torstai 30. huhtikuuta 2015

SAIRAAN HYVÄ RUTIINI


Varpunen kurkkii alemman pesäpöntön reiästä sisälle, työntyy puoliväliin monta kertaa, on tovin siinä ja palaa takaisin orsitikulle.

Lintu tekee muutamia kurkkailuja, mutta lopettaa ja lennähtää oksalle. Sieltä se pyrähtää pari metriä ylempänä olevan pesäpöntön orrelle ja saa äkäiseltä talitintiltä vauhdikkaan karkoituksen.

Pesänetsintä ei näytä varpuselta tässä puussa onnistuvan. Mietin, mikä lintu mahtaa olla alemman pesäpöntön tänä keväänä vallannut, koska varpunen ei sisälle mennyt.

Olen nähnyt lähellä sinitiaispariskunnan ja uskon sellaisen pesäilevän siellä myös nyt. Yllätykseni on kuitenkin melkoinen, kun pesäpöntön reiästä lennähtää suuri kimalainen.

En tiedä onko kimalainen tekemässä pönttöön pesää tai oliko se vain siellä suojassa, mutta nyt se on siellä käynyt jo usein.

En ole myöskään siitä varma miksi varpunen ei mennyt pönttöön, vai eikö se vain mahtunut sinne.

Pian tulevat kirjosiepot tutkimaan pesäpönttöjä. Silloin viimeistään näen kumpi on vahvempi, lintu vai kimalainen.

Luulisin kyllä, että lintu nokallaan helposti karkoittaa kimalaisen.

NYT-HETKEN AJATUSVIRTA

Tänään on vappuaatto ja kolmas päivä siitä, kun kävin Meilahdessa neurologian polilla botuliinipiikeillä. Eilinen päivä meni palautumiseen.

Voimille nuo käynnit ja kaikki niihin liittyvä käyvät. Kirjoitin käyntipäivänä heti myös blogin käynnistäni.

Halusin kirjoittaa sen heti, nyt-hetken ajatusvirtana, kun kokemus ja keskustelut ovat vielä tuoreina mielessä.

Myöhempi pohdiskelu ja kypsyttely nostaa aina alitajunnasta muistia muovaavia aaltoja ja muokkaa koetun huomaamatta.

Heti kirjoitettu on ehkä se aidoin kokemus.


SAIRAAN HYVÄ RUTIINI

Tuollainen lääkärissäkäynti on tilanne, joka harvalle on rutiinia, onneksi. Toki rutiiniakin tulee tässä sairaudessa väistämättä, koska hoidoissa on käytävä kolmen kuukauden välein.

Kyllä jokaisella kerralla osaa aina vähän luontevammin suhtautua ja valmistautua hoitohetkeen. Osaa pohtia kysymykset jo etukäteen, kirjoittaa ne ylös ja tallentaa keskustelun kotiin palattuaan.

Lievästä rutinoitumisesta huolimatta tuo hetki huoneessa kahdestaan lääkärin kanssa on potilaana ainakin minulle jännittävä ja paineuttava edelleenkin.

LÄÄKÄRI ON POTILAAN LINKKI

Hoitoaika on kuitenkin rajattu ja kysyttävää aina paljon. Lääkäri on linkki, jonka kautta kaikki hoitoihin liittyvä kulkee.

Hän päättää lähes kaikesta sairauteen liittyvästä, tietää yleensä eniten sairaudesta, hoidoista ja niiden jatkumisesta, antaa lähetteet, kirjoittaa raportit ja reseptit.

On kuljettava sairaalan pitkä käytävä, että pääsee lääkärin eteen. Ennen sitä, on kuljettava pitkä henkinen käytävä.

TYÖKYVYN ARVIO JA UUDELLEEN KOULUTUS

Keskustelin neurologin kanssa dystoniaa sairastavan työelämästä ja kerroin, että minun on ollut vaikeaa saada b-lääkärintodistusta, jonka avulla voisin hakea kuntoutukseen.

Neurologi toteaa, että joissain paikoissa se on vaikeampaa. Sanon, että ilman sitä todistusta en voi hakea työkyvyn arviointiin tai kuntoutukseen ja uudelleen koulutukseen.

Pääni vääntyy niin voimakkaasti sivuun, etten pysty mielestäni enää jatkamaan entisessä ammatissani.


PÄÄ TAAKSEPÄIN VOI SAADA PERUUTUSPAIKAN

Työterveyslääkärini on ollut samalla kannalla, mutta hän haluaa tehdä lausunnosta niin perusteellisen, että sitä on nyt valmisteltu jo neljä kuukautta.

Neurologi kertoo, että voihan työtä tehdä pää sivuttainkin. Hän tietää esimerkiksi suunnittelutyötä tekevän, joka sairastaa servikaalista dystoniaa.

Tämä pitää näyttöä kaarevalla pöydällä sillä tavoin, että näppäimet ovat edessä ja näyttö sivussa, niin että pää on vääntynyt näyttöä kohti.

Ajattelen, että varmaan pää taaksepäin vääntyneenäkin ehdotettaisiin vielä peruutuspaikkaa.

VELVOITETYÖNÄ ELINSIIRROT

Tämä työn sankareiden maa, ajattelen. Älypuhelin kädessä kaadutaan tietokoneen näyttöä päin, mutta tärkeintä, että ollaan töissä.

Kerron työfysioterapeuttini sanoneen lakonisesti, että tekeväthän sokeatkin töitä.

Neurologi pyöritteli siihen silmiään ja totesi, että pistekirjoitusta varmaankin.

Ajattelen, että teemmehän me kuolleinakin töitä jos meistä siirretään elimiä.

Onko meillä kohta edessä aika, että työttömät velvoitetaan elinsiirtoihin työttömyysturvan menettämisen uhalla.


LÄÄKE DYSTONIAAN

Kaikkeen keskusteluun neurologi ei lähtenyt mukaan, kuten pohdintoihini dystonian synnystä, jota yritin viritellä.

Dystonian syntyhän on tuntematon ja harvinaisena sairautena varmaankin vähemmän tutkittu.

Itse uskon, että jonain päivänä, lähitulevaisuudessa joku nerokas tutkija löytää syyn sattumalta, tutkiessaan jotain valtavirran sairautta.

Sen jälkeen dystoniaan kehitetään lääke ja se siirtyy parannettavien tautien kategoriaan.

Kerroin neurologille oman skenaarioni dystonian yhdestä aiheuttajasta.

DYSTONIAN AIHEUTTAJA

Olen keskustellut monen dystoniaa sairastavan kanssa ja useilla on sairautta ennen ollut rankka ja stressaava elämäntilanne.

Monet dystoniaa sairastaneet ovat myös kilttejä suorittajaluonteita.

On myös äärettömän tarmokkaita, energisia ja valtavan työteliäitä ihmisiä, jotka ajavat itsensä loppuun.

Ihmisiä, joiden moottori on tehokkaampi kuin runko, turboruuvi väännetty momentin liian kireälle ja tuloksena on sairaus.

Ihmisiä, joiden elämä on jatkuvaa käymistilaa, kuin kiljupöntössä, täydessä tapissa, kunnes paine räjäyttää mäskit pihalle.

Niitä sitten siivotaan loppuelämä yhteiskunnan kustannuksella.

Olisiko parempi hillitä menoa ajoissa.


HILJAA HYVÄ TULEE

Neurologi touhuili ENMG-laitteensa kanssa, eikä ottanut skenaariooni kantaa.

Totesi vain, ettei dystonian syytä tosiaan tunneta.

Sain tuolla hoitokerralla kysellä kaikki mitä olin ajatellutkin minulle harkitusta DBS-leikkauksesta.

Mielestäni vastaanotto antoi omaan pohdintaani hyvin eväitä ja vahvisti taas omaa näkemystäni.

Näin on mielestäni paras edetä, hiljaa hyvä tulee.

LUONNON TERAPIAKENTTÄ

Kohta lähden lenkille ja tiedän mihin kohtaan juoksen näitäkin asioita ajattelemaan.

Juoksen virran rannalle, erään suuren maatuneen ja sammaloituneen puunrungon viereen.

Istahdan siihen ja katselen joelle, kuuntelen peippojen laulua, veden kohinaa ja annan ajatusten virrata.

Siinä kohdassa on paljon energiaa. Se on luonnon oma terapiakenttä.

Virtaava vesi, suureksi suojakoloksi lahonnut puuvanhus ja maatuva kaunis sammalrunko, täynnä kasvua ja elämää.

Siinä kohdassa on elämän koko kierto.





tiistai 28. huhtikuuta 2015

SEITSEMÄS PIIKKI


Mustarastas hyppii tien laidassa kun ajelen Meilahteen. Pari varista nokkii toisella kaistalla auton alle jäänyttä jänistä. Jänis on käpertynyt sykkyrään. Elämä jatkuu.

Olen varautunut aamuruuhkiin ja saavun parkkihalliin puolta tuntia ennen aikaa. Meilahden neurologinen poliklinikka on muuttanut uuteen paikkaan ja kysyn neuvonnasta reitin.

Menen kahvion sivusta, ja vaikka kahvi tuoksuu hyvälle kävelen ohi. Ajattelen käyväni siellä ehkä palatessa.

Katson viivan värin kartasta ja astelen vihreää viivaa kuin nuorallatanssija neurologisen polin luukuille.

SUURI RUSKEA KAHVIKUPPI

Olen liikkeellä ilmeisesti juuri kahviaikaan, koska kaikki liikkuvat käytävällä kupit kädessään.

Seisahdun kahden lasiluukun taakse odottamaan. Kohta vastaanottotyöntekijä saapuukin, suuri höyryävä kahvimuki kädessään.

Tunnen tuoreen kahvin hajun leijuvan luukusta, nautin hetken siitä ja vedän sieraimiini kofeiinin virkistävää tuoksua.

Tervehdin sitten ja ojennan kutsuni neurologian poliklinikalle.

Nainen asettaa kupin viereensä ja ottaa kutsuni.

Hän tarkistaa tietoni ja pyytää menemään odotushuoneeseen. Varmistan vielä, että sieltä huudetaan sisään.

Hän nostaa suurta ruskeaa kahvikuppiaan ja myöntää.


SAIRAALAN HILJAINEN HUMINA

Kävelen käytävää ja näen odotushuoneen vasemmalla. Keskellä on pyöreä pöytä ja siinä kaukosäädin. Seinällä on suuri televisio, joka on kiinni.

Istun ikkunan alle pehmeälle tekonahkasohvalle ja katson vastapäisen seinän kelloa, joka on varttia vaille.

Otan kännykän ja kirjoittelen muistiin kysymyksiä neurologille. Sain vihjeen kysymyksien kirjoittamiseen eräältä lukijaltani.

Aurinko valaisee yllättäen koko aulan ja tekee heti tunnelman myönteisemmäksi.

Sairaalan ilmastoinnista tuleva tasainen humina, ohi kävelevät ihmiset ja askelten rytmi alkaa unettaa.

Sairaalat ovat kuin Lidlin kauppahalleja, joka paikassa tuntuu kuin siellä olisi ollut ennenkin.

ODOTIN VÄÄRÄSSÄ PAIKASSA

Kello seinällä tulee tasan ja vastaanottoajan pitäisi alkaa. Viereinen odottaja toteaa kaverilleen, että lääkäreitä saa aina odottaa. Hän pohtii asiaa toisinpäin.

Ajatus on mielestäni aika hauska. Potilasta vastaanottohuoneessa odottava lääkäri. En tiedä vielä, että minulle käy tänään juuri niin.

Kello käy, ja on jo vartin ohi aikani. Mietin, että olenko sittenkään oikeassa paikassa.

Vastaanoton suuren kahvikupin omistaja oli kyllä neuvonut minut tänne.

Hieman alkaa jo pelottaa, uusi aika olisi varmaan taas kuukauden kuluttua.

ZOMBAILEVAT POTILAAT

Rakennusmies touhuilee käytävässä ja keskustelee sairaalan työntekijän kanssa. Tämä kertoo, että he ovat juuri muuttaneet, eivätkä kaikki vielä tiedä tätä paikkaa.

Työmies toteaa porukoiden “zombailevan” täällä, koska Meilahti on niin suuri paikka ja hoitaja myöntelee.

Ajattelen, että osuva kuvaus dystoniavääntöjen vaivaamalle tuo “zombailu”.


LÄÄKÄRI ODOTTI MINUA

Pelkoni alkaa tuntua todelliselta, olen varmasti väärässä paikassa. Olen jo valmis lähtemään luukulle varmistamaan asiaa, kun jostain kaukaa käytävältä huudetaan nimeäni.

Näen kauempana käytävän päässä oven auki ja toiseen käytävään vievän oven olevan auki.

Käytävien risteyksessä seisoo pari rakennusmiestä, joista toisella on keltaiset heijastinliivit päällä.

Valkotakkinen nainen juttelee heidän kanssaan. Arvelen hänen olevan lääkäri, joka on huutanut minua. Kävelen nopeasti käytävän poikki ja odotan naisen vieressä.

Hän kääntyy kohta ja kysyy vielä nimeni. Sanon olleeni ilmeisesti väärässä paikassa odottamassa.

Hän sanoo, että vastaanoton olisi pitänyt neuvoa tähän toiseen käytävään ja ohjaa minut huoneeseen.

IMMUNITEETTI VAATII BOTULIINIA

Istun potilaan tuolille ja katson nimilaatasta neurologin nimen. “Dystonia”, hän toteaa ja minä myönnän.

Keskustelemme oireistani, niiden alkamisesta, kehityksestä, hoidoista ja botuliinin vasteen riittämättömyydestä.

Neurologi toteaa, että botuliinimäärät, jotka minulle on annettu, ovat jo isoja annoksia, joten määrästä se ei pitäisi olla kiinni.

Kysyn, onko mahdollista, että minulla on immuniteetti tähän Xeomin-botuliiniin.

Hän ei usko sitä, koska ihmisellä ei ole luontaista immuniteettia botuliinille.

Sen kehittyminen vaatii botuliinin pidempää käyttöä ja minulle ainetta on pistetty vasta kuusi kertaa.

ENMG-LAITE JA SEN KÄYTTÄMINEN

Hän kysyy, onko pistokset Lohjan neurologisella poliklinikalla annettu ENMG-laitteen avulla.

Kerron, että laite kyllä siellä on, mutta sitä ei osata käyttää. Olen pari kertaa asiasta kysynytkin.

Ensimmäisellä kerralla neurologi kertoi laitteesta puuttuvan neuloja.

Toisella kerralla hän viittasi hyllylle ja sanoi, että kyllä laite meillä tuossa on.

Hän ei ole vain vielä ehtinyt opettelemaan sen käyttöä.

Kolmannella kerralla en enää kehdannut kysyä koko laitteesta.


DYSTONISET LIHAKSET EIVÄT AINA REAGOI

Kerron, että viime kesänä olin edellisen kerran Meilahdessa botuliinihoidossa ja silloin piikit kyllä annettiin ENMG-laitteen avulla.

Hoitovaste ei kuitenkaan ollut laitteenkaan avulla pistettäessä parempi.

Silloin myös todettiin, että Lohjan neurologi on pistänyt piikit ilman laitettakin samoille kohdille.

Neurologi kuuntelee ja kertoo itse pistäneensä pitkään ilman laitetta, mutta käyttäneensä jo vuosia ENMG-laitetta pistosten antamiseen.

Sanon lukeneeni, ettei laitteen käyttökään ole ihan yksiselitteisen varmaa.

Hän myöntää ja toteaa, että dystoniset lihakset eivät aina reagoi laitteelle.

DBS-LEIKKAUS

Neurologi sanoo, että voimme keskustella DBS-leikkauksesta, joita enimmäkseen on tehty parkinson-potilaille.

Hän hakee laatikon pöydälle ja avaa sen. Siinä on erilaisia stimulaattoreita ja opaskirja.

Neurologi kertoo syväaivostimulaatiosta ja kertoo leikkauksen eri vaiheet.

Kalloon porataan reiät paikallispuudutuksessa, että nähdään elektrodien menevän ja vaikuttavan oikeissa kohdissa.

Päästä vedetään johdot niskan ja olan kautta olkavarren alapuolelle, rintaan asetettavaan stimulaattoriin.

KAUKOSÄÄDIN OMAAN ELÄMÄÄN

Ensin asetettavan tulitikkulaatikon kokoisen stimulaattorin tilalle voidaan vaihtaa myöhemmin itse ladattava malli.

Mukaan tulee myös pieni kaukosäädin, jolla voi itsekin jonkin verran lisätä tai vähentää stimulaattorin virtaa.

Laatikko muistuttaa laajakaistaliittymän boxia kaukosäätimineen. Ajattelen, että tuleekohan mitään kanavia stimulaattorin mukaan.

Olisi hauskaa vaihdella niitä sillä kaukosäätimellä. Voisi olla itsekin mukana elokuvassa, kerrankin päätähtenä.


YLI PUOLELLA OIREET VÄHENEVÄT

Kysyn, onko DBS-leikkauksessa kuinka suuri mahdollisuus parantua tai tulla ainakin parempaan kuntoon.

Hän sanoo, että 50-80 prosenttia leikatuista kokee olossaan kohentumista.

Dystoniaa sairastavilla laitteen hyödyn saavuttamiseen ja oireiden väheneminen menee kuitenkin noin vuosi aikaa.

Pitkä aika johtuu siitä, ettei täyttä tehoa voida käyttää aikaisemmin.

SYVÄAIVOSTIMULAATIO JA PARANEMINEN

Leikkauksen jälkeen on kyllä tavallisesti “kuherruskuukausi", jonka aikana oireet lähes poistuvat.

Sen jälkeen ne kuitenkin yleensä palaavat ja vasta noin vuosi leikkauksesta laite alkaa antamaan todellista apua.

Kysyn onko kukaan parantunut dystoniasta täysin DBS-leikkauksen avulla.

Neurologi sanoo tietävänsä yhden tapauksen, joka sanoo parantuneensa, mutta toteaa, että kyllä dystonian hänestäkin huomaa.

Useimmat käyvät leikkaushoidonkin jälkeen botuliinipiikeillä kolmen kuukauden välein.

LEIKKAUKSEN VAARATEKIJÄT

Neurologi on asiantunteva, ystävällinen ja huumorintajuinen. Välillä nauramme jollekin asialle, tunnelma on asiallinen, rento ja kiireetön.

Tuntuu hyvältä ja hoitavalta jo se, että neurologi selvästi keskittyy sairauteeni.

Hän kertoo aivojen syvien osien stimulaatiohoitoon, eli DBS-leikkaukseen liittyvän myös pieniä riskitekijöitä.

Noin prosentilla leikatuista on ilmennyt aivoverenvuotoa.

Laitteen osat voivat aiheuttaa myös tulehduksen ja ihon alla kulkevat johdot kiristävää tunnetta.

Kysyn, onko Suomessa tapahtunut yhtään aivoverenvuotoa? Neurologi kertoo, ettei muista hänen aikanaan sattuneen yhtään.

Minua kiinnostaa myös vaikuttaako leikkaus potilaan persoonaan, ajatteluun tai muistiin.

Neurologi sanoo, ettei vaikuta, mutta joissain tapauksissa on ollut puheongelmia.


HYÖTY ON SUUREMPI KUIN RISKIT

Kerron harrastavani juoksua ja pyöräilyä. Hän pitää sitä hyvänä asiana ja kysyn vaikuttaako DBS-leikkaus niihin?

Neurologi sanoo, ettei vaikuta millään tavalla, mutta benjihyppyä hän ei suosittele.

Hän sanoo, että kokeilisi minulle vielä botuliinipistoksia ja laittaisi ajan neurokirurgille.

Botuliinia hän aikoo pistää nyt 200-yksikköä ja katsotaan auttaisiko sekään.

Kysyn vielä, että uskooko hän lääkärinä DBS-hoidon auttavan minun tapauksessani.

Hän myöntää ja viittaa siihen 50-80 prosenttiin, jotka ovat saaneet avun.

Hyötymahdollisuuteen nähden riskit ovat pienet, hän toteaa ja lähtee hakemaan botuliinia.

LISÄÄ BOTULIINIA

ENMG-laite surisee hiljakseen neurologin tutkiessa dystonisia lihaksia. Äreäksi ääni muuttuu vain vasemmalla puolella niskassa. Siellä on myös kipein kohta.

Neurologi kysyy, pistäessään kaulan sivulle, onko minulla ollut nielemisvaikeuksia.

Sanon, ettei ole ollut ja hän pistää vielä useisiin kohtiin.

Kysyn lopuksi paljonko botuliinia sain ja neurologi kertoo, että 200 yksikköä siinä piti olla, mutta välissä oli ilmakuplia.

Hän laskee vielä pistokset ja niiden botuliinimäärät, josta tulee 180 yksikköä.

Parikymmentä enemmän kuin viime kerralla.

Neurologi sanoo lopuksi laittavansa minulle kutsun kirurgille, jonka vastaanotolla tehdään lopullinen arvio leikkauksesta.

Pyydän vielä lähettämään raportin käynnistäni minullekin.

Hän kirjaa pyynnön potilastietoihini ja toivottaa minulle hyvää kesää.


YSTÄVÄLLINEN JA KIIREETÖN NEUROLOGI

Poistun vastaanotolta tyytyväisenä käyntiin. Olin esittänyt kaikki kysymykset, jotka mieltäni olivat DBS-leikkauksesta askarruttaneet.

Neurologi oli kiireettä vastannut kaikkiin kysymyksiini ja mielestäni hän keskusteli kanssani hyvin ystävällisesti. Käynnistä jäi hyvä mieli.

Olen kiitollinen, että näinkin harvinaiseen sairauteen, kuin dystoniaan, saa Suomessa julkisellakin puolella hyvää ja ammattitaitoista hoitoa.

Olin myös tyytyväinen siitä, että sain botuliinipiikit samalla käynnillä ja määrää vielä vähän nostettiin.

Myös yhteen uuteen paikkaan ENMG-laitteella pistettiin.

Nyt ehtisin nähdä, onko botuliinihoidosta vielä kuitenkin jotain apua.

“MUN TÄYTYY KÄVELLÄ NÄIN”

Käyn mennessä vielä sairaalan kahviossa juomassa munkkikahvit. Katselen pöydän iltapäivälehdestä uutisotsikkoa, jossa Anssi Kela avautuu isänsä kuolemasta 34-vuotiaana auto-onnettomuudessa.

Muistan, kuinka kerroin neurologille isäni kuolleen aivoverenvuotoon 44-vuotiaana.

Mielessäni alkaa soida Anssi Kelan Nummela-laulun sanat: “Mun täytyy kävellä näin...”, kun pää vasemmalle vääntyneenä kävelen kohti parkkihallia.




maanantai 27. huhtikuuta 2015

POHDISKELUA PÄÄN PORAAMISESTA

Kyynisyys on onnettomuus, jonka helpoiten välttää naivius. Kyynisyys on ansa, jonka muurissa lukee älykkyys. Kyynisyys on heikkous, jonka vastavoima on herkkyys.

Minua ei ole koskaan väitetty kyyniseksi. Naiviksi on kyllä sanottu ja olen iloinen siitä. Naivi ihminen on lapsenmielinen, herkkä, hyväuskoinen ja luottavainen.

Hänellä on kaikki ne ominaisuudet, joilla ei menesty. Kaikki ne ominaisuudet, joita tarvitaan menettämään mahdollisuus, joka kannattaa menettää.

Naivilla on ominaisuudet, joiden avulla ihminen voi olla vähästäkin onnellinen.

“Me olemme sitä, mitä me uskomme olevamme”, sanoi jo C.S.Lewis aikoinaan.

HYVÄOSAINEN ON ELÄVÄ KÄSITE

Aamulenkillä mietin tuota pohdiskeluani kyynisyydestä. Ajattelin, että on ollut elämäntilanteita ja aikoja, joina olen kovuutta ja kyynisyyttä kaivannut itsekin suojakuoreksi.

Silloin kun hipaisukin sattuu, on usein häviäjä tässä maailmassa, joka koville ja vahvoille on valmistettu.

Jää armotta toiseksi taisteluissa paikasta kilpailuyhteiskunnan auringossa.

Ehkä on parempikin, että jää. On kutsuttu toisenlaiseen osaan.

Eikä välttämättä huonompaan, sillä hyväosainen on elävä käsite.


ELÄMÄN ONNELLISET HETKET

Oikeastaan olen sitä mieltä, ettei sellaista kannata edes kaivata, jota ei kuitenkaan kestäisi.

Miksi suotta kiusata itseään sillä, mille ei mitään voi.

Parempi hyväksyä itsensä ja nähdä valo siellä, missä se omassa elämässä on.

Usein elämän ilo on naivilla ja herkällä ihmisellä pienissä, vähäpätöisissä asioissa.

Onni on hetkissä, joita elämässä eteen jatkuvasti tulee.

Elämän onnelliset hetket.

Tänään saan niitä ilon hetkiä kokea aamulenkillä montakin.

PEIPPONEN LAULAA KESÄSTÄ

Sinisorsa pyrähtää polun vierestä narskahtaen lentoon ja säikäyttää minut. Se lennähtää joen keskelle ja alkaa sukimaan itseään.

Välillä painaa pään veteen ja työntää sen siiven alle, vilkaisee minua ja katselee tyynenä eteensä.

Seuraan linnun rauhallista puuhailua kivellä ja ajattelen miten elämä on leppoisaa, kun sen osaa oikein oivaltaa.

Jatkan juoksua jokilaaksossa, joka on täynnä peipposten laulua. Polulla pari niistä kipittää edessäni kirittäjinä, lennähtää puuhun ja laulaa oksalla.

Olen aina pitänyt peipposen laulusta, siinä on jo tulevan kesän lupausta.


KALASTAJAT JA PIENI TAIMEN

Joenvarren valkovuokot ovat nöyrinä maata kohti ja odottavat auringon lämpöä.

Rentukan nuput kohoavat lahoavan puun vierestä.

Maa tuoksuu kostealle mullalle. Ilma on raikas ja happirikas.

Tässä samassa kohdassa olen usein kävellyt joen vierustaa, antanut luonnon äänien ja tuoksujen täyttää olemukseni.

Maa on joen reunalla mutaisen kosteaa kastelee ja sotkee lenkkarit.

En piittaa siitä. Kävelen kauan upottavassa heinikossa ja katselen luonnon herkkää, hentoa vehreyttä.

Pari kalastajaa kävelee vastaan jokitörmällä. Toinen kertoo yhden taimenen saaneensa, mutta se oli niin pieni, että päästi kasvamaan.

Miehet kävelevät polkua alas joelle ja minä lähden paluumatkalle.

KELTAINEN KUKKAMERI

Nousen jokilaaksosta ylös ja katselen tien yli lentäviä rastaita. Räkätys soi pian koivikossa ja saattelee minut tien yli. Suuntaan Porintien laitaa pyörätietä kotiin päin.

Joella juokseminen on tehnyt taas sen minkä aina ennenkin. Olo on seestynyt ja vapautunut. Luonto puhuu ja puhdistaa.

Ajattelen sinisorsaa kivellä. Mietin sen rauhallista olemusta virran keskellä. Sen tyyntä huolettomuutta.

Ajattelen polkujen risteyksen takaa nousevaa mäkeä. Synkän näköistä, risuista raiviota.

Tiedän, että muutaman viikon kuluttua se leimuaa keltaisena kukkamerenä.


DBS-LEIKKAUKSEN HARKINTA

Kotona otan esille kutsun neurologian poliklinikalle Meilahteen. Minulla on tällä viikolla aika sinne.

Kolme kuukautta sitten olin Lohjan neurologisella polilla ja sain botuliinitoksiinipiikit niskaani.

Sairastamaani servikaaliseen dystoniaan hoitona käytettävä botuliini ei ole kuitenkaan antanut juurikaan hoitovastetta.

Tästä syystä Lohjan neurologi pyysi minulle lähetettä Meilahteen DBS-leikkauksen harkintaan.

“KATSE VASEMPAAN PÄIN”

Kolmen kuukauden aikana olen pohtinut ja tutkinut asiaa paljon, onhan se iso ja järeä toimenpide, eikä sitä tehdä kuin vankoin perustein.

Leikkaus kestää monta tuntia, siinä porataan kalloon yksi tai kaksi reikää ja asetetaan elektrodit joihin johdetaan stimulaattorilla sähkövirtaa.

Näin pyritään vaikuttamaan vääntöön, vapinaan tai moniin muihinkin oireisiin, joita sairaudet aivoissa aiheuttavat.

Minun kohdallani on kyseessä servikaalinen dystonia ja pään voimakas vääntyminen vasemmalle.


LEIKKAUS ON AUTTANUT MONIA

Olen keskustellut leikkaushoidosta vertaistukiryhmässä leikkauksen läpikäyneiden ja siitä kieltäytyneiden, tai varauksella suhtautuvien kanssa.

Olen kuullut, kuinka paljon tämä leikkaus on auttanut vaikeasti dystonian oireiden vaivaamia ihmisiä.

Olen myös kuullut mielipiteitä niiltä, jotka eivät ainakaan vielä ole valmiita leikkaukseen.

Pään poraaminen ja aivojen stimulointi on monelle kynnyskysymys, jonka vasta vaikeat oireet ylittävät.

PÄÄTÖS ON TEHTÄVÄ YKSIN

Olen saanut paljon vertaistukea, joka on ollut omaa päätöstäni kunnioittavaa. Tämä päätös on tehtävä yksin.

Kaikki on tietysti kiinni siitä, näkeekö neurologi DBS-leikkauksen tilanteessani hoitomuodoksi, johon yleensä kannattaa ryhtyä.

Sitten päätös leikkaukseen menosta siirtyisi minulle.

Toivottavasti tämän viikon käynnillä asiat menevät eteenpäin.



lauantai 25. huhtikuuta 2015

PUUTARHANHOITOA JA LINTUHAVAINTOJA

Sinitiainen pesi viime kevätkesällä lehmukseen tekemässäni pöntössä. Tintin sininen baskeri keikkui puunoksalla tyylikkäästi.

Ahkerasti se pyrähteli ja valvoi reviiriä samalla kuin naarastintti hautoi munia sisällä.

Tiesin, että kirjosieppo on röyhkeä pesänvaltaaja ja saapuisi pian. Olin nähnyt kirjosieppojen ennenkin ottavan pesäpöntön tinteiltä “avaimet käteen” periaatteella.

Kirjosieppo on kaunisääninen lintu, jonka laulussa on pelkkä kertosäe. “Tsirppi tsirppi tsii” soi ja soi ja voi aamun varhaisina tunteina olla raskasta heviä  hermoille.

KAPTEENI PÖNTÖN KATOLLA

Niin kirjosiepot saapuivat ja sinitintti katseli niitä lehmuksen oksalta baskeri huolesta kenossa. Pian ensimmäinen sieppo pujahtikin pesäpöntön reiästä sisään.

Satuin näkemään neuvottelun alkamisen ikkunasta ja olin varma, että tintti poistuu häviäjänä.

Sinitinttiuros keikkui oksalla kauempana ja antoi munia hautovan emon hoitaa asuntoneuvottelut.

Pitkään kirjosieppo ja munia hautova sinitiainen olivat kaksistaan pöntössä. Lopulta toinen pyrähti ulos ja lensi pois koskaan palaamatta.

Kirjosieppo etsi pesänsä muualta ja touhukas sinitiaisuros lennähti pöntön katolle tepastelemaan urhean näköisenä kuin kapteeni laivansa kannella.


TUIJOTUSKILPAILU

Tänä keväänä olen nähnyt sinitiaisen jo käyvän tutkimassa pesäpönttöä. En tiedä onko kyseessä sama urhea pariskunta.

Ihailla täytyy kyllä sinitiaisnaaraan neuvottelutaitoja. Olisi ollut hauskaa nähdä se tuijotuskilpailu, josta se voittajana jäi pesäpönttöön.

Myös Ystävämme Välläys on seurannut kevään alkavia pesimispuuhia ja kertoo puuhailuista puutarhassaan.

VÄLLÄYKSEN LUONTOHAVAINTOJA


Pihan linnunpönttöjen ympärillä on nyt huhtikuun lopulla kumman hiljaista. Voisikohan haudonta olla jo käynnissä?

Epäilenpä, koska yöt ovat vielä kylmiä, ja eteen päinkin luvataan pakkasöitä.

Kuusitiainen kyllä joskus kiljuu voimallisesti pöntön lähelle tullessani.

Kuinka niin pienestä linnusta lähteekin niin voimakas ääni. Se on varannut saman pöntön kuin viime vuonna.

Äsken kuului kyllä jostain sinitiaisenkin varoitusääni.

PESÄPÖNTTÖJEN HUOLTOA

Seitsemän pönttöä puhdistin ja ripustin. Korjasin huonompia, koska torilla ei ole ollut uusia saatavana, kun olen kaupungissa käynyt.

Mies kerran kysyi, että mitä tuo musta läikkä on kynnen vieressä peukalossani.

Sanoin sen olevan mustaa verta. Hän sitten kysymään, että mistä se on tullut.

“Siihen on lyöty vasaralla”.

“Kuka löi”?

“Itse löin kun korjasin linnunpönttöä”.

Oli pyöreäpäisiä nauloja, kun naulasin filmivanerista tehtyä lentoaukkolaattaa tikan suurentaman aukon päälle.

NÄRHIPARISKUNNAN KUHERTELUA

Peippojen ja räkättirastaiden ääntelyä kuuluu päivisin. Räkättejä on nyt ehkä vähemmän kuin ennen.

Närhipariskunta etsi pesän paikkaa. Joitakin päiviä sitten ne kuhertelivat kadun lähellä katajapensaassa.

Toinen oli tiheän katajan sisällä, toinen oli näkyvillä korsi suussa.

Ihmettelin, että meinaavatko ne noin julkiselle paikalle asettua asumaan.

Jonakin päivänä ne kuitenkin olivat pihan puolella.

Niitä ei ole näkynyt enää, löysivätköhän ne paremman asuinpaikan vähän kauempaa.

MUSTARASTAS JA SEPELKYYHKY

Mustarastaan pesän näin jo kauan sitten jossakin kuusessa. Uros lurittelee lauluaan iltaisin ison kuusen latvassa.

Sepelkyyhky kujerteli eilen yhden talon katolla ja fasaaninaaras juoksi tien yli.

Fasaaneja ei ole vuosiin näkynytkään.

Kevään tulo on vähän pysähdyksissä.

Monien puiden ja pensaiden silmut eivät ole kovinkaan paljon suurentuneet.

Tosin herukoissa on jo lehtiä puhkeamassa.

Ne eivät saisi availla kukkiaan liian aikaisin.

Useana keväänä olen viritellyt vanhoja lakanoita kukkivien pensaiden päälle illalla, kun on ollut pakkasen uhka.

Viime keväänä ei ollut sitä vaaraa.


TAIKINAMARJA JA TYTTÖPENSAS

Pihan koriste- tai aidannepensaiden ei aina tarvitse olla taimistosta ostettuja kalliita ja erikoisia pensaita.

Taikinamarjaa, joka on luonnossa kasvava herukoiden sukulainen, olen saanut mökkitontiltamme.

Olen käyttänyt sitä mökillä töyrään reunusaidanteena ja kotona talon pohjoispuolella, rinnekohdassa korkean sokkelin peittona.

Se on siitä hyvä, että se viihtyy niin aurinkoisessa paikassa kuin varjossakin.

Sitä voi tarvittaessa leikata.

Tyttöpensaan punaiset marjat ovat mauttomia eivätkä ole myrkyllisiä.

HERUKAN PISTOKAS

Tänään aion istuttaa taikinamarjapensaan sellaiseen kohtaan, johon tarvitsen työhuoneeni ikkunasta katsoen näköestettä.

Otin eilen isosta pensaasta osan, johon sai helposti myös juuria mukaan. Se on ollut yön vesiastiassa.

Näitä kuten herukoitakin voi lisätä myös pistokkaista.

Jos ottaa pistokkaan, tai pensaan alussa on juuria vain vähän, se kannattaa leikata lyhyemmäksi.

Yritän kyllä saada sen taikinamarjan kasvamaan jo alun alkaen aika isona.


VUORISTOLAISKARVIAINEN

Entisellä mökillämme laitoin rinteen yläosaan tasaisen alueen reuna-aidanteeksi karviaispensaita.

Mikäpä estäisi laittamasta myös herukkaa.

Karviaspensaat sain tontin metsästä.

Siellä oli kalliolla vuoristolaiskarviaisen taimia tiheänä ryhmänä, todennäköisesti linnun kakkimiskohdassa.

Aidanteen marjat olivat tosi makeita.

LUONNONKASVIEN ISTUTUS

Luonnon kukkia voi siirtää pihaan samanlaiseen paikkaan, jossa ne luonnossakin tavallisesti kasvavat.

Puutarhassa, jos ne viihtyvät, niistä yleensä tulee komeampia.

Täytyy muistaa, ettei ota uhanalaisia kasveja, ja toisen maalta ottamiseen pitäisi kysyä lupa.

Luonnonkasvien siemeniä myydään joissakin siemenkaupoissa.




perjantai 24. huhtikuuta 2015

SYDÄN VASTAA SYDÄMELLE


Edellisen blogin jälkeen minulle jäi tunne, etten oikeastaan päässyt pinnalta pois.

Pörräsin kuin päiväperho veden päällä ja nautin pyöräilyn vapaudesta kuin lehmä kesäniitystä.

Tuo reitti, jonka osa on vanha meritie, tuhat vuotta kuljettu ja poljettu, pitää sisällään niin paljon.

Loputtomasti kerrottavaa, historiaa ja tarinoita, että niihin jää kiinni. On kuin lumoutuneena niiden sisällä.

Kun näkee sen vuosisatojen vaelluksen sielunsa silmillä, niin onhan se komeaa katsoa.

ELÄMÄN LÄPI KULKEE IHMISPOLO

Olen ollut aina kiinnostunut aikojen ja aikakausien kerroksista, niiden liitoksista ja muutoksien murroksesta.

Miten kaikki on muuttumatonta ja pysyvän oloista, kohta kadotakseen pois, kuin sitä ei olisi ollutkaan.

Ja kaiken tämän läpi kulkee ihmispolo, kulkee kärsimyksestä toiseen, kulkee ja nauttii elämän pienistä iloista.

Kulkee ja suree suuria surujaan, suruja ja iloja, jotka katoavat, häviävät jo lähihistoriassa.

Monet niistä unohdetaan tietoisesti, ikävinä muistaa.

SUOJANAAMIOIDEN LÄPI

Elämän pinnan alla on mielestäni aina kiintoisampaa liikkua. Sinne on vain uskallettava sukeltaa.

On mentävä läpi niiden suojakerrosten, selitysten ja peitettyjen, suojanaamioiden taakse.

Niitähän me kannamme ja vaihdamme tilanteen mukaan.

On löydettävä pieni ja arka ihminen sieltä kaikkien kerrosten alta.

Aina se ei ole helppoa, ihminen on piiloutumisen mestari.

Toisinaan piiloutuu itseltäänkin, ei enää tunnista kuka on.


SANOJEN LAUDAT

Kirjoittaminen on oikeastaan sisäänajoa omaan mieleen ja löytöjen tekemistä.

Se on purkamista ja rakentamista.

On löydettävä sanojen laudoista ne, jotka pitää purkaa pois.

On tehtävä niistä se minkä haluaa rakentaa uudelleen.

On oltava omiakin lautoja, on oltava omia ajatuksia.

Ei voi käyttää vain toisten ajatuksia.

Ei verrata omia töitään toisten tekemiin.

Tai muuten ei jaksa ja työ jää kesken.

On hyväksyttävä, että joku tekee aina paremmin, joku osaa tehdä.

Osaa siksi, koska sai elämään isomman työkalupakin ja paremmat eväät.

Ja silti jokainen saa yrittää, saa kirjoittaa oman tarinansa.

HUONEENTAULUT MIELEN SEINÄLLÄ

On uskallettava irrottaa ne naulat, jotka kerran lyötiin elämän seinälle.

Naulat, joihin ripustettiin kerran huoneentaulut, ne vähättelevät ja mitätöivät.

Lyöjät ovat menneet, sanojat ovat menneet, mutta huoneentaulut jäivät elämän seinälle.

Monelta meistä niitä huoneentauluja löytyy.

Löytyy lyöjien nauloja, ruostuneita ja vääntyneitä.

Niissä roikkuu vähätteleviä lauseita.

Niitä löytyy mielen seinältä aina toisinaan.

Joskus elämän särmä tai sattuma nostaa ne esiin.

Mieleen palanneina, vielä vanhoina ja haaleinakin, niiden muisto sattuu.

On raskasta ja lamaannuttavaa joutua vähättelyn ja mitätöinnin kohteeksi.


LÄHELLÄ VASTA LOPUSSA

Eilisen blogin jälkeen jäi tunne, että kirjoitin itseni tekstiin ja pääsin vasta  ajatuksen lähelle, kun lopetin.

Jäi tunne, että en löytänyt sitä mitä kirjoittaessani hain.

Tai se mitä hain tulee vasta myöhemmin.

Sulautuu ja hahmottuu mielessä, saa muodon.

Palaa toisella tavalla, toisen näköisenä ja on siinä.

SIIHEN ON PÄÄSTÄVÄ

Mitä ihminen tekee, on nopeasti kerrottu.

Mitä hän näkee, on sanoilla kuvattu.

Mitä hän kuulee, on kotona jo väritetty.

Mitä hän kokee, on kuunneltava tarkasti.

Mitä hän ajattelee on hän itse.

Ihminen on sitä, mitä hän ajattelee.

Siihen on päästävä ihmisen tuntemisessa.


ELÄMÄN PINTAA KUORITAAN

Usein hiljaisen puurtajan ja puuhailijan sydämessä on paljon ajatuksia.

Enemmän kuin aina äänessä olevan.

Ajatukset voivat olla siellä ja odottaa vain tilaisuutta muotoutuakseen sanoiksi.

Elämä antaa niille kyllä tilaisuuden.

Toisinaan se tilaisuus on vähän erilainen kuin tilattu.

Yleensä se tilanne sattuu, muuten se ei olisi elämää.

Kun elämän pinta kuoritaan, jää jäljelle se mitä ihminen on.

Paljon ei ole mitä jäädä keneltäkään.

Kypsymistähän tämä koko elämän matka on.

Matka, jonka varrella ei kannata katsoa liikaa ulkokuorta tai roolihahmoja.

OMANA ITSENÄÄN OLEMINEN

Ihminen aitona, omana itsenään, ei ole välttämättä helppoa kaikille.

Vahva ihminen jyrää usein oman tahtonsa toisten yli ja hiljentää heikommat.

Hiljentää arat, joilla ajatuksia voi olla paljonkin.

Niitä ei vain osaa tai uskalla kertoa.

Ei uskalla, ehkä siksi, että vahvemmat ne teilasivat ja kyseenalaistivat.

Voimakastahtoisen ihmisen arvostelun ja vähättelyn jälkeen on helpompi olla vain ja ajatella itsekseen.

Kunnes elämä tulee ja avaa ajatukset.


ELÄMÄN LUKOT

Kirjoitin noin vuosi sitten blogin "Elämän lukot".

Tuo aihe on mielenkiintoinen ja paljon ajatuksia aiheuttava.

Siitä keskustellaan ja pohditaan usein.

Mistä löytää avaimet elämän lukkoihin.

Kukaan ei voi kirjoittaa elämän lukkoihin avainopasta.

Voi vain avata omat lukkonsa ja kertoa löydöistään toisille.

Jokaisen oikeus on löytää omat avaimensa.

Ja lukkohan on enimmin sisäpuolella.

On kuitenkin olemassa elämän lukkoja, jotka on suljettu toisten ihmisten teoilla ja sanoilla.

Lukittu niin, että avaamiseen on saatava ulkopuolista apua.

SYDÄN VASTAA SYDÄMELLE

Minä olen kirjoittamisessani keskittynyt ja kuulolla sellaisia ihmisiä kohti, joiden sydän vastaa sydämelle.

Ihmisiä, jotka itsekin haluavat olla avoimia ja vilpittömiä.

Ymmärrän hyvin, etteivät kaikki näin halua ajatella.

On ihmisiä, jotka eivät näytä pohtivan elämää kovin syvällisesti.

Mielestäni se on jokaisen oikeus olla sitä mitä on.

En ole kuitenkaan varma, etteikö yksikään ihmisluonne aikanaan elämän ahjoissa, joutuisi pohtimaan näitä asioita.

Me emme vain näe kärsimyksen kammioihin.

Niihin, joissa piittaamatonkin ihminen kerran joutuu polvistumaan elämän edessä.




torstai 23. huhtikuuta 2015

KULKURI JA JOUTSENET


Reitti on vanha meritie. Yli tuhat vuotta kuljettu ja hyväksi todettu. Matka on mutkainen ja mäkinen. Nähtävää riittää ja historiaa jokaiselle polkaisulle.

Pyöräilin tämän saman reitin viime elokuussa kirpputorilta hankitulla viidenkympin Tunturilla. Matka koitua pappatunturini kohtaloksi.

Veteraanipyörä kuljetti yli 50-kilometrin matkan loistavasti loppukesän helteessä, mutta seuraavan retken alussa päätti jäädä eläkkeelle entisen vanhainkodin mäessä. Tyylikäs valinta.

Helkama Kulkuri Sport maantiepyörä oli seuraava ajopelini. Musta retromallinen kippurasarvi on kuljettanut minua jo useilla retkillä.

Hämeen härkätieltä Baddingin kioskille, Lopen kirkolle ja läpi Jokikunnaan kauniin kylämaiseman.

KEVÄÄN KUNTOTESTI

Tänä keväänä tämä on toinen retkeni ja samalla kuntotesti. En ole varma kuinka servikaalinen dystonia on talven aikana edennyt. Nyt näen sen vaikutuksen pitkän pyörälenkin aikana.

Ilma on osittain aurinkoinen, kun haen pyörän varastosta. Otan mukaan juomaa, johon olen sekoittanut poretabletin, kaakaonmakuisen proteiinijuoman ja yhden energiapatukan. Eväät menevät hyvin pyörän satulan alle koteloon ja pullo etutankoon.

Olen hankkinut korjaussarjan sisäkumin puhkeamisen varalle, kiinnitän sen tankoon ja runkoon. Käynnistän vielä GPS-reittitallennuksen ja lähden matkaan. On puolipäivä ja tuuli raikkaan myötäinen.


LÄYLI ON HANKALA SANA

Aluksi edessä on yli kilometrin nousu jyrkkää Ahmoonmäkeä, joka käy hyvin lämmittelystä.

Mäen puolenvälin paikkeilla käännyn Läyliäistentielle, tämä on nyt sitä vanhaa meritietä. Läyliäiseen on tästä parikymmentä kilometriä.

Hauska sana tuo “Läyliäinen”, mietin. Muistelen sen tarkoittavan olona hankalaa tai tuskaista, paikkana vaikean ja rankan taipaleen takana olevaa.

“Hän päätti. Ma hiljaa huokasin.
Mua ei hän enää kuullut;
poven hält' oli korpi loihtinut,
läpi pään oli läyli tuullut.

Hän polki jo omia polkujaan.
Hän outoja aloja näki,
hänen, vienon, vaelsi vierellään
jo meren ja metsän väki.”

Ajattelen Eino Leinon runoa ja poljen omia polkujani minäkin. Ahmoon mäen jälkeen alkaa mutkaisen kaunis osuus ja pian näen pellon laidassa joutsenia.


KULKURI JA JOUTSENET

Otan muutamia kuvia joutsenista. Yksi niistä on osittain harmaa ja erottuu joukosta. Tiiviissä rivissä kauniit linnut tessuttavat ja pitävät minua silmällä. Eivät kuitenkaan lähde lentoon.

Tällä pellolla olen usein kuvannut lintuja. Viime kerroilla tässä on ollut kurkiakin. Kerran sain niiden tanssista kuvan pienellä digikamerallani. Nyt ei kurkia näy.

Joutsenet, ohi ajavat autot ja vierestä jylisevät rekat tekevät oloni jotenkin hyvällä tavalla yksinäiseksi. Pyöräily on yksinäisen miehen matka itseensä ja pois. Matka sisään ja ulos.

Matka, joka vie pois neljän seinän sisältä ja näyttää yksinäisyyden, joka on kaikkialla ihmisen osa. Yksinäisyyttä ei pääse karkuun. Eikä aina edes halua. On hyvä olla yksin ja läsnä.

“Yksinäisyys ympärillä joskus ottaa hahmon ihmisen. Tiedän mitä haluan tiedän miten vähään kykenen.”

Juicen laulu alkaa soida mielessäni matkan taittuessa. Vähään ihminen lopulta kykenee.

Lähden pyöräilemään ja yritän pitää katsetta edessäpäin, vaikka dystonia vääntää sitä sivuun.

VANHA VELLIKELLO

Taimitarhan kohdalta käännyn kohti Vaskijärven kylää ja ajan vanhan maatilan ohi. Yhden piharakennuksen tapulissa on vellikello. Tämä on joskus ollut suuri maatila ja Högforsin tehtaan omistama.

Maatilan jälkeen tulee mäki, joka on täynnä sinivuokkoja. Syvänsininen kukkameri karussa mäntyrinteessä on huikean kaunis. Pysähdyn ihailemaan sitä ja otan muutamia kuvia.

Jatkan matkaa ja lähestyn Vaskijärveä. Oikealla, syvällä metsässä, järven rantamilla on maatila, jonka omistaja kerran pelasi korttipelissä ja hävisi.

VANHA MERITIE JA VEIJO MERI

Tällä reitillä on niin monta tarinaa ja legendaa, että siitä voisi tehdä kirjan tai dokumentin. Monta kirjaa täällä on kyllä syntynytkin. Eräs kirjailija, joka vietti aikoinaan kesän Vaskijärvellä oli Veijo Meri.

Ohitan Vaskijärven vanhan meritien aikaisen kestikievarin ja pysähdyn sitä vastapäätä olevan ilmoitustaulun kohdalle. Takana, järven rantaa lähellä on hirsiaitasta tehty kylätoimikunnan kesäkahvila.

Vaskijärvi sijaitsee Uudellamaalla ja aivan Hämeen läänin rajalla. Kylä kuuluu Karkkilaan ja on alueen vanhin. Tien laidasta nousee Vartianmäki, jonka rinteillä poltettiin vainovalkeita jo 1200-luvulla.


LEPOTAUKO MAALAISMAISEMASSA

Tulen Läyliäiseen, käännyn kylänraitille ja ajelen pyörätietä. Tienviitta näyttää Klaukkalaan olevan runsaat parikymmentä kilometriä ja Hyvinkäälle hieman enemmän.

Matkaa Vihtijärvelle on kolmetoista kilometriä ja puolenvälin jälkeen palaan takaisin Uudenmaan lääniin. Pidän välillä lepotauon ja juon proteiinipurkillisen. Maku on on suklaisen kinuskinen.

Jalkoja uuvuttaa jo hieman kun tulen punaiselle Syökerin tuvalle ja käännyn kohti Karkkilaa. Edessä on parinkymmenen kilometrin taival vastatuuleen.

RAJU VASTATUULI

Tuuli yltyy matkan edetessä niin kovaksi, että alamäetkin on poljettava. Olkapäätä alkaa särkemään ja dystonia ärtyy rasituksesta. Päätä vääntää sivuun. On pakko pitää katse välillä eteenpäin ja niskoja alkaa särkeä yhä enemmän.

Pidän taukoja useammin ja syön energiapatukan. Pidän juuri tästä hedelmänmakuisesta patukasta. Ostan sitä joka kerta pitkille lenkeille. Jo sen maku on piristävä.

Hörppään pullosta juotavaa ja lähden polkemaan rajuun vastatuuleen. Haaviston kylän kohdalla matkaa on enää kymmenisen kilometriä ja aurinkokin alkaa lämmittää.


REKAT JYRÄÄVÄT VIERESTÄ

Jotkut rekoista jyräävät aivan vierestä ja ilmavirta on voimakas. Pienikin horjahdus olisi kohtalokas. Tiedän, ettei tasapainoni ole enää niin hyvä kuin terveenä, joten yritän olla varovainen.

Henkilöautot ajavat ohi yleensä lähes toista kaistaa. Tuntuu hienolta, että kuljettavat ottavat pyöräilijän huomioon. Moottoripyöriäkin menee jo tasaiseen tahtiin.

Ahmoon kylä tulee vastaan ja edessä on enää pitkä mäki alas. Aurinko lämmittää ja vaikka tuuli panee polkemaan mäetkin alas on hyvä olla, kun on lähes perillä.

AJATUSTEN SIIVITTÄMÄ MATKA

Jalat ovat väsyneet, olkapää ja niskat kipeinä, mutta mieli on virkeä. Kevään ensimmäinen pitkä pyöräilymatka on nyt takana.

Olen onnellinen, että jaksoin polkea tuon matkan. Huomasin, että dystonia on hieman vaikeutunut viime kesän ja syksyn retkien jälkeen. En ehkä ole niin hyvässä kunnossa kuin silloin.

Voittajan tunne matkasta kuitenkin jää. Huippukokemus jälleen kerran ovat nämä suomalaiset maalaismaisemat. Monta tarinaa matkan varrelta jäi kertomatta.

Pyöräily on harrastus, joka saa mielen vireäksi ja ajatukset siiville.




DYSTONIAN NISKALENKKI



Historia on kiinnostanut minua aina. Ainoa koulukirja jota luin kesälomalla opiskeluvuosina, oli historiankirja.

Mennyt maailma, sukupolvien vaihtuminen, ihmisen selviytyminen ja olemassaolon oikeus, joka on usein sodilla osoitettu.

Voittajat ovat historian kirjoittaneet.

Lähinnä kai siitä syystä, että muita ei jäänyt kirjoittamaan.

PIENI PALLO KAIKKEUDESSA

Tämä merkillinen maailma, avaruudessa  kiitävä pieni pallo, jonka pinnalla  elävät ihmiset.

Elävät toisinaan, kuin omistaisivat koko universumin.

Tämä pallo, jolla ihminen elää ja on osa kaikkeutta, on hiukkanen äärettömyydessä.

Ja kuitenkin tämä ihminen usein kantaa koko maailmaa harteillaan.


KILTTI MAKSAA

Blogiani seurannut tietää, että olen pohtinut usein kiltteyden osuutta dystonian aiheuttajana.

Toisinaan sitä jää ajatusratas vain kiertämään, kuin levy ennen samaa säveltä.

En toki väitä, en kuvittele, että jokainen, tai me lähellekään kaikki olisimme kilttejä.

Huomattava osa kuitenkin.

Ja nimenomaan, omaan nimeen osuvat laskut, jotka liiasta kiltteydestä lankeavat.

KILTTI MIELLYTTÄJÄ

Enkä kiltteydelle todellakaan tarkoita luontevaa kilttiä ihmistä, joka osaa myös pitää puolensa ja pitää toistenkin.

Tarkoitan kiltteyttä, joka on toisten miellyttämistä.

Kiltteyttä, joka ei tarkoita helppoutta.

Kiltti, toisia tietoisesti miellyttävä ihminen on kaikkea muuta kuin helppo.

Kiltti, siinä mielessä mitä tarkoitan.


TIEN PÄÄSSÄ DYSTONIA

Kiltti ihminen sairastuttavassa mielessä, on lopulta hankala ja ristiriitainen.

Hän on äärettömän vaikea, juuri siitä syystä, että hän yrittää olla jotain muuta kuin on.

Hän kätkee todellisen luonteensa ja tuo esiin toisia miellyttävän puolen, siihen asti kunnes syntyy ristiriita.

Jatkuva muiden miellyttäminen on raskasta ja uuvuttaa kenet tahansa.

Kyllä siitä voi syntyä sairauteen asti johtava kierre.

Jopa dystonia voi olla sen tien päässä.

DYSTONIAN NISKALENKKI

Usein ihminen on itsensä pahin piiskaaja. Toiset armahtaisivat kyllä jos vähänkin välittävät.

Ja useammin välittävät kuin uskommekaan.

Itsensä armahtaminen ei ole helppoa.

Yrittää olla yhtä reipas kuin terveenä ja sitten vain voimat loppuvat.

On pakko myöntää, ettei dystonia niskassa kulje yhtä lujaa, kuin ilman sitä.

Ei jaksa yhtä paljon, eikä pidäkään.

OIVALLINEN OIVALLUS

On löydettävä armollisuus itselleen ja hyväksyttävä voimavarojen määrä, ettei ylikuluta niitä.

Silloin voi päästä siihen rullaavan rentoon rytmiin jolla jaksaa.

Kyllä siihen on hyvä vapaaehtoisesti opetella.

Toinen tie on rankempi, tutumpi kyllä, se kantapään kautta kulkeva.

Vaikka lopulta voi olla silläkin tavoin samassa tilanteessa, niin matka on raskas ja tulos aina heikompi.

Oivallus on paras tapa oppia. On ollut aina.


UUPUMUS TULI YLLÄTTÄEN

Olin eräänä iltana metsäretkellä. Näin  kurkia ja joutsenia, kuuntelin peippojen lurittelua. Nautin luonnosta.

Eilen ajattelin sitten lähteä heti aamusta pyöräilemään.

Heräsin puoli neljältä ja kirjoitin aamuvarhain blogin, tein ruuan ja lueskelin vähän aikaa.

Sitten iski uupumus ja nukuin pari tuntia.

Ei joka päivä jaksa, se on pakko uskoa.

Tämä tauti syö voimat ja välillä tekisi mieli vain nukkua ja nukkua.

Dystonian niskalenkki on rankka lenkki.

AJATUS ON VAPAA JA AVOIN

Minulle unet tapaavat olla toisinaan parin kolmen tunnin mittaisia. Yöllä herään nykyisin usein kovaan korvakipuun.

Jännite on kouristanut pään niin tiukasti tyynyyn, että korvalehti soi pitkään hoosiannaa.

Eipä siinä yleensä enää nukuta. Linnutkin seinän takana avaavat jo ääniään aamun orkesteriin.

Aamuyön tunneissa on jotain herkkää ja luovaa, ajatus on vielä vapaa ja avoin.

Edessä on tyhjä taulu ja vieressä kasa kirjaimia.