perjantai 10. huhtikuuta 2015

VÄLLÄYS JA HARZU RUN



Välläys on Dystoniablogin arvoitus. Minä en vieläkään tiedä kuka hän on. En tiedä, enkä välttämättä halua edes tietää, ellei hän itse halua kertoa.

Jotkut luulevat Välläyksen olevan isäni tai alter egoni blogissa. Olen itse valinnut tahallisen luottamuksen ja tietämättömyyden.

Olen ajatellut, että siinä vaiheessa kun Välläys haluaa kertoa minulle kuka hän on, silloin hän kertoo sen.

Kunnioitan ihmisen omaa halua pysyä salattuna, en ole urkkija luonteeltani.

Tähän blogiin olen kerännyt keskusteluja, joita Ystäväni Välläyksen kanssa olemme käyneet.

Lukujen alussa on tekstin kirjoittajan nimi.




HARZU RUN

Kiitos kauniista ja kannustavista sanoista Välläys!

Sinun viestisi kannustivat ja rohkaisivat minua jo dystoniafoorumin aikoina. Luin ne aina ajatuksella.

Tällä uudella sairauden “kartalla” kulkiessa, etsii joka hetki tukea ja niitä, jotka ovat löytäneet polun pään.

Sinusta löysin yhden sellaisen. Kiitos!

Onnellinen se, joka oman kipuilunsa keskellä oppii elämäänsä tyytymään ja löytää tasapainon.

Kaikkein onnellisin se, joka myös toisille jakaa oppimaansa.

Olet oikeassa Välläys, olen aina ollut innokas valokuvaaja. Ostin ensimmäisen kamerani itse jo teinipoikana puolukkarahoilla.

Se oli Yashica, siinä oli loittorenkaat ja sillä pystyi ottamaan kuvia myös hyvin pienistä kukkasista ja hyönteisistä.

Silloin huomasin, kuinka kaunis luonto on.

Runot puolestaan pelastivat minut murrosiän tunnekuohuissa ja myöhemminkin.

Niihin olen purkanut usein kipeitä asioita, joille ei oikein muuta kanavaa ole löytynyt.

Olen maistanut haulikonpiipun kylmän metallin suussani ja tullut sieltä pois, kun nuorena kävin kriisejäni läpi.

Olen nähnyt monen lähtevän niin ja päättänyt yrittää elää elämäni loppuun asti.

Runot, valokuvat, kirjoittaminen ja juokseminen ovat ne lääkkeet, joilla olen tuon päätökseni pystynyt pitämään.

Ja suurin syy seisoo rinnallani myötä ja vastamäessä.

Rakas vaimoni. Hänelle olen velkaa elämäni.


VÄLLÄYS

Maailma olisi menettänyt paljon, jos olisit toteuttanut teinipojan päähänpiston.

Minä ostin halvalla ensimmäisen oman kameran eräältä teinipojalta. En muista sen merkkiä. Ei siinä ollut hienouksia.

Sitten seuraavaan Canoniin ostin jonkinlaisen jatkoputken, jolla pääsi lähelle ja lisälinssin, jolla pääsi vähemmän lähelle.

Kerran kaaduin, niin että erillisen salamalaitteen kiinnitysistukka hajosi.

Seuraavaksi ostin uudemman Canonin, jossa oli itsessään salamalate ja zoomausmahdollisuus.

Sen kameran filminsiirtomoottori lopahti, ja palasin takaisin vanhaan Canoniin.

Siinä on aika hyviä manuuaalisia säätömähdollisuuksia (myös automatiikka). Digiin en ole siirtynyt.

Ei ole aikaa opetella, enkä ehdi nykyään paljon kuvaamaankaan. Jos kuvaan, niin ajan puutteen vuoksi hätiköin, enkä valmistele kuvausta tarpeeksi hyvin.

Nykyiset kuvat ovat huonoja. Aiemmin olen kuvannut hyvin paljon kasveja ja jonkin verran maisemia, vähemmän eläimiä.

Eläimethän juoksevat tai lentävät karkuun, eikä minulla ole sellaista optiikkaa, jolla voisin kuvata kaukaa.

Niin minäkin olen onnellisesti naimisissa ihanan nalleni kanssa. Hän pelasti minut uupumuksen suosta.

Maailma on ihmeellinen, aina vain.

HARZU RUN

Kiitos Välläys!

Palautteesi on niin hienosti kirjoitettu, että mietin taas niitä useita muitakin rohkaisun sanoja, joita olen sinulta kuullut.

Ne ovat kaikki auttaneet minua eteenpäin ja antaneet voimaa sekä rohkeutta useissa tilanteissa.

Ilman sinun kaltaisiasi rohkaisijoita jäisi monta asiaa maailmassa kesken tai aloittamatta.

VÄLLÄYS

Sinä olet selvästi kirjailija ja runoilija, jo lapsuudesta asti. Runot eivät viehättäneet minua lapsuudessa.

Äitini patisti, että minun pitäisi lukea kirjallisuutta, että selviäisin äidinkielen ainekirjoituksista. Selvisin minä niistä silti joten kuten.

Minulla oli koulun jälkeen ilo olla kirjeenvaihdossa Minna Canthin tyttärentyttären kanssa.

Olin silloin "nuori ystävä". Hän kannusti minua. Haaveenani oli silloin eläinlääkärin ammatti.

Tämä arvokas ystäväni sanoi, että minun pitää sinnikkäästi tehdä itsestäni eläinlääkäri, koska sitä haluan.

En kuitenkaan ole eläinlääkäri, mutta sinnikkään pyrkimyksen päämääriini olen häneltä oppinut.

Eivät Minnan kirjoitukset kuitenkaan kovin tuttuja minulle ole.

Selviän suomen kielellä asioistani tavallisen hyvin.

Runoja en aina ymmärrä, mutta jotkut runot ja kirjoitukset kyllä "kolahtavat".

Suosittelen sinulle edelleen runokirjan tekemistä. Ehkä saat vielä aikaan monta runokirjaa.



HARZU RUN

Lämmin kiitos Välläys!

Olipa mielenkiintoinen tarina jonka kerroit Minna Canthin tyttärentyttärestä. Muistelen sinunkin kirjoittaneen kauniita runoja dystoniayhdistyksen entiselle foorumille.

Olet ihminen, joka kannustaa vilpittömästi ja kauniisti. Minuakin niin sydämellisesti aina tuet!

Luulenpa, että jos minulla olisi ollut kaltaisesi innostaja silloin kun runokirjastani haaveilin ja sain ensimmäisen vastaukseni, olisin yrittänyt vielä sisukkaammin uudelleen.

Onneksi sain myöhemmin toisen mahdollisuuden ja lapsuuteni haave omasta kirjasta toteutui. Olen onnellinen, että sain kokea sen tunteen. Oman kirjan julkaistuna kädessäni.

Kiitos Välläys, että olet antanut niin kaunista palautetta runoistanikin.

Niin kuin jossain kerroin, eräs jo edesmennyt ystäväni sanoi, ettei kirjoita runoja, koska niissä paljastaa liikaa sisimpäänsä.

Minä olen ajatellut sen niinpäin, että kirjoitan runoja, koska yritän selvittää sisälläni olevan salaisuuden.

Sillä jokainen ihminen on salaisuus, salaisuus myös, ja ehkä nimenomaan itselleen.

VÄLLÄYS

Elämä opettaa meille aina uutta hamaan loppuun asti, jos vain haluamme ja vajavaiset aivomme voivat oppia. Ollaan avoimia sille.

HARZU RUN

Hyvin sanottu Välläys!

Avoimuudesta tässä nimenomaan on kysymys.

Elämän opetukset ovat niin usein siellä, minne me emme halua avautua. Ja tulevat sieltä, mistä meillä omasta mielestämme ei ole mitään opittavaa.

Viisaus tulee vastaan ja ohittaa meidät, emmekä me edes huomaa sitä. Siinä se taas meni, huomaamme myöhemmin.

Hyvä ohje tuo avoimuus. Kiitos siitä!

VÄLLÄYS

Jotenkin Sinun kirjoituksesi vievät mukanaan. Kun alkaa lukea, niin on pakko lukea kokonaan, esimerkiksi Alkutuuli.

Mistähän noita juttuja Sinulla kumpuaa. Ehkä kuulet ja näet paljon ja painat asiat korvan taakse.

Punnitset niitä ja luot niistä uusia tuulia. Tuotteesi antavat kuin taide-elämyksiä.

Mutta samalla myös monesti punnittuja viisauksia sieltä tuulien syntysijoilta.



HARZU RUN

Kiitos Ystäväni!

Hienoa että elät niin voimakkaasti mukana blogissani, tuntuu kuin kirjoitteluni olisi keskustelua, se ajatus innoittaa minua.

Odotan kiinnostuksella pohdiskeluasi kertomastasi aiheesta, kuolema on niin iso asia, elämän päättyminen niin lopullinen, että siitä on vaikea puhua tavallisesti.

Lähes aina siihen tulee suurempi merkitys ja korostus. Siitä syystä niin mielelläni lukisin pohdiskelusi aiheesta jos vielä jaksat asiaan palata.

Mielestäni myös kuolema aiheena sopii hyvin tähän blogiin, onhan se vääjäämätön osa meidän jokaisen elämää.

Kanssasi kulkija harzu

VÄLLÄYS

Koet kantavasi soihtua. Kannat varmaan sitä sydämesi vilpittömästä käskystä.

Kaivoin esiin jonkin toisen kertomuksesi jälkikeskustelussa mainitsemani Rolf Arnkilin kirjan Perimmäisten kysymysten äärellä. Siihen on koottu kolmen pohdiskelijaystävän kirjeenvaihto.

Luin tänään toipilaana sen melkein puoliväliin. Siinä tulee esille jotakin samaa kuin sinun tapauksessasi.

Erona ehkä on se, että sinun tarkoituksesi on antaa selvemmin nimenomaan välitöntä henkistä tukea sairauden kanssa painiskeleville ja pohdiskeleville.

Olet monien Ystävä ja ajatusten herättäjä:

"Halusin hoitaa oman osani, juosta oman osuuteni ja kantaa soihtua vuorollani. Olla osa niitä, jotka nostavat, tukevat ja viitoittavat tietä elämän laaksoisilla poluilla.”

“Mielestäni sen merkitystä ei voi itse mitata mikä tarkoitus sillä on. On vain toteltava sydäntään, on uskottava, että valo on yötä vahvempi. Valo poistaa pimeyden. Ystävyyden valo yksinäisyyden."

Rolf Arnkil on pohtinut Perimmäisten kysymysten äärellä -kirjassa kovasti mm. elämän tarkoitusta.

Hän kertoo, että perimmäisistä kysymyksistä keskustelua kavahdetaan yhtä paljon kuin riisuutumista kadulla. Hän on sairasvuoteensa pohjista mielestään toiminut jonkinlaisena majakkana.

Myöhemmin hän palaa selventämään aikaisempaa aihettaan: "Kirjoitin tehtävästä, jonka tunnen itselläni olevan, taisin kutsua sitä ihmisten pysäyttämiseksi miettimään syvempiä kysymyksiä."

Arnkil kirjoittaa: "Sairaus on se voima, joka on puristanut miehen syviä asioita luotaamaan ja sitten kirjoittamaan."

Harzu, olet valaissut minua miettimään ja pohtimaan asioita. Mietin joskus nuorena mm. elämän perimmäisiä kysymyksiä, mutta sitten kiireinen elämänrytmi on peittänyt ne unohduksiin.

Pohdin pari päivää sitten mm. maailman olemassaoloa ja kuolemaa, mutta poistin kirjoitukseni, ettei se olisi tullut yhtäkkiä liian synkkänä aiheena.

Minussa on kaksi puolta: toinen on tiukan asiallinen, perusteellinen ja faktoihin perustuva ja toinen kepeämpi, taiteen ja ajatusten maailmassa liikkuva.

Ystäväsi välläys



HARZU RUN

Kiitos Ystäväni!

Veit minut sisälle pohdiskeluun, joka on ajaton ja kestää niin kauan, kuin ihmiskunta elämän kaarteilevaa ja mäkivoittoista tietään taivaltaa.

Elämän tie ja pohdiskelu pysyvät, me pohdiskelijat, jokainen ajallaan tulemme perille.

Tavattoman pahoillani olen poistamastasi tekstistä. Pidän arvokkaana myös synkkiä värejä kirjoituksissa ja pohdiskeluissa.

Muista Ystäväni vanha totuus. Pimeällä yötaivaalla tähdet loistavat kirkkaimmin.

Me tarvitsemme myös synkät hetket ja pimeät pilvemme, ne valmistavat meitä eroittamaan kirkkaat tähdet. Elämän suuntamerkit, jotka johtavat ymmärrykseen.

Oivallus asuu usein pettymyksen betoniseinän takana. On vain mentävä läpi pimeiden pilvien ja synkkien hetkien.

Niiden jälkeen olo seestyy ja valo sarastaa. Sydän oivaltaa ja valo voittaa pimeyden.

Oivalluksen ääreltä harzu

VÄLLÄYS

Kiitos Ystäväiseni Harzu, huomasin vasta nyt vastauksesi, hyviä oivalluksia.

Ehkä kirjoitan joskus uudelleen siitä asiasta. Minusta se oli ihan tavallista pohdiskelua kuoleman jälkeisestä.

Mutta ihmisille voi jo pelkkä kuolema-sana tulla liian pelottavana eteen.

Kuoleman jälkeisestä ajastakin voi olla eri käsityksiä.

Kun kirjoitit: "Pimeällä yötaivaalla tähdet loistavat kirkkaimmin", muistui mieleeni hevostarinoissani se yksi rekimatka, jossa kerroin katselleeni tähtiä pimeällä taivaalla.

Sitäkään asiaa en olisi ehkä muistanut, jos sinä et olisi innoittanut minua muistelemaan ja kirjoittamaan.

Minua hävettää ja harmittaa, kun kirjoitin sinun Dystonia ja pelot -juttuusi perään itsekeskeisesti omista vaikeuksistani.

Anteeksi. Olin lukenut kertomuksesi huolimattomasti.

Kun luin sen kertomuksen uudelleen, niin kiukkuni nousi sinun kokemastasi sairauden vähättelystä neurologin taholta.

Harva lääkäri osaa asettua potilaan asemaan ja ymmärtää, miltä uusi, pelottava sairaus tuntuu.

mietteliäs ystäväsi välläys

HARZU RUN

Kiitos Ystäväni!

Hienoa että elät niin voimakkaasti mukana blogissani, tuntuu kuin kirjoitteluni olisi keskustelua, se ajatus innoittaa minua.

Odotan kiinnostuksella pohdiskeluasi kertomastasi aiheesta, kuolema on niin iso asia, elämän päättyminen niin lopullinen, että siitä on vaikea puhua tavallisesti.

Lähes aina siihen tulee suurempi merkitys ja korostus. Siitä syystä niin mielelläni lukisin pohdiskelusi aiheesta jos vielä jaksat asiaan palata.

Mielestäni myös kuolema aiheena sopii hyvin tähän blogiin, onhan se vääjäämätön osa meidän jokaisen elämää.

Kanssasi kulkija harzu



VÄLLÄYS

Olen kopioinut tähän sanatarkasti erään vanhan jutun. Tämä ei ole sitä, mitä meinasin kirjoittaa kerran tänne mutta pyyhin pois.

Huomautan, että kirjoituksessa on vähän sekavaa mietiskelyä. Tässä on jotain samaa, mutta en ole ihan samaa mieltä joka asiasta.

Varsinkin jutun lopussa on mielestäni aika lohdutonta asiaa.

”Ajatuksia maailmasta ja sen lopusta

Jos pienissä aivoissani toiminta lakkaisi, samalla lakkaisi olemasta yksi suuri maailma.

Näitä samanlaisia maailmoita on olemassa monta miljardia päällekkäin yhteen sulautuneena.

Ne eroavat vain siinä, että jokaista ohjaa eri persoona. Tämä persoona voi vaikuttaa hyvin suuresti maailmansa kulkuun, vieläpä tehdä siitä lopun.

Mitä silloin meille tapahtuu, jos yksi maailma katoaa? Se maailma on poissa, mutta muissa elämä jatkuu ennallaan.

On siis aina olemassa maailma, mutta kenenkään yksityisen maailma ei kestä ikuisesti.

Monet miljoonat johtajat saavat ajallaan johdettavakseen yhden maailman, ja nämä yhtyvät yhdeksi, jossa on miljoonia alajohtajia.

Tätä suurta maailmaa johtaa Jumala. Hän pystyy yhtäaikaa olemaan mukana jokaisessa maailmassa, kun taas ihmisellä on vain omansa, ja toisen maailmaa hän ei näe.

Siinäpä ero Jumalan ja ihmisen välillä.

Kun nyt sitten maailmoita katoaa paljon ajan mittaan, niin eikö voisi sattua, että ne loppuisivat kokonaan?

Kun persoonien omat sisäiset maailmat pyyhkiytyvät pois ja viimeinenkin lakkaa olemasta, niin onko tämä se maailmanloppu, josta meille on ennustettu?

Mitä silloin tapahtuu? Kuinka me pystymme näkemään sen, jos meidän osamme on ajat sitten pyyhitty pois? Kuka olisi se viimeinen, jonka varassa maailma roikkuu ja joka kokee sen lopun kauhut?

Eihän Jeesus puhunut vain yhden henkilön maailmanlopusta vaan koko ihmiskunnan.

Eiväthän ne, jotka eivät ole enää täällä näe sitä, ja jos se tulisi, vain sen hetken ihmiset kokosivat sen.

Tarkoittaako se yksityisen ihmisen maailmanloppua?



Ei, kuinka silloin voitaisiin sanoa: ”Toinen korjataan talteen ja toinen jätetään.”

Ehkäpä Jeesus ei tarkoita maailmalla sitä, mitä me sillä ymmärrämme.

Meidän ns. abstraktiseen maailmaamme kuuluu aika syntymästä kuolemaan = se aika, jonka me täällä maan päällä vaellamme, mutta Jeesuksen maailmaan kuuluu vielä väli kuolemasta tuomiopäivään, ylösnousemuksen tai kadotuksen hetkeen.

Jos voisimme maailmasta seurata tätä aikaa, olisi se kolme päivää, mutta kuoleman jälkeinen loppuaika on meille salainen, niin että emme tiedä, milloin se loppu tulee.

Mutta tiedämme merkkejä siitä, mm. että se on kauhea. Siellä loppu tulee kaikille yhtäaikaa, sillä ei tämä olotila ole aikaan sidottu.

Ja Jeesus antoi meille täällä maan päällä ilmoituksen kolmesta päivästä, että meillä riittäisi toivoa.

Vaikka ajallinen maailma loppuisi milloin tahansa, silloin olemme kaikki yhtäaikaa tuomion edessä.

Tätä ei ajallinen ihminen ymmärrä.

Kun loppu tulee, siis siirtyminen maailmasta sinne toiselle puolelle, ei enää voi käydä tekemään tehtäviä, jotka ovat ajassa jääneet suorittamatta.

Siis emme voi palata takaisin, vaan loppu tapahtuu siinä paikassa, missä juuri silloin olemme.

Ja toinen otetaan ja toinen jätetään riippuen siitä, kuinka he ovat maailmaansa hoitaneet.

Tämän rajan tuo puoli on ihmisaivoilla käsittämätöntä.

Onko se sitten Jumalan maailma? Se maailma ei koskaan katoa, vaikka viimeinenkin ihmisen maailma katoaisi.

Siellä ei ole aikaa eikä paikkaa.

Sen vain tiedämme, että se, joka otettiin, joutui ihanaan olotilaan, jota ei voi kuvata ihmisen sanoin, Jumalan valtakuntaan.

Mutta ne, jotka jätettiin, eivät jääneet maailmaan, sillä sehän oli lopussa, ja heidät ajamalla ajettiin sieltä ulos – siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.

Ulottuuko Jumalan valtakunta sinne asti?”

Kirjoittanut 16-vuotias, myöhemmin välläyksenä esiintyvä, joululomalla 1964.

HARZU RUN

Kiitos Ystäväni!

Olet ollut alusta lähtien mukana ja omalta osaltasi tarinoillasi, kommenteillasi ja keskusteluilla muovannut blogin sellaiseksi, kuin se tänään on.

Olen hyvin kiitollinen mukanaolostasi. En tosiaan tiedä nimeäsi tai muutakaan sinusta, vain ajatukset, jotka olet suonut minulle ja lukijoille.

Arvostan osallistumistasi paljon.

Ilman kirjoituksiasi olisi tämä blogi varmasti huomattavasti yksipuolisempi ja kapeampi.

Toivon, että jatkossakin kirjoitat ja kommentoit tarinoitasi, joista selvästi pidetään ja luetaan.

Kanssasi kirjoittaja harzu





10 kommenttia:

  1. Kiitos Harzu, en tiedä mitä muuta sanoisin.

    Tämä blogikertomus tuli juuri sopivalla hetkellä helpottamaan äärettömän raskasta, kiireistä päätösten tekoaikaa.

    Kertomuksesi alussa minun persoonani salaisuuden pohdinnat herättivät hymyn huulilleni.

    Sain hetken huoahtaa ja muistella tätä "yhteistä matkaa". Tämä on ollut aivan ihmeellinen. Meillä on jotakin sellaita, mikä innoittaa molempia.

    Ystäväsi välläys

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ystäväni!

      Lueskelin päivänä muutamana käymiämme keskusteluja ja huomasin, että niistä olisi somaa tehdä oma blogi. Luoda se kuvien ryydittämänä ja sellaisena kuin olemme ajatuksia vaihtaneet.

      Minustakin tämä blogimatka on ollut Sinun kommenttiesi ja tekstiesi, sekä isäsi kirjoitusten myötä huomattavasti rikkaampi kokemus, kuin yksin kirjoittelu. Kiitos hyvästä yhteistyöstä Ystäväni, jatketaan yhdessä tarinaa!

      -harzu

      Poista
    2. Kiitos, Harzu, osuuteni arvostamisesta.

      Idea kuulostaa houkuttelevalta. Keskustelut täytyy valita, ei kaikkea sillisalaattia voi siihen panna. Minä olen nyt hirmu kuormitettu, joten en paljon ehdi ajatella sitä.

      Sekin mahdollisuus on että otettaisiin mukaan minunkin kuviani. Mutta en voi taata, että jaksan ja ehdin kirjoittelemaan keskustelua vielä eteenpäin. Ja se voi lopahtaa kesken.

      Tai tehtäisiin kirjanen. Minulla on niin kamalasti rästissä, että en saisi innostua taas uudesta työstä. Suuri kirjatyöni on keskeytyneenä.

      Montakin omaa kirja-ajatusta on käynyt aikaisemmin mielessäni. Loppuelämäni ei riitä kaikkeen. On valokuvanäyttelyjen kuvat runonpätkineen, kotiseutuhistoriaa, isäni runokokoelma Elämän aalloilla (100 runomuotoista tai kronikkakertomusta lapsuudesta asti), nuorille kerättyjä tapahtumatekstejä kuvineen lapsuudesta asti jne.

      Tiedän, että sinä pystyisit muokkaamaan minun keskeneräisiäkin ja nopeasti kyhättyjä ajatuksia parempaan muotoon. Entä, jos minulla ei ole keskustelun ja kirjoittamisen arvoisia ajatuksia? Sairastelut ja muu kuormittuminen hävittävät niitä, ja silloin muutun aika proosalliseksi.

      Jos suurempaan projektiin ryhdyttäisiin, se varmaan merkitsisi minun henkilöllisyyden paljastumista ainakin sinulle. Vielä en ole valmis julkistamaan nimeäni ainakaan laajemmalti. En ole ajatellut, että mitä siitä omalla nimellä netissä touhuamisesta seuraisi.

      Toisaalta salaperäisenä esiintyminen on varmaan tehnyt aikaisemmat keskustelumme jännittävämmäksi, mikä käy ilmi yllä olevasta blogikertomuksestasi.

      Sinun blogisi innoittamana olen saanut kirjoitetuksi tietokoneelle vanhoja muisteloita ja isäni kertomia ja kirjoittamia tarinoita. Siitä kiitos Sinulle!

      Hiljaa hyvä tulee. Mietitään asiaa. Olin äsken puutarhassa, ehkä kirjoitan siitä jotakin johonkin sopivaan paikkaan, kun ehdin, tai sitten aika rientää ja tulee uudet tapahtumat, ja entiset unohtuvat, ei niitä aina ehdi kirjoittamaan ajallaan.

      Kiitos Ystäväni, arvostan ystävyyttäsi. Heititpä jännän ajatuksen!
      välläys

      Poista
    3. Kiitos Välläys!

      Hienoja ajatuksia Ystäväni kirjoitat. Olet tämän blogin osa ollut alusta lähtien ja pysyt niin kauan kuin itse haluat kirjoittaa mukana. Lukijoita varmasti riittää.

      Kirjoitellaan voimien mukaan ja innoituksen, kirjoittajana se on ponsi, jota teksti aina vaatii.

      Niin kauan kuin on innoitusta, niin kauan on tekstiä.

      Niin kauan kuin on lukijoita, on myös kirjoittajia.

      Niin kauan, kuin yksikin lukija odottaa blogia, on kirjoittajalla sanottavaa.

      Me olemme ihmisinä kiinni niissä, jotka välittävät meistä.

      -harzu

      Poista
  2. Kiitos, Harzu, että kirjoittelet kertomuksia. Luen kyllä niitä, mutta en saa kirjoitetuksi mitään. Olen välillä huonossa kunnossa.
    välläys

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voimia Ystäväni Välläys!

      Keräile rauhassa vain uusia ajatuksia ja anna voimille aikaa palautua. Usein on niin, että lepo on paras lääke ja kehoa kannattaa kuunnella. Mukavaa, että jaksat lueskella blogeja. Olen ajatuksissani kanssasi ja toivon Sinulle parempia päiviä ja hetkiä.

      -harzu

      Poista
    2. Kiitos Harzu, ajatuksesi ovat hyvin arvokkaita ja kannattelevia!

      On hetkiä, jolloin on harvinaisen hyvä olo. Sellaisia hetkiä osaa arvostaa. Tänä aamuna makasin jonkin aikaa sängyssä ihan hiljaa ja katselin myrskytuulen heiluttamia puunoksia. Voi, että sattui olemaan hyvä olo.

      Vaikka olenkin kiltti ihminen, niin kun kävin äsken terveyskeskuksen toimistossa keskustelemassa, mitä minulle voitaisiin tehdä Mycoplasman jälkeisessä syöksykierteessä, annoin tulla suorat sanat. Se auttoi, sain sentään ajan 20.5. Tunnin ajan.

      Monisairaille ei Suomen terveydenhoidossa nykyään ole paljon mahdollisuutta kokonaistilanteen huomioon ottamiseen. Näin olen kysyessäni saanut kuulla monilta yksityislääkäreiltä, siis lääkäreiltä! Tämän totuuden olen kuullut myös monilta potilailta. Ällistyessäni lääkärien vastauksista olen myös kysynyt, että miten minua vanhempia, todella huonokuntoisia monisairaita hoidetaan. Vastaus ei ole ollut mitenkään lohdullinen.

      Usein on varmaan niin, että tutkimatta oireiden syitä annetaan lääke ja sitten sen lääkkeen sivuvaikutuksiin annetaan toinen lääke jne. Olen omalla kohdallanikin todennut, että syitä ei haluta tutkia. Lieneekö jossakin päin Suomea lääkäreitä, jotka tutkivat sairauksien syyt ja mahdolliset toisistaan riippuvuudet perusteellisesti ja hoitavat kokonaisvaltaisesti? Toivottavasti on.

      On myös hyvin yleistä, että potilaan ehdottamaa mahdollista sairautta tai jo muualla saamaa diagnoosia epäillään tai jopa suoralta kädeltä jyrkästi kielletään, ettei voi olla sitä sairautta. Minun Mycoplasma-sairauttanikin on vasta-aineiden erittäin selkeistä muutoksista huolimatta jälkikäteen joku lääkäri epäillyt. Tämän olen kokenut loukkaavaksi. Mikä muu sitten voi viedä potilaan tällaiseen kuntoon? Pitäisi sitten tutkia se jokin muu!

      Tiedän, että on monia sairauksia, joiden diagnosoimista pihdataan sillä perusteella, että potilaita tulvisi paljon hoitojen piiriin. Jo ylikuormittunutta ja rahoituksen puutteesta kärsivää terveydenhoitoa ei haluta kuormittaa enää lisää diagnosoimalla "liian lievistä" oireista kärsiviä. Kärsikööt vain! Ei ole huolta siitä, että sairaudet pahenevat ja aiheuttavat lisäsairauksia ja työkyvyttömyyttä - ja kuitenkin lisäkustannuksia terveydenhuollolle.

      Yksityislääkärit ovat ihmetelleet, miten jaksan sairauksieni ja monien oireideni kanssa. - Kyllähän minä olen aika sitkeä tyyppi. Aikaa ja rahaa vain menee niiden ”hallinnassa” pitämiseen. Viimeksi eräs lääkäri ehdotti psykologia. Hän sanoi, että ei tarkoita, että olen "hullu", vaan sairaustaakkani on niin suuri, ettei sitä yksi ihminen voi kestää. Tämän toteamisen kätken sydämeeni.

      Sitäkin on sanottu, ettei tilannettani voi yksi lääkäri selvittää. Eräs lääkäri sanoi, että tilanteeni on haasteellinen mutta hän yrittää selvittää sitä. Hänen vastaanotoilleen on joskus jopa kuukausien jonot, eikä siellä ole ehditty edes hänen erikoisosaamisalueensa asioita kunnolla käydä läpi.

      Olen pahoillani tästä rikinkatkuisesta purkauksesta, joka pilaa blogin.

      Olemme järjestelleet asioitamme vanhuuden ja huonokuntoisuuden varalle. Mm. on tehty edunvalvontavaltakirjat ja testamentit. Silti toivon että eläisin 90-vuotiaaksi. Noitakin asioita kannattaa itse kunkin miettiä jo varhaisessa vaiheessa. Koskaan ei tiedä, mitä ja milloin elämä meille järjestää.

      Toivoani en ole menettänyt. Sitä lähetän myös muille.
      Sitkeä välläys

      Poista
    3. Kiitos Välläys!

      Ystäväni, pitkän tien olemme ajatuksinemme yhdessä kulkeneet. Paljon olen tekstejäsi ja tarina-aarteitasi lukenut. Osaat kuvata asiat asioina, vaikeatkin elämän rytmiin limittyvinä ja kuuluvina. Mielestäni se on hieno lahja.

      Tämäkin koskettava sairautesi kuvaus on mielestäni hyvää vertaistukea. Kun sitä ajattelee kaiken puutarhanhoidon, kirjoitustöiden ja normaalin elämänmenon puitteissa, niin ihailen tarmoasi. Olet sisukas ihminen, todellakin, kuten itsekin kuvasit.

      Eilen kokosin tarinoistasi blogin "Puutarhanhoitoa ja lintuhavaintoja". Tein siihen oman osuuden alkuun ja Sinun kerrontasi puutarhan hoidosta ja viisaat käytännön neuvot. Oli mukava lukea tekstiäsi. Puutarhan hoidossa on jotain leppoisaa ja rentouttavaa.

      Toivottavasti jatkat meille tarinoimista yhtä sisukkaasti kuin aina ennenkin. Ja kirjoita vapaasti myös näitä "rikinkatkuisia purkauksia", nekin ovat osa elämää. Ja niihin on kuvattu elävää elämää. Se on aina arvokasta ja kunnioitettavaa, että kertoo myös vaikeammista hetkistä.

      Myötätunnolla ystäväsi harzu

      Poista
  3. Kiitos Ystäväni, Harzu!

    Kirjoitin tuolla 23.4.:
    "Se auttoi, sain sentään ajan 20.5. Tunnin ajan."

    Tunnin aika peruttiin terveyskeskuksen taholta. Olin vähän ällistynyt. Lisäksi lääkärit vaihtuvat siellä tiuhaan. Ne ovat varmaan nuoria harjoittelijoita. Kyllä tässä on täynyt yksin luovia, niin kuin ennenkin.

    Nyt on onneksi parempaa aikaa, ainakin joka toinen päivä. Siitä olen iloinen. Aina kun on parempaa, niin käyn vauhdilla ja järjestelmällisesti työntouhuun. Ero huonompiin päiviin on todella selvä. Huonoina päivinä keksittyminen on vaikeaa ja edistyn hitaasti tekemisisssäni.

    Kevät on luonnossa ja puutarhassa kiireistä aikaa. Se on minusta parasta aikaa. Muutoksia tapahtuu niin paljon. Luonto pursuaa uudistumisen ja kasvun voimaa. Heinäkuussa aavistan jo kesänkin melkein menneen. Koetan ehtiä kirjoittamaan välillä...

    Mukavaa, että Sinä olet ollut aktiivinen blogissasi.

    Kevään tuoretta voimaa Sinulle tovottaen
    välläys

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ystäväni!

      Olipa harmi, että aikasi peruttiin. Valitettavan tavallista tuollainen on. Yksin on asioita, terveydenhoitoon ja kuntoutuksiin liittyviä hoidettava. Tehtävä hakemuksia ja odotettava päätöksiä. Välillä se on henkisesti raskasta, varsinkin kaikki epätietoisuus ja jännittäminen aktivoi dystoniaa.

      Onneksi on luonto, jonka seuraaminen, jatkuva liike ja kasvun ihme saa heräämään mielessäkin hyviä ja parantavia voimia. Ajatukset vaihtuvat vaivoista ja turhasta jännittämisestä luonnon tapahtumien rentoon seuraamiseen.

      Leppoisa elämä, joka luonnossa vallitsee, on meille annettu opiksi ja ohjeeksi oikeanlaisesta elämäntavasta ja muutoksiin luontevasti suhtautumisesta.

      -harzu

      Poista