanomiset työterveyslääkärille, joka kysyi tämän nimen. Seuraavalla viikolla tuli kutsu magneettikuvauksiin, joissa löytyi suuri roikkuva prolapsi.

Terveyskeskuslääkäri ei enää naljaillut kalliiden laitteiden hyödyntämisestä.

Ehkä siksi, että oli keikkalääkäri ja päivysti jo toisaalla.

En tiedä oppiko hän tuosta mitään.

Joskus kaikkein vähiten haluavat oppia ne, jotka omasta mielestään tietävät eniten.


PALOAUTO JA SAMMUTUSPEITE

Miten tällaisten jatkuvasti vaihtuvien terveyskeskuslääkärien varaan voi jäädä, jos ei ole pakko?

Pystyn hyvin kuvittelemaan mihin joutuu tällaisessa tilanteessa ilman toimivaa työterveyshuoltoa.

Kirjoitan tämän tietoisena siitä, että dystoniaa sairastavan on oltava myös kiitollinen julkisen puolen sairaanhoidolle.

Sieltä me saamme botuliinihoidot, joita monella ei olisi varaa maksaa itse.

Siellä myös tehdään DBS-leikkaukset, jotka ovat auttaneet monia lievittäen vääntöjä ja pakkoliikkeitä.

Siitä huolimatta työterveyshoidon antama apu tilanteessani on ollut merkittävä.

Mielestäni sitä ei voi edes verrata siihen mitä terveyskeskus tarjoaa.

Ero on sama kuin paloautolla ja sammutuspeitteellä tulipalossa.

Toisinaan kyllä peitekin voi auttaa.

VAAKA KERTOO TOTUUDEN

Olin ollut omassa työterveyshuollossani niin kauan hoitosuhteessa, että he tiesivät tarkalleen tilanteeni.

Tiesivät, pystyivät ja ennenkaikkea halusivat auttaa.

Työterveyslääkärin asenne oli alusta lähtien hyvä ja hän halusi selvittää tilanteeni perusteellisesti ja auttaa eteenpäin.

Kävi jatkossa miten tahansa niin olen todella tyytyväinen, että puntaroin asiat  ja päädyin pitämään kiinni työterveyshoidosta.


VIIDEN KUUKAUDEN SAVOTTA

Sain käteeni lopulta, lähes viiden kuukauden lääkärireissujen jälkeen lausunnon, joka oli hyvin kattava kaikkine liitteineen.

Mukana oli hoitavan neurologian ylilääkärin liite ja kahden sivun mittainen työfysioterapeutin raportti arvioineen ja suosituksineen.

Työterveyslääkärin ja työfysioterapeutin arvio oli, etten pysty jatkamaan nykyisessä ammatissani tai vastaavissa tehtävissä.

Olin todella tyytyväinen niistä asiantuntevista ja oikeudenmukaisista lausunnoista.

Tyytyväinen olen siihen, etten irtisanonut itseäni.

Vaikka olisin saanut puolen vuoden palkan, olisin menettänyt työterveyshuollon.

Olisin joutunut pelkästään TE-toimiston ja Terveyskeskuksen varaan.

Sieltäkin kautta yritin kyllä jo viime marraskuussa päästä työkyvyn arviointiin.

Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, joten aloin itse ajamaan asiaa.

Kannatti lähteä omatoimisesti liikkeelle ja ottaa yhteys työterveyslääkäriin.

YLHÄÄLLE ON MATKA

Nyt voin tehdä hakemuksen kuntoutukseen ja uudelleen koulutukseen. Toivottavasti jotain avautuu tätä kautta.

Olen kuitenkin tyytyväinen, että lähdin tammikuussa omatoimisesti liikkeelle ja hakemaan lausuntoa. Nyt minulle ainakin monipuolinen sellainen on.

Kiitos tuesta ja neuvoista, joita tällä matkalla olen monilta saanut.

On tämä rankka nousu, tämä dystonian vuoren valloitus.

Tarvitaan sitä vuorikauriin sitkeyttä ja pelottomuutta matkan jatkamiseen.

On keskityttävä vain omaan tilanteeseen.

Jos kiinnittää katseensa liikaa toisiin voi ote livetä.

On vain katsottava aina seuraavaan halkeamaan, seuraavaan kohoumaan.

Ja ylös, ylöspäin vain, sillä ylhäällä on aina tilaa.