torstai 19. maaliskuuta 2015

OMA TIE



Tie on kapea, oikeastaan se on vanha kärrypolku. Vielä vähän luminen ja koivikon saartama.

Polku on kutsuva, valmiina edessä, viemään korkeiden, tummanvihreiden kuusien kätköihin.

Suojaan ja turvaan tietoyhteiskunnasta.

Kärrytie katoaa mutkaan ja kulkee sieltä kohti tämän alueen vanhinta kylää.

Tulee kuusikon, rämeiköiden ja kumpujen sivu kuljettuaan, suuren paljaan mäen juurelle.

Mäen päälle vie soratie, jonka päässä on linkkitorni ja yhteys tietovirtaan.

Voin koska tahansa ottaa taskustani älypuhelimen ja siirtyä kärrypolulta sähköisen median ja viestien pariin.

AITOUS JA SÄHKÖINEN VIRTUAALITODELLISUUS

Tämä vanha kärrypolku, joka katoaa metsän syviin, salaperäisiin saloihin on kuin matka historian läpi.

Matka, joka alkaa muutaman sadan vuoden takaa, ensimmäisten asukkaiden tulosta tähän päivään ja aikaan.

Pitkä matka on tultu kärrytietä tähän päivään. Pitkä ja kuitenkin nopea.

Ehkä liian nopea ihmiselle, joka mielensä monissa kerroksissa kulkee vielä täällä kärrypoluilla.

Kuljettaa mukananaan esivanhempiensa tietoa elämän todellisuudesta, joka on koettava, tunnettava ja maistettava aidosti.

Virtuaalimaailman sähköinen todellisuus on koettavissa, mutta aitoa se ei ole.


ONKO OSA IHMISESTÄ VIELÄ KÄRRYTIELLÄ?

Onko ihminen itse pysynyt tuon kuljetun matkan, rajun ja nopean muutoksen mukana?

Tämä kysymys on mielestäni aiheellinen ja hyvä esittää itselleen.

Varsinkin kun monia sairauksia voidaan yhdistää tänään sähköisten ärsykkeiden maailmaan!

Onko osa meistä, osa ihmisen mielen kerroksista, yhä ja edelleen tällä kärrytiellä.

Vasta matkalla sinne linkkitornille.

Vasta etsimässä paikkaansa sähköisen viestinnän maailmassa.

METSÄN VIESTILIIKENNE

Sähköiset ärsykkeet ovat aina läsnä ja tunkevat kaikkialle, tämäkin kärrytie edssäni vie yhden linkkitornin ohi.

Ihminen on linkitetty osa tätä sähköistä viestintää.

Hän on laite tässä sähköisessä virrassa, halusipa sitä tai ei.

Kaunis ilta-aurinko kultaa kuusikon ja otan älypuhelimella siitä kuvan.

Kuva siirtyy samoin tein kuvavirtaan ja on katsottavissa missä tahansa.

Samalla kuusitiaisen laulu alkaa soida soinnikkaasti talitiaisten tilttauksen seasta.

Siirryn sähköisen viestinnän parista mielessäni metsän viestintään.

SÄHKÖISTEN ÄRSYKKEIDEN UHRIT

Minusta tuntuu, että ihmiselle sopii paremmin tämä metsän audiovisuaalinen yhteys.

Täältä me suomalaiset olemme tulleet.

Näitä kärrypolkuja olemme kulkeneet.

Olemme tottuneet rauhalliseen vaihteluun, kuoppaiseen, mutkaiseen ja luonnolliseen elämään.

Aitoon, hitaaseen ja ihmisarvoiseen, koettavan todelliseen elämään.

Missä vaiheessa meistä tuli sähköisen viestinnän uhreja?

Missä vaiheessa me eksyimme kärrytieltä ja siirryimme tiedon valtateille.

Luulimme, että siellä on jotain parempaa.

ELÄMÄ SISÄISEN RYTMIN TAHDISSA

Olisiko aika etsiä takaisin sille rauhalliselle kärrytielle.

Olisiko aika palata elämään, joka sointuu ihmisen luontaiseen sisäiseen rytmiin.

Aivan liian usein saa lukea ja kuulla sähköisten ärsykkeiden uhreista.

Jopa lapset häiriintyvät näiden sähköisten ärsykkeiden keskellä ja muuttuvat.

Nuoret seisovat vierekkäin, jokainen kännykkäänsä räpäläten.

Aikuiset eivät ehdi enää pitää yhteyttä aidosti, koska elämä on somemaailmassa.

Vanhemmat ihmiset ovat ymmällään, moni ei enää pääse mukaan tietoyhteiskuntaan ja kohtalona on syrjäytyä.

Ihminen voi etsiä elämäänsä hyvää ja samalla hukata parhaansa.

Löytää virtuaaliyhteyden, mutta kadottaa todellisen yhteyden lähimmäiseen.


SÄHKÖINEN ADDIKTIO

Kuinka voi säilyttää rauhallisen ja hitaan elämän ja kuitenkin pysyä mukana tietoyhteiskunnassa.

Löytää taas sen sydämen kärrypolun, tutun vahvan ja kantavan tien.

Tien läpi elämän suurten salojen. Tutun reitin, joka ei ole altis sähköisille ärsykkeille.

Ei ole ärsykkeiden käytettävissä, mutta käyttää halutessaan niitä.

Miten pysyä metsässä ja elää silti tässä ajassa?

Onko se enää edes mahdollista? Haluaako sitä enää?

Pystyykö muuttumaan ja irtaantumaan tästä sähköisten ärsykkeiden riippuvuudesta.

TAKAISIN KÄRRYTIELLE

On löydettävä oma tapansa elää tässä maailmassa.

Maailmassa, joka pyrkii vaikuttamaan kaikkeen tekemiseen.

Pyrkii ohjaamaan kaikkea sähköisillä ärsykkeillä.

On löydettävä takaisin sydämen tielle. Aidolle sydämen kärrytielle.

On löydettävä oma polku halki elämän.

Minkälainen on se oma tie?

Miten sen löytää ja osaa kulkea läpi?


KAIKKI ME KULJEMME JOUKOSSA

Helpointa on tietysti mennä joukon mukana, kulkea siinä keskivaiheilla huomaamatta.

Tai matkata vähän hännillä, mukana mutta kauempana.

Pitää etäisyyttä, mutta seurata silti kauempaa, ettei eksy joukosta.

On oman tiensä kulkija omasta mielestään, mutta porukassa kulkija todellisuudessa.

Tai voi olla keulahahmo, joka näyttää toisille reittiä.

Vilkuilee välillä taakse ja pitää huolen, että toiset pysyvät mukana.

Luulee olevansa oman tiensä kulkija, mutta on riippuivainen seuraajista.

Yksin ei pystyisi vaeltamaan, seuraa toisia edestä.

AINA VOI VALITA

Mitä olisi olla yksin oman tiensä kulkija?

Harva meistä siitä oikeasti selviäisi.

Jokaisen polun varrella on linkkitorni.

Linkki on toinen ihminen, joka liittää mukaan tähän sähköiseen virtaan.

Onko syytä yrittää kulkea omaa polkua?

Toisinaan on kuitenkin hyvä pohtia mitä tietä vaeltaa.

Minkälainen se on ja mihin se vie?

Onko tämä se tie, jota haluaa kulkea?

Kulkeeko toisten tahdissa ja tahdossa?

Mikä tämän tien päämäärä on?

Aina voi valita.

Aina voi siirtyä toiselle reitille.

Aina voi palata sille kärrypolulle, jota reunustavat sorjat koivut.


SYDÄMEN TIE

Sille kärrytielle, joka syvänvihreän kuusikon läpi katoaa metsään ja mutkittelee sakean rämeikön halki.

Kulkee kivisen mäen viertä muinaisen kylän läpi.

Mäen, jonka päällä on se linkkimasto.

On yhteys tietoverkkoon ja kaikkialle sähköisten ärsykkeiden maailmaan.

Siellä kärrytiellä voi kuitenkin valita.

Voi valita kuunteleeko kuusitiaista, vai antaako sähköisten ärsykkeiden rasittaa hermojaan.

Voi nousta kärrypolun reunan yli ja kulkea salaperäistä kuusikkorinnettä erikoisen malliselle kummulle.

Katsella hirven jättämiä jälkiä ja nähdä etäämpänä pellon ja metsän reunassa peuroja laiduntamassa.

Voi kuulla kummun harjalla seisoessaan kurkien trumpettien soivan.

Voi nähdä seitsemän kurkea, jotka tummana aurana piirtyvät sinitaivasta vasten.

Kulkevat sisäisen viestin kutsumana omaa tietään.

Kulkevat varmoina siitä, että ovat oikealla reitillä.

Matkalla sinne, minne sydän kutsuu.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti