keskiviikko 3. joulukuuta 2014

PISARAT KUUSENOKSILLA


Pisarat kuusenoksilla ovat kuin luonnon jouluvalot. On iltapäivä ja joulukuun ensimmäinen.

Juoksen tuttua lenkkiä, joka kaartuu mäenrinteen sivua vasemmalle. Oikealla kiemurtelee joki.

Aurinko on jo painumassa alas joen takana nousevien kumpareiden taakse.

Kuusenoksan pisaroista auringonsäteet tuikkivat kuin pienet tähdet.

MATKA HÄMÄRÄSTÄ PIMEÄÄN

Juoksen oksien alle ja yritän kuvata niitä. On tietysti mahdotonta saada sitä tunnelmaa kameraan.

Kuvaan kuitenkin ja jotain kimmeltävää saan ruudulle.

Olen siinä oksien alla hetken kuin valoon siunattuna.

Takana on marraskuu ja marraskuun harmaat päivät.

Ne olivat vähällä nujertaa minutkin.

Oli vain mentävä läpi.

Oli kestettävä päivien matka hämärien hetkien kautta pimeään.


LUONTO UUDISTAA

Nyt näen valon ja kuljen sitä kohti.

Aurinko leikkii kanssani.

Kurkistelee välillä joen toiselta puolelta.

Leikkii ja iskee oksilla kimaltavista pisaroista silmille, katoaa sillaksi virtaan.

Joka askeleelle irtoaa sielusta jotain.

Putoaa kuin kuona, tippuu pois vähän kerrallaan.

Kuoriutuu ja varisee. Jää taakse ja katoaa nopeasti.

Luonto uudistaa itsensä ja kulkijansa, osan itseään.

Olen siinä virrassa ja annan tämän kaiken mennä lävitseni.

Olen tullut taas. Olen selvinnyt ja näen valon.

Voiko ihminen enempää toivoa.

ELÄMÄN POLKU

Ajattelen, että elämä on monella tavoin kuin juoksumatka. On hyvä pitää matkalla mielessä muutamia perusasioita.

Muuten uupuu välillä tai eksyy.

Ensimmäiseksi on löydettävä oma reitti. On nähtävä polku jota haluaa kulkea.

On kestettävä se, että toiset menevät nopeammin. Painattavat ohikin ja kovalla vauhdilla. On suotava heille se.

Ei kannata katkeroitua.

HITAAT ELÄVÄT SYVEMMIN

On uskallettava mennä ohikin, jätettävä taakse oman tiensä kulkijat.

Jokainen valitsee vauhtinsa, toisilta se otetaan pois.

Hetki hitaasta kulkevan matkassa voi olla arvokkain hetki matkalla.

On oltava valmis hidastamaan rinnalle ja pysähtymään. Juttelemaan ja kävelemään vaeltajan tahdissa.

Hetki hiljalleen kulkevan kanssa voi olla paras ja antoisin hetki.


ELÄMÄN PYÖRTEET

Niin monta tarinaa olen niissä hetkissä kuullut.

Saanut elää mukana sanojen virrat.

Ottaa vastaan ajatukset, kuin joessa tulvivan uoman jonka viertä juoksee.

Olen kulkenut kertojan mukana elämän rankat hetket, olen nähnyt synkeät pyörteet mustan koskikiven ympärillä.

Kuunnellut tarinaa elämän virroista, jotka kivistä hiovat kulmat.

Kuluttavat särmät ja pompottavat lehteä tumman veden kyljessä.

Saavat poukkoilemaan kuin vankinsa, ylös ja alas, upoksiin ja pintaan.

Väliin syvälle vieden ja siellä niin kauan pitäen, että tuntuu kuin ilmat loppuisivat.

Heittäen sitten takaisin ilmaan ja virtaan, päästäen vapaaksi ja antanut mennä.

Kuljettanut kevyesti kohti auringon siltaa vedessä.

On tullut rauhaisa hetki. Tämä hetki kun saa lipua hiljalleen eteenpäin.

Ei ole enää kiire. On ymmärtänyt jotain.

Siinä rinnalla on kunnia kulkea ja kuulla soljuvaa tarinaa.

MIELIPITEIDEN RÄMEIKKÖ

On nähtävä polun reunalta alkava mielipiteiden loputon rämeikkö. On varottava eksymästä sinne.

Varottava kompastumasta niihin varmoihin, syvälle mielen maaperään uponneisiin juurakoihin.

Niihin voi kompastua ja murtaa nilkkansa.

Niiden yli tarpomisessa ja varomisessa väsyttää vain itsensä.

MIELIPITEIDEN MÄTÄNEVÄT LEHDET

Mielipiteet ovat toisinaan kuin lehtiä, vihreitä aikansa, mutta kellastuvat syksyllä.

Lentävät ensimmäisessä myrskyssä ja mätänevät maahan.

Toisinaan kuin kuusenkäkkäröitä, tai lahoavia oksia ja rungossa kasvavia kääpiä.

Aina yhtä varmoja ja oikeassa, koska kasvavat vankasta rungosta ja imevät siitä voimansa.

Niitä on kaunis katsella, mutta on nähtävä niiltä oma polku.

On pysyttävä sillä ja luotettava, että suunta on oikea.

Luja maa jalkojen alla antaa varmuuden oikeasta tiestä.


VAELTAJAN VAISTO

Toiset mielipiteet ovat kuin jykeviä puunrunkoja, jotka kurottuvat kohti taivasta.

Niitä katsoessa tuntee oman pienuutensa. Omien ajatustensa hentouden.

On luotettava vain vakaasti siihen, että elämä kantaa ja vie perille jokaisen.

Oman osan sain. Oman polun, jota juosta. Oman reitin elämän läpi.

En halua eksyä mielipiteiden rämeikköön.

En halua lannistua jylhien metsien edessä.

Voin juosta niiden ohi oman polkuni.

Mennä omaa reittiäni ja luottaa siihen vaistoon, joka jokaiseen vaeltajaan on asetettu.

Vaistoon joka muuttolinnunkin kuljettaa yli mannerten aina samalla tutulle järvelle.

Tai koira joka löytää kotiin pitkien taipaleiden takaa.

Löytää kotiin vain vaistojensa avulla.

KOIRA, JOKA LÖYSI KOTIIN

Tarina koirasta, joka löysi kotiin pitkien matkojen takaa tuli mieleeni lenkillä.

Muistin, että siitä puhuttiin joskus lapsuudenkodissani.

Koirasta, joka palasi pitkien matkojen takaa kotiin.

Kulki pitkät matkat halki metsien ja soiden, kunnes saapui tutulle ovelle.

Olin jo unohtanut tarinan. Nyt lenkillä se tuli mieleeni.

Muistin tarinan vain haaleasti, kuin unena, jonka olin lapsena nähnyt.

Ajattelin, että kun tulen kotiin, soitan äidilleni ja kysyn häneltä.




2 kommenttia:

  1. Puut, virrat, polut ja auringonvalo on annettu lahjaksi ihmislapsille, jotta nämä nauttisivat lahjoista, mutta toisivat kiitoksen lahjanantajalle ja kiinnostuisivat siitä, millainen lahjanantaja saa aikaan niin kaunista jälkeä.
    "Jumala sanoi: "Tulkoon valo!" Ja valo tuli.-- Jumala sanoi: "Kasvakoon maa vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita" 1. Mooses 1:11
    "Jeesus puhui taas kansalle ja sanoi: "Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo."

    VastaaPoista