keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

SAIRAUDEN SANOMAT


Pilvinen aamu rakoilee ja lupaa poutaa päiväksi. Juon aamukahvit ja avaan mielenkiintoisen kirjan.

Olen lueskellut sitä luvun ja toisenkin kerrallaan, usein toisella kerralla alleviivaten ja pohtien kirjoittajan ajatuksia.

Kirja on nimeltään “Sairaus täynnä merkityksiä” ja sen on kirjoittanut professori Brian Broom Uudesta-Seelannista.

Kirja on PT-kustannuksen ja se on julkaistu 2010.

Mielestäni kirja sopii  loistavasti dystoniaa sairastavalle.

Aiheenaan se käsittelee kokemuksia ja merkityksiä sairauden aiheuttajina.

POTILAS JA SAIRAUDEN TARINA

Olen kirjaa lukiessani usein pohtinut sen sanomaa dystoniaa sairastavalle.

Broom on kirjoittanut kirjan, jonka pääosassa on potilas, hänen sairautensa kertoma tarina ja kuunteleva lääkäri.

Väistämättä kirjan sanomaa lukiessa tulee mieleen se kaikki mitä olen lukenut dystoniaa sairastavien kokemuksista ja hoidoista.

Usein on jäänyt mieleen ajatus, että pääosassa on neurologin antama hoitoaika ja koko hoitokokemus yleensä. Ei pelkästään ne botuliinipiikit.

KUUNNELLAANKO TARINAA

Ihmisen huomioon ottaminen kokonaisuutena ja hänen sairautensa tarinan kuuleminen.

Tämä on professori Broomin mielestä oleellista paranemisen ja hoidon kannalta.

Kuunnellaanko sitten sairaanhoidossa potilaan ja hänen sairautensa tarinaa?

Se on luonnollisesti toinen kysymys.

Monta kertaa saa lukea hoitokokemuksia, joissa botuliinipiikit tuikataan viidessä minuutissa ja hoito on siinä.

Potilaan tai sairauden tarinaa ei kukaan ehdi kuulemaan kiireisten hoitojen liukuhihnalla.

PIIKIT ON HELPOIN TIKATA

Entä jos ehtisi? Entä jos joku pysähtyisi kuuntelemaan dystoniaa sairastavaa potilasta.

Kuuntelisi tarinan alusta loppuun.

Onko tämä ajatus naivi näinä tarkan euron aikoina?

Onko helpompi vain tikata ne piikit kuin kuunnella potilaan tarina?

Olen sitä mieltä, että moni dystonia paranisi, tai ainakin helpottuisi jos potilaita alettaisiin kuunnella.

DYSTONIAA SAIRASTAVAN TARINA

Olen sen verran monta sairastumistarinaa kuullut ja lukenut, että vääjäämättä niistä nousee esiin tietty punainen lanka.

Elämässä jotain on mennyt solmuun, tullut stressiä, taakkoja, kiusaamista ja paineita.

Alttius sairauteen on olemassa ja ansa laukeaa otollisella hetkellä, dystonian ansa.

Kuka päästäisi sairaan loukusta?

Kuka kuuntelisi hänen tarinansa?

Potilaan ja sairauden, dystonian tarinan.


NÄKYVÄN SAIRAUDEN TAUSTAVAIKUTTAJA

En väitä, että kaikkien dystonia paranisi kuuntelemalla tai ottamalla huomioon hänet kokonaisuutena.

Ei vain jonkin, tämän moniulotteisen sairauden oireen leimaamana potilaana.

Väitän kuitenkin, että Broomin idea on mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä.

Ajatus siitä, että näkyvän poikkeavuuden taustalla on jotain muutakin.

Ehkä se on vaikeampi havaita ja vaatii pidempiä hoitoaikoja.

Syvällisiä keskusteluja sairauden koko tarinasta.

Keskittymistä dystoniaa sairastavan henkilön historiaan.

DYSTONIALLA ON TARINA

Professori Broom kuvaa kirjassaan monta tapausta, joissa pitkään kestänyt henkinen ristiriita tulee esiin näkyvänä sairautena.

Vääjäämättä mieleeni nousevat monet tarinat dystoniaan sairastumisista.

Mielestäni tässä olisi tutkimuskohde jollekin asiantuntijalle.

Olen varma siitä, että tulevaisuudessa dystoniaa tullaan hoitamaan enemmän juuri potilaan elämäntarinan kautta.

Olen koko ajan uskonut siihen, että dystonialla on jokin sanoma.

Tarinansa kerrottuaan sairaus poistuu elämästä.

Ellei poistu, niin ainakin se helpottuu sillä tavoin, että sairauden syy ja syntymekanismi nousevat tarinan pääosaan, piikitysten lisäksi.


“SÄRKYNEEN SYDÄMEN OIREYHTYMÄ”

Aion kirjoittaa kirjasta vielä lisää, kunhan saan sen luettua kokonaan.

Luen sitä hitaasti ja pohdiskellen.

Tänään pääsen pari sivua eteenpäin.

Alleviivaan kirjasta sanat “Särkyneen sydämen oireyhtymä”.

Broom kertoo New Journal of Medicinin artikkelista, jossa lueteltiin 19 eri tapausta.

Kaikissa niissä potilailla oli ilmennyt vakava sydämen häiriötoiminta äkillisen emotionaalisen stressin jälkeen.

Ei tarvitse lukea tai kuunnella montaa dystoniaan sairastuneen tarinaa, kun ymmärtää samankaltaisen yhteyden.

Me olemme useimmat herkkiä, jopa yliherkkiä.

On täysin mahdollista, että sairautemme takana on vastaava kehityskaari.

Miksi se ei voisi myös parantua tai kohentua samalla tavoin?

HÖMÖTIAINEN OMENAPUUSSA

Jätän Broomin kirjan muhimaan taustalle ja lähden pihalle hakettamaan omenapuun oksia.

Puuhailu on mukavaa ja rentoa. Aurinkokin alkaa paistamaan ja hömötiainen hypähtää pesäpöntön katolle.

Muistelen linnun saaneen nimensä alkuosan luottavaisesta luonteestaan.

Luonnossa se ei ole kovin viisasta ja siitä hölmön nimitys.

Loppuosa taas tulee tietysti pienen ja soman linnun lauluäänestä.

Katselen linnun hypähtelyä samalla kun työnnän oksia hakkuriin. Tässä työssä ei haittaa yhtään vaikka niskoja vääntääkin.

Saan taas pari säkillistä oksanhaketta katokseen ja lopetan työt.

Päätän lähteä lenkille kevätauringon innostamana.


“TE OLETTE SISUKAS MIES”

Suomen Dystoniayhdistyksen Jäsenviesti on tullut postissa ja selailen sitä ennen lenkille lähtöä.

Tähän blogiin pari kuukautta sitten kirjoittamani tarina nimeltä “Kuudes piikki” on mukana Jäsenviestissä.

Kävin silloin samana päivänä työterveyslääkärin vastaanotolla ja botuliinipiikeillä Lohjan neurologisella poliklinikalla.

Paljon on vettä virrannut Karjaanjoessa tuon blogin jälkeen.

Asiat etenevät hiljalleen ja uudet käynnit ovat pian edessä molemmissa tapauksissa.

Huomaan, että olen blogini kirjoittanut sellaisena kuin sen päivän koinkin.

Olen tyytyväinen, että olen ollut rehti ja aito, näin sen vaikean päivän silloin koin.

Muistan, että puhuin Lohjalla neurologian ylilääkärille, että haluaisin vielä tehdä töitä ja päästä uudelleenkoulutukseen.

Hän vilkaisi minua ymmärtävän oloisena ja sanoi, että te olette sisukas mies.

Minusta tuntui hyvältä kuulla ne sanat.

Tunnen itsekin olevani sisukas.

BLOGI ON HETKEN LINTU

Blogi tuntuu paperilta luettuna jotenkin keskeneräiseltä. Aivan kuin raakileelta.

Haluaisin hioa sitä ja kirjoittaa uudelleen, mutta en voi.

Blogi on hetken lintu, laulaa lukijalle oksalla laulunsa, lentää pois ja unohtuu.

Niin tämäkin blogi, joka syntyi hetken lintuna, yhtä pienenä kuin omenapuussa näkemäni hömötiainen.

Yhtä luottavaisena sen lähetän lukijoille luettavaksi.

Lähetän laulamaan tutun laulunpätkän.

Visertämään keväästä ja niistä hienoista hetkistä joita olen tänään saanut kokea.

Oivalluksista kirjan ääressä, pihan rentouttavista puuhailuista ja lenkistä joella.








2 kommenttia:

  1. Mukava, jos tuot sen kirjan sisältöä meille muillekin, niin ei tarvitse sitä itse lukea. On vaikea lukea mitään, kun ei niska tahdo pysyä pystyssä.

    Sydämen häiriötoiminta osuu juuri nappiin minun kohdallani. Minullahan oli juuri ennen dystonian puhkeamista/pahenemista kuuden kuukauden yhtäjaksoinen eteisvärinä, johon hain ja hain apua. Ensimmäisen hoitoyrityksen epäonnistuttua en meinannut saada mitään kontaktia julkiseen terveydenhuoltoon. Aina sanottiin vain "Ei ole tietoa, ei ole tietoa", aiotaanko hoitaa. Pahimmassa tapauksessa saattaisin olla jatkuvassa eteisvärinässä koko loppuelämäni. Olen kiitollinen jokaisesta päivästä ilman eteisvärinää. Sen pelko rajoittaa hieman elämääni.

    Tänään on vähän huonompi päivä, kun tein liikaa töitä eilen. Sain sentään ajan terveyskeskukseen suutulehduksen vuoksi.

    välläys

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ystäväni!

      Kirjan sanoma on mielestäni niin hyvä juuri siitä syystä, että se kehoittaa lääkäriä kuuntelemaan potilasta ja hänen sairauden tarinaansa.

      Meillähän kaikki perustuu hoidoissa yleensä näkyviin tutkimustuloksiin ja niistä tehtyihin päätelmiin ja hoitoihin. Kuitenkin sairaus voi olla myös seurausta olosuhteista tai koetusta, tutkimustulosten näkymättömistä osista, silti vahvasti vaikuttavista.

      Lääkäri lukee koetulokset, mutta ei näe niissä sitä, minkä sairauden taustatarina kertoisi. Siitä syystä olisi tärkeä kuunnelle myös sairauden sanoma.

      Pelkkä tutkimustuloksiin perustuva päättely ja sairauden hoito jättää käyttämättä sairauden taustatarinan tiedon.

      Se voi myös johtaa siihen, että sairaus ei parane tai uusiutuu, kun olosuhteet ovat taas sille otolliset.

      Pohdiskeli ystäväsi harzu

      Poista