keskiviikko 28. tammikuuta 2015

ITKU JA NAURU



Itku tulee rajuna, koko olemus elää siinä, joka solu tempautuu mukaan ja on hetken yhtä.

Ehkä siinä on itkun salaisuus. Ihminen on yhtenäinen ja ehjä itkiessään. Yhtenäinen ja samalla irti kaikesta.

Todellisuus ei hallitse häntä. Hetken aikaa ihminen on irti kaikesta.

Itku, alkukantaisena kokemuksena, on voima, jota ei voi hallita.

Siitä syystä toiset eivät pysty tai halua itkeä, rajua, alkuvoimaista itkua.

Pelko itsekontrollin menettämisestä on niin suuri.

ITKU JA NAURU

Raju, hallitsematon itku on pieni kuolema ja samalla elämä. Avautuminen elämän voimille.

Itku ja nauru ovat puhtaimmillaan kuin kaksoset. Molemmat avaavat ja sulkevat. Puhdistavat ja tekevät tilaa uudelle.

Raju itku on kuin allekirjoitus. Tämän kohdan ohitin ja annoin sen mennä ohi.

Olin ylittänyt sen, mikä jäi taakse, enkä pitänyt siitä enää kiinni. Itku irroitti otteen ja tarttui nauruun.

Elämä kulki välistä, kuului kummankin seuraan.

Virtasi molemmissa kyyneleinä eteenpäin.


KYYNELTEN TIELLÄ ILON VIITAT

Itkun jälkeen oli puhdas olo. Mietti, että mistä se tuli. Mikä siitä teki niin rajun.

Mikä siitä teki pelottavan, avuttomuusko?

Hetken regressio. Tajunnan taantuminen avuttomaksi. Samalla voimakas tietoisuus.

On olemassa aina yksi tapa mennä eteenpäin. On aina tie eteenpäin. On kyynelten tie.

Sillä tiellä kulkeva kohtaa ennen pitkää myös naurun, ja joutuu ilon yllättämäksi.

Kyynelten tiellä on ilon viitat.

TALVIPYÖRÄILYÄ ODOTUSHUONEESSA

Istun työterveyslääkärin vastaanotolla. Yläpuolellani taulutelevisiossa, joku kertoo talvipyöräilystä.

Hän neuvoo miten pyöräily sujuu läpi vuoden. Nastarenkaat alle, toppahousut jalkaan ja kypärä päähän.

Asenne on niin hieno, että kaipaan heti pyöräretkille. Onneksi ollaan kevättä ja kesää kohti menossa.

TEHOKASTA JA NOPEAA

Vastapäätä yskii joku flunssainen, käy vastaanotolla ja palaa parin minuutin kuluttua, toiminta on tehokasta ja nopeaa.

Pian istuu edessäni joku toinen. Hieno työpuku päällä ja nimilaatta rinnassa. Terveen ja olevan näköinen.

Räplää ja naputtelee kännykkää. Vilahtaa nopeasti huoneeseen.


ELÄMÄ ON MUUTAMA ASKEL ULOS

Jään yksin. Katselen sivuttain alas. Näen askelten merkkaamat laatat. Muutama askel ovimatolle, siitä tuulikaappiin ja ulos.

Mieleni syvyydestä nousee merkillinen tunne ihmisen matkasta elämän läpi.

Muutama askel, viisi kuusi ovelle. Siitä eläkkeelle tuulikaappiin ja kohta olet jo pihalla.

Miten se elämä näin pian meni, kysyi eräs kahdeksankymppinen.

Loputon vuosien jono, ääretön matka edessä, ajattelee parikymppinen.

Muutama askel ja olet ovella ystäväni.

SYVÄAIVOSTIMULAATIO

Ajatukseni katkeavat, kun ovi avautuu ja tuttu työterveyslääkäri kutsuu sisään.

Ojennan hänelle neurologin kirjoittaman lausunnon tilanteestani.

Neurologi on siinä arvioinut sairastamani kervikaalisen dystonian ennusteen.

Sairaus on krooninen ja joko etenee tai pysähtyy jossain vaiheessa.

Tilanteeni on neurologin arvion mukaan sen verran vaikea, että DBS-leikkausta, eli syväaivostimulaatiota harkitaan.



TYÖTERVEYSLÄÄKÄRI POHTII TILANNETTA

Kerron työterveyslääkärille leikkauksesta ja hän kysyy parantaako se tämän sairauden.

Sanon, ettei ehkä kokonaan paranna, mutta voi helpottaa oireita.

Hän naurahtaa, kun kerron, että uskon meneväni leikkaukseen jos lääkärit ovat sitä mieltä.

Työterveyslääkäri katsoo silmiin ja sanoo ettei sinun mikään pakko siihen leikkaukseen ole mennä.

Hän toistaa sen ja sanoo minun voivan myös kieltäytyä leikkauksesta.

Sitten hän ohittaa asian ja keskittyy pohtimaan tilannettani.

KERVIKAALINEN DYSTONIA

Hän kysyy, olisiko työpaikallani mitään muuta työtä, jota voisi tehdä sairaudesta huolimatta.

Kervikaalinen dystonia vääntää päätäni sivuun ja vaikeuttaa kaikkea tekemistä.

Varsinkin kahdella kädellä työskentely on pää sivuttain vaikeaa.

Sanon, etten usko sellaista löytyvän, varsinkin kun olen jo nyt ollut yli vuoden toistaiseksi lomautettuna, eikä töitä ole muutenkaan.


NELJÄS AIKA

Ajattelen itse, että uudelleenkoulutus työkyvyn kartoituksen kautta olisi nyt paras ratkaisu.

Työterveyslääkäri on pitkään hiljaa, tuumailee ja haluaa sitten vielä neljännen vastaanottoajan.

Nyt isomman palaverin ennen kuin kirjoittaa lausunnon.

Hän sanoo, että palaverissä pitäisi hänen ja minun lisäksi olla mukana työnantajan edustaja sekä työterveyshoitaja.

Sanon, että tehdään niin ja lääkäri ojentaa mukaani kaksi kaavaketta, joissa kerrotaan palaverin sisältö.

Hän pyytää minua toimittamaan toisen niistä työnantajalle ja pyytää sieltä vastuuhenkilön tiedot.

Lääkäri sanoo vielä, ennen kuin poistun, että työterveyshoitaja soittaa sitten minulle kun palaveri pidettäisiin.

Astun askeleet lattialaattojen yli tuulikaappiin ja olen ulkona.

Käyn työpaikalla viemässä lapun, kerron palaverista, tervehdin työkavereita ja katselen ympärilleni.

Täällä kului toistakymmentä vuotta elämästäni.

Tilanne työpaikalla on samanlainen kuin lomautukseni alkaessa.




2 kommenttia:

  1. Syvällistä mietiskelyä.

    Olet ratkaisujen kohdassa. Tunne ei tiedä, miten olisi.

    välläys

    VastaaPoista