perjantai 13. maaliskuuta 2015

SYDÄMEN ÄÄNI



Lenkkeilijä tulee vastaani pitkällä suoralla, juuri kun kävelen rauhalliseen tahtiin alaspäin laskeutuvaa tietä.

Edessäpäin, joen takana, lehtevään metsään laskeva ilta-aurinko kultaa maiseman.

Pääni on rentona ja levollisena suorassa. Minulla ei ole kiire mihinkään ja nautin upeasta ilmasta. Ympäristön rakennukset ovat tuttuja ja täynnä muistoja.

Lähestyvässä juoksijassa on mielestäni jotain tuttua. Hänen vaatteensa ovat samanlaiset kuin omat lenkkivaatteeni.

Vähän oudosti juoksija pitää päätään sivulla, vaikuttaa ettei hän saa sitä pidettyä suorassa.

Kohdalleni tullessaan juoksija tarttuu leukaansa, kääntää päätään ja katsoo minua.

“Kaikki jää aina kesken”, hän sanoo ja tunnistan juoksijan.

KESKENERÄISTEN IHMISTEN MAAILMA

Herään siihen ja huomaan pääni olevan kouristuneena niin voimakkaasti tyynyä vasten, että korvalehteä särkee.

Mietin unta, tunnistamaani hahmoa ja maisemaa. Katson kännykästä kellonajan. Vasta kahta minuuttia vaille puoli kaksi. Olen nukkunut kolme neljä tuntia.

Vähäiseen uneen olen tottunut, joten en jää sitä harmittelemaan. Olen huomannut, että kiukuttelu on turhaa ja lisää vain pahaa mieltä.

Parempi nauttia yön hiljaisista hetkistä, kuunnella ajatuksien vaellusta, talon ääniä ja toisinaan ohi kulkevia autoja.

Pää jännittyy sivuun, ei rentoudu, mutta pysyy vähän aikaa paikallaan.

Mietin uneni juoksijaa ja hänen sanojaan. Elämä on aina kesken ja jää myös kesken, kukaan ei täällä saa mitään valmiiksi.

Ja jos saa, niin se kohta puretaan tai jää autioksi.

Elämä on juoksulenkki tai iltakävely läpi maisemien, joihin muistot jäävät.

Muistot, jotka vähitellen loittonevat ja unohtuvat.

Tämä on keskeneräisten ihmisten maailma.


VIIMEISEN SYKSYN PELI-ILLAT

Muistan yön hämärässä erään nuoruuden syksyn pohjoisessa kotiseudullani. Isäni on vielä elossa ja pelaamme iltaisin.

Minä olen käynyt ostamassa kaupasta shakkilaatikon ja pelaamme usein isäni kanssa pitkiä pelejä.

Ilta taittuu joskus yöksi ennen kuin maltamme lopettaa. Toisinaan pelaamme korteilla myös tuppea.

Tuo syksy on isäni elämän viimeinen.

Vuodenvaihteessa hän saa aivoverenvuodon ja kuolee siihen.

Jälkeenpäin olen usein ajatellut niitä viimeisen syksyn iltaöitä pelien äärellä.

Syyspimeitä, sateen ropinaa ikkunoihin ja kuutamoöitä.

Usein siinä myös juttelimme kaikenlaista.

Olen ajatellut kiitollisena sitä syksyä ja niitä pelihetkiä isän kanssa.

Näin myös sen, kuinka nopeasti elämä sammuu ihmisestä, kun hänen aikansa on lähteä.

Kaikki jää kesken, vaikka ihminen olisi innokas, energinen ja aloitekykyinen, kuten isäni.

Kun elämän mitta tulee täyteen, niin kaikki jää siihen.

Jää keskeneräisenä ja vajaana jokaisella.

ÄIDIN OHJE PIENELLE KOULULAISELLE

Kello on  kymmentä vaille neljä ja ajattelen nousta kohta keittämään aamukahvia.

Minulla olisi aamupäivällä aika työterveyslääkärille voimistuneiden niskavääntöjen vuoksi.

Pää vääntyy vasemmalle ja jää solisluun kohdalle luontevasti.

Mieleeni tulee vasemmalle kääntyvästä päästä, lapsuuden muistisääntö vasemmalla puolella kävelemisestä.

Äitini opetti minua koulumatkalla kävelemään vasenta puolta käden mukaan.

Hän sanoi, että kävele aina vasen käsi tien reunaa kohti.


PORUKAN MUKANA KULKIJAT

Minulle se sääntö jäi selkäytimeen ja muistin sen vielä armeijassa.

Sielläkin äidin ohjeesta oli hyötyä harjoituksissa.

Olimme alokasaikana harjoittelemassa marssia ja kouluttaja huuteli aina välillä taakse poistumisiaan.

Kerran hän keksi huutaa vasemmalle poistumisen joukkueen kaartaessa oikealle.

Periaatteessa puolessa välissä huudettu käsky piti merkitä sitä, että joukkue menisi kahteen osaan.

Molemmille puolille piti tulla saman verran.

Huomasin kuitenkin olevani yksin. Kaikki muut poistuivat toiselle puolelle.

Toiset olivat seuranneet porukkaa ja menneet armeijan tyyliin muiden mukana.

ÄIDIN OHJEILLA SYDÄMEN ÄÄNELLÄ

Kouluttaja vilkaisi minua ja totesi, että olin ainoa omalta puoleltani, joka lähti oikeaan suuntaan.

Minä vain lähdin äidin ohjeiden mukaan vasenta kättä kohti.

En ajatellut sitä minne muut menevät, vaan sitä, mikä on vasen puoli.

Olen ajatellut noudattaa tuota äitini ohjetta elämäni loppuun saakka.

Olen päättänyt seurata sydämeni ääntä, vaikka johonkin suuntaan menisi kuinka iso porukka.

Toisinaan on parempi mennä yksin kohti oikeaa päämäärää, kuin porukan mukana väärään suuntaan.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti