perjantai 24. huhtikuuta 2015

SYDÄN VASTAA SYDÄMELLE


Edellisen blogin jälkeen minulle jäi tunne, etten oikeastaan päässyt pinnalta pois.

Pörräsin kuin päiväperho veden päällä ja nautin pyöräilyn vapaudesta kuin lehmä kesäniitystä.

Tuo reitti, jonka osa on vanha meritie, tuhat vuotta kuljettu ja poljettu, pitää sisällään niin paljon.

Loputtomasti kerrottavaa, historiaa ja tarinoita, että niihin jää kiinni. On kuin lumoutuneena niiden sisällä.

Kun näkee sen vuosisatojen vaelluksen sielunsa silmillä, niin onhan se komeaa katsoa.

ELÄMÄN LÄPI KULKEE IHMISPOLO

Olen ollut aina kiinnostunut aikojen ja aikakausien kerroksista, niiden liitoksista ja muutoksien murroksesta.

Miten kaikki on muuttumatonta ja pysyvän oloista, kohta kadotakseen pois, kuin sitä ei olisi ollutkaan.

Ja kaiken tämän läpi kulkee ihmispolo, kulkee kärsimyksestä toiseen, kulkee ja nauttii elämän pienistä iloista.

Kulkee ja suree suuria surujaan, suruja ja iloja, jotka katoavat, häviävät jo lähihistoriassa.

Monet niistä unohdetaan tietoisesti, ikävinä muistaa.

SUOJANAAMIOIDEN LÄPI

Elämän pinnan alla on mielestäni aina kiintoisampaa liikkua. Sinne on vain uskallettava sukeltaa.

On mentävä läpi niiden suojakerrosten, selitysten ja peitettyjen, suojanaamioiden taakse.

Niitähän me kannamme ja vaihdamme tilanteen mukaan.

On löydettävä pieni ja arka ihminen sieltä kaikkien kerrosten alta.

Aina se ei ole helppoa, ihminen on piiloutumisen mestari.

Toisinaan piiloutuu itseltäänkin, ei enää tunnista kuka on.


SANOJEN LAUDAT

Kirjoittaminen on oikeastaan sisäänajoa omaan mieleen ja löytöjen tekemistä.

Se on purkamista ja rakentamista.

On löydettävä sanojen laudoista ne, jotka pitää purkaa pois.

On tehtävä niistä se minkä haluaa rakentaa uudelleen.

On oltava omiakin lautoja, on oltava omia ajatuksia.

Ei voi käyttää vain toisten ajatuksia.

Ei verrata omia töitään toisten tekemiin.

Tai muuten ei jaksa ja työ jää kesken.

On hyväksyttävä, että joku tekee aina paremmin, joku osaa tehdä.

Osaa siksi, koska sai elämään isomman työkalupakin ja paremmat eväät.

Ja silti jokainen saa yrittää, saa kirjoittaa oman tarinansa.

HUONEENTAULUT MIELEN SEINÄLLÄ

On uskallettava irrottaa ne naulat, jotka kerran lyötiin elämän seinälle.

Naulat, joihin ripustettiin kerran huoneentaulut, ne vähättelevät ja mitätöivät.

Lyöjät ovat menneet, sanojat ovat menneet, mutta huoneentaulut jäivät elämän seinälle.

Monelta meistä niitä huoneentauluja löytyy.

Löytyy lyöjien nauloja, ruostuneita ja vääntyneitä.

Niissä roikkuu vähätteleviä lauseita.

Niitä löytyy mielen seinältä aina toisinaan.

Joskus elämän särmä tai sattuma nostaa ne esiin.

Mieleen palanneina, vielä vanhoina ja haaleinakin, niiden muisto sattuu.

On raskasta ja lamaannuttavaa joutua vähättelyn ja mitätöinnin kohteeksi.


LÄHELLÄ VASTA LOPUSSA

Eilisen blogin jälkeen jäi tunne, että kirjoitin itseni tekstiin ja pääsin vasta  ajatuksen lähelle, kun lopetin.

Jäi tunne, että en löytänyt sitä mitä kirjoittaessani hain.

Tai se mitä hain tulee vasta myöhemmin.

Sulautuu ja hahmottuu mielessä, saa muodon.

Palaa toisella tavalla, toisen näköisenä ja on siinä.

SIIHEN ON PÄÄSTÄVÄ

Mitä ihminen tekee, on nopeasti kerrottu.

Mitä hän näkee, on sanoilla kuvattu.

Mitä hän kuulee, on kotona jo väritetty.

Mitä hän kokee, on kuunneltava tarkasti.

Mitä hän ajattelee on hän itse.

Ihminen on sitä, mitä hän ajattelee.

Siihen on päästävä ihmisen tuntemisessa.


ELÄMÄN PINTAA KUORITAAN

Usein hiljaisen puurtajan ja puuhailijan sydämessä on paljon ajatuksia.

Enemmän kuin aina äänessä olevan.

Ajatukset voivat olla siellä ja odottaa vain tilaisuutta muotoutuakseen sanoiksi.

Elämä antaa niille kyllä tilaisuuden.

Toisinaan se tilaisuus on vähän erilainen kuin tilattu.

Yleensä se tilanne sattuu, muuten se ei olisi elämää.

Kun elämän pinta kuoritaan, jää jäljelle se mitä ihminen on.

Paljon ei ole mitä jäädä keneltäkään.

Kypsymistähän tämä koko elämän matka on.

Matka, jonka varrella ei kannata katsoa liikaa ulkokuorta tai roolihahmoja.

OMANA ITSENÄÄN OLEMINEN

Ihminen aitona, omana itsenään, ei ole välttämättä helppoa kaikille.

Vahva ihminen jyrää usein oman tahtonsa toisten yli ja hiljentää heikommat.

Hiljentää arat, joilla ajatuksia voi olla paljonkin.

Niitä ei vain osaa tai uskalla kertoa.

Ei uskalla, ehkä siksi, että vahvemmat ne teilasivat ja kyseenalaistivat.

Voimakastahtoisen ihmisen arvostelun ja vähättelyn jälkeen on helpompi olla vain ja ajatella itsekseen.

Kunnes elämä tulee ja avaa ajatukset.


ELÄMÄN LUKOT

Kirjoitin noin vuosi sitten blogin "Elämän lukot".

Tuo aihe on mielenkiintoinen ja paljon ajatuksia aiheuttava.

Siitä keskustellaan ja pohditaan usein.

Mistä löytää avaimet elämän lukkoihin.

Kukaan ei voi kirjoittaa elämän lukkoihin avainopasta.

Voi vain avata omat lukkonsa ja kertoa löydöistään toisille.

Jokaisen oikeus on löytää omat avaimensa.

Ja lukkohan on enimmin sisäpuolella.

On kuitenkin olemassa elämän lukkoja, jotka on suljettu toisten ihmisten teoilla ja sanoilla.

Lukittu niin, että avaamiseen on saatava ulkopuolista apua.

SYDÄN VASTAA SYDÄMELLE

Minä olen kirjoittamisessani keskittynyt ja kuulolla sellaisia ihmisiä kohti, joiden sydän vastaa sydämelle.

Ihmisiä, jotka itsekin haluavat olla avoimia ja vilpittömiä.

Ymmärrän hyvin, etteivät kaikki näin halua ajatella.

On ihmisiä, jotka eivät näytä pohtivan elämää kovin syvällisesti.

Mielestäni se on jokaisen oikeus olla sitä mitä on.

En ole kuitenkaan varma, etteikö yksikään ihmisluonne aikanaan elämän ahjoissa, joutuisi pohtimaan näitä asioita.

Me emme vain näe kärsimyksen kammioihin.

Niihin, joissa piittaamatonkin ihminen kerran joutuu polvistumaan elämän edessä.




2 kommenttia: