torstai 19. helmikuuta 2015

BLOGGARIN LAULU


Bloggari on hetken lintu verkossa. Laulaa laulunsa, lurauttelee lorunsa ja ilonsa soittelee.

Sulkee surunsa siipien suojaan. Niistä on huolta jo itselle. Miksi taakan toisille heittäisi, laskisi lukijan harteille.

Onhan jokaisella omansa. Usein painot, joita ei moni halua nähdä, ei kuulla.

On virittynyt kuulemaan muuta. On uupunut ja kaipaa lepoa. Kaipaa hyvää sanaa.

Kuinka löytäisi sanan, joka osaa väsyneen sydämeen. Vie valonsäteen sinne ja laulaa hetken helpommaksi.

Osaisi laulaa ja nostaa käden olkapäälle, viedä ulos raikkaaseen ilmaan.

RANTU TAIVASTA

Bloggari on hetken lintu. Varjoissa kasvanut ja valonarka. Silmien takana hämärät rajat, rantu taivasta, kapea rantu, pelkkä sarastus.

Siinä on bloggarin toivo. Valo, jonka näki ja toi. Lauloi sille, joka ymmärsi.

Sille, joka halusi olla vain ja kuulla, vaikka ei olisi enää jaksanut.

Oli, vaikka sai vähän, ei paljon mitään.

Muutaman murusen, hiilloksen viimeiset, vielä hehkuvan lämpöiset, pian sammuvat.

Ne toi ja ojensi, lämmöksi, valoksi.


HETKEN LINTU VERKOSSA

Bloggarin muruset, vahvoilta varisseet.

Eivät enää kelvanneet. Niillä oli jo kyllin millä mällätä.

Mitä niistä, pienistä. Pitäköön ressukat, murusensa.

Bloggari etsi ja yritti löytää kaikki varisseet sanat, kaikki sananmurut.

Paljon niitä ei enää ollut, moni oli pudotessaan jo hajonnut.

Oli puolikkaita, vääntyneitä, särkyneitä ja pilalle menneitä.

Niistä bloggari kokosi sanoja, rakensi lauseita, takoi tarinansa ja lähetti sen matkaan.

Minne tarina päätyy, sitä bloggari ei tiedä.

Hän on hetken lintu verkossa.

NIELAISTUT TARINAT

Mistä bloggaaja sai tehtävänsä? Kuka pyysi häntä korjaamaan kirjaimet.

Mistä hän löysi ne? Osasi yhdistää tarinaksi.

Kaltoin kohdellut, murtuneet kirjaimet.

Huulille särkyneet sanat.

Kielen päälle katkenneet ja nielaistut, äänettömät tarinat.

Bloggari oli saanut vaiston. Hän kuuli ne tarinat.

Tarinat, joka etsivät kuulijaa, etsivät rakastavaa, ymmärtävää kuulevaista.

Etsivät herkkiä korvia.


TARINA SAA SIIVET

Tarinan, jonka pelkkä kylmä katse oli saanut sammumaan, hyytävä hiljaisuus kivettymään.

Hyödytön ja kertomattakin turha tarina.

Bloggari etsi niitä, etsi niiden osia.

Etsi kunnes löysi, keräsi varovasti ja kokosi uudelleen.

Toi tarinan takaisin eloon. Antoi sille uuden elämän.

Tarinalle, joka oli tullut kaukaa.

Tarinalle, joka sai taas siivet.

Tarinalle, joka tuli ja lauloi laulunsa.

Sen tehtävän sai hetken lintu; bloggari.

KIRJA ON KIRJA

Olen aina ollut innokas kirjoittaja ja ajattelen, että ujous sai minusta esiin sellaisen puolen.

Huomasin kirjoittamisen sopivan minulle parhaiten ilmaisemaan tunteitani ja kokemaani.

Bloggaaminen on sopinut minulle hyvin kanavaksi julkaista kirjoituksia.

En enää varsinaisesti kaipaa muuta tapaa, vaikka myönnän kyllä, että oma kirja kädessä on kirjoittajan täyttymys.

Vasta siinä hetkessä kokee hetken ajan saaneensa jotain mistä lapsesta saakka unelmoi.


BLOGIEN IKIVIHREÄT

Blogit ovat oma lajinsa. Hetken lintuja. Visertävät aikansa verkossa ja painuvat unohduksiin.

Toisinaan kuitenkin joku vanhempi blogi jää elämään ja nousee suosikiksi.

Myös täällä, tässä blogissa on tarinoita, joita luetaan vieläkin.

Varsinkin Ystäväni Välläyksen vanhat muistot, ajat jotka ovat unohtuneet ja monilta jääneet kokematta elävät ja säilyvät.

Olen onnellinen, että blogini on saanut hänen kaltaisensa, lukijoiden rakastaman kirjoittajan.

LUKIJOIDEN KOMMENTTIEN VOIMA

Tiedän, että joistain blogeista on tehty myös kirjoja ja elokuvia.

Kaikki on mahdollista blogeissakin.

Hyvä tarina ei katoa koskaan, se tulee lopulta aina kerrotuksi, tavalla tai toisella.

Blogit ovat sopivia siinäkin mielessä, että julkaisukynnys on itsekritiikin ja lukijoiden valittavissa.

Olen iloinen, että niin moni on ottanut blogini vastaan.

Alkuun itsekritiikki oli kova ja poistinkin joitain blogeja.

Vähitellen monipuolinen palaute on auttanut ja kypsytellyt kestämään omaa tekstiä julkisena.

Lukijoiden kommentit ovat antaneet rohkeutta ja sisäistä varmuutta.

Uskoa tekstiin ja yksinkertaisen tarinan voimaan; tarinataakkaan.

BLOGGARIN LAULU

Olen hyvin herkkä palautteelle ja samalla pyrin kirjoittamaan täysin itsenäisesti.

Tämä on kirjoittajan dilemma, ristiriita, jonka kanssa joutuu usein painimaan.

Minulla se näkyy lähinnä siinä, että kirjoittaminen kypsyy mielessä ja syntyy kirjoittaessa.

Itse kirjoitusprosessi on nopea, mutta kypsyttely taustalla pitkä. Monen blogin pohdinta tapahtuu samaan aikaan.

Blogit ovat eräänlaisia hetken lintuja. Tulevat ja laulavat lukijalle laulunsa.

Jokainen niistä on syntynyt siinä hetkessä ja innoituksessa.

Bloggari laulaa kirjoittamisen halusta.



2 kommenttia:

  1. Voi Harzu, kiitos erikoismaininnasta! Se saa minut niiskuttamaan vielä enemmän kuin pelkän nuhan vuoksi. Kiitos myös muille, joita tarinani ovat kiinnostaneet.

    Luin laululuomuksesi nopeasti. Olet pistänyt paljon peliin. Bloggarin laulua ei sisäistä ihan pikalukemisella. Pitää lukea uudelleen myös rivien välistä. Rivien välit kertovat vielä lisää.

    Kertomuksesi joistakin osista saisi ihan todella laulun. Pitäisiköhän vinkata eräälle tutulle jos hän ehtisi miettimään nuotteja...

    välläys täällä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiito lämpimistä sanoistasi Ystäväni!

      -harzu

      Poista