lauantai 18. huhtikuuta 2015

PERHOSLUONNE



PERHOSLUONNE MATKAA MUDASTA SINEEN

Perhosluonne on joskus mudassa myllertävä toukka, hetken veden pinnalla tanssiva päiväperho, toisinaan taivaan sinessä liitävä korento, kukkameren yllä lepattava aurora tai hämärän rajojen synkkä yökiitäjä.

Perhosluonne ei ole pysyvä, perhosluonne on ihmisluonne, joka matkaa väsymättä mielen syövereistä pinnan väreisiin ja liitää taivaan sineen.

Aina uudelleen ja uudelleen matkaa perhosluonne, matkaa ikuista kiertoaan.

NOSTAVAT SANAT OVAT ILMAVIRTOJA

Muistan ne ajat, kun menin ensimmäisiä kertoja dystoniahoitoihin Lohjan polille ja sain vertaistukiryhmästä mukaani rohkaisevia sanoja.

Se auttoi silloin minua voittamaan lievän piikkikammoni.

Tänään hoidoissa ja piikeillä käynti on jo lähes luontevaa.

Rohkaisevat sanat ovat nostavia sanoja.

Sanoja, jotka ovat kuin ilmavirtoja.

Ilmavirtoja, jotka kohottavat pelkojen yli.


OMA TIE ON TOISEN TEKEMÄ

Minulle vertaistukiryhmän tai jonkun muun läheisen, tai vaikka sivullisen rohkaisu on aina merkinnyt paljon.

En ole väkivahva, jääräpäinen oman tieni kulkija, vaikka oman tieni toki minäkin haluan kulkea.

En ole tienraivaaja, joka tarpoo läpi elämän rämeiden.

Kestää vastaiskut ja raivaa vastukset, eikä tarvitse tukea.

Tekee tien, jolle toiset voivat astua ja heikompia ohjata.

VOIMAT LOPPUVAT JOKAISELTA

Minä tarvitsen jatkuvasti tukea ja haluan sen avoimesti myöntää.

Tarvitsen niitä, jotka näyttävät tietä. Tarvitsen tietä.

Haluan tarvita. Haluan tietää ja verrata, valita sydämellä, olla oikealla tiellä.

Omat voimat loppuvat kaikilta jossain tilanteessa.

Vahvatkin väsyvät, jääräpäät uupuvat elämän seinää puskemaan, tienraivaajat tulevat perille.

Tie valmistuu heikompien kuljettavaksi.

KOTONA OMASSA ELÄMÄSSÄ

Itku helpottaa oloa ja nauru muuttuu toisinaan hetkessä kyyneliksi.

Silloin on vain odotettava ilon aikaa.

On odotettava, että ilo palaa kotiin, kun suru on kylässä.

On muistettava kuka kotona oikeasti asuu. Että asuu itse kotonaan.

On kotona omassa elämässään. Silloin voi punnita ja päättää.


ELÄMÄN RISTEYKSESSÄ

On helppo olla, kun on oman päätöksensä tehnyt.

Kysymys on vain asioista, jotka aikanaan selviävät ja ratkaisevat.

On valmistautunut henkisesti useisiin vaihtoehtoihin.

On risteyksessä, josta uskaltaa lähteä oikeaan suuntaan.

ELÄMÄN MALJA

Yksinäisyys on musertavaa, se on asia jonka kokenut tietää.

Toiset päätökset on kuitenkin tehtävä yksin.

Mihin mennäänkin, niin siihen on mentävä harkiten, luottaen ja koko sydämellä.

On maistettava maljasta, kaikki mitä elämä tarjoaa.

ELÄMÄ KANTAA

Joko hypätään koskeen, tai ei hypätä. Ei ole väliehtoja.

On oikeastaan helppo olla, kun on tehnyt jo ajat sitten oman valintansa.

Kysymys on enää vain asioista, jotka aina aikanaan selviävät.

Luotan siihen, että elämä kantaa loppuun saakka. Emme kukaan ole täällä muutenkaan kovin kauan.

Päivät, vuodet, kymmenet, kuluvat pian.

Elämä on aina liian lyhyt.


HENKISET OVET

On aina helpotus, kun elämän solmut aukeavat.

Ei välttämättä näkyvät solmut. 

On joskus hyvä kolkutella henkisille oville.

Tietää ainakin onko ketään kotona. 

Oma mielikään ei aina ole.

On jossain ja elämä menee ohi samalla.

ELÄMÄN VIRRAT

Minulle on hieno kokemus lukea blogin kommentit.

Olen sitä mieltä, että blogi on kuin puu.

Puu, jonka juuret menevät syvälle ja kasvavat koko ajan.

Niiden juurien herkät tuntoaistit etsivät koko ajan sydämenalaisia virtoja.

Etsivät ajatusvirtoja, tunnevirtoja, surunvirtoja ja ilonvirtoja.

Etsivät elämän virtoja, niitä virtoja, jotka kulkevat kaikkialla.

BLOGIPUUN VIRTA

On vain löydettävä se herkkyys, joka tunnistaa ne virrat.

Sen jälkeen on vain annettava tilaa, on annettava virtojen viedä.

On varottava kovettumia, kyynisyyden tukoksia ja katkeruutta erityisesti.

Sen pääseminen blogipuun virtaan tekee hedelmistä kitkeriä.


BLOGIPUUN HEDELMÄT

Tämä visio blogipuusta on jotenkin kiehtonut minua jo pitkään.

Monta aihetta lähtee ja liikkuu siinä rungossa.

On vain aina otettava se voimakkain.

On otettava se valtasuoni ja annettava sen virrata.

On uskottava, että siinä on sen hetken sanat.

Kommenteissa, joita blogi synnyttää, on sato usein näkyvänä.

Näkymätön sato jää kuitenkin elämään omaa elämäänsä.

Se on bloggarin vain hyväksyttävä.

Kaikkea ei tarvitse tietää.

LUKIJA ON BLOGIN INNOITTAJA

On kirjoitettava voimien mukaan ja luotettava innoitukseen.

Kirjoittajana se on ponsi, jota luova teksti aina vaatii.

Niin kauan kuin on innoitusta, niin kauan on tekstiä.

Niin kauan kuin on lukijoita, on myös kirjoittajia.

Niin kauan, kuin yksikin lukija odottaa blogia, on kirjoittajalla sanottavaa.

Me olemme ihmisinä kiinni niissä, jotka välittävät meistä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti