torstai 23. huhtikuuta 2015

DYSTONIAN NISKALENKKI



Historia on kiinnostanut minua aina. Ainoa koulukirja jota luin kesälomalla opiskeluvuosina, oli historiankirja.

Mennyt maailma, sukupolvien vaihtuminen, ihmisen selviytyminen ja olemassaolon oikeus, joka on usein sodilla osoitettu.

Voittajat ovat historian kirjoittaneet.

Lähinnä kai siitä syystä, että muita ei jäänyt kirjoittamaan.

PIENI PALLO KAIKKEUDESSA

Tämä merkillinen maailma, avaruudessa  kiitävä pieni pallo, jonka pinnalla  elävät ihmiset.

Elävät toisinaan, kuin omistaisivat koko universumin.

Tämä pallo, jolla ihminen elää ja on osa kaikkeutta, on hiukkanen äärettömyydessä.

Ja kuitenkin tämä ihminen usein kantaa koko maailmaa harteillaan.


KILTTI MAKSAA

Blogiani seurannut tietää, että olen pohtinut usein kiltteyden osuutta dystonian aiheuttajana.

Toisinaan sitä jää ajatusratas vain kiertämään, kuin levy ennen samaa säveltä.

En toki väitä, en kuvittele, että jokainen, tai me lähellekään kaikki olisimme kilttejä.

Huomattava osa kuitenkin.

Ja nimenomaan, omaan nimeen osuvat laskut, jotka liiasta kiltteydestä lankeavat.

KILTTI MIELLYTTÄJÄ

Enkä kiltteydelle todellakaan tarkoita luontevaa kilttiä ihmistä, joka osaa myös pitää puolensa ja pitää toistenkin.

Tarkoitan kiltteyttä, joka on toisten miellyttämistä.

Kiltteyttä, joka ei tarkoita helppoutta.

Kiltti, toisia tietoisesti miellyttävä ihminen on kaikkea muuta kuin helppo.

Kiltti, siinä mielessä mitä tarkoitan.


TIEN PÄÄSSÄ DYSTONIA

Kiltti ihminen sairastuttavassa mielessä, on lopulta hankala ja ristiriitainen.

Hän on äärettömän vaikea, juuri siitä syystä, että hän yrittää olla jotain muuta kuin on.

Hän kätkee todellisen luonteensa ja tuo esiin toisia miellyttävän puolen, siihen asti kunnes syntyy ristiriita.

Jatkuva muiden miellyttäminen on raskasta ja uuvuttaa kenet tahansa.

Kyllä siitä voi syntyä sairauteen asti johtava kierre.

Jopa dystonia voi olla sen tien päässä.

DYSTONIAN NISKALENKKI

Usein ihminen on itsensä pahin piiskaaja. Toiset armahtaisivat kyllä jos vähänkin välittävät.

Ja useammin välittävät kuin uskommekaan.

Itsensä armahtaminen ei ole helppoa.

Yrittää olla yhtä reipas kuin terveenä ja sitten vain voimat loppuvat.

On pakko myöntää, ettei dystonia niskassa kulje yhtä lujaa, kuin ilman sitä.

Ei jaksa yhtä paljon, eikä pidäkään.

OIVALLINEN OIVALLUS

On löydettävä armollisuus itselleen ja hyväksyttävä voimavarojen määrä, ettei ylikuluta niitä.

Silloin voi päästä siihen rullaavan rentoon rytmiin jolla jaksaa.

Kyllä siihen on hyvä vapaaehtoisesti opetella.

Toinen tie on rankempi, tutumpi kyllä, se kantapään kautta kulkeva.

Vaikka lopulta voi olla silläkin tavoin samassa tilanteessa, niin matka on raskas ja tulos aina heikompi.

Oivallus on paras tapa oppia. On ollut aina.


UUPUMUS TULI YLLÄTTÄEN

Olin eräänä iltana metsäretkellä. Näin  kurkia ja joutsenia, kuuntelin peippojen lurittelua. Nautin luonnosta.

Eilen ajattelin sitten lähteä heti aamusta pyöräilemään.

Heräsin puoli neljältä ja kirjoitin aamuvarhain blogin, tein ruuan ja lueskelin vähän aikaa.

Sitten iski uupumus ja nukuin pari tuntia.

Ei joka päivä jaksa, se on pakko uskoa.

Tämä tauti syö voimat ja välillä tekisi mieli vain nukkua ja nukkua.

Dystonian niskalenkki on rankka lenkki.

AJATUS ON VAPAA JA AVOIN

Minulle unet tapaavat olla toisinaan parin kolmen tunnin mittaisia. Yöllä herään nykyisin usein kovaan korvakipuun.

Jännite on kouristanut pään niin tiukasti tyynyyn, että korvalehti soi pitkään hoosiannaa.

Eipä siinä yleensä enää nukuta. Linnutkin seinän takana avaavat jo ääniään aamun orkesteriin.

Aamuyön tunneissa on jotain herkkää ja luovaa, ajatus on vielä vapaa ja avoin.

Edessä on tyhjä taulu ja vieressä kasa kirjaimia.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti