maanantai 9. maaliskuuta 2015

ONNEN KAPEA KAISTA



Kapea onnen kaista, vie vaikean hetken ohi ja kuljettaa vierestä sivutielle.

Tulee eteen ja vaatii valintaa; onnen kapea kaista.

Moni on matkaansa väsynyt ja siirtyy sille mieluusti, vaihtaa onnen kapealle kaistalle tilaisuuden tullen.

Valtaväylä väsyttää. Rekat jyräävät ja kaaharit kiihdyttävät. Loputon ruuhka uuvuttaa.

Kaipaa huojennusta, odottaa tilaisuutta tarttua hetkeen, syytä siirtyä onnen kapealle kaistalle.

Missä on se kapea onnen kaista?

Liittymä, joka vie ulos oravanpyörästä.

Vie pois vaatimusten kehästä.

Vai onko niin, että se kehä on mielen sisällä?

Tie ulos vaatimusten kehästä, vapauteen vievä onnen kapea kaista.

Onnen kapea kaista on ehkä aina ollut valittavissa, aina odottanut.

On vain tehtävä mielessään päätös siirtyä sille.

ONNI ON YKSINKERTAINEN

Minulle se onnen kapea kaista on aina avautunut samoilla tavoin.

On joka kerta ollut yllätys huomata, miten helppoa ja yksinkertaista on olla onnellinen.

Luonto ja siellä liikkuminen, nikkarointi ja rakentelut, juoksu, pyöräily ja muut kuntoilut, lukeminen ja kirjoittaminen.

Hetket läheisten kanssa ovat aina hyvä syy siirtyä onnen kapealle kaistalle.

ONNEN KAPEAN KAISTAN OHI

Usein huomaa, että epäoleellinen ottaa tilaa ja vie turhaan virtaa elämästä.

Luulee, että keskittymällä vaatimuksiin saavuttaa jotain merkittävää.

Ajattelee tavoittavansa ihmisten silmissä jotain unohtumatonta.

Voittaa toisten suosion ja kuvittelee sen säilyvän.

Kunnes tajuaa ajaneensa oman onnensa kapean kaistan ohi.

Huomaa ja ymmärtää, ettei kaikki vaiva ollutkaan sen arvoista.


ONNEA ON MITATTU MÄÄRÄ

Muistokirjoitus ei korvaa oikeita onnen hetkiä, elettyjä ja koettuja.

Oikeaa onnea on vain tietty määrä mitattu jokaisen aikaan.

Sitä ei voi koskaan säilöä eteenpäin, tai palata takaisin nauttimaan.

Onni on poimittava kypsänä ja nautittava tuoreena.

PUOLILTAPÄIVIN SÄÄ MUUTTUU

Leikkasin viikonvaihteessa omenapuut valmiiksi ja keräilin ne kasaan. Tänään hain hakettimen varastosta.

Aamusta on vielä pilvistä, mutta puolenpäivän aikaan aurinko alkaa paistamaan.

Ostin tämän hakettimen vajaa kymmenen vuotta sitten rautakaupan halpahyllystä.

Ajattelin sen riittävän pienen pihan muutamiin puihin ja pensaisiin.

KAIKKI ON TURHAA, PAITSI PUUTARHANHOITO

Niinhän siinä kävi, ettei ensimmäinen, paketista purettu ja kasattu edes käynnistynyt.

Kävin vaihtamassa koneen ja yllättäen se osoittautuikin sitkeäksi.

Nyt se on hakettanut jo kohta kymmenen vuotta pihan oksia.

Toisinaan halvallakin saa hyvää.

Puutarhanhoito on hyödyllistä ja mukavan leppoisaa tekemistä.

Puuhailua, joka tuottaa pensaiden alle ja kompostiin hyvää haketta.


RAVAKKA TUULI PUHALTAA LINTUTORNISSA

Lopetan puutarhatyöt puolen päivän aikaan, vien kevään toisen hakesäkin katokseen ja menen vaihtamaan lenkkivaatteet päälleni.

Kuulen, että joutsenet ovat tulleet järvelle ja päätän juosta lintutornin kautta.

Entistä ratapohjaa asemansuolle ja siitä lätäköiden välistä puikkelehtien järven rantaan.

Tuuli on ravakka ja puhaltelee kasvoihin raikkaasti.

KAKSI JOUTSENTA SULASSA SOVUSSA

Nautin kevättuulen sivelystä iholla, auringon lämmöstä ja huikeiden maisemien äärettömyydestä.

Pyhäjärveen laskevan Saavajoen ja siitä lähtevän Karjaanjoen välisessä sulassa virtauksessa uiskentelee kaksi joutsenta.

Siitä eteenpäin kulkee jäinen ulappa kohti järvenpäätä, nousee pelloille ja metsän rajaamaan taivaanrantaan.

KAUNIS KOSKIALUE KESKUSTASSA

Juoksen alas lintutornista. Jatkan matkaa makasiinin ohi, frisbeeradan läpi ja Vanhan turuntien yli tehtaanlaaksoa kohti.

Entisen tehtaanportin paikkeilta käännyn vasemmalle ja juoksen kohti Myllykosken kohinaa.

Uskomattoman kaunis koskialue on pienen kaupunkitaajaman keskellä.

KOSKI SATAA SUMUPILVENÄ

Tänään koski on täynnä lämpimien ilmojen sulattamia vesimassoja. Villinä kuohuvaa vettä kohoaa korkealle puiden oksiin asti.

Sumupilven kaltaisena tihkusateena vesi pisaroi suuren lehmuksen juurelle.

Sillan takaa paistavassa auringossa  kosken kuohuista kohoava vesi hehkuu sateenkaarena.


ONNI ON YKSINKERTAISTA JA ILMAISTA

Jatkan siitä matkaa Massakosken pienen vesivoimalan sillalle. Tähän aina jään katsomaan veden ryöppyilyä ja poukkoilua alas kivistä koskea.

Tänään täälläkin on hulppeat kuohut. Olen onnen kapealta kaistalta siirtynyt jo sen sisään. Otan vastaan sen valon ja virran, joka on täältä tarjolla.

Ajattelen, miten yksinkertaista onni on.

Miten helppoa on olla onnellinen.

Miten aitoa ja ilmaista onni lopulta on.

ELÄMÄ ON KUIN VIRTA

Virtaava vesi on merkinnyt minulle aina jotain suurempaa. Vesi on ollut elämän vertauskuva. Veden läsnäolo on ollut elämän läsnäoloa.

Siksi hakeudun usein lenkeilläkin veden äärelle. Katselen sitä ja huomaan, ettei virta ole koskaan samanlainen.

Kuvaan virtaa, tai jotain kohtaa sen varrella yleensä joka lenkilläni.

Koskaan en ole saanut kahta samanlaista kuvaa.

Aina virta on erilainen, aina se elää ja muuttuu.

Muuttuu joka hetki, aivan kuin elämäkin.

ISÄN REPPUSELÄSSÄ VIRRAN YLI

Muistan lapsuudesta eräretken isäni kanssa. Tulimme virran rantaan, joka hämärtyvässä illassa näytti pienestä pojasta pelottavalta.

Isäni vei reppunsa virran yli ja kahlasi sen poikki takaisin luokseni. Hän kääntyi edessäni ja nosti minut reppuselkään.

Siinä isän selässä kuljin turvallisesti virran yli. Katselin, mielestäni korkealta valkoisia kuohuja ja tunsin isän keinahtelevat askeleet.

ONNELLINEN HETKI

Minua hieman hirvitti virran kohina, vaikka olin turvassa isän selkärepussa. Pian olimme ylittäneet kuohut ja tulimme vastarannan törmälle.

Siinä isä keinautti minut hiekkaiseen heinikkoon ja näin matkan, jonka kuohujen yli olimme tulleet.

Pian jatkoimme matkaa taas eteenpäin.

Se oli onnellinen ja turvallinen hetki.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti